Vienan ja Aunuksen Karjala sekä Raja-Karjala tutkimuskohteina
Aluejako
Sukututkimuksen tekeminen vaatii myös tietoja eri aluejaoista tutkitulla alueella. Vienassa ja Aunuksessa hallinnolliset yksiköt suurimmasta pienempään oli seuraava:
kuvernementti – ujesti/kihlakunta – pogosta – volosti – kylä
Paikallisen hallinnon perusyksikkö alkujaan oli pogosta, joka suomalaisittain voidaan ymmärtää pitäjän vastineena. Volosti alkujaan oli suurehko yksittäinen kylä (esim. Pyhäniemi Semsjärven pogostassa) tai muutaman kylän yhteenliittymä (esim. Himolan volosti Sellin pogostassa). Myöhemmin volosti terminä omaksui pogostan merkitystä paikallishallinnon perusyksikkönä ja myöhemmin suomeksi on käännetty kuntana. Muita käytettyjä yksikköjä oli mm. staroštšenje (yhden staarostan alainen alue, jolla ei tiettävästi ole vakiintunutta käännöstä), kyläyhteisö (obštšina) ja kyläkunta (sel’skoe obštšestvo / mir).
Pogostaa suurempia yksiköitä oli mm. ujesti eli kihlakunta sekä kuvernementti. Viena suurelta osalta kuului Arkangelin kuvernementtiin ja Aunus Aunuksen kuvernementtiin. Arkangelin kuvernementti kattoi valtavan alueen Suomen rajalta Ural-vuorille asti, ao. kuvernementin sisällä Viena kuului Kemin kihlakuntaan. Aunuksen kuvernementti kattoi suuren osan nykyistä Karjalan tasavaltaa pl. pohjoisosa, joka kuului Arkangelin kuvernementtiin. Karjalainen väestö Aunuksen kuvernementin sisällä kuului suurelta osin Aunuksen, Petroskoin ja Poventsan kihlakuntiin.
Alueiden hallinnollinen jako on muuttunut vuosien varrella useaan kertaan. Sami Kallio on laatinut näistä muutoksista kuvauksen Vienan Karjalan hallinnollista historiaa ennen vallankumousta.
Sami Kallio: Vienan Karjalan alueen hallinnollista historiaa (pdf)
Nykyisen Suomen alueet merkittiin Vienan ja Aunuksen kirjoissa Suomen suuriruhtinaskuntana (Velikoe Knjažestvo Finljandii), sen alla läänit on merkitty kuvernementeiksi niiden ruotsinkielisen nimen mukaisesti (esim. Oulun lääni Uleaborgskaja gubernija). Luovutetun Karjalan alue oli osa Viipurin lääniä. Raja-Karjalassa aluejako noudatti samantyyppistä jakoa kuin muuallakin Suomessa. Raja-Karjala kuului Viipurin lääniin (Vyborgskaja gubernija) ja siellä Salmin kihlakuntaan (Salminskij ujezd). Salmin kihlakunnan alla oli Impilahden, Korpiselän, Salmin, Soanlahden, Suistamon ja Suojärven kunnat / pogostat. Nämä osin vastasivat suurelta osin seurakuntarajoja, mutta Soanlahden kunnan ortodoksit kuuluivat Suistamon ortodoksiseen seurakuntaan ja esimerkiksi Suojärven luterilaiset Soanlahden luterilaiseen seurakuntaan. Toisinaan eri aikoina pogostojen eri osa-alueita erotettiin termillä vystavka (esim. Korpiselkä osana Suojärven pogostaa).
Ortodoksikset kirkonarkistot
Vienan tai Aunuksen Karjalasta lähtöisin olevien henkilöiden tutkimisessa parhaita alkuperäislähteitä ovat ortodoksisten seurakuntien arkistot sekä maallisen vallan tuottamat verorevisioluettelot.
Suomen ortodoksisen kirkon arkistot noin 1800-luvulta 1950-luvulle saakka löytyvät Kansallisarkiston Mikkelin toimipisteestä sekä digitoituna Kansallisarkiston Digitaaliarkistossa. Sataa vuotta nuoremmat materiaalit ovat käyttörajoitettuja ja aineistoon voi tutustua vain Kansallisarkiston toimipisteessä käyttöluvan saatuaan (käyttölupamenettelystä vrt. http://wiki.narc.fi/portti/index.php/Käyttörajoitus#Kirkonkirjat_ja_siviilirekisterit)
Vienan ja Aunuksen Karjalan ortodoksisten seurakuntien kirkonarkistot sijaitsevat eri venäläisissä arkistoissa ja ne on laadittu venäjän kielellä. Sukututkimuksessa keskeisiä kirkonarkistojen aineistoa ovat kirkonkirjat eli metrikka-, rippi- ja pääkirjat. Suomen alueen ortodoksisten seurakuntien kirkonkirjat on myös laadittu venäjäksi n. vuoteen 1919 asti, jonka jälkeen ne ovat suomen kielellä. Suomeen tulleiden pakolaisten ortodoksisten seurakuntien kirjat laadittiin vuodesta 1919 lähtien papista riippuen joko suomeksi tai venäjäksi.
