Kul’tuura

Sana kulttuura ozuttau vällästi sanojen tiettävän joukon, tässä kontekstassa karjalazien, hengehizien da muallizien sualehien kovon.

Karjalane kulttuura on tabana aijata perindähizeh karjalazeh rahvahankulttuurah. Suuremmakkali tolkuittuna sen aloveheh kuulutah rahvahankulttuurat kaikissa Karjaloissa: Suomen alovehilla (Suvi-Karjalassa, Luadogan Karjalassa, Raja-Karjalassa da Pohjais-Karjalassa); Veniähen Karjalassa (Vienassa da Aunuksessa), Syväin-Veniähen Karjalassa (Tverissä, Valdaissa da Tihvinässä) dai erähin kohin Ingerissä (ižorien kylissä).

Azetumma tällä kerdua karjalazen kulttuuran alovehilla, kumbazilla Karjalan Vallissussebra ruadau: Vienassa, Aunuksessa da Raja-Karjalassa. Tässä Karjalassa paistih karjalan kieldä, da siellä perindähine karjalane kulttuura jatkui 1900-luvulla suaten.

Karjalazen kulttuuran  tuttavimmat runo- da muuzikkaluavut ollah kalevalazet runot da itkuvirret, ainehellizet luavut ollah huonukset, käziruadiet da syömizet, institutiellizet luavut ollah suguperinnät (svuadbot, muahpaniezet, kalmismuat, pruazniekat), ruandaluavut ollah mečässys, kassenvierdo da torgu dai vieron luavut ollah pravosluavaviero, staroviero da rahvahanusko.

Perindähine karjalane kulttuura siirdyi kirjuttamatta polvikunnalda toizella. Kirjuttamattomah kulttuurah kuulutah muissanda dai muutunda. Erimoizie piirdielöi otettih kaiken aigua monilda puolilda. Mugai meijän aigazessa karjalazessa kulttuurassa on monie kerroksie. Sen tagua nägyy tuhanzie vuozie vanha pohjaispuolehizen mečässyskulttuuran šamanistahine muailmankačonda. Myöhäzembäh savokarjalazen mečässys- da kaskikulttuuran kessessä kulttuuran piäelementoiksi rodivuttih sugulazuz, pokoiniekkoin kunnivoittamine da tiedovoičenda. Rissanviero muga azettui omah perindäh, jotta karjalazen kulttuuran vanhat luavut sulettih pravosluavavieroh libo säilyttih sen rinnalla.

Karjalane kulttuura luadi omanmoizet muuvot da nouzi kukkah keskiaijalla Luadogan päivänlasku-, pohjais- da kezäpäivännouzun randamilla. Karjalazien eländäkohat oldih torgu- da vezidorogoin risteyksissä, mi andoi pohjan heijän ainehizella da hengizellä rikkahuolla. Kulttuura sai piirdielöi päivännouzusta, suvesta da päivänlassusta. Rissanviero matkai Karjalah 1000-luvun alguvuozisadoina sluavilazien kauten. Matti Kuusen mugah kalevalazen runon karjalazet suadih hämäläzildä siirdyjildä 800-luvulla, abo Heikki Kirkizen mugah kandasuomelazesta Päivänouzu-Balttiesta. Tämä dielo ei ole ihan selgie. Kalevalazeh miäräh da runoloih šuoritettih siidä kaikki tärgiet tiijot da nerot.

Luadogan rannoilda karjalane kulttuura levei karjalazien eländäkohtien keralla Vienah, Aunukseh, Raja- da Pohjais-Karjalah, Pohjanmuan rannoilla suaten. Uuzilla eländäkohilla kulttuura eli da muuttui ristikanzoi da ymbäristyö myöten, vain se säilytti omat uardehet: sugulazuon, pokoiniekkoin muissannat, tiedovoičennan, kalevalazet runot, itkuvirret dai mečässys- da kaskikulttuuran lähizen sidien luondoh.

Karjalane kulttuura säilyi 1900-luvun alguh vähiten muutettuna Vienan Karjalassa dai muijalla Pravosluava-Karjalan alovehilla: Aunuksessa, Raja-Karjalassa dai Pohjais-Karjalan da Kainuun päivännouzupuolen karjalaiskylissä. Näillä alovehilla karjalazen kulttuuran eländävägie on sellitetty monella luavulla. Tämän tagana on nähty pravosluavavieron tirpanda libo avuttomus, rahvahan vähäne opassus, Karjalan loittohus dai mečässys- da kaskikulttuuran pitkä aiga kalevalazuon materiellizena pohjana. Vienassagi vanha karjalane kulttuura lopuškalla katkei kassenvierron kieldoh da 1900-luvun algupuoliskon historiellizih muutoksih.

Veniähen Karjalassa on vielä erähie kalevalazen runon da itkuvirren mahtajie. Jälgimäzih vuozikymmenih suaten heidä on tavattu Suomessagi evakkoloin kessellä. Vanha karjalane paistu, muississa pietty, arttelihine kulttuura on yhelläh männyn. Omah luaduh karjalaista kulttuurua molemmilla puolilla rajua jatkau runonpajatuksen da rahvahanmuuzikan uuzi elo. Siidä ammulletah vägie muutgi nygyzen karjalazen kulttuuran muuvot: karjalazet organizaččiet, runokylien virrotus, karjalane kirjallizus, ielleh jatkuja Kalevalan suuri merkičys, Karjalan tutkinda dai karjalazien identitietan da arttelihuon tunnustus da ozutus.

Literatuura:

• Kirkinen, Heikki: Pohjois-Karjalan kalevalaisen perinteen juuret. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1988.
• Kuusi, Matti (toim.): Kalevalaista kertomarunoutta. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1980.
• Sarmela, Matti: Suomen perinneatlas. Kansankulttuurin kartasto 2. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1994.
• Sihvo, Hannes: Karjalainen kulttuuri ja kulttuuri Karjalassa. Pekka Nevalainen ja Hannes Sihvo (toim.): Historia, kansa, kulttuuri. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1998, 449-470.
• Siikala, Anna-Leena: Itämerensuomalaisten mytologia. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2012.