V. J. Arhippainen (1882–1959)

Vasili Johannes Arhippainen (Arhipoff) oli Vienan Karjalaisten Liiton (VKL) ja Karjalan Sivistysseuran (KSS) perustajajäsen. Hän oli (laukku)kauppias ja monipuolisesti toiminut vienalaisaktivisti, joka palkittiin KSS:n kunniajäsenyydellä pitkäjänteisestä työstään Itä-Karjalan hyväksi.

Vasili Johannes Arhippainen syntyi Kiestingin Kiisjoen kylässä Vienan Karjalassa vuonna 1882. Hänen vanhempansa olivat Iivana ja Julitta Arhippainen. Vasili ei koskaan käynyt koulua, mutta hänen kasteisänsä opetti hänet lukemaan.[1] Vuonna 1898 16-vuotias Arhippainen lähti Suomeen Karjaalle oppimaan kaupankäyntiä. Siellä häntä opasti hänen setänsä Jaakko, joka harjoitti Karjaalla tukkukauppaa.[2] Uudellamaalla Arhippainen oppi laukkukaupan taidon ja ryhtyi pian kauppamatkustamaan itsenäisesti.

Kokemusta kerrytettyään Arhippainen eteni setänsä liikeapulaiseksi. Kesät hän auttoi perhettään Kiestingissä ja talvet työskenteli Karjaalla.[3] Vuonna 1908 hän perusti oman sekatavaraliikkeensä Masbyn kylään hankittuaan paikallisen kauppiaan kauppaoikeudet. Arhippainen kutsui nuoremman veljensä Simon liikeapulaiseksi ja toi oman liikkeen myötä myös vaimonsa Marian (o.s. Karppanen) ja lapsensa Kiestingistä Masbyhyn.[4]

Suomen suurlakon ja vuoden 1905 Venäjän vallankumouksen jälkeen vienalaisaktivistit ryhtyivät toimeen kotiseutunsa olojen parantamiseksi. He perustivat Vienan Karjalaisten Liiton, jonka toimintaan Arhippainen liittyi sen perustamiskokouksessa vuonna 1906.[5] Hän toimi liiton johtokunnassa vuodet 1908–1911.[6] Arhippainen kuului myös vuonna 1907 perustettuun kulkukauppakomiteaan, jonka tarkoitus oli pyrkiä edistämään laukkukauppiaiden asemaa lainsäädännön keinoin.[7] Komitea laati kirjelmän senaatille, joka luonnosteli sen pohjalta lakiehdotuksen, mutta keisari ei ratifioinut sitä.[8]

Arhippainen vaikutti merkittävästi venäläisvaikutteisten sukunimien ”suomentamiseen”.[9] VKL:n äänenkannattajalehdessä Karjalaisten Pakinoita Arhippainen ilmoitti nimenmuutoksestaan ensimmäisten joukossa julkisesti näin: ”V. I. Arhipoff, täst’edes Arhippainen.” [10] Kirjailija Ilmari Kianto innostui teosta ja kehotti muitakin karjalaisia seuraamaan esimerkkiä.[11] Innostus tarttui, ja seuraavissa lehden numeroissa lukuisat muutkin ilmoittivat uusista nimistään. Arhippainen kirjoitti lehteen myös muita kantaa ottavia artikkeleita, muun muassa Itä-Karjalan metsänhoidosta ja tieverkon kehittämisestä.[12] [13]

Vuonna 1906 ryhmä kiestinkiläisiä, mukaan lukien Arhippainen ja hänen veljensä Juho, perusti Kiestingin Vaarakylään suomenkielisen kirjaston.[14] Perustajat lahjoittivat kirjastolle pohjakassan ja omistamansa suomenkieliset kirjat. He myös järjestivät Suomessa keräyksen, jonka varoilla Arhippainen hankki lisää kirjallisuutta. VKL:n julkaisemaa karjalankielistä aapista jaettiin kirjastossa, ja sunnuntaisin paikalliset saivat siellä lukuopetusta.[15] Toiminta kuitenkin keskeytettiin toisen venäläistämiskauden aikana viranomaisten pelossa ja kirjastonkirjat piilotettiin.

