Gregorius Simola (1886–1950)

Gregorius Simola (venäläisessä rekisterissä Grigori Bogdanoff) oli karjalainen liikemies sekä Vienan Karjalaisten Liiton (VKL) ja Karjalan Sivistysseuran (KSS) monivuotinen tilintarkastaja. Urallaan hän eteni juoksupojasta suurtehtailijaksi. Simolan elämäntarina on oiva esimerkki niistä monista vienalaisista kauppiaista, jotka mahdollistivat VKL:n synnyn ja toiminnan.

Gregorius Simola syntyi Uhtualla vuonna 1886. Hänen vanhempansa olivat Timofei ja Anna Bogdanoff, joiden perheeseen kuului viisi lasta. Kuten useimmat perheet paikkakunnalla, myös Bogdanoffit harjoittivat Suomeen suuntautunutta laukkukauppaa. Gregorius kävi alkeiskoulua Uhtualla, mutta lähti jo nuorena Suomen puolelle Loimaalle vienalaisen Ivan Tichanoffin palvelukseen.[1] Hän toimi Tichanoffin liikkeessä juoksupoikana vuoteen 1906 saakka, kunnes aloitti kauppamatkustajan uran vaasalaisen Otto Kinbergin palveluksessa. Kinbergiltä hän siirtyi toisen vaasalaisen, John Nylundin, liikkeeseen.[2] Vuonna 1910 Simola muutti Nylundin kauppamatkustajana Kotkaan,[3] missä tapasi Pyhäjärvellä syntyneen Irene Lindforsin. He avioituivat vuonna 1915[4], ja heille syntyi kolme lasta.

Simola osallistui Suomen sisällissotaan valkoisten puolella. Sodan jälkeen hän sai presidentin myöntämänä Suomen kansalaisoikeudet[5] ja muutti perheineen Helsinkiin.[6] Pääkaupungissa Simola perusti Kauppa Osakeyhtiö -nimisen tukkuliikkeen Aapeli Häyrysen kanssa.[7] Yritys keskittyi aluksi siirtomaatavarakauppaan,[8] ja sen ensimmäiset vuodet olivat myrskyisiä: johtaja Simola tuomittiin keinottelusta myytyään luumuja ylihintaisesti, mistä rangaistuksena oli 10 000 markan sakko ja 90 vuorokauden vankeus.[9] Simola oli myös osallisena vuoden 1922 Turun lisenssiskandaalissa, jossa useat kauppiaat jäivät kiinni luvattomasta tuonnista ja tullimaksujen kiertämisestä. Tästä rikkomuksesta Simola joutui maksamaan noin miljoonan markan korvaukset.[10]

Vuonna 1921 Simolasta tuli Kauppa Osakeyhtiön ainoa omistaja, kun Häyrynen vetäytyi yhtiöstä ja osti konkurssiin menneen Kupittaan Saven keramiikkatehtaan. Simola tuli osakkaaksi myös tähän yritykseen ja hankki 46 % sen osakeannista. Hän toimi yhtiön hallituksen puheenjohtajana vuodesta 1936 alkaen. Oman yrityksensä Kauppa Osakeyhtiön Simola ohjasi siirtomaatavarakaupasta kangas- ja lyhyttavaran tukkumyyntiin. Yritys toimi pääosin kotimaan markkinoilla, mutta harjoitti myyntiä myös Viroon.

Simola osallistui Vienan Karjalaisten Liiton toimintaan vuodesta 1907 lähtien, enimmäkseen kuitenkin taloudellisesti. Karjalan Sivistysseuran toimintaan hän osallistui sittemmin tiiviimmin. Simola ei koskaan pyrkinyt seuran johtokuntaan, mutta osti seuran ainaisjäsenyyden ja toimi sen uskollisena tilintarkastajana yli kahden vuosikymmenen ajan.[11] Hän sai tunnustuksena työstään seuran 18. ansiomerkin vuonna 1936.[12]

Karjalan Sivistysseuran lisäksi Simola tuki myös Itsenäisyyden Liiton toimintaa. Järjestö oli eronnut Akateemisesta Karjala-Seurasta kielikysymyksen vuoksi ja pyrki toiminnallaan ”lujittamaan Suomen itsenäisyyttä”. Simola kuului liiton lahjoittajajäseniin vuodesta 1926 alkaen, jolloin hän antoi liiton toimintaan 1000 markkaa.[13]

1920-luku oli voimakkaan kasvun aikaa Kauppa Osakeyhtiölle. Liikkeen hyvästä menestyksestä kertoo muun muassa se, että vuonna 1928 Simola osti suuren Sakasen tilan Sääksmäen Tarttilasta.[14] Hän oli aiemmin omistanut tilan myös Kangasalla. Sakasen tilan isännyyden Simola antoi nuoremmalle veljelleen ja käytti sitä itse kesänviettopaikkanaan. Tilalla harjoitettiin maanviljelyksen ohella myös saha- ja myllytoimintaa. Helsingin Lauttasaaressa Simolan perheellä oli kaupunkikotinsa lisäksi huvila.

