Toiminta

Toiminta

Karjalan Sivistysseura elää ajassa ja uudistaa toimintaansa vallitsevien olosuhteiden mukaisesti. Ylirajaisen toiminnan muodot ovat vaihdelleet historian saatossa. Nykyisellään toimintaa karjalaisten ja muiden yhteistyötahojensa kanssa kehitetään kumppanuuden, tasavertaisuuden ja molemminpuolisen hyödyn pohjalta.

Karjalan Sivistysseura järjestää vuosittain vuosikokouksen yhteydessä pruasniekan, joka on avoin kaikille karjalaisuudesta kiinnostuneille. Vuosittaisiin tapahtumiin kuuluvat yleisöluennot, jotka tallennetaan myös seuran YouTube-kanavalle.

Omaa lehteä seura on julkaissut perustamisesta lähtien. Ensimmäinen lehti Karjalaisten Pakinoita ilmestyi vuonna 1906 näytenumeroina. Seuraavina vuosikymmeninä lehti ilmestyi eri nimillä: Toukomies ja Viena-Aunus. Vuodesta 1945 nimi on ollut Karjalan Heimo.

Uutisčuppu-sivustolla ilmestyy viikoittain karjalankielisiä uutisia ja juttuja kielestä, kulttuurista ja ajankohtaisiin aiheista. Lisäksi seura on aktiivinen viestijä sosiaalisessa mediassa. Voit seurata toimintaamme Facebookissa, Instagramissa ja X:ssä.

Seura on alusta saakka julkaissut karjalan kieltä ja kulttuuria käsitteleviä oppikirjoja, tutkimuksia, tietokirjoja ja kaunokirjallisuutta. Lisäksi on julkaistu lukuisia Karjalan Sivistysseuran merkkihenkilöiden elämäkertoja sekä Karjalan ja karjalaispakolaisten historiaa käsitteleviä kirjoja.

Ensimmäinen seuran kustantama kirja oli aapinen, Pieni Alku-opastaja Vienan Karjalaisille, joka ilmestyi vuonna 1907. Julkaisutoiminta on edelleen seuran painopistealueita. Kirjojen ja lehden ohella julkaisemme e-kirjoja ja muuta verkkomateriaalia. Seuran omat julkaisut löytyvät verkkokaupasta.

Sivistysseuran toimintaan on aina kuulunut historian tallentaminen. Tästä esimerkkinä ovat yhdistyksen mittava arkisto, Sampo-tietokanta ja Carelica-kirjasto. Tallettamalla historiaa ja perinnettä seura toimii kanavana menneisyyteen nykyisille ja tuleville sukupolville. Seura ottaa vastaan historiallista aineistoa ja esineitä ja joko säilyttää sen itse tai huolehtii sen asiamukaista arkistoinnista tai museoimisesta.

Seuran toimintaa rahoitetaan jäsenmaksuin, lahjoituksin ja rahastojen tuotoilla.