Karjalankielini kirjallisuuš

Vanhimmat karjalan kielen muistomerkit ta enšimmäiset teokšet

Kun paissah karjalankieliseštä kirjallisuuvvešta, on tapana esittyä šamoin vanhat kielen muistomerkit. Karjalan kielen vanhin kirjallini muistomerkki on 1200-luvulta Novgorodin tuohikirjutukšissa (mm. Šalaman loičču, tuohikirjutuš nro 292). Karjalaisie šanoja, paikan- ta henkilönnimijä on mm. šeuruavissa verokirjoissa: Iänisen ympäristön viijennekšen verokirja vuosilta 1496 ta 1568, Novgorodin vatjalaisviijennekšen verokirja vuuvvelta 1500 ta enšimmäini ruoččilaini mua- ta verokirja 1589–93. Nämä ollah tärkeitä karjalaisien ašutušistorijan lähteitä.

Šeuruavien tekstien karjalankielisyyttä ei ole pietty täyšin varmana, ei ainaški miteinkänä merkittävänä kielen kannalta. Tuattomeijän-malitva julkaistih Sebastian Münsterin Cosmographia-teokšešša 1544. Mikael Agricola mainiččou Psalttarin esipakinašša julkaisomaššah jumalien luvettelošša šamoin karjalaisien jumalie. Niin ikäh 1500-luvulta on hollantilaisen Simon von Salingenin matkamuisselmissa tieto, jotta Feodor Zidenowa -nimini venäläini filosofi on kirjuttan Karjalan ta Lapin istorijan ta karjalan kielellä ušontunnuššukšen ta tuattomeijän-malitvon. Nämä kirjutukšet on kuitenki kavottu.

1700-luvun loppupuolelta olijašša P. S. Pallasin vertailovašša šanakirjašša on 273:lla venäjän šanalla kahenšuan muun kielen ta murtehen ohella šamoin karjalan ta aunukšen vaštinehet.

1800-luvun alkupuolella painettih enšimmäiset karjalankieliset kirjat: 1804 muutomien malitvojen ta lyhyön katekismukšen kiännökšet (varsinais)karjalakši ta aunukšenkarjalakši ta 1820 tverinkarjalakši kiännetty Matteukšen evankelie (Matveista Svätoin Jovangeli), kumpani herätti šuurta huomijuo Šuomešša kielitieteilijien parissa. 1800-luvulla ilmešty muutaki ortodoksista kirjallisuutta, mm. evankelien kiännökšet vienankarjalakši. 1900-luvun alušša painettih äijälti uškonnollisie julkaisuja, šentäh kun näin yritettih eštyä šuomen kielen yleistymini. Kaikissa käytettih kirillisie kirjaimija.

1800-luvun lopulla ta 1900-luvun alušša ilmešty oppi- ta šanakirjoja. Vanhin karjalan kielen aapini on Anastasija Tolmatševskajan luatima tverinkarjalan aapini vuuvvelta 1887. Enšimmäini vienankarjalan aapini ilmešty v. 1894.

Šajekuun vallankumoukšen jälkeh karjalankielisien julkaisujen kuštantamini šiirty alukši kokonah Šuomen puolella. Latinalaisella kirjaimistolla painettih kanšanrunouteh liittyvät teokšet, kumpasie luajittih lähinnä Iivo Härkönen ja E. V. Ahtia.

Lyhyt karjalan kirjakielien aika

Tverin Karjalašša luotih 1930-luvun alušša latinalaisin kirjaimin kirjutettava kirjakieli. Šillä ilmešty vuosina 1930–1937 piäasiešša aapisie, lukukirjoja, šanakirjoja, kielioppija ta opetušohjelmie, šekä matematiikan ym. kouluainehien oppikirjoja. Äijän julkaistih lapšienkirjallisuuvven kiännökšie, kuitenki alkuperäsen tverinkarjalaisen kirjallisuuvven ošuuš oli melkein olematointa. Yhteheš ilmešty yli šata karjalankielistä julkaisuo.

Lyhytaikasekši kokeilukši jäi šamoin kirillisin kirjaimin kirjutettu karjalan yhtenäini kirjakieli Karjalan autonomisešša sosialistisešša neuvoštotašavallašša 1930-luvun jälkipuoliskolla.

(Enemmän tietuo on Esa Anttikosen lisensiaatintyöššä ”Neuvostoliiton kielipolitiikkaa: Karjalan kirjakielen suunnittelu 1930-luvulla”)

Kaunokirjallisuuvven enši aškelehie

Enšimmäisenä karjalankielisenä kaunokirjallisena teokšena pietäh säämäjärveläisen Miron Smirnovin omaelämäkerrallista teošta Karjalaisen iäni. Matkakertomukšie ta karjalankielistä runoutta (Golos’ Korela – putevyje zametki i korel’skaja poezija Mirona Smirnova), kumpani ilmešty kirillisin kirjaimin painettuna Piiterissä vuotena 1890.

Iivo Härkönen oli merkittävä kirjailija, kiäntäjä, opaštaja ta ennein kaikkie heimoliikkehen kannattaja, Karjalan Šivissyššeuran johtokunnan pitkäaikani šihteeri. Hiän toimitti vuotena 1910 šuomekši ilmeštynyön Karjalan kirjan (2. painoš 1932), ka hiän julkasi vielä ušeita karjalakši kirjuttamieh ta kiäntämieh runo- ta laulukokoelmie (mm. Noušova heimo – runoja šuomen ta aunukšen kielellä 1921, Laululoi aunukselazil – laulattavie da saneldavie heimokanzan laululoi da runoloi aunuksen kielel 1921, Kibunoi – suomalaizie runoloi aunukselazil 1 vuotena 1925 ta 2 vuotena 1927).

Kielentutkija Edvard Vilhelm Ahtia kirjutti luajan šanaštonkeruun ta vuotena 1938 ilmeštynyön Karjalan kieliopin ohešša šamoin Peiboi Pedrin nimellä runoja ta viršijä (Karjalastu virtty 1917, Rahvanan kandeleh 1922 ta Vieron virzii 1924).

1930-luvulla Karjalan ASNT:šša alotettih tuotantuoh šuomen kielellä kirjuttajat kirjailijat, kumpaset julkaissettih kuitenki eryähie kertomukšie ta runoja kotimurtehellah. Karjalakši kirjuttanuilta voipi mainita muutomie teokšie (lähinnä kertomuškokoelmie): Antti Timoselta Lentomašiina (1933), F’odor Ivašovilta Jauhinkivet (1934) ta Iivo Nikutjevilta Marfa (1935). Karjalakši on runoiltu mm. Krisun Miikul, F’odor Isakov ta Nikolai Laine.