Yrjö Mäkelä (1884–1980)

Vuokkiniemeläinen Yrjö Mäkelä osallistui keskeisesti Vienan Karjalan itsemääräämisoikeutta ajaneeseen väliaikaiseen toimikuntaan. Hän toimi vuodesta 1925 Pohjanmaalla vaateteollisuuden parissa työllistäen vienalaispakolaisia. Mäkelä valittiin Karjalan Sivistysseuran (KSS) ainaisjäseneksi vuonna 1940.

Yrjö Mäkelä (Skottilan Jyrki) syntyi Vuokkiniemellä vuonna 1884. Hänen isänsä ja setänsä olivat uhtualaisen suurkauppiaan Ivan Mitrofanoffin laukkureita Etelä-Pohjanmaalla. Isä Kirilä Mäkeläjeff kuoli Yrjön ollessa seitsenvuotias. 12-vuotiaana hänet lähetettiin juoksupojaksi Mitrofanoffin Teuvan haaraliikkeeseen, josta siirtyi Juho Tannerin ja Timo Mannerin hoitamaan Perälän haaraliikkeeseen. Yrjö oli käynyt Vuokkiniemellä papinkoulua ja selvitti Laihian nelivuotisen kansakoulun parissa vuodessa.[1]

Ivan Mitrofanoffin menehdyttyä tämän poika Aleksei siirsi perheen liiketoiminnan Jyväskylään vuonna 1904. Yrjö Mäkelä seurasi mukana kauppamatkustajaksi, ja hänen kauppapiiriinsä kuuluivat mm. vienalaiskauppiaat Pekka Pankkonen Petäjävedellä, Tanner & Manner Laihialla sekä Pekka Mattinen Teuvalla.[2] Mäkelä meni naimisiin Sepän Okahvien eli Agafia Loginovin (1887–1961) kanssa Vuokkiniemellä vuonna 1907.[3]

Maailmansodan alettua Mäkelä joutui Venäjän armeijaan syksyllä 1915. Hän selvisi vahingoittumatta Arkangelin satamassa tapahtuneesta ammuslaivojen räjähdyksestä marraskuussa 1916.[4] Hän palasi keväällä 1918 Vuokkiniemelle, jossa valtaa pitivät eversti Malmin johtamat suomalaiset heimosoturit. Mäkelä toimi palovakuutusyhdistyksen kirjurina yhteistyössä kauppias Titoffin kanssa.[5] Hän ei liittynyt ikä- ja koulutoverinsa Ville Mattisen toimesta perustettuun suojeluskuntaan, jonka sihteerinä oli toinen ikätoveri Wasili Keynäs.[6] Syksyllä englantilaisten avulla varustettu Karjalan Otrjadi (rykmentti) karkotti heimosoturit ja vainosi suomalaisiin liittyneitä vienalaisia. Mäkelä piileskeli metsäsaunalla sotakiihkon rauhoittumista odottelemassa, kun esimerkiksi kauppias Titoff ja Mäkelän aiempi esimies Pekka Denisoff ammuttiin. Otrjadin hallinnon aikana Mäkelä toimi Vuokkiniemen kunnankirjurina.[7]

Suomessa asuvat vienankarjalaiset, Otrjadin pohjalta muodostunut Karjalan kansalliskomitea sekä Vienan kuntien edustajat järjestivät sovintokokouksen Vuokkiniemellä kesä-heinäkuun vaihteessa 1919. Yrjö Mäkelä toimi kokouksen puheenjohtajana. Hänet, Antti Vierma ja Huoti Sinikivi valittiin komiteaan, jonka tehtäväksi tuli järjestää elintarvikeasioita ja kutsua kuntien edustajat Uhtualle 21. heinäkuuta. Kokouksessa valittiin Vienan Karjalan väliaikainen toimikunta, jonka puheenjohtajaksi tuli Vierma ja taloudenhoitajaksi Mäkelä.[8] Toimikunta järjesti viljan saannin Suomesta ja torjui Muurmannille asettuneiden valkoisten venäläisten hyökkäyksen marraskuussa 1919.[9]

Väliaikainen toimikunta kutsui maakuntapäivät koolle Uhtualle maalis-huhtikuussa 1920. Yrjö Mäkelä valittiin valiokuntaan, joka valmisteli Karjalan valtiollista asemaa ja hallituksen kokoonpanoa. Maakuntapäivät päättivät erota Venäjästä ja nimittivät Vienan Karjalalle väliaikaisen hallituksen.[10] Aiemman väliaikaisen toimikunnan jäsenet olivat ”jyrkästi kieltäytyneet” uuden hallituksen paikoista, ”paitsi Sinikivi”.[11] Yrjö Mäkelä valittiin joka tapauksessa hallitukseen rahavarain osaston neuvottelevaksi jäseneksi ja maakuntavaltuustoon.[12] Pohjois-Venäjän valkoisten hallinto romahti helmikuun lopulla 1920, ja bolševikkien hyökkäys ajoi väliaikaisen hallituksen Suomeen lopullisesti kesäkuussa 1920. Toiminta kuitenkin jatkui Suomussalmella.[13]

Lokakuussa 1920 solmitun Tarton rauhan yhteydessä Karjalalle oli luvattu autonomia, jonka bolševikit ilmoittivat toteutuvan Karjalan Työkansan Kommuunin muodossa.[14] Mäkelä palasi Vuokkiniemelle kesäkuussa 1921 luottaen kommuunin lupaamaan ”amnestiaan”. Hänet mobilisoitiin kunnanneuvoston poliittis-hallinnollisen osaston sihteeriksi.

