Runopajo

Runopajo on vahnua baltiekkumerensuomelastu muga sanottuu kalevalaluadustu pajokul’tuurua. Tämä luadu on suannuh nimen Kalevalas, ga on vähimyölleh parituhattu vuottu eepostu vahnembi. Luavun alguperä on histourien hämäris, ga sidä pietäh kandusuomen luonnollizien ominažuksien pohjal roinnuonnu. Kalevalaluaduu ollah käytetty suomelazet, karjalazet, ižorat, vad’d’alazet, virolazet da sedukazet. Lyydil’zisgi on tallendettu mingi verdu runopajuo, ga vepsäläzil da päivännouzupuolen karjalazil sidä ei ole.

Syydy runopajon säilymizeh da elonvägeh juuri Karjalas on ečitty syrjäzes sijaičendas, ortodoksizen kirikön luvalližuos da rahvahan lugumaltamattomuos. Runopajon rakendehelline perusteh oli kaski- da mečästyskul’tuuru, kuduah kui pajattamizen käytändö mugai runoloin muailmankuva ollah syväh kiärittyhes. Runopajon uvvistumismaltuo omas puoles pietäh kul’tuurukontaktoin tuloksennu. Ezimerkikse Vienan runoston rikkahuttu nähtäh roinnuon suomelazen da karjalazen runopajon yhtehsulamizes suomelazien siirdolazien alovehele 1600–1800-luvul azetundan jälles.

Runot

Runopajoloin laji- da teemuastehikko on suuri. Pagin on eričyskieles, kudual paistih kaikis rahvahale tärgielöis dielolois. Muailman kuvan kannal piäkohtal oli epiikku. Sen ezittäjinny oldih enimite miehet, aijemba Karjalasgi puaksumbi kahtei, käzi käis, pruazniekkutabah. Hyö pajatettih kala- da mečästysmatkoil, kaskimual, pidolois, ga myös argipäivinnygi dai yksin. Karjalas puaksuh pajattamizen maltoh yhtyi tiedovus. Runoloisgi miifat, urhomiehien starinat da tiedohussanat (puhiet) kiäritähes yhteh.

Epiikan vahnimua kerrostumua evustetah miffurunot, kudamis sanellah ilmivölöin alguperäh näh: muailman, tulen, tammen, kondien roindas. Vahnoih kuulutah sežo šamanistizet teemat, ezimerkikse Väinämözen matku Tuonelah libo Lemminkäzen matku Pohjolah. Moni miffuaihe on tundiettu enämbälgi Suomes, Inkeris, Viros da kai loitomabazisgi kul’tuurois.

Karjalas pajatettih ylen äijy muga sanottuu urhomiesrunuo: kerdomustu Väinämözen, Ilmarizen da Lemminkäzen kozičendumatkois da šeikailulois, sammon tavondas da varrastandas. Joukos on puhtastu karjalastugi runuo, ezim. Ahtin da Kyllikin runo Vienas da Anukses libo runo kolmen urhomiehen luadijas (muamas), Iro-neidozes, Raja-Karjalas da Anukses. Urhomiesrunoloin myöhästy kerrostumua evustau ezim. vienalaine Väin’mözen lähtö, kuduas vahnu urhomies lähtöy iäres uvven aijan tielpäi.

Jo keskiaijal Karjalasgi ruvettih sovittamah kalevalaluaduh starinoi da balluadoi da luadimah niilöin mallin mugah uuttu omua pajuo. Kuulužin starinruno, sluavilazen perindehen inspiroittu Luadijan (Marian) virzi sanelou Hristosan roindas, kuolendas da ylähnouzendas. Balluadois da toizis lyhyömbis kerdojis pajolois sanellah yhtehmenendäs, nuorien naizien probliemois da perehvälilöis. Starinua, pajuo naizen ozas da liiristy huolipajuo ezitettihgi enimite naizet, puaksuh ustujes illoil kezriämäs da muudu käziruaduo ruadajes.

Naizet pajatettih sežo lastu liikuttajes, uinotuspajoloin ližäkse muudugi pajuo. Nenga kalevalaluadu juurdui jo yskyniekoin mieleh karjalazien toizekse muamankielekse. Naizet pajatettih sežo hiävirret, kudamii Karjalas ezitettih, itkuvirzilöin rinnal, kogo svuad’buritualan aijan. Svuad’buvirret pajatettih Karjalas yksinäzenny horannu. Niilöih kuului pruazniekallistu ritualurunohuttu, mieleviä nevvuo da raviedu juumorua.

Argielokseh yhtyjinny pajolajiloinnu oldih paimoinpajot, eriluaduzet ruadopajot da pajotiedohussanat meččäh mennes. Pajatettih muidugi tiedohussanoi, ezimerkikse pitkii roindupuhieloi. Tiedohussanoin, toizin sanojen, ”sanoin” libo ”luguloin” ylellizembi ezitystaba yhtelläh oli rezitoiččii sanelendu. Puhiet kuuluttih hyvän eloksen hoidamizeh: parandamizeh da pahan estämizeh. Tiedohussanat ollah miffu- da kristillizen muailmankuvan yhtistelmy. Ezimerkikse malitut, kudamii puhielois on äijy, voijah suunnata yhtelaigua Väinämözele dai neičyt Marijale.

Aijankohtazes kyläeloksesgi sežo luajittih runopajuo. Nämmä paikallizet runot sanellah nimel mainittuloin ristikanzoin välizis risturiijois, suvaičukses da muis merkittävis tapahtumis. Paikallisrunolois nägyy šeikku, kudai harakterizuiččou kogo runopajuo: pajattajat ollah sego mustettu runot, sego ližätty niilöih omii tundehii, arvoloi da elämysty.

Luadu da sävelmy

Kalevalaluaduu on harakterizuittu nellipolvehizekse trokeekse, kuduas yhtelläh on eräs eričyspiirreh. Sendäh gu runopajo on stroffattomua rivipajuo, sen peruselementu on runorivi. Rivin enzimäzes runojalals voi olla yhtes nellässäh tavuu, muga tyypillizeh runorivih kuuluu 7–10 tavuu. Pitky piäpainolline, toizein sanoin, sanan enzimäine tavu sijoittuu runojallan nouzuh, lyhyt piäpainolline runojallan laskuh. Muga sanotut murrelmurivit, kudamii on keskimiärin puolet rivilöis, murendetah trokeerivin kuavan: niilöis runokorgo da sanapaino mennäh eri kohtile. Tyypilline trokeerivi-murrelmurivi -puaru on ezimerkikse Vagau vahnu Väinämöine, tiedäi ijäniguine. Rivityyppilöin vaihtelu tuou luavule elolližuttu. Muut tyypillizet, iellizes rivipuaras nägyjät kalevalaluavun piirdehet ollah algusoindu, t.s. alliteracii da parallelizmu, t.s. yhten samazen dielon kerduamine eri sanoin äijäs rivis.

Runosävelmät ollah tavan mugah yhten libo kahten runorivin piduhuttu da sävelalal ollah pienet. Net ollah buitegu perusteemat, kudamii pajattai voibi muutella oman iččeh mielen mugah. Yleizin karjalas-suomelazen alovehen ritmutyyppi on viizi-iskuine muga sanottu kalevalasävelmy. Svuad’burunoloi pajatettih Vienas da Pohjas-Karjalas omah sävelmyluaduh, da enimite Raja-Karjalas oli käytös sežo äijy muudu ritmutyyppii. (Kč. Karjalaine kanzanmuuzikku.)

Keriäjät

Enzimäine mainičus karjalazis kalevalaluaduzis runolois oli Agricolan 1551 jullatus suomelazien jumaloin luvettelos, kuduas löydyy 12 karjalastu ”jumalua”. Nämmis ezimerkikse Hiizi da Kegri tullah ezile runolois. Aijembat karjalazet runorivit ollah Kristfrid Gananderan sanakirjuezimerkilöis 1700-luvun lopul. Joukos oli vie vienankarjalastu, vikse torguiniekas kirjutettuu runokatkelmua. Torguiniekois kirjutti sežo piiriliägäri Sakari Topelius vahnembi enzimäzet kogonazet karjalazet runot vuozinnu 1820–1821. Enzimäzen kerävömatkan Vienah luadii A. J. Sjögren vuozinnu 1824–1825.

Elias Lönnrot sai Topelius vahnemban julgavos vihjavuksen Vienan Karjalan runorikkahuos. Omil Karjalan matkoil 1828–1834 Lönnrot kirjutti mustoh Vahnan Kalevalan (1835) piäainekset. 1830-luvun Vienan-kävijät oldih sežo Lönntotan matkudovariššu J.F.Cajan 1836 sego M.A. Castrén 1839. 1840-luvun piäkeräi oli D. E. D. Europaeus, Raja-Karjalan runoalovehien löydäi sego Anukseh da Vienah kävii. 1840-luvul Raja-Karjalah da Ilomančih ollah käydy sežo August Ahlqvist, Sakarias Sirelius da Rietrikki Polén. 1840-luvun keriäjien muistohpanot päitih Lönnrotile Uvven Kalevalan (1849) aineksikse.

1870-luvul lähtiettih uudeh kerävömatkah Kalevalan toizeh julgavoh da kanzanrunohuon tutkimukseh näh. Uvven allon kuulužin keriäjy oli A. A. Borenius (-Lähteenkorva). Hänen kogomukset ollah runopajon kannal korvuamattomat jo runokielen ylen tarkan merkiččemizen täh. Borenius sežo oli sävelmien keriämizen alguhpanii.

1880-luvul Raja-Karjalas liikuttih Kaarle Krohn da Oskar Relander, Vienan Karjalas Heikki Meriläinen. Kainuulaine Meriläinen evusti paikallizen tundemustu mugaže kui vuozisuan vaihtehes kerävöruaduo ruadajat roinduperäzet karjalazet keriäjät Iivo Marttinen Vienassa da Iivo Härkönen Raja-Karjalas da Anukses.

1800-luvun lopus algajen karjalažuolline (karelianistine) innostus vedi Karjalah äijii matkumiehii. Ezimerkikse I. K. Inhan fotokuvat da tekstat Lönnrotan jallanjälgilöil ollah vaikutettu myöhembih mielikuvih pajattajis da runopajon eländy-ymbäristölöis.

Julgavoh Suomen Kanzan Vahnat Runot kerättih ainehistuo 1900-luvun allun Karjalas vie äijät tutkijat, ezim. tevoksen toimittajat A. R. Niemi 1901–1909 da Väinö Salminen 1906–1920. Rajan salvattuu Nevvosto-Karjalah hätken ei piästy, ga Raja-Karjalas runonkerävöruaduo jatkoi ezimerkikse Martti Haavio 1920- da 1930-luvul, da voinan aigua Karjalas liikui moni suomelaine keriäjy; ezimerkikse Väinö Kaukonen tallendi silloi arvokkahan vienalazen runoainehiston. Nevvosto-Karjalas sigäläzet tutkijat pandih taldeh runuo 1920-luvus algajen. Alguaijoin kuulužimii keriäjii sie oldih vienalaine Risto Bogdanov da anukselaine Viktor Jevsejev.

