Ristiretkien aika

Karjalaisen heimon nousukausi ristiretkiajalla (1000–1200)

Karjalan asutuksen ja kulttuurikehityksen painopisteeksi muodostui Laatokan pohjoispuolinen rannikkoalue Käkisalmesta Kurkijoen ja Sortavalan kautta Aunukseen. Karjalainen heimo vahvistui viikinkiajan lopulla ja ristiretkiajalla 900–1200-luvuilla. Karjalan kukoistus perustui hyvään sijaintiin vesistöreittien varrella, turkismetsästykseen ja turkiskauppaan sekä lappalaisten pakkoverotukseen. Karjalaisten kaupankäynnin luonnollinen suunta oli tärkeimmän kauppatavaran turkisten hankinnan osalta pohjoinen ja niiden jälleenmyynnin osalta etelä eli Novgorodin suunta.

Karjalaiset eivät muodostaneet yhtenäistä kansaa tai valtiota. Tärkeimmät asutusalueet kehittyivät itsenäisinä suku- ja kyläyhteisöinä laajalla alueella. Asutuksen kasvualueita olivat Karjalankannas, Viipurinlahden ympäristö, Laatokan pohjoisosan rannikkoseutu sekä Äänisjärven ympäristö. Karjalaisten eränkäynti ja kaupparetket ulottuivat 1200–1300-luvuilla vesireittejä pitkin luoteeseen Pohjanlahden rannikolle saakka, jonne he perustivat asutuksia ja kauppapaikkoja lohijokien varsille Pyhäjoen ja Torniojoen väliselle alueelle. Äänisen rannoilta karjalainen asutus levisi Vienanmeren rannikolle ja Vienan erämaihin, josta käsin karjalaiset ulottivat erä- ja kaupparetkensä pohjoiseen Suomeen ja Lappiin.

Vienanmeren ympäristöön asettuneet karjalaiset ja bjarmien legendaarinen kauppakansa olivat todennäköisesti kielisukulaisia ja yhteistyökumppaneita. Bjarmien ja karjalaisten taloudellinen perusta nojasi turkismetsästykseen ja turkiskauppaan, jota voitiin käydä moniin ilmansuuntiin. Karjalaiset metsästäjät ja kauppiaat saattoivat myydä soopelia, näätää, kärppää ja muita arvoturkiksia Novgorodiin ja Kiovan Venäjälle sekä edelleen Bysanttiin. Bjarmeilla oli Vienajoella sijainneilta asuinseuduiltaan Volgan kautta kauppayhteydet aina Mesopotamiaan ja Lähi-Itään saakka. Tämä kansainvälinen kauppa kukoisti kunnes tataarien valloitus katkaisi kauppayhteydet 1400-luvulla.