Vienan asuttaminen

Karjalaisasutus laajentuu Tveriin ja Vienaan (1300–1700)

Käkisalmen seutu muuttui Ruotsin valloituksen ja ortodokseihin kohdistetun pakkokäännytyksen seurauksena lähes asumiskelvottomaksi 1500-luvun loppupuolella. Tämä sai ortodoksisen karjalaisväestön hakeutumaan rauhallisemmille asuinsijoille. Uusia elämisen mahdollisuuksia haettiin etelämpää Venäjältä, josta elintilaa Käkisalmen karjalaisille löytyi Tverin alueelta. Tverin karjalaisasutus on säilynyt näihin päiviin saakka. Uusia asuinseutuja haettiin myös pohjoisempaa Vienasta, jossa oli harvaan asuttuja erämaita, kalaisia järviä ja kaskeamiseen soveltuvia metsämaita. Näin Vienan kylien, mm. Kuittijärvien ympäristön, asutus vahvistui etelästä tulleilla ortodoksista uskoa tunnustavilla karjalaisilla perhekunnilla.

Pysyviä karjalaisasumuksia syntyi muun muassa Keski-Kuittijärven pohjoisrannalle Uhutjoen suuhun Uhtualle viimeistään 1500-luvun loppupuolella. Kiertäviä karjalaisia eränkävijöitä ja turkisten ostajia alueella oli liikkunut jo paljon aikaisemminkin. Mahdollisesti jo 1300-luvulla on eränkävijöitä asettunut jossakin määrin asumaan myös Kuittijärvien rantamille. Ennen karjalaisia seudulla asusti saamelaisia, jotka elivät seudulla poronhoitoa, metsästystä ja kalastusta harjoittaen. Saamelaiset siirtyivät lännestä ja etelästä tulleiden siirtolaisten aiheuttaman paineen alta vähitellen pohjoisemmaksi, mutta heitä myös jäi seudulle ja sekoittui sinne myöhemmin muuttaneisiin karjalaisiin, venäläisiin ja suomalaisiin.

Vienan väestö ja elinkeinot vahvistuivat ja kaupankäynti Suomen suuntaan oli vilkasta. 1600-luvulla Kuittijärvien seudun asutus vähitellen vakiintui ja sai vahvistusta idästä ja etelästä. Turkismetsästys ja -kauppa loivat aineellisen edistyksen edellytyksiä, mutta tärkeä elinkeino oli myös kalastus sekä kaskiviljelys ja pienimuotoinen karjanhoito. Vienalaiset kauppiaat olivat vuosittaisia kävijöitä Kajaanin, Oulun, Iin, Tornion markkinoilla ja myös laukkukauppa laajeni huolimatta siitä, että Ruotsin valtakunnassa maakauppa oli lailla kielletty. Kaupankäynti oli perinteisesti ollut vapaata Venäjän Karjalassa ja siellä kehittyneet kauppatavat ja tavaran hankinnan lähteet hyödyttivät Suomen puolella toimivia vienalaisia markkinamiehiä ja laukkukauppiaita. Omalla alueella tuotettua kauppatavaraa tuotti turkismetsästyksen ohella Vienan meren rannikon suolateollisuus.

Suomen puolella koetut katovuodet ja sodat toivat siirtolaisia Suomesta Vienan Karjalaan. Katovuodet koettelivat myös Karjalaa, mutta Vienan kylät saivat kehittyä eteläiseen Karjalaan verrattuna suhteellisen rauhassa ruotsalaisten ja suomalaisten ryöstö- ja sotaretkiltä. Syrjäinen sijainti ja rauhallinen elämä riista- ja kalarikkaiden erämaiden keskellä mahdollistivat elinkeinojen kehittymisen. Harvinaisen kylmien vuosien sarja koetteli Suomea ja lähiseutua 1695–1698. Arvellaan, että neljännes tai jopa kolmannes koko väestöstä kuoli tuona suuriksi kuolonvuosiksi nimettynä ajanjaksona. Sato tuhoutui monena vuonna peräkkäin, ja pettuleipää ja muuta hätäruokaa syötiin yleisesti. Sadon tuhoutuminen sai ihmiset lähtemään liikkeelle kerjäläislaumoina, ja lavantauti ja muut kulkutaudit levisivät. Noina vuosina suomalaisia muutti Vienaan erityisesti Pohjanmaalta.

Viena on syrjäisen sijaintinsa ansiosta voinut historian kuluessa tarjota jonkinlaisen turvapaikan sekä Ruotsin terrorin uhreille Käkisalmen läänistä että Venäjän terrorin uhreille Pohjanmaalta. Myös Venäjän esivallan sotaväenotoilta vältyttiin ainakin osittain Vienan kylissä. Monet nuoret miehet pakenivat sotaväen ottoja metsiin tai Suomen puolelle, jossa elivät karkureina eli biegloina.

Kaukainen Viena tarjosi pakopaikan myös uskonsa vuoksi vainotuille. Venäjällä syntyi 1650-luvulla uskonnollinen fundamentalistinen liike, joka vastusti patriarkka Nikonin säätämiä kirkollisia uudistuksia. Liike sai runsaasti kannatusta kansan ja luostarien munkkien keskuudessa.  Näitä vanhauskoisia eli starovieroja alettiin syrjiä ja vainota. Vainot johtivat luostarikapinoihin ja luostarien piirityksiin, jotka kärjistyivät useissa tapauksissa jopa tuhansien ihmisten polttoitsemurhiin palamaan sytytetyissä kirkoissa ja luostareissa. Syrjäinen Viena tarjosi piileskelypaikan starovieroille, jotka perustivat pieniä erakko- ja luostariyhteisöjä Vienan kyliin ja erämaihin. Tuoppajärven saaressa eli starovierojen luostariyhteisö 1700-luvulle saakka. Myös Ilomantsissa ja Kuusamossa tiedetään asustaneen pieniä starovieroyhteisöjä.

Kalevalaisen Vienan runoperinne ja kalevalamittaisen runolaulun alkuperä ja kulkeutuminen Vienaan on ollut kiivaiden akateemisten väittelyiden kohteena. Olipa kalevalaisten runolaulun syntyhistoria mikä tahansa, mahdollisti syrjäinen ja suhteellisen turvallinen Vienan Karjala kalevalaisen kulttuurin ja runolaulun säilymisen Elias Lönnrotin kerättäväksi 1800-luvun alkupuolelle. Myös lukutaidon varsin myöhäinen leviäminen Vienaan oli omiaan säilyttämään suullista kansanperinnettä.