Ensimmäisen maailmansodan aikana Arhippainen joutui Venäjän armeijan palvelukseen, sillä hän oli vielä Venäjän kansalainen. Vuosina 1916–1918 hän työskenteli Muurmannin rautatien rakennustöissä ja oli Tšuupan kylässä mukana perustamassa karjalaista seuraa, jonka puheenjohtajaksi hänet valittiin.[16] Venäjän vallankumousten ja heimosotien alettua Arhippainen jätti armeijan. Hän matkusti Suomeen Kiestingin kautta ja osallistui Vaarakylässä pidettyyn Vienan kuntien edustajakokoukseen.[17] Arhippainen oli yksi valtuutetuista, jotka välittivät kokouksen toiveet Suomen valtionhoitaja P. E. Svinhufvudille.[18]

Vuonna 1919 Arhippainen osallistui Vienan Kemissä pidettyyn itäkarjalaisten edustajainkokoukseen Kiestingin edustajana.[19] Kokouksessa päätettiin Itä-Karjalan itsenäistymisestä ja perustettiin Karjalan Kansalliskomitea ajamaan asiaa. Suurista tavoitteista huolimatta komitean toiminta hiipui pian, kun liittoutuneilta ei saatu toivottua tukea.[20] Vuonna 1920 Arhippainen osallistui toiseen Itä-Karjalan itsenäistymisyritykseen, Uhtuan maakuntapäiville, joilla muodostettiin Karjalan väliaikainen hallitus. Neuvostojoukkojen vallattua Uhtuan hallitus siirtyi Suomen puolelle ja yhdistyi muihin karjalaisten pakolaishallituksiin.

Heimosotien jälkeen Arhippainen palasi kauppiasuralleen. 1920-luku oli hänen liiketoiminnalleen menestyksekästä: hän auttoi veljiään Simoa ja Juhoa perustamaan omat liikkeensä[21] ja perusti vuonna 1927 uuden kaupan, Karjaan kangas- ja vaatetusliikkeen.[22] Vanhan liikkeensä hän jätti poikansa hoidettavaksi. Karjaalla Arhippainen osallistui moniin yhteiskunnallisiin toimiin, kuten Yksityisyrittäjäin liiton toimintaan. Lisäksi hän toimi monta vuotta paikallisen yksityiskoulun Karjaan Oppikoulu Oy:n toimitusjohtajana.[23]

Arhippainen liittyi Karjalan Sivistysseuraan sen perustamisvuonna 1917 ja toimi pitkään rivijäsenenä. Vuonna 1941 hänet palkittiin kunniajäsenyydellä monipuolisesta ja pitkäaikaisesta työstään itäkarjalaisten hyväksi.[24] KSS kärsi jatkosodan aikana jäsen- ja rahoituspulasta, joten vuonna 1943 Arhippainen hakeutui uudelleen seuran johtokuntaan, johon hän kuului vuoteen 1957 asti. Johtokuntaan liittyessään Arhippainen ja tämän veli Juho lahjoittivat molemmat 10 000 markkaa seuralle pohjakassaksi rahastoa varten, jonka tarkoituksena oli tukea itäkarjalaistaustaisia opiskelijoita.[25]

Vasili Johannes Arhippainen siirtyi tuonilmaisiin vuonna 1959. Hän oli VKL:n ja KSS:n perustajajäsen ja monen vuosikymmenen ajan olennainen toimija järjestöissä. Hän saapui vähin varoin Suomeen ilman koulutusta ja nousi kahden liikkeen kauppiaaksi. Poliittisella kentällä hän oli keskeinen vaikuttaja karjalaisessa kansallisuusliikkeessä, joka kovasta työstä huolimatta ei kuitenkaan johtanut Arhippaisen tavoittelemaan kotiseudun itsenäisyyteen.

