Sotia ja kaupankäyntiä

Rajariitoja, sotaretkiä ja kaupankäyntiä (1400–1500)

Puolin ja toisin järjestetyt sotaretket jatkuivat läpi vuosisatojen, ja niitä koskevat legendat elävät kansojen kollektiivisessa muistissa. Novgorodin kronikka kertoo, että vuonna 1377 Novgorodin vapaaehtoisjoukot hyökkäsivät kuuluisan karjalaisen päällikön Iivana Feodorinpoika Vallitun johdolla Oulujoen suulle sinne nemtsien (vierasmaalaisten) rakentamaa linnaketta vastaan. Savolaiset pyrkivät puolestaan 1400-luvun alussa laajentamaan uudisasutusta Pähkinäsaaren rajan itäpuolelle ja kohtasivat karjalaisten vastarinnan. Vuonna 1411 Ruotsi hyökkäsi Viipurista sotajoukoin Käkisalmen linnoitusta vastaan, venäläisten nopea vastahyökkäys kohdistui Viipuriin.

Pohjanmaalla venäläiset ja karjalaiset pyrkivät pitämään kiinni vanhoista nautintaoikeuksistaan Ruotsia ja sen tukemia länsisuomalaisia vastaan. Venäläiset ja karjalaiset tehostivat vaatimuksiaan hyökkäysretkin Pohjanlahden rannikolle. Venäläiset ja karjalaiset hävittivät Kemin, Iin ja Limingan pitäjiä muun muassa vuosina 1454 ja 1461. Pohjalaisten kuninkaalle osoittamien valitusten mukaan ryssät olivat kevättalvella 1479 tulleet tekemään kauppaa ja vakuuttaneet rauhan vallitsevan. He olivat poistuneet paastonajan puolivälissä, mutta palanneet palmusunnuntaina vahvoin joukoin ja hävittäneet monia pitäjiä.

Rajariitojen ja ryöstöretkien lomassa jatkui karjalaisten kaupankäynti lännen suunnalla. Torniossa 1519 käynyt ruotsalainen tutkimusmatkailija Olaus Magnus kuvaa vuosittaisia markkinoita ja kauppatapoja:

”Missään muussa kauppakeskuksessa koko pohjoisnavan alueella ei vallitse niin vilkas liike kuin täällä Torniossa. Sinne näet kokoontuu valkovenäläisiä, lappalaisia, bjarmeja, pohjalaisia, suomalaisia, ruotsalaisia, hämäläisiä ja hälsinglantilaisia… Kauppaa ei käydä käteistä rahaa vastaan, koska sikäläinen kansa ei pidä rahoja arvossa, vaan vaihtaen välttämättömiin tarvikkeihin. Näin tehdään siksi, että tähän kauppapaikkaan ovat kavalat kauppiaat sen kansan yksinkertaisuuden ja herkkäuskoisuuden vuoksi usein tuoneet rahoja, jotka on havaittu vääriksi. Näin ovat menetelleet etenkin viekkaat venäläiset, joiden on tapana saapua sinne suurin joukoin kesäpäivän seisauksen aikoihin kantaen olkapäillään veneitä joskus pitkiä taipaleita vesistöjen välillä. Mutta kun heidän petoksensa havaitaan, saavat he heti paikalla rangaistuksensa.”

Ruotsin idänpolitiikka oli 1500-luvulla voimakkaan ekspansiivista. Tavoitteena oli Ruotsin rajojen siirtäminen idemmäksi ja Karjalan ja Inkerin valloittaminen. Ruotsin ja Venäjän välille syttyi vuonna 1570 sota Baltian hallinnasta. Vuosina 1570–1595 käyty sota oli raskasta aikaa laajalla alueella molemmin puolin rajaa. Sota tunnetaan Suomen puolella pitkävihana ja Karjalassa varastussotien nimellä. Erityisen raskasta pitkänvihan aika oli Käkisalmen läänin karjalaisille, jotka olivat Ruotsin laajentumispolitiikan ja savolaisten lisääntyvien elintilapaineiden tiellä.

Käkisalmen kaupunki ja linna sekä Laatokan länsi- ja pohjoispuolella sijainnut Käkisalmen lääni oli Ruotsin valloituspolitiikan tavoitteena koko 1500-luvun ajan. Käkisalmen lääni ulottui tuolloin nykyiseen Suomen Pohjois-Karjalaan, jonka seudun asukkaat pitivät myös Oulujärven rantoja eränautinta-alueenaan. Ruotsi ja sen alamaiset suomalaiset talonpoikaisjoukot hyökkäsivät 1500-luvun lopulla karjalaisen asutuksen kimppuun lukemattomia kertoja. Hävitysretket ja niiden synnyttämät kostoretket tekivät siviiliväestön elämisen sietämättömäksi molemmin puolin rajaa.

Venäläisten ja karjalaisten sota- ja hävitysretket suuntautuivat useimmiten heidän ruotsalaisten valloittamiksi kokemilleen alueille Oulujärven ympäristössä, Pohjanmaalla ja Pohjanlahden rannikolla. Syksyllä 1585 karjalaiset sissit hyökkäsivät jälleen Oulujärven kautta Oulujoelle, polttivat kyliä ja surmasivat asukkaita. Kevättalvella 1586 seurasi uusi sissihyökkäys Oulujärvelle, ja tällöin karjalaisten kerrotaan surmanneen 120 Limingan miestä, jotka olivat tulleet hakemaan rukiita eräkaskiltansa. Muukin Suomi sai osansa sotaretkistä erityisesti silloin, kun Venäjän hallitsijat ja vakinainen sotaväki osallistuivat niihin.

Pohjanmaan talonpojat järjestivät Ruotsin kuninkaan kannustamana kostoretkiä Venäjän Karjalaan. Kiiminkiläinen talonpoikaispäällikkö Pekka Vesainen johti vuonna 1589 kostoretkeä Vienaan ja poltti Kantalahden muita Vienanmeren rannikon kyliä ja surmasi asukkaita. Perinnetiedon mukaan Vesaisen johtama oli myös pohjoiseen tehty hävitysretki, jolloin jouluaamuna 1589 tuhottiin Petsamon ortodoksiluostari ja kaikki 200 munkkia surmattiin.

Pitkäviha päättyi vuonna 1595 Täyssinässä solmittuun rauhaan. Monivuotisen riitaisen rajankäynnin tuloksena Ruotsin ja Venäjän raja piirrettiin huomattavasti Pähkinäsaaren rauhan rajaa idemmäs. Vienan Karjalan kannalta Täyssinän raja oli merkityksellinen, sillä se on likimain sellaisenaan edelleen voimassa valtakunnan rajana Kuhmon, Suomussalmen ja Kuusamon kohdilla. Kyseessä on eräs Euroopan vanhimmista paikoillaan pysyneistä rajalinjoista valtakuntien välillä. Täyssinän rauhassa Käkisalmen kaupunki ja lääni jäivät vielä Ruotsilta saamatta.

Venäjän kruununperimysriitojen aiheuttaman heikkouden aikana solmitussa Stolbovan rauhassa vuonna 1617 Käkisalmen lääni, Laatokan pohjoispuoli ja myös Inkerinmaa liitettiin Ruotsiin. Ruotsi nousi 1600-luvulla suurvallaksi käymällä lähes koko vuosisadan sotia naapureitaan vastaan ja oli tuolloin laajimmillaan.