Vuokkiniemen elintarviketilanne oli vaikea: suomalaiset kommunistit vaativat kuljetuksia eri puolille Vienaa ja keräsivät luontaisverona elintarvikkeita, vaikka niitä ei ollut riittävästi elämiseen. Bolševikkihallinnon mukana kyliin tuli myös salainen poliisi Tšeka, jonka erikoisosasto Kartšeka uhkaili väliaikaisen toimikunnan entisiä jäseniä, teki kotitarkastuksia ja haeskeli aseita.

Loppusyksystä 1921 karjalaiset nousivat kapinaan nälkää ja bolševikkien pakkovaltaa vastaan. Vuokkiniemeläiset karkottivat bolševikit paikkakunnalta 22. marraskuuta.[15] Kapinan aikana Yrjö Mäkelä toimi Vuokkiniemellä keskusvaraston hoitajana. Kansannousu päättyi alkuvuodesta 1922 puna-armeijan vyöryessä Vienan kyliin, ja suurin osa asukkaista lähti pakolaisina Suomeen. Tammikuun 1922 lopulla Antti Vierma soitti Yrjö Mäkelän Suomussalmelle järjestämään pakolaisten oloja. Loppukeväästä Mäkelä perheineen siirtyi Pohjanmaalle.[16]

Vuonna 1925 Tanner & Manner perusti pukutehtaan Isonkyrön Orismalaan ja kutsui Yrjö Mäkelän sen johtajaksi. Tehtaassa työskenteli noin 100 henkilöä, joista arviolta puolet oli Vienan pakolaisia. Kun Tanner & Manner ajautui konkurssiin helmikuussa 1930, Mäkelä osti konkurssipesästä huivientekokoneet ja käynnisti oman yrityksensä, joka toimi 1960-luvun alkuun saakka. Yrjön ja Okahvien karjalainen suurperhe omisti myös kuorma- ja taksiautoja. Orismalaan muotoutui varsin vilkas vienankarjalaisyhteisö.[17]

Aleksei Mitro ja Timo Manner olivat keskeisiä toimijoita Wienan Karjalaisten Liiton (WKL) ja Karjalan Sivistysseuran alkuvuosikymmeninä.[18] Yrjö Mäkelä oli työskennellyt heidän alaisenaan ja tunsi myös muita seuran toimijoita. Hän oli jakamassa liiton ensimmäistä lehteä Karjalaisten Pakinoita,[19] mutta ei kuitenkaan liittynyt WKL:n jäseneksi, kuten muutamat muut Mitron myyntimiehet. Karjalan väliaikaisen toimikunnan ja KSS:n suhteet eivät olleet ongelmattomat, kun KSS halusi liittää Vienan Karjalan Suomeen, ja toimikunta taas kannatti Karjalan itsemääräämisoikeutta.[20] Mäkelä kyllä mainosti yritystään säännöllisesti KSS:n äänenkannattajassa vuodesta 1937 lähtien. Hänet kutsuttiin KSS:n ainaisjäseneksi vasta vuonna 1940 Ville Mattisen puheenjohtaja- ja Wasili Keynään sihteerikaudella.[21] Suhteet entisiin työnantajiin mahdollisesti vaikuttivat pitkään viiveeseen.

Professori Pertti Virtaranta luonnehti Yrjö Mäkelää ”älykkääksi, tarmokkaaksi mieheksi”.[22] Hänen vaiheistaan syntyy vahva vaikutelma oman tiensä kulkijasta, joka ajoi aktiivisesti karjalaisten itsemääräämisoikeutta. Yrjö Mäkelä kuoli perheensä hoitamana 96-vuotiaana vuonna 1980.

Kirjoittanut Jyrki Mäkelä (2025)

Lähteet

Arkistolähteet:

Kansallisarkisto, Helsinki (KA)
Karjalan Sivistysseuran arkisto Hf:6 (630,176): kotelo 140
Karjalan Sivistysseuran arkisto. F:3 Puheenjohtajan kirjeenvaihto 1919-1920.
EK-Valpon I arkisto, AKP 28/35; Yrjö Mäkelän kuulustelupöytäkirja 19.1.1935.
Heimosota-arkisto; Itä-Karjala 1921-22. Ay 33. Vienan lohkon esikunnan ilmoitukset, päiväkäskyt ja viestit.

