Iivo Härkönen (1882–1941)

Iivo Härkönen oli karjalainen kirjailija, runoilija ja aktivisti. Vienan Karjalaisten Liiton (VKL) sekä Karjalan Sivistysseuran (KSS) johtokunnan jäsenenä ja sihteerinä Härkönen vaikutti suuresti järjestön suuntaan ja toimintaan. Määrätietoinen ja ajoittain ristiriitoja herättänyt Härkönen oli aikansa tunnetuimpia, ellei tunnetuin, karjalainen kulttuuripersoona Suomessa.

Iivo Härkönen syntyi vuonna 1882 Suistamon Äimäjärvellä maanviljelijä Ivan Härkösen ja Matrona Jyrkisen perheeseen.[1] Perhe oli suistamolaisittain uskoltaan ortodoksinen. Iivon isovanhemmat Palaga Sotikainen ja Iivana Härkönen olivat runolaulajia,[2] jotka herättivät pojassa jo lapsena rakkauden sanallista ilmaisua kohtaan. Härkönen aloitti opintien seurakuntakoulussa, josta hän jatkoi Suistamon kansakouluun.[3] Vanhempiensa penseästä suhtautumisesta huolimatta Härkönen jatkoi opintojaan kansakoulun jälkeen myös kiertokoulussa.[4] Koulunkäynnin ohella hän työskenteli puotipoikana ja tukkitöissä.

Härkönen kirjoitti jo vuodesta 1898 alkaen juttuja sortavalalaiseen Laatokka-lehteen, mutta käännekohdaksi osoittautui muistokirjoitus runolaulajaisoäidistä.[5] Laatokan toimittaja ja seminaarin lehtori E.A. Hagfors ehdotti, että Härkönen kirjoittaisi isovanhempiensa runot muistiin ja lähettäisi ne Suomalaisen Kirjallisuuden Seuralle.[6] Härkönen sai seuralta apurahan runonkeruumatkalle, jonka hän toteutti valmistuttuaan opettajaseminaarista vuonna 1906. Seuraavat neljä vuotta Härkönen keräsi runoja ja hankki leipänsä opettajasijaisuuksilla.

Härkönen oli päässyt vuonna 1902 opiskelemaan Sortavalan opettajaseminaariin, mistä hänet erotettiin vuonna 1904 valtiovaltaa kritisoivan kirjoituksen vuoksi.[7] Härkönen sai jatkaa opintojaan vasta vuoden kuluttua ja valmistui opettajaksi vuonna 1906. Seminaarista erotuksen aikana hän ryhtyi toimittajaksi ja työskenteli lehdissä Joensuussa, Sortavalassa ja Porvoossa. Viimeksi mainitussa Härkönen tapasi kirjakauppias Iija Lindholmin, josta tuli hänen puolisonsa.[8] Toimittajatyön ohella Härkönen kirjoitti omia tekstejään ja julkaisi ensimmäisen proosateoksensa Tulia (1904). Teoksesta ei tullut arvostelumenestystä, ja esimerkiksi Eino Leino kutsui sitä propagandistiseksi.[9]

Härkönen osallistui vuonna 1906 perustetun Vienan Karjalaisten Liiton toimintaan alusta alkaen. Hänet valittiin liiton ensimmäiseen johtokuntaan, ja liiton sihteeriksi ja äänenkannattajan päätoimittajaksi hän ryhtyi vuonna 1907.[10] Alkuvuosinaan liitto sai paljon aikaan, kuten karjalaisten vetoomuksen duumalle, mutta toinen venäläistämiskausi lamaannutti järjestön toiminnan. Järjestötyön tauottua Härkönen jatkoi kirjallisia töitään. Vuosina 1909–1910 julkaistiin kahdessa osassa Härkösen suurteos Karjalan Kirja, joka oli siihen mennessä kattavin Karjalaa käsittelevä julkaisu.