Vuvvennu 1905 Armas Launis luadii enzimäzet karjalazet runopajoiänittehet fonogrammal Suistamol. A. O. Väisäsen Karjalan-matkat vuozinnu 1915–1922 tuodih ainavoluaduzen iänitetyn da nuotandetun runopajoainehiston da suurendettih ellendysty runopajon muzikualizes luondehes. 1950-luvus algajen vienalazien pagolazien da rajakarjalazien siirdolazien runopajuo ollah iänitetty ezimerkikse Erkki Ala-Könni da Pertti Virtaranta. Petroskoin arhiivah sežo on iänitetty runopajuo 1950-luvus algajen. 1970-luvus algajen Karjalan tiedoakademien tutkijat Aleksandra Stepanova da Niina Lavonen ollah ajeltu Karjalan eri puolel da ozutettu, gu runoaloveh on leviembi kui pohjazembas Vienas mugai Suvi-Anuksesgi.

Yhtesruavos petroskolazienke ollah oldu da kulgiettu vahnoi kylii myöte äijät suomelazet, ezimerkikse Pertti Virtaranta da Pekka Laaksonen. 1990-luvus algajen Kuhmon Juminkeko-siätiön toimes on elvytetty Vienan runokylii da tallendettu äijy jälgimäzien pajattajien runuo.

Pajattajat

Enzimäine nimel tundiettu karjalaine pajattai oli akonlahtelaine torguniekku, Remsozen palvelii Timon’e, kudai pajatti Topeliuksele vuvvennu 1820 Uvveskaarlepyys Väinämözen, Ilmarizen da Lemminkäzen šeikkailulois. Jälgimäzii on uhtuolaine Marina Dwovičina, kudai pajatti Pekka Huttu-Hiltuzele vuvven 2006 kezäkuus Väinämözen polvensatatukses. Heijän välis on sadoi nimel tundiettuloi pajattajii.

Runopajo kulgi Karjalas enimite, hos ei ni ainos, sugutradiciennu. Kuulužih pajattajien suguloih kuuluttih ezimerkikse Vienas Malizet da Kettuzet, Hietajärvel Huovizet, Raja-Karjalas Sissozet, Šemeikat da Vornazet. Puaksuh suvus saneltih perindötiijonnu, gu suvun ezi-ižä oli ottanuh ”Tuli-Lapista”, pohjazespäi, tiedohussanat (puhiet) da pajot.

Äijät pajattajat myöhembä oldih nostettu evustamah kogo kalevalastu runoperindyö. Nengozii ollah ezimerkikse pajattajat, kudamien runuo on Kalevalas. Ladvajärven Arhippa Perttuzel da Vuonnizen Ontrei Malizel da Vaassila Kieleväisel Lönnrot sai Kalevalan piärunot da rakendehellizen kesken. Megrijärven Simana Sissozel häi sai Europaeuksen kauti ližävyö Uudeh Kalevalah. Nämmien pajattajien aigua runopajo vie oli hyväs väis, da heijän tekstois nägyy, mittuine se on parahimilleh olluh.

Karelianizman aigua pajattajii ruvettih kuvuamah idealiziiruijen matkukerdomuksis da taidehes. Kuulužat oldih ezimerkikse Arhipan poigu Miihkali Perttunen da Suistamon Šemeikat, Pedri da Iivana. Rajakarjalazii pajattajii ruvettih kuččumah pajopruazniekkoih da toizih pidoloih. Rodih ilmivö ”kulgijat pajattajat”, kudai jatkui 1900-lugussah: ezim. Iivana Onoila da Elessei Valokainen lähtiettih yksin libo kahtei kierdelemäh muadu da tarittihes pajattamah ezim. školis. Naizet sežo lähtiettih moizih eziindymismatkoih, ezim. suojärveläine Ogoi Määränen Helsingin Kalevala-pruazniekkah da suistamolaine iänelitkii Mat’oi Plattonen ulgomuale. Runopajo siirdyi omas luonnollizes ymbäristöspäi ”estradoile”. Mugaže rodih Nevvosto-Karjalas, hos ideolougiet ilmivön tagan oldih eriluaduzet.

Suomes on tallendettu äijien karjalazien pajattajien runuo. Ezimerkikse Anni Lehtozen haldivoittavua runoperindyö kirjutti mustoh Oulus 1910-luvul Samuli Paulaharju. Suomeh pajennuzis vienalazis pajattajis kuulužimat oldih Anni Tenisova, kuduan 1950-luvul iänitettylöis pajolois uvvet kanzanmuuzikkupolvet suajah opastustu, da Marina Takalo, kuduas Juha Pentikäinen julgai tutkimuksen vuvvennu 1971. Kuivajärven da Hietajärven pajattajis pidäy mainita 1950-luvul pagizuteltu Domna Huovinen da 1900-luvun lopul kylien jälgimäzenny pajattajannu eziindynyh Jussi Huovinen. Raja-Karjalan siirdolazien joukos eroitui julgižuosgi 1950- da 1960-luvul moni itkii-runopajattai (iänelitkii), ezimerkikse Martta Kähmi Suistamolpäi da Elmi Tšokkinen Korpiselläspäi.

Vaste jälgivuozinnu on ruvettu tutkimah da ellendämäh pajattajua runopajokul’tuuran luadijanu merkičyksenandajannu. Vienankarjalazis pajattajis da heijän pajolois on piässyh ilma äijy akadiemistu tutkimustu (Huttu-Hiltunen, Pentikäinen, Tarkka). Rajakarjalazien pajattajien suguloin histouriedu ollah sellitelty suguloin jälgeläzet da suguseurat (Koskelin, Lytsy, Malviniemi).

Pajattajua rodieu viegi. 1960- da 1970-luvus algajen Suomes on ruvettu opastua runopajuo arhiivuainehistolois, da niilöin pohjal on allettu luadie uuttu stiil’ua.

Senni Timonen

Iäninäyttehet

Kirjalližuttu

  • Haavio, Martti: Viimeiset runonlaulajat. WSOY, Helsinki, 1. p. 1943, 2. p. 1948, 3. p. 1985.
  • Huttu-Hiltunen, Pekka: Länsivienalainen runolaulu 1900-luvulla. Kuuden runolaulajan laulutyylin kulttuurisensitiivinen musiikkianalyysi. Kuhmo: Juminkeko; Helsinki: Sibelius-Akatemia, 2008.
  • Järvinen, Irma-Riitta: Runonlaulun Karjala. Teoksessa Karjala 1. Portti itään ja länteen, 53–75. Hämeenlinna, Arvi A. Karisto Oy 1981.
  • Kallio, Kati: Laulamisen tapoja: esitysareena, rekisteri ja paikallinen laji länsi-inkeriläisessä kalevalamittaisessa runossa. Helsinki, Helsingin yliopisto 2013. Myös nettijulkaisuna: ps://helka.linneanet.fi/cgi-bin/Pwebrecon.cgi?BBID=2494783
  • Karjalan laulajat. Toimituskunta: Pertti Virtaranta, Väinö Kaukonen, Matti Kuusi, Leea Virtanen. Kirjayhtymä, Helsinki 1968.
  • Koskelin, Jorma: Härkösten runonlaulajasuvun jälkeläisiä Suistamolta 1700-luvulta vuoteen 2005. Helsinki, 2007.
  • Laitinen, Heikki: Runolaulu. Teoksessa Kansanmusiikki, 14– 77. Toim. Anneli Asplund, Petri Hoppu, Heikki Laitinen, Timo Leisiö, Hannu Saha, Simo Westerholm. WSOY, Helsinki 2006.
  • Lavonen, Nina: Kiestingin laulut ja laulajat. Teoksessa : Runo, alue, merkitys. Kirjoituksia vanhan kansanrunon alueellisesta muotoutumisesta. Toim. Pekka Hakamies. Joensuun yliopisto, Karjalan tutkimuslaitoksen julkaisuja 92, 57– 88. Joensuu 1990.
  • Lytsy, Pertti: Sotikaisia ja Lytsyjä Suistamolta : vuodet 1708– 2001. Sukuseura Suistamon Lytsyt, Vantaa 2001.
  • Malviniemi, Rauno: Iro-neidon pojat : Vornasten suvun runonlaulajat ja kanteleensoittajat. Vornasten sukuseura, Helsinki 1996.
  • Malviniemi, Rauno: Tapion tuvilla : Shemeikkain runonlaulajat ja kanteleensoittajat . Shemeikka Sukuseura, Kuopio 1997.
  • Pentikäinen, Juha. Marina Takalon uskonto. Uskontoantropologinen tutkimus. SKS, Helsinki 1971.
  • Pentikäinen, Juha: Marina Takalo, runolaulaja ja näkijä. SKS, Helsinki, 2010.
  • Siikala, Anna-Leena: Laulajaihanne ja runokulttuurin rikastuminen. Viena runon ja tradition kohtauspaikkana. Sammon säkeniä: valtakunnallisten kotiseutupäivien esitelmät Suomusssalmella 4.-8.8.1999. Studia historica septentrionalia 38, 174–188. Pohjois-Suomen historiallinen yhdistys, Rovaniemi 2000.
  • Stepanova, Aleksandra: Etelä-Karjalan (Etelä-Aunuksen) eeppistä lauluperinnettä. Teoksessa Runo, alue, merkitys. Kirjoituksia vanhan kansanrunon alueellisesta muotoutumisesta. Joensuun yliopisto, Karjalan tutkimuslaitoksen julkaisuja 92, 57–88. Joensuu 1990.
  • Tarkka, Lotte: Rajarahvaan laulu. Tutkimus Vuokkiniemen kalevalamittaisesta runokulttuurista 1821–1921. SKS. Helsinki 2005.
  • Virtanen, Leea: Kalevalainen laulutapa Karjalassa. Suomi 113:1. SKS, Helsinki 1968.
  • Kč. sežo Juminkeko-säätiön verkkosivut Vienan runokylistä

Runojulgavuo

  • Suomen Kansan Vanhat Runot osissa I:1-4 (Viena), II (Aunus) ja VII:1-4 (Raja- ja Pohjois-Karjala). Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 1908– 1921; 1927; 1929–1933. Nettiosoite: http//dbgw.finlit.fi/skvr/
  • Karjalan kansan runot. I. Kalevalanaiheiset kertovat runot. II. Muita kertovaisia runoja. Historiallisia runoja. Kokoonpannut V. Jevsejev. Tallinn, Eesti Raamat 1976, 1980.
  • Aunuksen karjalazien eeppizet pajot. Toim. V. P. Mironova. Petrozavodsk, Periodika 2006.
Posted in Uncategorized |
Bookmark the permalink.