Haastattelut:

H1. Yrjö Mäkelän haastattelu 12.11.1968. Haastattelija: Airi Ojaniemi. Aineisto on Kotimaisten kielten keskuksen (Suomen kielen nauhoitearkisto) hallussa.
H2. Yrjö Mäkelän haastattelu 9.3.1975. Haastattelija: Pertti Lehes. Aineisto on Karjalan Sivistysseuran hallussa.
H3. Irma Mäkelän haastattelut 2008–2009. Haastattelija: Jyrki Mäkelä. Aineisto on Jyrki Mäkelän hallussa.

Sanoma- ja aikakausilehdet:

Karjalan Heimo 1957–2022
Viena-Aunus 1940

Kirjallisuus:

Churchill, Stacy, Itä-Karjalan kohtalo 1917–1922. Porvoo: WSOY 1970.
Kivinen, Lauri, Karjalan puolesta – Muistelmia Vienan Karjalan toisen retkikunnan vaiheista. Helsinki: Otava 1919.
Lahelma, Ville, Tanner & Manner – Vienalaista laukkukauppaa – tukkukauppaa – pakolaishistoriaa. Helsinki: Omakustanne 1990.
Nevalainen, Pekka, Lunastamaton Viena – Suomalaiset siirtomaaherroina 1918–1920. Helsinki: SKS Kirjat 2022.
Vaara, Pekka, Viena 1919–1922: Kun neuvostovalta tuli Karjalaan. Jyväskylä: Docendo 2020.
Vahtola, Jouko, Suomi suureksi, Viena vapaaksi – Valkoisen Suomen pyrkimykset Itä-Karjalan valtaamiseksi vuonna 1918. Rovaniemi: Pohjois-Suomen historiallinen yhdistys 1988.
Virtaranta, Pertti, Kynällä kylmällä – kädellä lämpimällä – Muistiinpanoja tapauksista ja tapaamisista. Helsinki: SKS 1993.

[1] H1. Yrjö Mäkelän haastattelu vuonna 1968.
[2] H2. Yrjö Mäkelän haastattelu vuonna 1975.
[3] H1. Yrjö Mäkelän haastattelu vuonna 1968.
[4] H1. Yrjö Mäkelän haastattelu vuonna 1968; H3. Irma Mäkelän haastattelut 2008–2009.
[5] KA: EK-Valpon I arkisto, AKP 28/35: Yrjö Mäkelän kuulustelupöytäkirja 19.1.1935.
[6] Kivinen 1919, 47; Vahtola 1988, 262.
[7] KA: EK-Valpon I arkisto, AKP 28/35; Yrjö Mäkelän kuulustelupöytäkirja 19.1.1935.
[8] KA: Karjalan Sivistysseuran arkisto Hf:6 (630,176): kotelo 140. Vuokkiniemen 1.7.1919, Uhtuan 21.7. 1919 ja Uhtuan 21.3.1920 kokousten pöytäkirjat.
[9] Churchill 1970, 127, 140.
[10] KA: Karjalan Sivistysseuran arkisto Hf:6 (630,176): kotelo 140. Vuokkiniemen 1.7.1919, Uhtuan 21.7. 1919 ja Uhtuan 21.3.1920 kokousten pöytäkirjat.
[11] KA: Karjalan Sivistysseuran arkisto. F:3 Puheenjohtajan kirjeenvaihto 1919-1920; O. Louhikoski A. Mitrolle 4.4.1920.
[12] KA: Karjalan Sivistysseuran arkisto Hf:6 (630,176): kotelo 140. Vuokkiniemen 1.7.1919, Uhtuan 21.7. 1919 ja Uhtuan 21.3.1920 kokousten pöytäkirjat.
[13] Nevalainen 2022, 47, 252, 293; Vaara 2020, 130, 165, 198.
[14] Nevalainen 2022, 47, 252, 293; Vaara 2020, 130, 165, 198.
[15] KA: Heimosota-arkisto; Itä-Karjala 1921-22. Ay 33. Vienan lohkon esikunnan ilmoitukset, päiväkäskyt ja viestit. Yrjö Mäkelä: Lyhyt kertomus kommunistien toiminnasta Vuokkiniemen kunnassa.
[16] H1. Yrjö Mäkelän haastattelu vuonna 1968.
[17] Lahelma 1990, 57–109 ; Mäkelä, Jyrki, ”Huivivalmistajista ammattiautoilijoiksi.” Karjalan Heimo 9–10/2022.
[18] Churchill 1970, 127, 140.
[19] Pamilo, Kosti, ”Karjalaisuus leimusi Vaasassa.” Karjalan Heimo 5–6/1957.
[20] Nevalainen 2022, 47, 252, 293; Vaara 2020, 130, 165, 198.
[21] “Karjalan Sivistysseuran johtokunnan kokous.” Viena-Aunus 11/1940.
[22] Virtaranta 1993, 262.