Verkkoainehistot > Karjalatiijot > Kul’turu > Uskond

Uskond

Pravosluav-Kard’alan rahvahine vierolližuz da rahvahanusk

Pravosluav-Kard’alan rahvahine vierolližuz kazvoi läbi vuoz’sadoiš monikierduksižeks, ku vahnad, ende ristanvierod olnuded etnouskondad da ridualad segoitettiheze pravosluavaižeh opastukseh da praktikkah. Ristanvier rubezi levidamah Kard’alah XI:ndel vuoz’sadal Uuz’lidnan svuavilaižiden kauti. XIII:nden vuoz’sadal d’oukristindoid müöti tahtottih suada liittolaižed Uuz’lidnan Jaroslav-ruhtinahale. Manasteriden avaiduz – Valamoi da Konevicc Ladogal XIV:ndel vuoz’sadal, Solofkan manaster’ Valgedal merel da Stroičan manaster’ Süväril XV:ndel vuoz’sadal dai äijäd pienembad manasterid – lujendži liidegehižen ristanuskon Kard’alas. Kirikon kacundkohtas rahvahan pravosluavut pidettih puoleks paganahižen, da manahpapp Ill’ tüöttih Kard’alah pagižemah da opastamah ristanvierod (1534–1535). Oman kleiman Vienan da Anuksen Kard’alan vierolližudeh lüödih starovierolaižed, kudamad pagettih Venäl XVII:ndel vuoz’sadal, ku hüö ei tundustettu Nikon-patriarhan uudištust, da siid puututtih virgalližen kirikon da valdan ajamižen alle.

XIX:nden vuoz’sadan loppuh sai rahvahan uskondtiedod oldih vajagad, ku hüö ei tiettu kird’ad, sluužbad pidettih kirikonsluavin kielel sežo prihodruadand, pappiden da sluužbiden lugud oldih vähäižed. Vieron tiedod suadih enambal kuvamuailmas (obrazad da kirikoiden ikonseinäd) dai suuhižes rahvahanperimukses: starinoiden, stiihuiden da kalevalaižiden runoiden kauti. Rahvahan vierolližus oli todehine, vai ei tarkas kirikon opastuksen luaduine. Matkoid suurihe manasteriihe pidettih arvos da astuttih d’algai pitkäd taibaled. Ülen kallehed pühäd kohtad oldih Valamoi, Konevicc, Süvär’ da Solofkad. Manasterih matkattih toivotest müöti. Tošti perehen nuored toivotettih mändä ruadamah manasterih tietuks aigaks. Malitvod, silmiden ristind da kumarduksed oldih kallehed vierolaižile d’oga piävän.

Vahnan uskomižmuailman palad tuldih Kard’alan rahvahižeh vierolližudeh. Kaik senilmaižen, nägümattoman muailman olijad oldih tiähtelližed: pühämiehed, halgijad da kuolijad.

Irma-Riitta Järvinen

 

Literatuur:

  • Haavio, Martti (toim.) 1946: Suomalaisia legendoja ja rukouksia. Suomen Kirja: Helsinki.
  • Harva, Uno 1932: Karjalaista kansanuskoa ja palvontaa. Teoksessa Iivo Härkönen (toim.): Karjalan kirja. WSOY: Helsinki.
  • Harva, Uno 1948: Suomalaisten muinaisusko. WSOY: Helsinki.
  • Jetsu, Laura 2001: Kahden maailman välillä. Etnografinen tutkimus venäjänkarjalaisista hautausrituaaleista 1990-luvulla. SKS: Helsinki.
  • Järvinen, Irma-Riitta (toim.)1981: Legendat. Kansankertomuksia Suomesta ja Karjalasta. SKS: Helsinki.
  • Järvinen, Irma-Riitta 2004: Karjalan pyhät kertomukset. Tutkimus livvinkielisen alueen legendaperinteestä ja kansanuskon muutoksista. SKS: Helsinki.
  • Koponen, Raija (toim.) 1976: Satuja ja legendoja. Martta Pelkosen salmilaismuistiinpanoja. SKS: Helsinki.
  • Laitila, Teuvo 1998: Kansanomainen ja kirkollinen ortodoksisuus Raja-Karjalassa. Teoksessa Pekka Nevalainen & Hannes Sihvo (toim.): Karjala. Historia, kansa, kulttuuri. SKS: Helsinki.
  • Mansikka, V. J. 1939: Pyhän Iljan palvonnasta. Teoksessa Kalevalaseuran vuosikirja 19. WSOY: Helsinki.
  • Mansikka, V. J. 1941: Pyhä Miikkula. Teoksessa Kalevalaseuran vuosikirja 20–21. WSOY: Helsinki.
  • Siikala, Anna-Leena 2012: Itämerensuomalaisten mytologia. SKS: Helsinki.
  • Stark, Laura 2002: Peasants, Pilgrims, and Sacred Promises. Ritual and the Supernatural in Orthodox Karelian Folk Religion Studia Fennica Folkloristica 11. SKS: Helsinki.
  • Timonen, Senni 1990: Karjalan naisten Maria-eepos. Teoksessa Pekka Hakamies (toim.): Runo, alue, merkitys. Kirjoituksia vanhan kansanrunon alueellisesta muotoutumisesta. Joensuun yliopisto, Karjalan tutkimuslaitoksen julkaisuja 92. Joensuu.

Lühenduz: SKS KRA = Suomalaisen Kirdallisuuden Seuran kansanrunousarkiston kokoelmat.