Kirikönkellot

Kandelehelsoittai: Antero Vornanen. Iänitetty yleisradivos 1935. Jullattu: Kantele. Folk Music from Finland. Toim. Anneli Asplund (CD-levy). SKS da Kalevalaseura, Helsinki 1998.

Posted in Uncategorized |
Bookmark the permalink.

Joijundu Suomeh lähtijäs

Pajattai: Okku. Kiestingi, Käpäli. Iänitys: A. O. Väisänen, Kyminlinnan pakolaiskeskus 1922. SKSÄA Lieriö 12 (35-55), parlografinumero 147b. Litterointi: A. O. Väisänen, puhtahaksekirjutus: Maari Kallberg.

Joigu kerdou veljeksis, kuduat ollah Suomes (”kielillä kehnojen maijen”), da tuatto muamanke atkaloijah heidy; poijat ei olla kois avvuttamas ruadolois.

Anna kelkettelen, kiuru kirjav́osa, Kilojoven kiekkokulmoa kehiytyjöä kerinnyttä kielillä kehnojen maijen kerrašša veikon kipien voiman kiušoina kipperän kiirojaiseh nee joo noo oo nee.

Anna ottelen, osra, Uottojoven otukšenkulmoa ošavalaatuo olonnehen ovilla outojen maijen ošavuošša veikon outovoiman opoaloina utšusen ottajaiseni ta ohkoalijan orhien armon nee joo joo oo nee.

Kun pitää olkuoiľľa olalta Uottojoven ouvoin loavuin jäi omašuš koko outovoiman oŕhien armoseh, hot uurahašta otteli ulkotöitä ee joo noo oo nee.

Ta anna vejaltelten virttä kuusi Virtajoven vitivertä vierijöä ta vierillä viilimaijen kera veikon vikavoiman virheikše viikokš aikoa vienosen veršojaiseńi tai virheikše vikavoiman viekkahan armon nee joo noo oo nee.

Anna vain soittelen, šorša šuojaoša, šomaverta šuulun šulajoven, šujunutta šunnilla Šuomen maijen šummašša veikon šurkievoiman šuurekkali šuruttavina šulavuošta šuojasen šuorijaiseńi tai šurkievoiman šukien armoseh, kun šunta oli šukkelašta šuittaja sujottatöijen nee joo noo oo nee.

Kana kajauttelen šanoa kakši kolme Karijoven kauńivertä, kalpinutta kannoilla kaihojen maijen kanšašša veikon kaihovoiman kaiholoina kannateltavina kaitasen kantajaiseńi tai kaiholoina kaihovoiman kallehen armon e nee joo noo oo nee.

Nyt mäńi kallellah koko kattokerta, kun kraapittih kaihoin lovauin kaikki miero kauńistamat kaunehuiset kaihovoiman kallehen armon nee joo noo oo nee.

Jopa piisoa peloailuo Piilojoven pistyvarren pivotukan pilkahtanuon pinnoilla piippumaijen pišušša veikon pilavoiman pitäkš aikoa piloikše pikkaraisen pesijäiseńi tai pilavoiman pestyarmon.

Posted in Uncategorized |
Bookmark the permalink.

Muuzikku

Pajomuuzikku

Karjalan omua muuzikkua eččijes ezmäi pidäy tuttavuo vahnembih säilynyzih sävelmien luaduloih, moizih, kui ezim. improviziiruittuloih paimoin sävelmih sego itkuvirzilöih da joiguloih. Muzikualizinnu ilmivölöinny hol’otandat da karjankučundat ollah mugaže kallehet, kuigi runoloih yhtyjät sävelmät. Niilöis pajattai piäzöy välläle tekstan ravvoispäi da ozuttau oman malton luadie sävelmii.

Vahnimannu sävelperindönny voibi pidiä merkinandotarkoitukses ezitettyy hol’otandua. Nämmä sävelmät – Raja-Karjalan ”huikutukset”, Vienan ”huhuonnat” – ollah enimite sanattomat. Puaksuh niilöis on vai hol’otus yhtel libo kahtel sävelel. Erähis hol’otuksis on tovestettu jo meloudistu muvvostustu se miäry, kuduas roih jo sävelmäkse nimitettävy kogonažus, ritmurakendeh silloigi on välly. Nämmii hol’otuksii pidi ezim. muarjah kävyndäh, venehty kuččujes, yöksymizeh da muga ielleh.

Käytön puoles samazeh joukkoh hol’otuksienke kuulutah sežo karjankučundat, kudamil muanitetah kodih lehmii, vazoi da lambahii. Nämmägi hol’otukset ollah enimite ilmai midägi tiettyy rakendehtu. Lehmänkučundat tavan mugah alletah tpruko-sanal, kuduah vie liittyy ”lehmäzeni kodih” libo lehmän nimi.

Original’noi pajoluadu, kudamua paiči karjalazii vie greikkalazet ollah käytetty, on itkuvirret. Karjalazil itkuvirzilöil on omaluaduine stiil’u, mi tulou ilmi kui sana- mugai sävelmyrakendehes. ”Kuolijan virret” itkiettih muahpanendan aigua da lounualois, ”miehele menijän virret” – svuad’bois. Armieh lähtijäle oli varattu sežo omat itkuvirret. (Kačo oza Itkuvirret.)

Kaikis virzilöis iänelitkii käyttäy tavan mugah yhtenjyttymiä, hänelleh luondehenomahistu sävelmyluaduu, ga yhtelläh ei muga, gu samaine sävelmyvirkeh libo kai kogo pala kerdavuttas yhtenjyttyzinny virren jatkujes. Meloudii, kudai evustau enimyölleh minorisävelluaduu, äijil iänelitkijöil sežo mažourugammua, ainos kiändeleh uudeh luaduh, toiči virty čomendajin sävelin, vuadimattomal, tavan mugah moizel, kuduas on vai viizi peräkkästy diatonizen astehikon säveldy. Tavan mugah ritmalline kuvos pyzyy kogo virren yhtenjyttymänny, ga sitgi on tovestettu muuttumistu, toizil enämbi, toizil vähembi. Huogavundan aigua, tavan mugah virkehen lopus, sävelmy lopeh hil’l’akkazih kadensusävelih, kudualoin lopus itkii puhkieu nyyčkytyksih.

Vienan Karjalan pohjazis kylis on käytetty rakendehel itkuvirzilöi mustoittajua pajoluaduu, kudamua kučutah joiguloikse. Nimitykses vois piättiä, gu pagin on lappalazilpäi otettuh laihinah näh. Yhtehizii piirdehii nägyy sežo muzikuallizen refrengin käytös sego sit, gu kentahto tietty hengilö otetah pajon teemakse. Vienan Karjalas joijutah brihua, hänen mielespiendiä da ruaduo, ezim. torrunke kävyndiä. Voinan aigu da svuad’bu sežo ollah annettu aihettu joijundale.

Joiguloin sävelmistön ominažuksih kuulutah kai net, kudamat tullah ilmi itkuvirzilöis. Yhtelläh se on vaihtelevembi sendäh gu kudualgi joijuttaval hengilöl on oma virzi libo sävel, kuduas se piähengi tundietah sanoi kuulemattahgi. Sävelmän eričyspiirdehet selgiembäh nävytäh virkehen loppijas refrengis, kuduan sanoinnu on vai ”nee – joo – nee” da ms. – Uhtuon da Röhön kylien joijundois on käytetty vai yhty sävelmyluaduu, kudaman yhtenjyttymänny kerduamizen sellittäy se, gu nämmis tulou ilmi jo kalevalazen runon mittua lähäl olii rivirakendeh.

Runosävelmät

Karjalas puaksumbah vai yksi ristikanzu oli pajatannuh runuo. Konzu runonpajattajua oli enämbi, pajatettih yhtelaigua yksiniänizesti. Vikse ennevahnas Karjalasgi on olluh enzimäzen da jälgimäzen pajattajan vuorottelu, enimite kerdojii runoloi pajattajes. (Kč. sežo oza Runopajo.)

Karjalan alovehilpäi suadulois runosävelmis ei ole ylen äijiä eriluadustu perustyyppii, gu ritmittelyn lähtökohtakse otetah ritmurakendeh, sävelmien luusto. Aijembua kerrostumua on jiännyh lapsien sävelmis. Niilöis sävelmän voibi muvvostua vai yksi nelli-iškuine rivi, taktuluavul pidäy vai olla runoh nähte hyvin tazajagoine.

”Konzu kaksi peräkkästy sävelmyrivii ollah melodizesti eriluaduzet, rakendehmuodo roih parembi kehitynnyh da muvvostau rivipuaran. Nengozinnu kaksirivizinnu ollah meijän enimät runosävelmät. Ylellizet suomelazen runopajon sävelmät ollah moizet, kudamis on kaksi viizi-iskustu rivii. Enimil pajattajil sen meloudii liikkuu verraten ahtahal, perus- da huippusävelen alal libo mažorizeh, libo minorizeh tabah”. (Tenisova)

Svuad’burunopajon yhtes eziindyy kolmevaihtostu taktuluaduu, muga sanottu mazurkkuritmu, kudai muite ei ole ominaine karjalazile sävelmile. (Svuad’busävelmy) Sežo val’suritmu, kolmejagostu taktuluaduu vastavuu, da viizivaihtoine taktuluadu (taza- da kolmejagoine yhtymy), eziindyy enimite rajakarjalazil pajattajil.

Pajosävelmät

Uvvembih rahvahan pajoloih kuulujien muga sanottu pajosävelmien tunnusmerki on nellirivilližys. Pajosävelmät, mugaže kui niidy rakendehellizesti vastuajat tansisävelmät, ollah tuldu käyttöh Karjalah vaste 1800-luvul. Niidy on kerävynnyh kahteh kohtah: Suomen Karjalah da ozittain Vienan Karjalah päivänlaskupuolespäi. Anukses da Raja-Karjalas on roinnuh paikallizil murdehil sepitettylöi pajoloi, kudamien sävelmät ollah tuldu enimite Ven’alpäi. Yhtelläh rahvahan pajolois on aijy karjalazelgi muaperäl roinnuttu.

Kui Vienan mugai Anuksen Karjalas neidizet pajatettih ezimerkikse illaččulois ven’ankielizii pajoloi, kudamien tekstoin kieldy ei ellendetty.

