Verkkoaineistot > Tarinat > E-kirjat > Puoli vuosisataa pakolaishuoltoa. Kyminlinnan ja Maikkulan laitosten toiminta vuosina 1922–1970

Puoli vuosisataa pakolaishuoltoa. Kyminlinnan ja Maikkulan laitosten toiminta vuosina 1922–1970

Pekka Harju

Pekka Harjun käsikirjoituksesta toimittanut Toni Saarinen. Sähkökirjana julkaissut Karjalan Sivistysseura ry 2017.
ISBN 978-952-7193-11-2

Saatteeksi

Seuraavat raportit Kyminlinnan pakolaishuoltolan ja Oulun Maikkulan pakolaisvanhainkodin toiminnasta on kirjoittanut Pekka Harju, joka työskenteli ensin kanslistina sekä Kyminlinnassa että Maikkulassa vuosina 1930–1940 ja sitten, vuodesta 1942 aina vuoteen 1970 asti, Maikkulan huoltolan johtajana.

Pekka Harju syntyi Uhtualla 6. tammikuuta 1904. Hän saapui Suomeen vuonna 1922 ja opiskeli ensin Suomen Nuoriso-opistossa vuosina 1926–1927 ja sitten Kuopion kauppakoulussa vuosina 1927–1929. Tämän jälkeen hän siirtyi Kyminlinnaan kanslistiksi. Pekka Harju oli aktiivisesti mukana Karjalan-kerhotyössä. Hän kuoli Oulussa 23.2.1989.

Toimittaessani julkaisua olen keskittynyt sen tarinallisuuteen ja karsinut pois numeroita, päivämääriä ja hallinnollisia yksityiskohtia, jotka Pekka Harju huolellisesti kirjoitti ylös. Julkaisusta on jätetty pois myös monia taulukoita, joihin Harju listasi huoltoloiden henkilökuntaa sekä eri osastoilla eläneiden pakolaisten määriä. Alkuperäisestä raportista löytyy esimerkiksi jokaisen osaston huollettavien määrät vuosikohtaisesti sekä kaikkien henkilökunnan jäsenten työsuhteiden alkamis- ja päättymispäivämäärät. Nämä tiedot ovat luettavissa Karjalan Sivistysseuran toimistolla: otathan yhteyttä sähköpostitse osoitteeseen .