Kirjoittanut Onni Ukkonen (2025)

Lähteet

Sanoma- ja aikakausilehdet:

Karjalaisten Pakinoita 1906–1907
Karjalaisten Sanomat 1918
Karjalan Heimo 1957–1997
Kauppias 1942
Viena-Aunus 1935–1943

Kirjallisuus:

Nevalainen, Pekka. Kulkukauppiaista kauppaneuvoksiin – Itäkarjalaisten liiketoiminta Suomessa. Helsinki: SKS 2016.
Ranta, Raimo. Vienan Karjalaisten Liitosta Karjalan Sivistysseuraksi V. 1906–1922. Tampere: Omakustanne 1997.
Sundelin, Anna & Johanna Wassholm, ”Networks in Trade. The Arhippainen Family as Peddlers, Shopkeepers, and Bridgebuilders in Russia and Finland, 1850–1940.” Teoksessa Ethnologia Scandinavica 52, 2022.
Vaara, Pekka. Viena 1919–1922: Kun Neuvostovalta tuli Karjalaan. Jyväskylä: Docendo Oy 2020.
Vuoristo, Sakari, Suvulta Suvulle II: Wienan Karjalaisten Liiton / Karjalan Sivistysseuran historiaa vv. 1906–1996. Helsinki: Karjalan Sivistysseura 1996.

[1] ”Karjalan Sivistysseuran uusien rahastojen perustajat.”, Viena-Aunus 4/1942.
[2] ”Karjalan Sivistysseuran uusien rahastojen perustajat.”, Viena-Aunus 4/1942.
[3] “Kauppias V. J. Arhippainen 60 v.”, Kauppias 5–6/1942.
[4] Sundelin & Wassholm 2022, 13.
[5]  Sundelin & Wassholm 2022, 17.
[6] ”Karjalan Sivistysseuran uusien rahastojen perustajat.”, Viena-Aunus 4/1942.
[7] Nevalainen 2016, 107–108.
[8] Ranta 1997, 76–77.
[9] “Hainari ja V. J. Arhippainen nimen muutosten vauhdittajina”, Karjalan Heimo 9–10/1988.
[10] ”Karjalaisten Pakinain ensi numeron johdosta.”, Karjalaisten Pakinoita 2/1906.
[11] Sundelin & Wassholm 2022, 19.
[12] ”Kertomus”, Karjalaisten Pakinoita 3/1907.
[13] ”Kehoitus.”, Karjalaisten Pakinoita 8–9/1907.
[14] ”Vienankarjalaisen kirjaston historiaa.”, Viena-Aunus, 8–9/1935.
[15] ”Vienankarjalaisen kirjaston historiaa.”, Viena-Aunus, 8–9/1935.
[16] ”Karjalan Sivistysseuran uusien rahastojen perustajat.”, Viena-Aunus 4/1942.
[17] “Kauppias W. J. Arhippainen 75 v.”, Karjalan Heimo 1–2/1957.
[18] Vienan- ja aunuksen-karjalaisten lähetystöjä Helsingissä.”, Karjalaisten Sanomat 13–18/1918.
[19] ”V. J. Arhippaisen muistolle”, Karjalan Heimo 1–2/1960.
[20] Vaara 2020, 24–27.
[21] Sundelin & Wassholm 2022, 15–16.
[22] “Kauppias V. J. Arhippainen 60 v.”, Kauppias 5–6/1942.
[23] “Kauppias W. J. Arhippainen 75 v.”, Karjalan Heimo 1–2/1957.
[24] Vuoristo 1996, 201.
[25] “Karjalan Sivistysseuran toimivuosi 9.4.1942–9.4.1943.”, Viena-Aunus 4/1943.