Soitinmuuzikku

Karjalazen heimon alovehil on käytetty enimite yhtenjyttymii soittimii, mittumii oli käytös muijiengi baltiekkumerensuomelazien keskes. Puhundusoittimet ollah oldu paimoloin abuvehkehinny hol’otuksien da karjankučundoin rinnal. Yksinkerdazembi puhundusoitin, torvi, on luajittu koivun libo lepän tuohes voronkan da sarven muodozekse. Savolazien alovehien lähäl, paikoin Suvi- da Raja-Karjalas, on käytetty paimoin soittimennu sežo kozlan sarvie, kudual voidih soittua runosävelmien jyttyzii soitelmii.

Olles, kažl’as da puus luajittih pienii da vähäiänizii puhundusoittimii, pillilöi. Iänen niilöis andau klarnietan tabah särähtäi kieli, kudai leikatah soittimien kylgeh, sen umbinazeh piäh. Puus pilli luajitah ottamal iäres sen syväin. Nelläl iäniravol varustetul pillil voibi soittua ezim. sävelmii, kudamis opitah matkie lehmän kelloloin kalkatustu.

Kielisoittimet

Karjalazil, kui kaikil toizilgi baltiekkumerensuomelazien kanzoil, kielisoittimien piäpaikal on olluh kandeleh. Karjal on ylen äijäl kunnivoinnuh tädä soitindu, kudai rubei häviemäh Savos 1800-luvun algupuoliškol viulun tielpäi. Muzikalizien vuadimuksien kazvajes kandelehen kielimiäry on vähäzin liževynnyh alguperäzes 5:s 30:ssah, da sen mugah iče soitingi on suurendunnuh da sen luajindutaba roinnuh monimutkahizembakse.

Rahvahale omahizes käytös soittai on pannuh kandelehen omile polvile muga, gu sen lyhyömbi kylgi, lyhevin kieli, olis hänen puolel. Soittajes sit tietty sormi koskettau tiettyy kieldy; eri käzien erähät sormet jovvutah olemah yhtehizes azendos. Se taba, konzu toine käzi hoidau yläkielii (meloudiedu), toine – alakielii (rivižytty), on myöhembi kehitysasteh.

Vie vuvvennu 1917 Suojärvel Vuohtelehes yksi ukko musti, kui pidäy soittua viizikielisty kandelehtu evustajua sävelmiä. Raja-Karjalan parahimat soittajat ollah iče luajittu ezimerkikse sävelmii, kudamil on kuvattu Valamoin kirikkökelloloin soittuo.

Vaigu eräs nouttien mustohpano on olemas kandelehen käytös runopajon muuzikkumyödäilynny. Enimite kandelehtu pietäh tansisoittimennu. karjalazis tansilois nägyy kui päivänlasku- mugai päivännouzupuolen vaikutustu. Pol’kansuguzii sävelmii on käytetty enämbi; net ollah ezim. Raja-Karjalas tundiettu ”Ristakondra”, ”Melkkuri”, ”Nyykytys”, ”Potvalssi”, ”Lippa”, Letška”, ”Hoirola”, ”Tolppa”, ”Markan kisa”, ”Kiperä”. Val’sit, mazurkat da poloniezanjyttyzet pol’skat ei ole äijäl levity päivännouzurajoile. Kuulužin tansi on ven’alasperäine ”kiža”, kuduadu erähät nimitetäh ”muanituksekse” – sendäh, gu briha sit ”muanittau” pagenijia neidisty – erähät alguperäzil nimil ”ribačka”, ”bris’atka”. Anuksen puolel on tyyvytty enimite ven’alazih ”kižoih”.

Suomen tansit ei olla sinne levitty. Sidä vastah Vienan Karjalah, enimite päivänlaskupuolen kylih, on tulluh Suomespäi nuorien torguniekoin tuoduu piirikižua da tansii.

Raja- da Pohjas-Karjalas kandelehen rinnal tansisoittimennu on käytetty omaluadustu jouzisoitindu, kuduan nimi on jouhikko libo jouhikas. Sen kolme punottuu kieldy on viritetty kui viulusgi. Keskikieli soittau kauti sävelmän rivižyssävelenny. Nygöi [1932] jouhikko on hävinnyh viulun da harmonikan tielpäi, kuduat uvven aijan soittiminnu ollah suatettu kandelehengi iänen vaigenemah.

Lyhendäjen da tavvendäjen otettu A.O. Väisäzen kirjutuksespäi ”Karjalainen kansanmusiikki” (Karjalan kirja 1932).

Iäninäyttehet

Uvvembua kirjalližuttu

  • Jalkanen, Pekka, Laitinen, Heikki, Tenhunen, Anna-Liisa: Kantele. Toimittanut Risto Blomster. SKS, Helsinki 2010.
  • Kallberg, Maari: A. O. Väisänen ja Miitrelän Ilja. Vienankarjalaisten joikujen piirteitä. Kuhmon musiikkiopiston julkaisuja no 4. Kuhmon kaupunki / Musiikkiopisto, Kuhmo 2004.
  • Hiljainen haltioituminen. A. O. Väisäsen tutkielmia kansanmusiikista. Toim. Erkki Pekkilä. SKS, Helsinki 2004.
  • Laitinen, Heikki: Runolaulu. Teoksessa Kansanmusiikki, 14– 77. Toim. Anneli Asplund, Petri Hoppu, Heikki Laitinen, Timo Leisiö, Hannu Saha, Simo Westerholm. WSOY, Helsinki 2006.
  • Nieminen, Rauno: Jouhikko. The Bowed Lyre. Kansanmusiikki-Instituutti & Juminkekosäätiö, Kaustinen & Kuhmo 2007.
Posted in Uncategorized |
Bookmark the permalink.

Uskondo

Ortodoksizen Karjalan kanzanomaine uskondolližus da rahvahan usko

Vuozisavoin aigua Karjalan ortodoksine rahvahan uskondolližus rodih monikerroksizekse, vahnan etnizen, ezikristillizen aijan uskomuksien da ritualoin sego ortodoksizen uskondon opastuksen da tavoin yhteh sulattuu. Hristianskoi usko rubei leviemäh Karjalah 1000-luvul Novgorodan slaavien välityksel. 1200-luvul joukkoristindän tarkoituksennu oli löydiä ližiä liittolazii Novgorodan kniäzile Jarosluavale. Manasteriloin perustamine: Valamoin da Koneveckoin Luadogal 1300-luvul, Soloveckoin Vienanmerel da Svirskoin manasterin Anukseh 1400-luvul, sego äijien pienembien manasteriloin perustamine vuozisavoin aigua lujendi päivännouzupuolen hristianskoin uskon Karjalas. Kirikön nägökannas rahvahan ortodoksižuttu piettih ”puolipaganallizennu”, da ezimerkikse papismanuahu Il’l’u työttih Karjalah propovieduimah da opastamah (1534–1535). Oman eričyspiirdehen Vienan da Anuksen Karjalan uskondolližuoh tuodih vahnu-uskohizet, kuduat pajettih Ven’alpäi 1600-luvul, sendäh gu ei hyväksytty patriarhu Nikonan uvvistuksii da jovvuttih sego kirikön sego muallizen vallan ahtistettavikse.

1800-lugussah rahvahan opastukselline tiedo uskondoh näh oli vajai. Syynny sih oldih yleine lugumaltamattomus, sluužbien slaavikieližys, pappiloin pieni lugumiäry da ylellizestigi pieni opastustazo sego prihodueloksen da sluužbien vähys. Tiijot uskondoh näh oli suadu enimite kuvamuailman, obrazoin da kirikkölöin ikonostuasoin välityksel sego rahvahanperindön kauti: suullizennu kerdomuksennu (legendat), hengellizinny pajoloinnu da kalevcalamittazien runopajoloin välityksel. (ezim. Luadijan virzi Marian kohtuzekse roimizeh, Hristosan roindah da kuolendah näh). Rahvahan uskondolližus oli jumalalline, kunnivoitettavu, hos ei ni mennyh ihan tarkah kirikön opastuksen mugah. Pyhihkulleskelu suurih manasteriloih piettih tärgienny da pitkih matkoih mendih jallai. Počitoittavimat oldih Valamoi, Konevickoi, Svirskoi da Soloveckoi manasterit. Manasteriloil annettih uskalmuo; ”jiäksimine” merkičči nuoren pereheh kuulujan uskaldamistu miäryaijakse manasterih palvelukseh. Jogapäivähizes uskondonharjaitekses tärgielöinny oldih malitut, silmien ristimizet da kumardukset.

Karjalazeh rahvahan uskondolližuoh kuului ainestu vahnas uskomusmuailmas. Kai tuanpuolehizen, nägymättömän muailman toimijat oldih tärgiet: pyhät, haldivoiččijat da pokoiniekat (kuolluot).

Pyhät

Ortodoksizes kirikös puaksuh paistah pyhis, ei pyhimyksis, kui roumalaskatolizes kirikös. Pyhät ollah kirikön nägökannas oldu tovellizet pruavedniekat, hyö elettih omistajen oman elaijan Jumalale da lähembäzile. Pyhät oman elaijan aigua pyhitettih, kuoltih muokkavuksih da heih puaksuh liittyy elaijan aigua libo jälles kuolendua tapahtunnuh kummu.

Kirikön kalenduarah kuulutah pyhien mustopäivät, kudamii ruvettih viettämäh tavallizet rahvas da kudamis roittihes Karjalas kyläpruazniekat. Kyläpruazniekkua piettih sinä piän, kudamale pyhäle kylän časounu libo kirikkö oli pyhitetty.

Karjalazes kanzanuskos kirikön pyhih rubei liittymäh omien etnillizien jumaloin ominažuksii. Ezimerkikse, Pyhä-Il’l’u (Vahnan Sanan mugah Prorokku Il’l’u), kudamua Karjalas kunnivoittih da varattih, mustoittau vahnua Ukko-ylijumalua: Il’l’u jyräitti taivahal jyryn aigua da sidä tundiettih vie vil’l’an kazvattajannu, kui Ukko-jumaluagi (vrd. Ukon vakku ritualu, kudamua vietettih keviäl, gu vil’l’at teriämbäh nostas). Tiedovolois rinnakkai oldih kui etnillizen kanzanuskon olendot mugagi kirikköperindön pyhät. Mečänižändöin joukkoh kuului Pyhä-Anna, Pyhä Marian muamo, kudamua tundietah kirikönperindös, ga kuduadu ei ole Biblies. Pyhäle Annale pandih malittuu karjalazis meččytiedovolois, gu Pyhä avuas mečän veriät, da mečästäi suas sualistu. Anni, Annikki, Annikka oli Tapion (mečänižändän) akku libo tytär.