Ortodoksisista kirkonarkistoista voi lukea lisää Kansallisarkiston ylläpitämän Arkistojen portti -sivulta: http://wiki.narc.fi/portti/index.php/Ortodoksiset_kirkonarkistot
Metrikkakirjat
Metrikkakirjat eli metrikat ovat ortodoksiseurakuntien kirkonkirjoja, pääasiassa pappien ylläpitämiä kastettujen, vihittyjen ja haudattujen luetteloita. Metrikkakirjoista löytyy vuodesta riippuen tietoa henkilöiden syntymä-, vihkimis- ja kuolinajoista ja -syistä sekä hautauspaikasta, kastetun vanhemmista ja kummeista, vihkimisen todistajista sekä vihittyjen vanhemmista (usein morsiamen, toisinaan myös sulhasen isä mainitaan). Varhaisemmissa metrikkakirjoissa on vähemmän tietoa kuin tuoreemmissa. Metrikoihin on usein myös merkitty henkilön ammatti tai sääty sekä paikkakunta, jossa kirjattava asia on tapahtunut.
Metrikkakirjat noudattelevat pääsääntöisesti samaa kaavaa: ensin ovat kastettujen luettelot kastepäivän mukaisessa järjestyksessä. Syntymäajan määrittäminen vaatii tarkkuutta, sillä lapsi saatettiin kastaa monta kuukautta, jopa vuosia, syntymän jälkeen. Toisessa osiossa ovat vihittyjen luettelot ja kolmannessa osassa haudattujen luettelot hautauspäivämäärän mukaisessa järjestyksessä.
Vienan alueella metrikkakirjoja on säilynyt vuodesta 1779 lähtien, mutta seurakuntien välinen vaihtelu on suurta. Kaikista seurakunnista ei välttämättä ole metrikkakirjoja joka vuodelta käytettävänä. Esimerkiksi Uhtuan seurakunta on perustettu noin vuonna 1844, mutta metrikkakirjat alkavat vasta vuodesta 1873. Varhaisemmalta ajalta Uhtuan ja muiden kylien kastetuista voi löytää tietoja Vuokkiniemen kastettujen luetteloista sekä muista seurakunnista. Vienan seurakunnat ovat kuuluneet Kemin ujestiin / kihlakuntaan, jonka metrikat löytyvät vuodesta 1779 lähtien mikrofilmeinä Kansallisarkiston Helsingin, Mikkelin ja Joensuun toimipisteistä. Vuosien 1801–1905 metrikkakirjat on digitoitu vapaaehtoisvoimin vuodesta 2009 lähtien, ja ne on tallennettu Suomen sukuhistoriallisen yhdistyksen (SSHY) palvelimelle. Niiden käyttö edellyttää SSHY:n jäsenyyttä.
Aunuksen metrikkakirjat on suurelta osin digitoitu ja niitä voi selata MAP-kirkon ylläpitämästä verkkopalvelusta https://www.familysearch.org, johon pääsee rekisteröitymällä käyttäjäksi, palvelu on maksuton. Metrikkakirjat on siellä lueteltu ujesteittain / kihlakunnittain, joten on tarpeellista tietää, mihin ujestiin oma tutkittava seurakunta on kuulunut (esimerkiksi Repola on kuulunut Poventsan ujestiin, Säämäjärvi Petroskoin ujestiin ja Tulemajärvi Aunuksen ujestiin). Hyödyllinen apuväline kunkin vuoden metrikan löytämiseen on Karjalan tasavallan kansallisen arkiston verkkopalvelu, jossa metrikkakirjat on indeksoitu
http://rkna.ru/projects/metrics/view.php (vain venäjäksi)
Rippikirjat (myöhemmin pääkirjat)
Rippikirjoihin eli Herran pyhällä ehtoollisella käyneiden luetteloihin seurakuntalaiset on kirjattu kylittäin ja taloittain. Listan ensimmäisenä mainitaan talon isäntä, hänen perheensä sekä ripillä käynti tai käymättömyyden syy (poissaolo, alaikäisyys, vanhauskoisuus jne.). Rippikirjoihin on merkitty henkilön ikä vuosissa merkintähetkellä. Suomessa rippikirjat muuttuivat vuonna 1905 annetun asetuksen myötä pääkirjoiksi, ja niihin tuli merkitä henkilötiedot laajemmin: nimi, sääty, ammatti, syntymäaika ja -paikka, ripillä käynnin aika, avioliiton solmimisaika, kuolinaika ja tiedot mahdollisista muutoista.
