Kauppa > Karjalan Heimo 9-10: 2022

Karjalan Heimo 9-10: 2022

7,00 

Kuvaus

Syyskuisessa Tie Vienaan -symposiumissa käsiteltiin vienalaisuuden ja karjalaisuuden kuvaa kirjallisuudessa. Katsaus symposiumin antiin kuljettaa lukijaa Vienan kansan ”vapauttajien”, vienalaisten viettelijöiden, rajan kirjailijoiden ja vienalaisten satujen maailmaan.

Sukujuuriltaan vienankarjalaistaustainen nuori korutaiteilija Reeta Suvanto kertoo karjalaisuutta kuvaavan taiteensa lähtökohdista. Monipuolisen ilomantsilaisen runolaulajan Iro Sissottaren runoja säveltäneet muusikot Liisa Matveinen ja Tellu Turkka puolestaan kertovat helmikuussa ilmestyvän levynsä synnystä.

Historiaan keskittyvissä artikkeleissa kuvataan heimosotaretkelle vuonna 1918 lähteneiden Männistön veljesten Suopasvaarassa kokemaa kovaa kohtaloa, josta tihkui tietoa kirjeitse niinkin kaukaa kuin Lontoosta asti. Kantelemestari Antero Vornasen tarina taas vie lukijaa mitä erikoisimmille estradeille ja oman suurkantelemallinsa kehittäneen Vornasen taituruuden juurille. Muistoistaan jatkosodan aikaisesta Äänislinnan Yhteislyseosta kertoo Mauno Mäkelä, jonka koulutovereina siellä olivat myös Paavo Ahava ja Heikki Kyyrönen.

Kurkistamme myös syksyisille sukukansapäiville, Pohjois-Viena -seuran 30-vuotisjuhlaan ja FT Henna Massisen väitöstutkimukseen rajakarjalaismurteiden suomalaistumisesta.