Pyhät oldih vardoiččijoinnu da avvuttajinnu elaijan eri tarbehis. Tärgevimät pyhät avvuttajat oldih Spoassu libo Spuassu (ven. Spasitel ’piästäi, vabahuttai’) da Bohorodičču (Jumalanmuamo, Pyhä Maria). Pyhä-Miikul (Nikolaos) tundiettih lembienny ’yleispyhänny’, kudai avvutti moneh tabah kui vil’l’ankazvattajii mugai vardoičči karjua, enne kaikkie vezil liikkujes. Pyhä-Jyrgi (Georgios) avvutti karjan vardoiččijannu, kui Pyhä-Valassigi (Blasios). Pyhä-Nastassu (Anastasia) avvutti lambahienke, a Kuz’moile (taustal V.J. Mansikan mugah Pyhä Konstantinus da Helena) pandih malittuu, gu pelvahat hyvin kazvettas.

Hos pyhil oligi omua vaikutusvaldua, käytändös rahvas pandih malittuu kaikile pyhile yhtenjytyi eigo ylen tarkah rajattu kuduangi tietyn pyhän mustamistu miärätys tilandehes. Midä puaksumbah Jumalua mainittih, sidä enämbäl uskottih malitun vaikutukseh. Salmilaine Johor Lammas on 1930-luvul kuvannuh tädä perustehtu nenga: ”Min jumalan ottau duumah, sidä i moanit´t´soo, sit temboa toizen, mi sie juohtuu mieleh kirjattomal miehel, k on heidy äijy, miikkuloa, pedrii, valassii, il´l´oa, iivanoa, kuzmoidu, nastassoa, jyrgii, simanoa, mihailampäiveä da frolanpäiveä, sid emänpäiveä, miitreimpäiveä.” (SKS KRA. Salmi, Palojärvi, Lammasselkä. M. Pelkonen 389. 1935.)
Karjalazet starinat sanellah pyhis, heijän kummallizis tegolois da liikkumizes rahvahan keskes puaksuh pakiččijan hahmos sendäh, gu heidy ei kerras tunnistettas. Starinat opastetah, kui rahvahal pidäy olla omien lähembäzienke: pakiččijoi da hiäsolijoi pidäy avvuttua da pidäy olla armolline toizih ristikanzoih. Starinois on vie kerdomustu manasteriloin perustamizes da manasteriloih liittyjis kummis.

Haldivoiččijat

Pyhien rinnal oli eriluadustu haldivoiččijua, kudamien vaikutus sežo oli merkittävy. Mečäs, vies da kodipihas oli omua haldivoiččijua libo ižändiä. Mečänižändy, meččähine, tundiettih vie nimel karu (pahahengi, paholaine). Anukses, da sen hahmo mustoittau muun Pohjas-Ven’an mečänižändiä. Uskottih, gu mečänižändy voi vediä ristikanzan libo žiivatan mečänpeittoh, da tilandehen pellastamizekse pidi eččie tiedoiniekan abuu. Mečänižändän troppazet mečäs oldih nägymättömät, Gu vai nengoman troppazen ylitännet, sit yöksyt. Sobien heittämine da piäle uvvessah panendu on voinnuh avvuttua. Kudžoit da kudžoinmättähät oldih yhtevykses mečänižändäh, kuduale kudžoinmättähäh viettih tuomastu, ezim. jäiččiä libo hobjua. Vienižändy, vedehine, da vien vägi sežo pidi ottua huomivoh. Kaivospäi libo järvespäi vetty ottajes oli hyvä kyzyö luba: ”Vezi, syöttäi, anna vetty!” Viespäi on voinnuh tulla voimattomuksii, gu sidä et olle kunnivoinnuh. Da muaspäi sežo on voinnuh tulla voimattomus, muahine. Kodipihan ižändiä kučuttih nimel ”moahardii” libo tahnuonižändy. Häi vardoičči žiivattoi. Sanottih, gu häi palmikoiččou armahan hebozen harjan.

Kuolluot (pokoiniekat)

Suvun kuolluzii (pokoiniekkoi) karjalazes kanzanuskos äijäl arvostettih. Heidy musteltih da kunnivoittih äijäs ritualas (kačo Itkuvirret). Uno Harva nenga lyhyöh kirjutti (1948) karjalazen muahpanenduperindön piäajatukses: ”Tämä taba on olluh vahnan kanzan kogo yhteiskunnallizen elaijan perusteh. Ristikanzan da suvun kogo elaijan aigua kiännyttih pokoiniekoin puoleh. Pokoiniekat oldih morualin vardoiččijoinnu, tavoin sud’d’oinnu da järjestynnyön yhteiskunnan pidäjinny. Täs mieles yläilman jumalgi ei voinnuh kilbailla manalah mennyzienke.”

Kanzanuskolližuon ajatustavan mugah kuolluot oldih yhtevyksis pyhih. Pokoiniekat oldih välittäjän azemas. Konzu kuolluzii musteltih da pandih heile malittuu, net voidih välittiä viestin pyhile, pakita ozua mihtahto. Viestilöin työndämine pokoiniekan kauti oli vuadinuh omas puoles uskalduksen andamistu pokoiniekale: tämä tarkoitti vuorovaikutustu da vaihtuo.

Ezimerkikse Salmispäi (SKS KRA. Salmi. Maija Juvas 248.1938.) on mostu tieduo: Kylvöpäivänny pastettih piiruadu, pandih jumaloin (obrazoin) edeh da kučuttih ižändän da emändän kuolluzii vahnembii: ”Toatto da moamo, d´iedoi ja boaboi, tulgoa tänne meijän kylvändypäiväkse, pokoroikoa pyhäl Miikkulal, pyhäl Il’l’al sie taivahas. Anna kazvattaa pyhä Miikkula, pyhä Il’l’a meillä hyveä vil’l’oa, ruistu da kagroa, sid myö vie tul’l’an kezän kumardazimmo teijän kalmal, olizimmo myö suuren suuruksen tuojannu, andazimmo myö palazen joga pakittšiazel, pominoizimmo teidy joga proazniekan.”

Pokoiniekkoi Karjalas musteltih puaksuh. Mustuazien tavat oldih da ollah iellehgi ezimerkikse Anukses moizet: jälles muahpanendua piettih ”kolmeyöhizii”, erähät pietäh vie nygöi ”yheksäyöhizii”, kuduat ollah pienimuodozet mustuazet, enimyölleh käydih da kävväh kalmoile. ”Kuuzinedälihizet” on suuri pido, kuduadu pietäh kuvven nedälin peräs jälles kuolendua. Sit käytetäh nygöi vie nimitysty ”sorokovoit”, kudamii ven’alazeh tabah voibi pidiä kuolendas 40 päivän mendyy. Tämän mustopäivän jälles pokoiniekku loppussah siirdyy tuonilmazih, häi ei enämbiä kulle endizii jälgii myö muan piäl. ”Puolivuodehizet” on sežo suuri pido, kuduah kučutah omahizii da susiedoi. Vuvven peräs jälles kuolendua pietäh ”vuodehizii”. Sen jälles voibi vie joga vuottu pidiä mustopäivii, ollou vai tahtuo.

Kuolluzii mustellah kalmoil, kui sanotah, kalmoilekävyndäl, ruadeniččan, toizennu Äijänpäivän jälgehizenny tossarren päivänny da mustosuovattan, ligakuus. Tavan mugah kois pokoiniekkoi mustellah malitul obrazoin ies (”pominoindu”). Vie vien lähäl voibi pominoija – vezi vedäy viestin pokoiniekale.

1990-luvul suoritetun tutkimusmatkan perustehel voibi sanuo, gu kuolluzien mustoritualat ollah vie tässäh elävy perindö Anuksen Karjalas. Tutkimus ozuttau, gu erähät kanzanuskon piirdehet säilytäh hätken, ga ei ilmai muutostu (pokoiniekan pominoindu, unet kuolluzis). Erähät tavat ollah hävitty läs kogonah (pyhih liittyjät mielikuvat, starinat).

Irma-Riitta Järvinen

 

Kirjalližus

  • Haavio, Martti (toim.) 1946: Suomalaisia legendoja ja rukouksia. Suomen Kirja: Helsinki.
  • Harva, Uno 1932: Karjalaista kansanuskoa ja palvontaa. Teoksessa Iivo Härkönen (toim.): Karjalan kirja. WSOY: Helsinki.
  • Harva, Uno 1948: Suomalaisten muinaisusko. WSOY: Helsinki.
  • Jetsu, Laura 2001: Kahden maailman välillä. Etnografinen tutkimus venäjänkarjalaisista hautausrituaaleista 1990-luvulla. SKS: Helsinki.
  • Järvinen, Irma-Riitta (toim.)1981: Legendat. Kansankertomuksia Suomesta ja Karjalasta. SKS: Helsinki.
  • Järvinen, Irma-Riitta 2004: Karjalan pyhät kertomukset. Tutkimus livvinkielisen alueen legendaperinteestä ja kansanuskon muutoksista. SKS: Helsinki.
  • Koponen, Raija (toim.) 1976: Satuja ja legendoja. Martta Pelkosen salmilaismuistiinpanoja. SKS: Helsinki.
  • Laitila, Teuvo 1998: Kansanomainen ja kirkollinen ortodoksisuus Raja-Karjalassa. Teoksessa Pekka Nevalainen & Hannes Sihvo (toim.): Karjala. Historia, kansa, kulttuuri. SKS: Helsinki.
  • Mansikka, V. J. 1939: Pyhän Iljan palvonnasta. Teoksessa Kalevalaseuran vuosikirja 19. WSOY: Helsinki.
  • Mansikka, V. J. 1941: Pyhä Miikkula. Teoksessa Kalevalaseuran vuosikirja 20–21. WSOY: Helsinki.
  • Siikala, Anna-Leena 2012: Itämerensuomalaisten mytologia. SKS: Helsinki.
  • Stark, Laura 2002: Peasants, Pilgrims, and Sacred Promises. Ritual and the Supernatural in Orthodox Karelian Folk Religion Studia Fennica Folkloristica 11. SKS: Helsinki.
  • Timonen, Senni 1990: Karjalan naisten Maria-eepos. Teoksessa Pekka Hakamies (toim.): Runo, alue, merkitys. Kirjoituksia vanhan kansanrunon alueellisesta muotoutumisesta. Joensuun yliopisto, Karjalan tutkimuslaitoksen julkaisuja 92. Joensuu.
Posted in Uncategorized |
Bookmark the permalink.