Venäjän helmikuun vallankumouksen jälkeen vuonna 1917 VKL muutti nimensä Karjalan Sivistysseuraksi ja aloitti toimintansa uudelleen. Härkönen jatkoi uudistetussa järjestössä aiemmissa tehtävissään. Aluksi seura ajoi Itä-Karjalalle autonomista asemaa neuvottelemalla Venäjän väliaikaisen hallituksen kanssa, minkä edistämiseksi Härkönen auttoi luomaan ehdotusta Karjalan autonomiasäännöstä.[11] Alustavia lupauksia Itä-Karjalan autonomiasta annettiin, mutta väliaikainen hallitus ehti kaatua ennen suunnitelmien toteuttamista. Bolševikkivallankumouksen ja Suomen sisällissodan myötä KSS:n johtokunta kallistui keväällä 1918 puoltamaan Itä-Karjalan liittämistä Suomeen, vaikka sitä ei ilmaistu vielä seuran virallisena kantana.[12]

Sisällissodan aikana Härkönen toimi Suomen punaisen hallituksen eli kansanvaltuuskunnan päämajassa Itä-Karjalan kysymyksen asiantuntijana.[13] Tästä huolimatta Härkönen kutsuttiin sisällissodan jälkeen Karjala-asiantuntijaksi myös Mannerheimin päämajaan ja sen jälkeen valtioneuvoston alaiseen Itä-Karjalan toimituskuntaan.[14] Toimituskunta luotiin hallinnoimaan samana vuonna heimosodissa valloitettuja alueita. Näissä virallisissa tehtävissä Härkönen nousi kansliapäällikön asemaan, ja samaan aikaan hänet valittiin KSS:n varapuheenjohtajaksi.

Heimosotaretkien epäonnistuttua toimituskunnan tehtäväksi jäi Itä-Karjalan pakolaisten asioiden hoitaminen. Härkönen keskittyi pakolaisten koulutusasioihin aluksi toimituskunnassa ja sen lakkauttamisen (1922) jälkeen kouluhallituksessa. Heimosodat päättyivät Itä-Karjalan epäonnistuneeseen kansannousuun, mutta pakolaisia tuli rajan yli vielä pitkään tämän jälkeen. Härkönen kutsuttiin sisäministeriön asettamaan kolmihenkiseen komiteaan viitoittamaan pakolaisvalistustyön suuntaa.[15] Vuonna 1924 vastuu pakolaisten koulutuksesta siirrettiin toiselle ministeriölle, ja Härkösen tehtävät valtiolla päättyivät.

Härkönen jätti jälkensä myös Suomen ortodoksiseen kirkkoon. Hän ideoi kirkolliskokouksessa niin kutsutun ”kirkkokunnan ulkonaisten muotojen kansallistuttamiskomitean”, jonka tarkoituksena oli suomalaistaa ortodoksista perinnettä ja etäännyttää sitä venäläisistä vaikutteista.[16] Komitean tarpeita varten Härkönen kirjoitti runokokoelman Jumalanpalveluslauluja (1922), jonka pohjalta suomenkielinen kirkkolaulu voitaisiin uudistaa.

KSS:n toiminnassa Härkönen jatkoi aina vuoteen 1939 asti seuran äänenkannattajien päätoimittajana sekä monissa muissa tehtävissä.[17] Härkönen keräsi laajan kirjakokoelman, joka oli määrä lahjoittaa hänen haaveilemansa karjalaisen yliopiston peruskokoelmaksi. Yliopistoa ei tullut, mutta monet teoksista siirrettiin aikanaan KSS:n Carelica-kirjastoon. Vuonna 1926 Iivo Härkönen kutsuttiin seuran kunniajäseneksi.[18] Yli 30 vuoden palveluksesta seuran ja karjalaisten hyväksi Härkösestä teetettiin Santeri Salokiven maalaama muotokuva vuonna 1938.[19] KSS:n ohella Härkönen oli Suomen Kirjailijaliiton aktiivinen jäsen ja toimi pitkään sen sihteerinä.

