Kul’tuuri

Šana kulttuuri luajašša merkitykšeššä tarkottau tietyn rahvašryhmän, täššä tapahukšešša karjalaisien, henkistä ta ainehellista kulttuurie.

Käsiteh karjalaini kulttuuri on tapana kuitenki rajata perintehelliseh karjalaiseh kanšankulttuurih. Šen piirih šisältyy koko Karjalan perinnehkulttuuri: Šuvi-Karjalašša, Luatokan Karjalašša, Raja-Karjalašša, Pohjois-Karjalašša, Koilis-Karjalašša (Vienan Karjalašša ta Aunukšešša) ta šisä-Venäjän karjalaisalovehilla (Tverissä) ta harvoin niise Inkerissä (inkeroiskylissä).

Täššä yhteyveššä piähuomijo keškittyy Karjalan Šivissyššeuran luajituilla kulttuuritapahtumilla Vienašša, Aunukšešša ta Raja-Karjalašša. Näillä alovehilla eläy karjalan kieli, ta šielä henkittäy perintehellini karjalaini kulttuuri.

Karjalaisen kulttuurin tunnetuimpie poettisie ta musikalisie muotoja ollah runolaulu ta itkuvirret, ainehellisie muotoja – rakennukšet, käsityöt ta ruuvvat, institutionualiset šukuperintehet (hiät, hautajaiset, kalmismuat, pruasniekat), elinkeinolliset muuvvot: eränkäynti, kaškiviljelyš, kauppa ta uškonnolliset muuvvot: ortodoksisuuš, vanhaušoisuuš ta kanšanuško.

Perintehellini karjalaini kulttuuri šiirtyy šuullisešti šukupolvelta toisella. Šuullisen kulttuurin olemukšeh kuuluu paičči muistamini niise muutoš, jatkuva omakšumini erilaisistä lähtehistä. Niinpä karjalaisen kulttuurin meijän aikah šäilynyt kokonaisuuš on hyvin monimuotoni. Šen kerroštumašša näkyy tuhanšien vuosien takani pohjosen eräkulttuurin šamanistini muajilmankuva. Myöhemmin šavokarjalaisen erä- ta kaškikulttuurin piirissä muotoutu šukukeškeisyyš, kuolijakultti ta tietäjälaitoš. Kristinuško ašettu omien perintehien kehitykših niin, jotta karjalaisen kulttuurin vanhat muuvvot šulauvuttih ortodoksisuuteh tahi šäilyttih šen rinnalla.

Karjalaini kulttuuri kehitti omaluatuset muuvvot ta nousi kukoissukšeh ristiretkiaikana Luatokan länši-, pohjois- ta koilisrannoilla. Karjalaisien šijainti kauppateijen ta vesiväylien risteykšissä loi pohjan ainehellisella ta henkisellä rikkahukšella. Kulttuuri šai vaikutušta koilisešta, šuvešta ta länneštä. Kristinuško tuli Karjalah 1000-luvun alkuvuosišatoina slaavien välitykšellä. Kalevalamitan karjalaiset omakšutah Matti Kuusen mukah hämäläisiltä šiirtolaisilta 800-luvulla, Heikki Kirkisen mukah yhtä hyvin kantašuomelaisešta Koilis-Baltijašta. Varmuutta asiešta ei ole. Kalevalamitan muotoh ta runolaulun šävelmih valittih vähitellen kaikki koettu tieto ta taito.

Luatokan rannoilta karjalaini kulttuuri levisi karjalaisien šiirron mukah Vienah, Aunukšeh, Raja- ta Pohjois-Karjalah, Pohjanmuan rannikoillaki. Uušilla elinšijoilla kulttuuri muuttu ta eli ihmisien ta ympäristöjen mukah, no šäilytti kuitenki olennaiset rakentehet ta ilmaisumuuvvot: šukukeškeisyyvven, kuolijien muistamisen, tietäjälaitokšen, runolaulun, itkuvirret, erä- ta kaškikulttuurin lähisen šuhtehen luontoh.

Karjalaini kulttuuri šäily 1900-luvulla erittäin Vienan Karjalašša, šamoin muillaki ortodoksisen Karjalan alovehilla: Aunukšešša, Raja-Karjalašša, Pohjois-Karjalan ta Kainuun koilisissa karjalaiskylissä. Karjalaisen kulttuurin elinvoimua näillä alovehilla on šelitetty monin tavoin. Šyynä on ortodoksisen kirikön šallivuuš tahi avuttomuuš, rahvahan lukutaijottomuuš, Karjalan šyrjäisyyš, erä- ta kaškikulttuurin pitkä kešto kalevalaisuuvven elinkeinollisena ehtona. Kaškikieltoh ta 1900-luvun alkupuolen istorijallisih reformih vanha karjalaini kulttuuri lopulta Vienaššaki murtu.

Venäjän Karjalašša on vielä kalevalaisen runon ta itkuvirren taitajie. Vanha karjalaini šuullini, muissinvarani, yhteisöllini kulttuuri on männyttä aikua. Runonlaulun ta kanšanmusiikin uuši elämä molommin puolin rajua jatkau omalla tavalla karjalaista kulttuurie. Šiitä ammennetah, šamoin muut karjalaisen kulttuurin nykymuuvvot: karjalaiset järještöt, runokylien elävyttäjät, karjalaini kirjallisuuš, Kalevalan yhtä jatkuva merkityš, Karjalan tutkimuš, karjalaisien ičetunnon ta yhtehkuuluvuon tuntemuš ta ilmaisuvoima.

Kirjallisuutta:

• Kirkinen, Heikki: Pohjois-Karjalan kalevalaisen perinteen juuret. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1988.
• Kuusi, Matti (toim.): Kalevalaista kertomarunoutta. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1980.
• Sarmela, Matti: Suomen perinneatlas. Kansankulttuurin kartasto 2. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1994.
• Sihvo, Hannes: Karjalainen kulttuuri ja kulttuuri Karjalassa. Pekka Nevalainen ja Hannes Sihvo (toim.): Karjala. Historia, kansa, kulttuuri. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1998, 449-470.
• Siikala, Anna-Leena: Itämerensuomalaisten mytologia. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2012