Kirjalližuttu

Karjalan kielen opastundukniigat da kieliopit

  • E.V. Ahtia: Karjalan kielioppi. Suojärvi 1936 Näköispainos 2009 (Karjalan Kielen Seura)
  • D. Bubrih, A. Beljakov, A. Punzina: Karjalan kielen murrekartasto. 1997 Helsinki
  • Arvid Genetz: Kertomus Suojärven pitäjästä ja matkustuksestani siellä 1867. Suomi V:8. 1870 Helsinki (s.201–275)
  • Arvis Genetz: Vepsän pohjoiset etujoukot. Kieletär 1:4. 1872 Helsinki (s. 3–194)
  • Arvid Genetz: Tutkimus Venäjän Karjalan kielestä (Suomi II:14). 1881
  • Arvid Genetz: Tutkimus Aunuksen kielestä (Suomi II:17). 1884
  • O. Iljina, L. Bogdanova. L. Markianova: Karjalan kielen harjoituskogomus. Nominat. Livvin murdehel. Petroskoi 1999
  • Olga Karlova: Vienankarjalan alkeiskurssi. 2011 Petroskoi
  • Juho Kujola: Äänneopillinen tutkimus Salmin murteesta. 1910 Helsinki
  • L’udmila Markianova: Livvin murdehen foneetiekku. (Opetusmoniste) Petroskoi 1992
  • L’udmila Markianova: Livvin murdehen morfolougii. Nominat da abusanat.(Opetusmoniste) Petroskoi 1993
  • L’udmila Markianova: Livvin murdehen morfolougii. Verbit. Adverbit. (Opetusmoniste) Petroskoi 1993
  • L’udmila Markianova: Karjalan kielioppi 5–9 (siis 5–9 luokille). Petroskoi. 2002
  • L’udmila Markianova ja Aaro Mensonen: Opastummo karjalakse, Lugemistu aiguzile. 2006 Petroskoi (Karjalan Kielen Seura)
  • Paula Palmeos: Karjala Valdai murrak. 1962 Tallinn
  • Raija Pyöli: Livvinkarjalan kielioppi. 2011 (Karjalan Kielen Seura)
  • Raija Pyöli: Livvinkarjalan harjoituskirja. 2012 (Karjalan Kielen Seura)
  • Vladimir Rjagojev: Tihvinskij govor karel’skogo jazyka. 1977 Leningrad
  • Pekka Zaikov: Karjalan kielen murreoppia. (opetusmoniste) Petroskoi 1987
  • Pekka Zaikov: Karjalan kielen kielioppie I. Iänne- ta muoto-oppie. (Opetusmoniste) Petroskoi 1992
  • Pekka Zaikov: Karjalan kielen kielioppie II. Muoto-oppie. (Opetusmoniste) Petroskoi 1993
  • Pekka Zaikov: Glagol v karel’skom jazyke. Petroskoi 2000
  • Pekka Zaikov: Karjalan kielioppi 5–9 (siis 5–9 luokille). Petroskoi. 2002
  • Pekka Zaikov: ”Vuokkiniemies paissah puhasta karjalua” s. 264–290 (teoksessa Tupenkolahuttajien mailla, toim. Kai Paajaste. Jyväskylä 2006)
  • Pekka Zaikov: Vienankarjalan kielioppi. Lisänä harjotukšie ta lukemisto. 2013 (Karjalan Sivistysseura
  • P. Zaikov, L. Rugojeva, O. Gorskova: Karjalan kielen harjoituksia. Petroskoi, 2000

Karjalan da lyydin kielen sanakirjat (sanakniigat)

  • Lyydiläismurteiden sanakirja, toim. Juho Kujola. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia 1944
  • Salmin murteen sanakirja, toim. Pekka Pohjanvalo. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia 1947, täydennysosa 1950
  • Karjalan kielen sanakirja, osat 1–6 (1968–2005), Suomalais-Ugrilaisen Seuran toimituksia, Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen julkaisuja. Päätoimittaja 1.–3. osissa Pertti Virtaranta, 4.–6. osissa Raija Koponen. Kirja on murresanakirja, jossa on mukana kaikki murteet lyydiläismurteita lukuun ottamatta. Sanakirjan verkkoversio julkaistiin 2009 osoitteessa http://kaino.kotus.fi/kks
  • Slovar’ karel’skogo jazyka (livvikovskij dialekt), aunukselaismurteiden sanakirja, selityskielenä venäjä, toim. G. N. Makarov 1990 Petroskoi
  • Slovar’ karel’skogo jazyka (tverskie govory), Tverin karjalaismurteiden sanakirja, selityskielenä venäjä, toim. A.V. Punžina 1994 Petroskoi
  • Karjal–ven’alaine sanakniigu, opiskelusanakirja aunukselaismurteista venäjään, toim. L’udmila Markianova ja Tatjana Boiko 1996 Petroskoi
  • Impilahden karjalan sanakirja, toim. Matti Punttila. Suomalais-Ugrilaisen Seuran toimituksia, Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen julkaisuja 1998
  • Karjalais–venäläini sanakirja, opiskelusanakirja vienalaismurteista venäjään, toim. Pekka Zaikov ja Larisa Rugojeva 1999 Petroskoi
  • Frazeologitšeskij slovar’ karel’skogo jazyka, karjalan kielen fraasisanakirja, toim. V. P. Fedotova 2000 Petroskoi
  • Omua tšomua, aunuksenkarjalan murteen sanakirja (taskusanakirja), toim. Juha-Lassi Tast.WSOY 2000
  • Uuzi abun’iekka, lyhyt karjalais-suomalainen sanasto, toim. Kosti Pamilo. Omakustanne (Karjalan Sivistysseura) 2000
  • Karjal–suomi–karjal sanakniigu, toim. Martti Penttonen (Karjalan Kielen Seura) 2006
  • Sopostavitel’no-onomasiologitsheskij slovar’ dialektov karel’skogo, vepsskogo, saamskogo jazykov, toim. Juri Jelisejev 2007 Petroskoi
  • Sanakirja suomi–karjala, toim. Ljudmila Markianova ja Raija Pyöli. Salmi-Säätiö 2008
  • Karjalan varsinaismurtehien sanakirja, toim. Vieno Fedotova ja Tatjana Boiko 2009 Petroskoi
  • Suuri ven’a-karjalaine sanakniigu (livvin murdeh), toim. Tatjana Boiko ja L’udmila Markianova 2011 Petroskoi
Posted in Uncategorized |
Bookmark the permalink.

Karjalankielizen kaunehkirjalližuon roindu

Karjalan kielel (enimite 1980-luvun lopus algajen) on piässyh ilmah äijy murrehnäytehkogomustu da opastundukniigua aberilois kielioppiloih da sanakirjoih sah, ga täs keskitymmö enimite kaunehkirjalližuoh: runoloih, kerdomuksih da romaunoih da toiči vai mainičemmo muudugi.

Kirjalližuttu livvinkarjalakse

Karjalankielizen kaunehkirjalližuon tovellizennu alguaijannu voidas pidiä vaste 1980-luguu, sendäh gu juuri silloi enimät livvinkarjalankielizet, ts. anuksenkarjalakse kirjuttajat runoniekat ruvettih julguamah omii kirjutuksii. Äijät heis oldih kirjuteltu jo aijembagi, da runoloi da pienii kerdomuksii oli jullattu eri lehtilöis, ezim. Punalipus (myöh. Carelia) da Nevvosto-Karjalas (myöh. Karjalan Sanomat) sego antolougies.

”Kaunehkirjalližuon kezän tuonnuonnu piäsköinny” voibi pidiä Vladimir Brendojevua. Häi julgai omat enzimäzet livvinkarjalakse kirjutetut runot jo vuvvennu 1972 Neuvosto-Karjala -lehtes. Vuvvennu 1980 piäzi ilmah runokogomus Anusrandaine. Tämän jälles oli jullattu runokniigat Hiilau huoli (1983), Kadajikko (1986), pienimuodoine prouzutevos Kylmil (1988), Sa olet armas (1989), da jo kirjuttajan kuolendan jälles oli piästetty ilmah Runoja (1991). Karjala-julguamo piästi ilmah vuvvennu 1999 Brendojevan runoloin da kiännöksien kogomuksen Jättie hyvä jälgi muale.

Paaavo Lukinan tuotando kuuluu enimite lapsien kirjalližuoh. Häi oli ruvennuh runoilemah jo nuorennu brihačunnu enne voinua. Vuvvennu 1981 häi julgai runojelman Tuhkimus. Sanelemistu karjalan livvin kielel. Lukinan kuolendan jälgeh piäzi ilmah vie kaksi hänen runokniigua lapsile: Mindäh kägöi kukkuu (1990) da Iče minä (1996).

Vuvvennu 1988 Santtu Karhu voitti Punalipun organizuitun nuorien kirjuttajien runokilvan omal runol Mustas kois. Hänen runoloi ei lövvy kogomuksis, ga niilöi on jullattu Oma mua -lehtes, da net runot ollah Talvisovat-nimizen rock-joukkovehen pajoloin tekstat, ezim. moizil CD-levylöil, kui Pahoin brihoin pajatukset (2001), Hyvästit Karjala (2003), Terveh Petroskoi (2006) ja Allus oli muna (2009). Hänen runohus liikkuu rockliiriekas jumoristizih da liirizih pajoloih. Vuvvennu 2012 piässyös kniigas Hyvästi Karjala, Terveh Petroskoi oli jullattu Santtu Karhun liiriekkua sego karjalakse sego Timoi Munnen suomekse kiännetynny. Santtu Karhun runoloi on jullattu sežo Ol’ga Ognevan vuvvennu 2014 toimitetus Kumalikko-kirjas.

Zinaida Dubininan runoloi oli jullattu ezmäi Punalipus, sit enimite Oma Mua -lehtes. Lapsile tarkoitettu runokirju Silmükaivoine piäzi ilmah vuvvennu 1995. Valgei koivikko (2003) -kniigah kuuluu aijemba lehtistös jullattuu runuo. Runoloin ližäkse häi on kirjutannuh ezim. kerdomuksii, kiändänyh livvinkarjalakse ven’an- da suomenkielizii runoloi, Uvven Sanan (2003) da Kalevalan (2009). Hänen kirjutuksii on kerätty kirjah Kirjutukset, kudai piäzi ilmah vuvvennu 2013.

P’otr Sem’onovan vuvvennu 2004 jullattuu tevostu Puhtasjärven Maša on sanottu enzimäzekse nygyaigazekse karjalankielizekse romuanakse. Se mustoittau äijälgi vienalazien kirjuttajien 1960–1970 -luguloil ilmah piässyzii Karjala-aihiezii romuanoi. Sem’onov yhtelläh aloitti runoniekannu, da hänen enzimäzii kerdomuksii oli jullattu Oma Mua -lehtes 1993. Vuvvennu 2009 piästih ilmah kogomuksennu hänen kerdomukset Rodinjärvi (Vallitut kerdomukset). P’otr Sem’onov on kiändänyh sežo ven’ankielisty prouzua.