Vaikka Härkönen oli kunnioitettu hahmo VKL:n ja KSS:n piirissä, hän herätti vuosien mittaan myös ristiriitoja. Esimerkiksi vuonna 1907 kaksi johtokunnan jäsentä halusi syrjäyttää Härkösen päätoimittajan paikalta ja asettaa tilalle professori J. J. Mikkolan.[20] Puheenjohtaja Aleksei Mitro astui väliin ja Härkönen sai pitää paikkansa. Härkösellä oli pitkään kiistaa myös toisen seuran sisällä vaikuttaneen kirjailijan Ilmari Kiannon kanssa.[21]

Iivo Härkösen kirjallinen tuotanto oli monipuolinen. Hän kirjoitti lyriikkaa ja proosaa ja oli yksi modernin karjalankielisen kirjallisuuden pioneereista. Omana aikanaan yhtenä harvoista Härkönen käänsi ja kirjoitti karjalankielistä lyriikkaa, ja miltei kaikki hänen julkaisunsa käsittelivät Karjalaa joltain kantilta. Härkösen suurimpana ansiona voidaan pitää Karjala-kysymyksen esillä pitämistä sekä karjalaisen kulttuurin moniulotteista edistämistä ja vaalimista Suomessa.

Kirjoittanut Onni Ukkonen (2025)

Lähteet

Sanoma- ja aikakausilehdet:

Toukomies 1932
Viena-Aunus 1938–1943

Kirjallisuus:

Härkönen Iivo, Karjalan Kirja. Helsinki: WSOY,1932.
Härkönen Iivo, Runon Hirveä Metsästämässä. Helsinki: WSOY 1928.
Ranta, Raimo. Vienan Karjalaisten Liitosta Karjalan Sivistysseuraksi V. 1906–1922. Tampere: Omakustanne 1997.
Setälä Voitto, Hannes Sihvo & Senni Timonen, Iivo Härkönen: karjalainen heimomies. Lappeenranta: Karjalan Kirjapaino Oy 1983.
Takala-Roszczenko, Maria. Kirjailija Iivo Härkönen ja unelma ortodoksisesta virsilaulusta. Sananjalka 63, 2021. https://doi.org/10.30673/sja.103094. (viitattu 1.7. 2025.)
Vaara, Pekka. Viena 1918: Kun maailmansota tuli Karjalaan. Jyväskylä: Docendo Oy 2018.
Vuoristo, Sakari. Suvulta Suvulle II: Wienan Karjalaisten Liiton / Karjalan Sivistysseuran historiaa vv. 1906–1996. Helsinki: Karjalan Sivistysseura 1996.

[1] ”Iivo Härkönen kirjailijana ja Karjalan heimon henkisenä johtajana”, Viena-Aunus 5/1943.
[2] Timonen 1983, 85.
[3] ”Iivo Härkönen kirjailijana ja Karjalan heimon henkisenä johtajana”, Viena-Aunus 5/1943.
[4] Sihvo 1983, 59.
[5] Härkönen 1928, 14.
[6] Härkönen 1928, 15.
[7] Setälä, Sihvo & Timonen 1983, 165.
[8] Setälä, Sihvo & Timonen 1983, 166.
[9] Setälä, Sihvo & Timonen 1983, 61.
[10] Vuoristo 1996, 20.
[11] Vaara 2018, 19.
[12] Vaara 2018, 51.
[13] Setälä, Sihvo & Timonen 1983, 33.
[14] ”Kirjailija Iivo Härkönen 50-vuotias”, Toukomies 8–9/1932.
[15] Setälä, Sihvo & Timonen 1983, 46.
[16] Takala-Roszczenko 2021, 2.
[17] ”Iivo Härkönen kirjailijana ja Karjalan heimon henkisenä johtajana”, Viena-Aunus 5/1943.
[18] Vuoristo 1996, 200.
[19] ”Kirjailija Iivo Härkösen muotokuvan paljastus”, Viena-Aunus 5/1938.
[20] Ranta 1997, 91.
[21] Setälä, Sihvo & Timonen 1983, 173.