Verkkoainehistot > Karjalatiijot > Kul’tuura > Viero

Viero

Pravosluava-Karjalan rahvahalline vierollizus da rahvahanusko

Pravosluava-Karjalan rahvahalline vierollizus da rahvahanusko kazvoi savoin vuozin monikerdahizeksi, kun vanhat etnoksizet ennenrissallizen aijan ussonnat da ritualat dai pravosluavavieron opassus da praktikka sevotuttih. Rissanviero rubei leviemäh Karjalah 1000-luvulla Nougorodan sluavilazien kauten. 1200-luvulla joukkorissinnöin piämiäränä oli suaha liittolazie Nougorodan Jaroslav-ruohtinalla. Manasterien avavus – Valamo da Konevičča Luadogalla 1300-luvulla, Solokan manasteri, Vienanmerellä da Syvärin manasteri Aunuksessa 1400-luvulla dai äijät pienemmät manasterit – lujendi päivänouzun puolen rissanvieron Karjalah. Kirikön kačondakohasta rahvahan pravosluavua piettih ”puolipaganahizena”, da manuahapappi Ill’a työnnettih Karjalah pagizemah da opastamah rissanvieruo (1534–1535). Oman piirdien Vienan da Aunuksen Karjalan vierollizuolla annettih starovierolazet, kumbazet puattih Veniäheldä 1600-luvulla, kun hyö ei tunnussettu Nikon-patriarhan reformoi da siksi puututtih virrallizen kirikön da valdivon muokičukseh.

1800-luvun loppuh suaten rahvahan rissallizet tiijot oldih vajuahkot siksi, kun rahvas ei maltettu kirjah, sluužbat piettih kirikkösluavan kielellä dai prihodaruanda, pappiloin da sluužboin lugu oldih vähäzet. Vierollizet tiijot suadih enimyölläh kuvamuailmasta (obrazat da kirikkölöin ikonaseinät) dai rahvahanperinnästä: suusanallizien starinoin, stiihuiloin da kalevalazien runoloin kauten. Rahvahan vierollizus oli tovelline, ehki ei kirikön opassuksien mugahine. Matkoi suurih manasteriloih piettih kallehena da jallan assuttih pitkät taibalehet. Ylen suvaitut oldih Valamo, Konevičča, Syväri da Solokka. Manasteriloilla assuttih jiäksinnän periä. Toičči  perehien nuoret jiäksivyttih manasterih ruadamah miärätyksi aijaksi. Malitut, silmien rissindä da kumarrukset oldih tärgiet vierolazilla joga päiviä. Ainehet vanhasta uskondamuailmasta kuuluttih karjalazien rahvahan rissallizuoh.

Kaikki tuonilmazen, nägymättömän muailman ruadajat oldih tärgiet: svätöit, haldiet da kuoliet.

Irma-Riitta Järvinen

 

Literatuura:

  • Haavio, Martti (toim.) 1946: Suomalaisia legendoja ja rukouksia. Suomen Kirja: Helsinki.
  • Harva, Uno 1932: Karjalaista kansanuskoa ja palvontaa. Teoksessa Iivo Härkönen (toim.): Karjalan kirja. WSOY: Helsinki.
  • Harva, Uno 1948: Suomalaisten muinaisusko. WSOY: Helsinki.
  • Jetsu, Laura 2001: Kahden maailman välillä. Etnografinen tutkimus venäjänkarjalaisista hautausrituaaleista 1990-luvulla. SKS: Helsinki.
  • Järvinen, Irma-Riitta (toim.)1981: Legendat. Kansankertomuksia Suomesta ja Karjalasta. SKS: Helsinki.
  • Järvinen, Irma-Riitta 2004: Karjalan pyhät kertomukset. Tutkimus livvinkielisen alueen legendaperinteestä ja kansanuskon muutoksista. SKS: Helsinki.
  • Koponen, Raija (toim.) 1976: Satuja ja legendoja. Martta Pelkosen salmilaismuistiinpanoja. SKS: Helsinki.
  • Laitila, Teuvo 1998: Kansanomainen ja kirkollinen ortodoksisuus Raja-Karjalassa. Teoksessa Pekka Nevalainen & Hannes Sihvo (toim.): Historia, kansa, kulttuuri. SKS: Helsinki.
  • Mansikka, V. J. 1939: Pyhän Iljan palvonnasta. Teoksessa Kalevalaseuran vuosikirja 19. WSOY: Helsinki.
  • Mansikka, V. J. 1941: Pyhä Miikkula. Teoksessa Kalevalaseuran vuosikirja 20–21. WSOY: Helsinki.
  • Siikala, Anna-Leena 2012: Itämerensuomalaisten mytologia. SKS: Helsinki.
  • Stark, Laura 2002: Peasants, Pilgrims, and Sacred Promises. Ritual and the Supernatural in Orthodox Karelian Folk Religion. Studia Fennica Folkloristica 11. SKS: Helsinki.
  • Timonen, Senni 1990: Karjalan naisten Maria-eepos. Teoksessa Pekka Hakamies (toim.): Runo, alue, merkitys. Kirjoituksia vanhan kansanrunon alueellisesta muotoutumisesta. Joensuun yliopisto, Karjalan tutkimuslaitoksen julkaisuja 92. Joensuu.

Lyhennys: SKS KRA = Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kansanrunousarkiston kokoelmat.