Aleksandr Volkov on kirjutannuh runuo sego livvinkarjalakse sego (vähimyölleh allus) ven’akse da kiändänyh ven’ankielisty runohuttu. Hänen runoloi oli jullattu äijäs lehtes. Hänel ollah piästy ilmah ezim. tevokset Pieni D’essoilu (1997) da Liivin virret (2004). Enimite runoniekoinnu, ga sežo lyhyzien kerdomuksien kirjuttajinnu ollah Olga Mišina (ezim. Kuldaine ildu 1993, Ratoi 1996, Marin kukku 2003), Vas’a Veikki (Eloksen dorogat 2003) sego Tamara Ščerbakova (ezim. Pajun kukkazet – keviän viestit 1999 da Armahile bunukoile 2002).

Vuvvennu 2009 piästih ilmah Zinaida Dubininan kiännetty Kalevala da L’udmila Markianovan kiännetty Jukka-Pekka Wuorikosken toimitettu lapsien kirju Nalle Karhu, Meččyrunoloi lapsile. Vuvvennu 2010 piäzi ilmah ezim. Tamara Ščerbakova & Marjukka Patrakkan lapsien kirju Marjuškan ilot da vuvvennu 2013 Sygyzylahjat lapsile. Ližäkse vuvvennu 2010 oli jullattu L’udmila Markianovan kiännetty Juhani Ahon Juha da Natalja Sinitskajan In’aine.

Natalja Sinitskaja on kiändänyh Tove Janssonin Muumi-kirjoi: Tiedoiniekan hattu piäzi ilmah vuvvennu 2009, Varattavu Iivananpäivy – 2010, Muumitatan mustelmat – 2012, Muumipeigoi da händytiähti – 2013 da Kumman talvi – 2014.

Vuvvennu 2011 piäzi ilmah Mikko Kuisminan da Maria Kähärin Niina Nieglikon sygyzy, vuvvennu 2013 Maria Kähärin kirju Milan perehen päivy da Olga Ognevan da Aleksei Konkan toimitettu Pyhät da arret – Karjalaine rahvahankalendari da 2014 Olga Ognevan toimitettu Kumalikko sego Jelena Filippovan lapsien opastundukniigu Sanalipas. Ližäksi oli jullattu erähii tevoksii, kudualoin ainehisto kuuluu Karjalan Kielen Seuran organizuittuloih kirjutuskilboih.

Kirjalližuttu vienankarjalakse

Vienankarjalakse on kirjutannuh toimittai Raija Remšujeva, kuduan runoloi oli jullattu lehtis da kogomuksis. Vuvvennu 1999 hänel piäzi ilmah lugukniigu Ihmeh-hete. Häi on sežo kiändänyh vienankarjalakse Uvven Sanan da jo vuvvennu 1943 suomekse ilmah piässyön Lauri Kuntijärven romuanan Yhessä ylettih (2004). Kalevalan 180-vuozipäivän aigua jullattih Raisa Remšujevan kiännetty Kalevala – Kal’evala vienankarjalakši, kuduas kuvituksennu on käytetty Vitali Dobrinin Kalevala-teeman mualavuksii.

Vienankarjalazet kirjuttajat ollah kirjutettu suomekse Karjalas (kč. Karjalan suomenkielizen kirjalližuon vaihieloi) da Suomesgi, ezimerkikse Onttoni Miihkali ( Mikko Karvonen), Lauri Kuntijärvi, Mikko Samulinen da Veikko Huotarinen, kudamien tevoksis yhtelläh hengilölöin vuoropaginois on käytetty puaksuh vienankarjalua. (Kč. sežo iel luguu ”Kaunehkirjalližuon enzimäzet askelet”.)

Vuvvennu 2010 Mauri Kunnaksen Koirien Kalevala piäzi ilmah vienankarjalakse Nadežda Lutohinan kiännetynny. Jukka-Pekka Wuorikosken lapsien kirjan kiändi vienankarjalakse Raisa Remšujeva da se oli jullattu vuvvennu 2013 nimel Mössi Kontie: Meččärunoja lapšilla.

Kirjalližuttu suvikarjalakse (ms. varzinkarjalakse)

Suvikarjalakse (ms. varzinkarjalakse) on enimite kirjutannuh Paavo Harakka. Vuvvennu 1989 piäzi ilmah starinkogomus Sunduga da vuvvennu 1996 Tuhkamukki. Hänen kirjutuksii on kerätty vuvvennu 2010 piässyöh tevokseh Paavon paginat. Saara Tuovizen kuaskukirju Saaran kuaskut da starinat piäzi ilmah enzimäzen kerran vuvvennu 2007. Selma Eskelizen starinoi oli jullattu vuvvennu 2012 nimel Uksen raosta kuultua.

Kirjalližuttu tverinkarjalakse

Tverinkarjalakse sežo kirjutetah enimite runoniekat. Vuvvennu 1965 Hodari Hottarini kirjutti käzikirjutuksekse jiännyön omah alamurdeheh perustujan tverinkarjalan kieliopin, keräi sanastuo da kirjutti runoloi, kudamii löydyy Karjalan Tazavallasgi jullattulois kogomuksis da Oma mua -lehtes.

Vuvvennu 1992 piäzi ilmah Mihail Orlovan luajittu tverinkarjalan aberi. Hänen vuvvennu 1993 ilmah piässyöh Otkrovenie-runokogomukseh kuuluu ven’an- da karjalankielisty runuo. Häi luadii omih runoloih muuzikkua, da net pajot oldih otettu hyväl mielel, ezimerkikse pajonnu tuttu Armahazella..

1990-luvul rubei kirjuttamah runuo tverinkarjalakse sežo Stanislav Tarasov. Oma randa -nimine runokogomus piäzi ilmah vuvvennu 1998. Nikolai Morozovan runoloi on jullattu Oma mua -lehtes da Tveris ilmah piäzijäs Karielan Šana -lehtes. Vie pidäy mainita Karielan Šana -lehten piätoimittajua L’udmila Gromovua, kudai on kirjutannuh runoloi Ljudmila Barhatova -nimel. Vuvvennu 2004 piäzi ilmah N. M. Balakirevan kirjutettu pieni romuanu Kuz’mičča da vuvvennu 2012 Stuanovoine. Vuvvennu 2013 oli jullattu Marjukka Patrakan lapsien kirju Šuuri kondie Ritva Lampivuon kuvitetunnu da Ljudmila Gromovan kiännetynny. Vuvvennu 2014 Irina Novakan kiännetynny piäzi ilmah Marjukka Patrakan da Tamara Sčerbakovan kirju Sygyžylahjat lapšilla.

Kirjalližuttu lyydin kielel

Kuujärven lyydikse on kirjutannuh runuo Miikul Pahomov. Hänen runoloi on jullattu eri lehtis da antolougielois vuvves 1989 algajen. Miikul Pahomovan runokogomukset ollah Tuohuz ikkunas 1993 da Lüüdiland 2000. Häi on sežo kiändänyh lyydikse uskondollizii tekstoi da yhtes Lidija Potašovanke luadinuh aberin ABC-kird’ 2003. Vuvvennu 2009 piäzi ilmah Marjukka Patrakan lapsien kirju Suur’ kondij (Ritva Lampivuon kuvitus).

Uvvembua kirjalližuttu voibi kaččuo Karjalan Sivistysseuran da Karjalan Kielen Seuran verkosivuloil.

Ližätieduo täs teemas löydyy tevokses, kuduah tämä kirjutus enimite perustuu:

Jaan Õispuu 2006: Runoista romaaneihin: karjalaisuutta ja karjalankielistä kirjallisuutta Karjalassa. Tallinna.
Tevokses on sežo suuri kirjalližsluvettelo.

Posted in Uncategorized |
Bookmark the permalink.

Karjalankieline kirjalližus

Vahnimat karjalan kielen mustomerkit da enzimäzet tevokset

Konzu paistah karjalankielizes kirjalližuos, tavan mugah mainitah sežo vahnat kielen mustomerkit. Karjalan kielen vahnin kirjalline mustomerki on 1200-luvun Novgorodan tuohikirjutes (Tuleniškun tiedohussanat, tuohikirjutes noumeru 292). Karjalazii sanoi, paikan- da ristikanzannimilöi on ezim., moizis verokirjois: Iänizen (Oniegan) ymbäristön viijendeksen verokirju vuozil 1496 da 1568, Novgorodan vad’d’alasviijendeksen verokirju vuvvel 1500 da enzimäine ruoččilaine mua- da verokirju 1589–93. Nämmä ollah tärgiet karjalazien eländypaikoin histourien lähtehet.

Erähien tekstoin karjalankieližytty ei ole pietty ihan varmanny, ei vähimyölleh merkittävänny kielen kannal. Tuatto meijän-malittu oli jullattu Sebastian Münsterin Cosmographia-tevokses vuvvennu 1544. Psaltarin algusanois jullatus jumaloin luvettelos Mikael Agricola mainiččou sežo karjalazien jumaloi. Muga buitegu hollantilazen Simon von Salingenin matkumustelmis 1500-luvul on tieduo sih näh, gu Feodor Zidenowa -nimine ven’alaine filousofu on kirjutannuh Karjalan da Lapin histourien da karjalan kielel uskontunnustuksen da Tuatto meijän -malitun. Nämmä kirjutukset ollah yhtelläh hävitty.

1700-luvun loppupuolel jullatus P. S. Pallasin verdailevas sanakniigas on annettu 273:le ven’an sanale kahtensuan muun kielen da murdehen vieres sežo varzinkarjalan da livvinkarjalan vastinehet.

1800-luvun algupuolel painettih enzimäzet karjalankielizet kirjat: 1804 erähien malittuloin da lyhyön katehizisan kiännökset varzinkarjalakse da livvinkarjalakse (anuksenkarjalakse) da 1820 tverinkarjalakse kiännetty Matveista Svätoin Jovangeli, kudai nostatti suurdu kielitiedoilijoin huomivuo Suomes. 1800-luvul piäzi ilmah muudugi ortodoksistu kirjalližuttu, ezim., jevangelien kiännökset vienankarjalakse. 1900-luvun allus painettih äijy uskondollistu kirjalližuttu, sendäh gu opittih azettua suomen kielen yleistymine. Kaikis käytettih kirillisty kirjaimikkuo.

1800-luvun lopus da 1900-luvun allus piäzi ilmah sežo opastundukniigua da sanakniigua. Vahnin karjalan kielen aberi on Anastasija Tolmačevskajan kirjutettu tverinkarjalan aberi vuvvel 1887. Enzimäine vienankarjalan aberi piäzi ilmah vuvvennu 1894.

Ligakuun vallankumovuksen jälgeh karjalankielizien julgavoloin finansiiruičendu allukse siirdyi kogonah Suomen puolele. Latinalazel kirjaimikol painettih kanzanrunohuoh liittyjät tevokset, kudamii kirjutettih enimite Iivo Härkönen da E. V. Ahtia.