Rippikirjoja ei Aunuksesta tyypillisesti ole saatavissa vuoden 1865 jälkeen muuten kuin yksittäisissä seurakunnissa, koska 1927 annetun asetuksen mukaan em. vuoden jälkeen laaditut rippikirjat määrättiin tuhottaviksi. Vienan osalta on kopioita Kemin kihlakunnan rippikirjoista vuosilta 1900 ja 1910. Näihin kopioihin on merkitty henkilöt perheineen alueittain, esimerkiksi Vuokkiniemen volostissa (useita kyläkuntia käsittänyt hallintoalue) ja sitten myös huuttoreittain (tiivis kyläyhteisö, jossa kaikki talot sijaitsivat samassa ryhmässä) ja pikkukylittäin. Joskus perheet on jaoteltu sukunimittäin venäläisten aakkosten mukaisessa järjestyksessä.
Raja-Karjalan seurakunnissa rippikirjoja on säilynyt Suomessa vaihtelevasti, useimmista on säilynyt 1700–1800-lukujen vaihteesta alkaen. Vanhempia rippikirjoja säilytetään Pietarissa Valtiollisessa historiallisessa keskusarkistossa (Tsentral’nyj gosudrastvennyj istoritšeskij arhiv Sankt-Peterburga).
Verorevisioluettelot
Verorevisiokirjat ovat maallisen paikallishallinnon toimesta tehtyjä luetteloita veronalaisista kansalaisista
Verorevisioita tehtiin 10: 1720 (lisäyksiä tehty 1721-26), 1745, 1763, 1782, 1795, 1811, 1816, 1834, 1850 ja 1858. Verorevisioluetteloita edelsi joukko erilaisia valvontakirjoja vuosilta 1597, 1628, 1649, 1678 ja 1707. Näistä on huomattavaa, ettei kaikista Vienan ja Aunuksen osista ole tehty tai säilynyt kaikkia em. kirjoja, huonoin tilanne on Vienassa ja pohjoisessa Aunuksessa; Suojun ja Kižin pogostoissa on paras tilanne tässä mielessä. Verorevisiokirjoihin merkittiin yleensä kaikki asukkaat, olivatpa he vanhauskoisia tai kirkkoon kuuluneita. Tietosisältö vaihteli revisioittain: minimissään merkittiin miespuolinen väestö iästä riippumatta. Rikkaimmillaan on mainittu miehet ja naiset sekä tietoa vaimojen kotikylästä ja isästä ja tyttärien avioliitoista.
Suurimmassa osassa lähteistä on mainittu vain henkilön etunimi ja patronyymi eli isännimi. Sukunimiä on kirjattu vaihtelevasti, systemaattisesti vasta 1880-luvulta alkaen. Varhaisimmissa verorevisiokirjoissa on mainittu vain miehet. Naiset mainitaan v. 1763 alkaen (pl. 1811, jolloin vain miehet mainitaan). Metrikka- ja rippikirjoissa on mainittu myös naiset.
Ajanlaskun osalta kannattaa huomioida se, että kaikissa edellä mainituissa asiakirjoissa noudatetaan juliaanista kalenteria, joka poikkeaa Suomessa käytetystä gregoriaanisesta kalenterista. Poikkeama gregoriaanisen kalenterin tullessa käyttöön 1582 aina 1600-luvun loppuun oli 10 päivää. Juliaaninen kalenteri oli 1700-luvun alusta 11 päivää gregoriaanista jäljessä, 1800-luvun alusta 12 päivää ja vuodesta 1900 13 päivää.
Vanhauskoisuuden vaikutus
Karjalaiset olivat pääasiassa ortodokseja, mutta paikoin myös vanhauskoisuus eli vahvana. Vanhauskoisiksi eli starovieroiksi, starovertseiksi tai raskolnikoiksi kutsuttiin ortodokseja, jotka eivät hyväksyneet valtionkirkon uudistamista 1600-luvun puolivälissä. Kirkolliskokous julisti vanhan uskon harhaoppiseksi. Koska vanhauskoisten suhtautuminen ortodoksikirkkoon oli varauksellinen, ei perhetapahtumia välttämättä ole kirjattu samalla tarkkuudella tai ripillä käyty. Vanhauskoiset eivät avioituneet valtionkirkon käytäntöjen mukaisesti. Kirkollisen vihkimyksen puuttuessa papit merkitsivät syntyneet lapset usein aviottomiksi, eikä isää tällöin mainita lähteissä. Em. lasten patronyymiksi kirjattiin usein Bogdanov (kirj. ’Jumalan antama’). Ortodoksinen pappi ei siunannut vanhauskoisia vainajia, mutta omaisten suorittama hautaus on kuitenkin usein kirjattu metrikkakirjoihin, joskus vuosikausia kuoleman jälkeen. Vanhauskoisuus väheni 1900-luvun alkupuolella.
Aunuksessa vanhauskoisuuden merkitys oli myös iso, tosin tässä on tutkitun tiedon mukaan isoja alueellisia poikkeamia. Aunuksen pohjoisosassa Poventsan ujestissa vanhauskoisten määrä oli suurempi. Raja-Karjalassa vanhauskoisuuden vaikutus oli vähäisempi. Poikkeuksena on lähinnä yksittäiset kylät, joissa oli vahvat avioliittoyhteydet Aunukseen (esim. Vegarus ja Kaitajärvi Suojärvellä, Ägläjärvi Korpiselässä).