Muuzikka

Pajot

Omaluaduzet paimensoitannat, itkuvirret da joijut kuulutah Karjalan vanhimbih muuzikan kerdoih. Mečän heikkehillä da žiivattoin kučundahuikutuksilla pidäy andua yhenmoista arvuo kuin pajoloin melodieloilla. Niissä pajattaja piäzöy iäreh tekstan kahlehista da ozuttau oman neron luadie melodieloi.

Kaikenmoizie kučundahuikutuksie voibi pidiä vanhimbana melodieluaduna. Nämä melodiet – Raja-Karjalan ”huikutukset”, Vienan ”huhuonnat” – ollah moničči sanattomat. Enimyölläh niissä on vain huikkavo yhellä libo kahella melodiella. Erähissä huikutuksissa löydyy jo melodiellista muoduo sigäli, jotta rodivuu melodieksi kučuttava kogonazus. Silloingi ritma on melgi vällä. Moizie huikkavoloi oli tarvis marjah käyvessä, ehätyksissä, yöksyssissä ollessa dmi. Žiivatoin kuččumat, kumbazilla muanitetah lehmie, vazoi da lambahie kodih, kuulutuh luavun puolesta samah melodiejoukkoh kuin huikutukset. Nämägi huikkavot ollah ylehes ilman yhtähistä  runguo. Lehmän kuččumat zavodittih enimyölläh ptrugo -sanalla da jatkettih sanoilla ”lehmäzeni kodih” libo lehmän kuččumanimellä.

Itkuvirret ollah erimoine pajatusluadu, kummaista vain pravosluavazet karjalazet mahettih. Karjalan itkuvirzilöillä on oma stiili, mi nägyy segö sana- segö melodierungossa. Kuolien- libo kaimuandavirret luveteldih muahpanemizissa dai muistuazissa, miehellämänendävirzi svuadboloissa. Armieh läksijöillä lekruutoillagi luveteldih omie itkuvirzilöi.

Itkijä luvettelou kaikkie virzilöi ylehes samah, ičelläh persounallizeh luaduh. Onnakkei sama melodiefruaza ni yksi -riädy kerrostu yhenmoizena kogo virressä. Piämelodie kuuluu enimyölläh molli-luavussa libo äijillä pajattajilla duuri-luavussagi. Se kiändelehtäy aivin uuzin polvin, täytetäh  čomennusmelodieloilla da toičči luajitah enimyölläh vain viijestä melodiesta. Ritmapunos jatkuu enimyölleh yhenmoizena läbi virren, hos siidägi on erähänluavuista vaihusta. Huogavuskohissa, enimyölläh fruazan lopussa, melodie loppevuu hill’azih lopukehmelodieloih, lopuškaksi itkijä rubieu nyyčkyttämäh.

Vienan Karjalan pohjaskylissä pajatettih joiguloi, kumbazien rungo on lässä itkuvirzie. Nimie myöten voibi kaččuo, jotta joigu on otettu laihinaksi suamilazilda. Joiguloin da itkuvirzien yhtehizet piirdiet ollah muuzikkahine toistoriädy da se, jotta pajo luajitah tiettävästä ristikanzasta. Vienan Karjalassa pajatetah joiguloi brihoista, heijän mielitiettoloista da ruadieloista –  torguhkäynnästä dmi. Joiguloissa saneldih voinan aijoista da svuadboloistagi. Midä iellä on paistu itkuvirzien melodieloista, pädöy joiguloillagi. Joigu muuttelehtau enämbi itkuvirttä. Jogahizella joijunpajattajalla oli oma pajatusstiili libo melodie, kumbazen mugah händä tunnussettih sanoittagi.

Piämelodien omat piirdiet jiävivytäh selgiemmin fruazan jälgimäzestä toistoriävystä, kumbazen sanoina voibi olla vain ”nee – joo – nee” dmi. Uhtuon da Röhön kylien jouguloissa oli vain yksi melodiestiili. Tämän melodiestiilin kierrännän sellittäy se, jotta näissä nägyy jo kalevalazien runoloin formua muissuttaja riädyrungo.

 

Iänenozuttehet

• Kirikön kellot
• Joigu Suomeh lähtijästä

 

Uuvembi literatuura:

• Jalkanen, Pekka, Laitinen, Heikki, Tenhunen, Anna-Liisa: Kantele. Toimittanut Risto Blomster. SKS, Helsinki 2010.
• Kallberg, Maari: A. O. Väisänen ja Miitrelän Ilja. Vienankarjalaisten joikujen piirteitä. Kuhmon musiikkiopiston julkaisuja no 4. Kuhmon kaupunki / Musiikkiopisto, Kuhmo 2004.
• Hiljainen haltioituminen. A. O. Väisäsen tutkielmia kansanmusiikista. Toim. Erkki Pekkilä. SKS, Helsinki 2004.
• Laitinen, Heikki: Runolaulu. Teoksessa Kansanmusiikki, 14– 77. Toim. Anneli Asplund, Petri Hoppu, Heikki Laitinen, Timo Leisiö, Hannu Saha, Simo Westerholm. WSOY, Helsinki 2006.
• Nieminen, Rauno: Jouhikko. The Bowed Lyre. Kansanmusiikki-Instituutti & Juminkekosäätiö, Kaustinen & Kuhmo 2007.