Lyhyt karjalan kirjukielien aigu

1930-luvun allus Tverin Karjalas luajittih latinalazin kirjaimin kirjutettavu kirjukieli. Vuozinnu 1930–1937 sil piäzi ilmah enimite aberii, lugukniigua, sanakirjua, kielioppii da opastusprogrammua, ližäkse matematiekan dai toiziengi škola-ainehien opastundukniigua. Äijy jullattih sežo lapsienkirjalližuon kiännösty, ga alguperäzen tverinkarjalazen kirjalližuon ozus oli ylen pieni. Kaikkiedah piäzi ilmah enämbi sadua karjalankielisty julgavuo.

Lyhytaigazekse opindakse sežo jäi kirillizin kirjaimin kirjutettu karjalan yhtehine kirjukieli Karjalan Autonomizes Socialistises Nevvostotazavallas 1930-luvun jälgipuoliškol.

(Enämbi tieduo on Esa Anttikosken lisenziaatinruavos ”Neuvostoliiton kielipolitiikkaa: Karjalan kirjakielen suunnittelu 1930-luvulla”)

Kaunehkirjalližuon enzimäzet askelet

Enzimäzenny karjalankielizenny kaunehkirjallizennu tevoksennu pietäh siämärveläzen Miron Smirnovan biografistu tevostu Karjalazen iäni. Matkukerdomuksii da karjalankielisty runohuttu (Golos’ Korela – putevyja zametki i korel’skaja poezija Mirona Smirnova), kudai piäzi ilmah Piiteris vuvvennu1890 kirillizin kirjaimin painetunnu.

Iivo Härkönen oli merkittävy kirjuttai, kiändäi, opastai da enne kaikkie heimoliikkehen kannattai, Karjalan Sivistysseuran johtokunnan pitkyaigaine sekretari. Vuvvennu 1910 häi toimitti suomekse ilmah piässyön Karjalan kirjan (2.painos 1932), ga sidä paiči häi julgai sežo äijän omua karjalakse kirjutettuu da kiännettyy runo- da pajokogomustu (niilöin luvus Nouseva heimo – runoja suomen ja aunuksen kielellä 1921, Laululoi anukselazil – laulattavie da saneldavie heimokanzan laululoi da runoloi aunuksen kielel 1921, Kibunoi – suomalaizie runoloi aunukselazil 1. vuvvennu 1925 da 2. vuvvennu 1927).

Kielentutkii Edvard Vilhelm Ahtia kirjutti suuren sanastokeräilemän da vuvvennu 1938 piästi ilmah Karjalan kieliopin sego Peiboi Pedrin nimel runoloi da virzilöi (Karjalastu virtty 1917, Rahvanan kandeleh 1922 da Vieron virzii 1924).

1930-luvul Karjalan ASNT:s suomen kielel kirjuttajat kirjuttajat yhtelläh jullattih kudamidä kerdomustu da runuo omal alamurdehel. Karjalakse kirjutannuzien tevoksis voibi mainita moizii (enimite kerdomuskogomuksii): Antti Timozen Lentomašiina (1933), F’odor Ivačevan Jauhinkivet (1934) da Iivo Nikutjevan Marfa (1935). Karjalakse ollah kirjutettu runoloi ezim. Krisun Miikul, Fedor Isakov da Nikolai Laine.

Posted in Uncategorized |
Bookmark the permalink.

Kielien kehitändyruado

Jälgivuozinnu karjalan kielen tila Suomes on lujendunnuh vähembistökieliazetuksen da karjalankielizien oman aktiivižuon avul: on jullattu äijy karjalankielisty kirjalližuttu (enimite livvinkarjalakse), kieldy on opastettu pienile lapsile kielipezäs da muskaris. Livvinkarjalakse jullatah verkolehtie Karjal Žurnualu. Vuvves 2009 algajen Päivännouzu-Suomen yliopistos Jovensuun kampuksel on karjalan kielen professuuru. Vuvves 2011 algajen karjalan kieli on voinnuh merkitä omakse muamankielekse rahvahanregistrukeskuksen tiedoloih. Vuvvennu 2012 Karjalan Kielen Seuru da Pohjas-Karjalan Muakunduliitto suadih alguh projektu karjalazien kodirannanalovehes.

Karjalan kieli Suomes on olluh keräl kielivähembistönny olijoi suomelas-ugrilazii kielii koskijas ELDIA-nimizes Jeuroupan Unionin finansiiruitus monitiijollizes tutkimusprojektas, kudai ruadoi vuozinnu 2010–2013. Karjalan kielen ozal loppuraportu valmistui vuvvennu 2013 suomekse, vienan-, varzin- (suvi-) ja livvinkarjalakse da sit sanotah, esim., gu ”sen tavoittehennu oli ellendiä, arvella uvvessah da vediä edehpäi yhten ristikanzan da yhteskunnan monikieližytty.” Tutkimus ozutti sen, min Suomen karjalankielizet oldih jo tiettygi: karjalan kieli on ”ylen varavonalaine” da ”effektiivizih toimindoloih pidäs ottuakseh teriämbäh”. Yhtelläh ”tulos ozuttau, gu hos suuri oza suomenkarjalazies on jo vaihtanuh karjalan kielen suomen kieleh, viegi on mahtuo azettua nengoine kehitys da karjalan kielen elvyttämizel Suomes on äijy mahtuo.” Ližätieduo projektan sivul: www.eldia-project.org

Posted in Uncategorized |
Bookmark the permalink.

Abudengat ja kohteavvustukset

Joga vuottu Karjalan Sivistysseuru andau opastujan abudengua päivännouzu- da rajakarjalastu sugujuurdu olijoile opastujile Suomes sego opastujile Karjalan Tazavallas.
Opastujan abudengua voibi pakita kerran vuvves, 1.-30.9. välizenny aijannu.

Abudengua pakitah sähközel lomakkehel, kudaman linki avatah pakičusaijakse täl sivul. Pakičusaigu on on KSS:n da Säätiö Väinölän yhtehine. Tarkembat pakičusohjavot maksau lugie enne pakičuslomakkehen täyttämisty. Pakičuslomakkeheh pidäy liittiä opastussuoritusoteh.

Abudengat on tarkoitettu opastujile, kudamien sugujuret ollah libo hyö iče ollah roduzin moizis alovehispäi:

  • Vienan Karjala (ml. Suomen vahnat vienalazet kylät Kuivajärvi, Hietajärvi da Rimmi)

Anuksen Karjala

  • Lyydiläizien eländypaikat Karjalan Tazavallas
  • Suomen endine Raja-Karjala da Sordavalan ymbäristö (Sordavala, Sordavalan piiri, Ruskeala, Harlu, Pälkjärvi, Värtsilä, Soanlahti, Korpiselkä, Suistamo, Suojärvi, Impilahti da Salmi sego Ilomantsin Ven’ale jiännyöt alovehet)
  • Tverin Karjala

Opastujan abudengoin pakičusohjavo da -lomakeh:

Pakičusohjavo (pdf)
Pakičuslomakeh (1.-30.9.)

Myödäzen piätöksen suannuzile työtäh 30.11. sah tiedo pakičukses ilmoitettuh sähköpoštuadressih. Abudengat maksetah vuvven loppussah.

Posted in Uncategorized |
Bookmark the permalink.

Alaozastot da yhtesruadoyhtistykset

Seuran piiris toimiu kolme alaozastuo: Kemin alaozasto, Pohjas-Viena-seuru Oulus sego Gr’uuhukerho (Kyykkäkerho) Helsingis. Aktiivizil alaozastoloil on omii lujevuksii karjalažuon ezil pidämizeh da edehpäi vedämizeh näh. Kemin alaozasto da Pohjas-Viena-seura Oulus ollah selgieh alovehellizet yhtistykset, kudamien toimindualoveh on muantiijollizesti rajattu ozanottajien eländypaikoin mugah. Gr’uuhukerhon toimindu keskittyy käytändön täh piälinnan aloveheh, kus sil on Seurasaares alalline kižapaikku. Alaozastolois kaikkiedah on 300 ozanottajua.

Seuran piiris ruadau moizii yhtistyksii, kudamien toimindu yhtyy Karjalah.

Uhtuo-Seura ry on azetannuh omakse tavoittehekse Vienan Karjalan da Uhtuon eländypaikoin parandamizen da enne kaikkie lapsien hyväkse.

Vuokkiniemi-seuru ry:n piämääränny on toimie eri paikois eläjän vuokkiniemizen heimorahvahan yhtyssidienny da linkinny Vuokkiniemes, sen kul’tuuras da ristikanzois kiinnostunnuzien keskes. Seuru pyrgiy pidämäh huoldu da kannattamah meijän kalevalastu kul’tuuruperindyö, kudaman säilymine Suomen valdurahvahan keskes eläjän karjalazen heimon elokses ei ole ičepäiviedäh selgei.

Suojärven Pidäjäseuru ry:n tarkoituksennu on olla endizen Suojärven kunnan alovehel elänyzien da heijän jälgeläzien keskinäzenny yhtyssidienny, kerätä da tallendua Suojärven histourieh liittyjii kul’tuuruarvoloi da pidiä huoldu kodirannan mustolois da perindölöis.

Posted in Uncategorized |
Bookmark the permalink.

Ozanottavus da Seuran siännöt

Seuran enämbi 100-vuodizen Histourien kogemus, perindöt da enne kaikkie heimohengine ozanottajisto ollah toimindan luja kivijalgu.

Seuran alallizekse ozanottajakse voijah hyväksyö ristikanzu, kudai hyväksyy Seuran tarkoituksen. Kannattaiozanottajakse voijah hyväksyö oigevuspättävy yhteizö, kudai tahtou kannattua Seuran tarkoitustu da toimindua. Alallizet da kannattaiozanottajat hyväksyy pakičukses Seuran halličus.

Joga vuottu Seuran halličus lujittau ozanottajan da muut maksot. Ozanottajan makso on nygöi

  • ozanottai 32 € (maksoh kuuluu Karjalan Heimo -lehti)
  • ližäozanottai 10 € / ristikanzu (ozanottajanke yhtes eläi, ei Karjalan Heimo -lehtie)
  • kannattaiozanottai 100 € (yhteizö, maksoh kuuluu Karjalan Heimo -lehti)

Karjalan Heimo-lehti

  • kesto- ja vuozitilavus 40 € / vuozi

Liity ozanottajakse da/libo tilua lehti täl lomakkehel.

Seuran toimindu menöy yhtistyksen siändölöin mugah, vuvven 2012 hyväksyttylöin Hallindo- da talovussiännön mugah da Sijoitusstrategien sego vuvves 2014 Seuran strategien da toimindupluanan sego talovusarvivon mugah.

Posted in Uncategorized |
Bookmark the permalink.