Näyte tverinkarjalasta
Tverinkarjalan näyte Iľľan pruazniekka Prudovalla kertoo tveriläiskylän juhlapäivän vietosta (Ljudmila Gromova: Aiga lugie i paissa karielakši. Tver 2002. s.105). Näytteen lukee tverinkarjalaismurteisiin pohjautuvan kirjoitetun kielen kehittäjä Ljudmila Gromova.
Iľľan pruazniekka Prudovalla
Muissan, kuin lapšena šuačin oman kylän pruazniekkua. Meilä pruaznuidih Iľľua. Vanhemmat šaneldih, što kalmazin luona ennen šeizo puuhine Iľľa-prorokan kirikkö, kumbane palo. Šillä paikalla kažvettih nuoret koivuzet. Kiriköštä jiädih vain kivet, kumbazet nävytäh muašta.
Jogo talošša varuštuaččettih pruazniekkah, ken kuin mahto. Emännät uberittih pertin, a lapšet autettih muamoloilla. Mie toko pezin sinčon i pordahat, deriin golikalla čuurunke, što lauvat oldaiś valgiet. I piha pidi uberie. Ennen pruazniekkua pandih olutta i suluo, huomnekšešta paissettih piiruada. Iľľua vaššen lämmitettih kylyn i kaikki pereh pezieči.
Linnašta pruazniekakši tuldih rodńat, tuodih gostinčua. Rahvašta kyläššä lizäydy. Meilä lapšilla oli veššelä hypellä linnalazinke čikkozinke da vellyzinke. Pruazniekkapiänä kaikin pandih piällä parahat vuattiet i jallačit. Kun noužet kenen taloh, niin annetah piiruada i suluo. Vanhemmat juodih olutta i viinua.
Illalla keräyvyttih kyläh rahvaš kaikelda ymbärykšeldä. Omahizet vaštuačettih stolan tagana. Vierahan ristikanžan niinže issutettih stolah, šyötettih i juotettih. Vanhemmat rahvaš ennen šyöndiä rissittih šiľmät i kummarreldih Jumalua.
Myöhemmä illalla zavodieči guľanja. Muissan, kuin myö čikkozenke istuma ikkunan luona i kaččoma pihalla. Tämä talo oli šuurella uuličalla. Dorogua myöť šinne tänne käveldih pruazniekalla tulluot rahvaš. Tytöt i brihat käveldih eriś, vain kačaheldih toine toizeh. Kolmešša koh kylällä šoitettih šoitulla. Myöhembäzeh kuulu, kuin ruvettih laulamah i kargajamah. Lieni hämärä i ožuttuačettih enžimmäzet puarazet. Meilä veśma tahotti lähtie pihalla, a vanhemmat ei laškiettu.
A toissapiänä vielä jatku pruazniekka, tuaš issuttih stolašša, vain guľanja jo ei ollun žen suurehune, kuin enžimmäsenä piänä. Iľľašta meilä lapšilla jo ei voinun käyvä jovella. Vanhemmat šanottih, što Iľľa kuzi vedeh i vezi lieni vilu.
Näin Prudovalla pruaznuidih Iľľua vielä vuožina 1960–64.
Iljan praasniekka Prudovalla
Muistan, kuinka lapsena rakastin oman kylän praasniekkaa. Meillä juhlittiin Iljaa. Vanhemmat sanoivat, että hautausmaan luona oli ennen puinen Ilja-profeetan kirkko, joka paloi. Sillä paikalla kasvoivat nuoret koivut. Kirkosta jäivät vain kivet, jotka näkyvät maassa.
Joka talossa valmistauduttiin pruasniekkaan, kuka mitenkin osasi. Emännät siivosivat pirtin, ja lapset auttoivat äitiä. Minä aina pesin eteisen ja portaat, hankasin räsytukolla ja hiekalla, että laudat olisivat valkeat. Pihakin piti siistiä. Ennen praasniekkaa pantiin olutta ja makeaa kaljaa, aamulla paistettiin piiraita. Iljaa vasten lämmitettiin sauna ja koko perhe peseytyi.
Kaupungista tulivat sukulaiset praasniekkaan, toivat tuliaisia. Ihmisten määrä lisääntyi. Meidän lasten oli hauska hypellä kaupunkilaisten ystävien kanssa. Praasniekkapäivänä pukeuduttiin parhaisiin vaatteisiin ja kenkiin. Kun meni kenen tahansa taloon, niin annettiin piiraita ja makeaa kaljaa. Vanhemmat joivat olutta ja viinaa.
Illalla väki kaikkialta ympäristöstä keräytyi kylään. Sukulaiset tapasivat pöydän ääressä. Myös vieras ihminen istutettiin pöytään, syötettiin ja juotettiin. Ennen ateriaa vanhemmat ihmiset ristivät silmänsä ja kumarsivat ikonin edessä.
Myöhemmin illalla alkoi huvittelu. Muistan, kuinka me siskon kanssa istuimme ikkunan luona ja katsoimme ulos. Tämä talo oli ison kadun varella. Praasniekalle tulleet ihmiset kävelivät edestakaisin tiellä. Tytöt ja pojat kävelivät erillään, vain katselivat toisiaan. Kolmessa paikassa soitettiin haitaria. Myöhemmin kuului, kuinka alettiin laulaa ja tanssia. Tuli hämärä ja ensimmäiset parit ilmestyivät. Mekin tahdoimme lähteä ulos, mutta vanhemmat eivät laskeneet.
Ja toisena päivänä praasniekka jatkui vielä, taas istuttiin pöydässä, vaan enää ei juhlittu yhtä paljon kuin ensimmäisenä päivänä. Iljanpäivän jälkeen ei voinut enää käydä joella (uimassa). Vanhemmat sanoivat, että Ilja pissasi veteen ja vesi kylmeni.
Näin Prudovalla juhlittiin iljanpäivää vielä vuosina 1960–64.