Pakotettu unohtamaan
Aki Aunala
”Sukuni vaiheet”-kirjoituskilpailun voittaja
Sähkökirjana julkaissut Karjalan Sivistysseura ry 2017.
ISBN 978-952-7193-08-2
Saatteeksi
Karjalan Sivistysseuran Kemin alaosasto julisti viime kesänä kirjoituskilpailun aiheesta ”Sukuni vaiheet”. Kilpailu oli suunnattu vuoden 1980 jälkeen syntyneille, ja sen tarkoituksena oli herätellä nuorisoa kiinnostumaan juuristaan. Kilpailutekstin tuli käsitellä suvun vaiheita aikavälillä 1910-1955. Kilpailuun tuli kuusi kirjoitusta, joista kaikissa näkyi paneutuminen suvun ja itäkarjalaisten vaiheisiin viime vuosisadan alussa. Kemin alaosaston raati arvioi kirjoitukset ja päätti palkittavista.
Voittajaksi valittiin helsinkiläinen Aki Aunala kirjoituksellaan Pakotettu unohtamaan. Raati totesi voittajan kirjoituksesta: ”Hyvin kirjoitettu, koskettava ja jännittävä kertomus suvun vaiheista kahden puolen rajaa. Kertomukseen sisältyvä moraalinen pohdinta tekee tekstistä ajankohtaisen; asiat eivät ole mustavalkoisia, eikä koskaan voi tarkasti tietää, mihin valinta johtaa, ennen kuin on liian myöhäistä katua.”
Kirjoittajasta
Suvun juurien tutkiminen johti Aki Aunalan kiinnostumaan laajemminkin historiasta ja maisterin tutkintoon yleisen historian oppiaineessa Jyväskylän yliopistossa. Vuonna 2010 valmistui Akin gradu-tutkielma aiheesta Valoa Karjalaan – Neuvostopropaganda Venäjän Karjalassa 1918-22. Muun muassa Historiallinen yhdistys palkitsi Akin työn vuoden parhaana graduna.