Nousukausi päättyi 1930-luvun alun maailmanlaajuiseen lamaan, jonka laukaisi Yhdysvaltojen pörssiromahdus vuonna 1929. Myös Simolan liiketoiminta kärsi, ja vuonna 1930 hän joutui myymään Sakasen tilan irtaimiston ja kaluston pakkohuutokaupassa.[15] Myös Lauttasaaren huvilan irtaimisto ulosmitattiin.[16]

Vaikka 1930-luvun alku oli taloudellisesti vaikeaa aikaa, Simolan henkilökohtainen talous ja liiketoiminta elpyivät laman jälkeen. 1930-luvun loppu oli jälleen menestyksekästä aikaa Kauppa Osakeyhtiölle, ja menestys jatkui myös seuraavalla vuosikymmenellä. Vuonna 1944 Simola perusti suuren verkatehtaan Helsingin Pitäjänmäkeen. Hän ehti nähdä tehtaansa valmistumisen, mutta kuoli pian sen jälkeen vuonna 1950.

Gregorius Simola oli ennen kaikkea yritteliäs liikemies. Kuten monet vienalaiskauppiaat, hän aloitti juoksupoikana, mutta eteni kovalla työllä varakkaaksi suurliikemieheksi. Vaikka Simola on jäänyt Karjalan Sivistysseuran historiassa aktiivitoimijoiden varjoon, hän oli seuran vakaa tukija ja hyvä esimerkki vienalaislähtöisistä kauppiaista, joiden varaan seura pitkälti perustettiin.

Kirjoittanut Onni Ukkonen (2025)

Lähteet

Arkistolähteet:

Karjalan Sivistysseuran arkisto: Vienan Karjalaisten Liiton jäsenkortisto 1906–1917.

Sanoma- ja aikakausilehdet:

Akaan Seutu 2019
Etelä-Suomi 1915
Helsingin Sanomat 1932–1950
Itsenäinen Suomi 1926–1932
Karjalan Heimo 1946
Kauppalehden Protestilista 1918
Kauppalehti 1936
Toijalan Sanomat 1930
Uusi Aura 1922
Uusi–Suomi 1919
Viena–Aunus 1937

Kirjallisuus:

Lahelma, Ville, Tanner & Manner: vienalaista laukkukauppaa – tukkukauppaa – pakolaishistoriaa. Helsinki: Karjalan Sivistysseura 1990.
Nevalainen, Pekka, Kulkukauppiaista kauppaneuvoksiin – Itäkarjalaisten liiketoiminta Suomessa. Helsinki: SKS 2016.
Vuoristo, Sakari, Suvulta Suvulle II: Wienan Karjalaisten Liiton / Karjalan Sivistysseuran historiaa vv. 1906–1996. Helsinki: Karjalan Sivistysseura 1996.

[1] ”Vuosia täyttänyt vienankarjalainen; Johtaja G. Simola 50 vuotta”, Viena-Aunus 1/1937.
[2] Lahelma 1990, 16.
[3] Karjalan Sivistysseuran arkisto: Vienan Karjalaisten Liiton jäsenkortisto: 1906–1917.
[4] ”Kirkollisia ilmoituksia; Avioliittoon kuulutettu”, Etelä-Suomi 23.3.1915.
[5] ”Myönnettyjä kansalaisoikeuksia”, Uusi-Suomi 9.9. 1919.
[6] ”Merkkipäiviä”, Kauppalehti 19.11. 1936.
[7] ”Kauppa Osakeyhtiö”, Kauppalehden Protestilista 31/1918.
[8] Nevalainen 2016, 183.
[9] ”Keinottelujuttuja.”, Uusi Suomi 28.11.1919.
[10] ”Turun lisenssiskandaalijuttu”, Uusi Aura 25.5. 1922.
[11] ”Vuosia täyttäneitä merkkimiehiä”, Karjalan Heimo 11–12/1946.
[12] Vuoristo 1996, 205.
[13] ”Lahjoittajajäsenet”, Itsenäinen Suomi 1/1932.
[14] ”Sakasen tilan vitriinistä löytyy hyllykaupalla Kupittaan Saven astioita”, Akaan Seutu 11.9.2019.
[15] ”Pakkohuutokauppakuulutus”, Toijalan Sanomat 12.4. 1930.
[16] ”Huutokauppoja”, Helsingin Sanomat 10.3.1932.