Sivistys

Koululaitoksen perustaminen Vienan Karjalassa 1800-luvun loppupuolella ja 1900-luvun alussa

”Vierasheimoisten koululaitos[1] Venäjällä on kivulias vertavuotava haava Venäjän valtion mahtavassa elimistössä…” Venäjän ensimmäisen kansanopetuskongressin aineistosta, vuonna 1913.

Ensimmäiset julkiset koulut Vienan Karjalassa avattiin 1800-luvun puolivälissä. Valtionomaisuuskamari perusti ne kouluttaakseen kirjureita kylien ja kuntien hallintoon. Vuonna 1842 Jyskyjärvelle perustettiin julkinen koulu. Tammikuussa 1858 Uhtualla ja Vuokkiniemellä avattiin koulut, ja Paanajärvellä vuotta myöhemmin. Oppilaitokset perustettiin kruunun varoilla, mutta talonpoikien oli vastattava niiden ylläpidosta. Kouluista tulikin heille ylimääräinen taloudellinen taakka. Opettajana toimivan papin surkea palkka oli usein myöhässä, ja koulunpito kärsi.

Vuonna 1865 Jyskyjärven, Vuokkiniemen ja Paanajärven kouluissa kävi 73 lasta, joista 12 oli tyttöjä. Papit opettivat lukemaan lisäksi 68 lasta mainittujen koulujen ulkopuolella. Vienan Karjalan väestön lukutaitoprosentti oli alhainen: tuohon aikaan 74 asukkaasta yksi osasi lukea. Lasten kouluunmenoa haittasi venäjän kielellä tapahtunut opetus, koska kieltä karjalaiset eivät juuri osanneet.

Uuden asevelvollisuusjärjestelmän astuttua voimaan vuonna 1874 talonpojat alkoivat anoa kouluja kyliinsä. Uusi asevelvollisuuslaki tarjosi etuisuuksia koulun käyneille. Niille, joilla oli todistus (kuvassa) alkeisopetuksen suorittamisesta, palvelusaika lyheni kuudesta neljään vuoteen. Oppilas, jonka koetulokset olivat huonot, ei saanut tuota etua.

Kyläkokousten päätöksellä avattavia kouluja kutsuttiin kansakouluiksi, sillä kyläyhteisö otti opetuksen järjestämisen ja sen rahoituksen huolekseen. Karjalaistalonpoikien köyhyyden vuoksi he eivät kyenneet huolehtimaan kouluista täysin, ja hallituksen oli myönnettävä oppilaitoksille aineellista tulea. Kouluissa oli vain yksi luokka, ministeriön opetusohjelman mukainen oppimäärä oli kolme vuotta, ja kansanvalistusministeriö ohjasi niiden toimintaa. Kansakouluista vuonna 1874 annetun asetuksen mukaan niissä opetettiin 1) jumaluusoppia, 2) maallisen ja kirkollisen kirjallisuuden lukemista, 3) oikeinkirjoitusta, 4) aritmetiikan neljä ensimmäistä laskutoimitusta sekä 5) kirkkolaulua.

Semstvo-laitoksen[2] uudistus edisti koululaitoksen kehitystä. Hallitus kuitenkin lykkäsi semstvon perustamista Arkangelin kuvernementissa, johon Vienan Karjala kuului. Yksi perusteluista oli se, että kuvernementissa asui surkean vähän tilallisia aatelisia, jotka olivat yhteiskunnan varakkain ja poliittisesti luotettavin kerros. Siksi seudulla ei perustettu semstvon ylläpitämiä kouluja, joista monilla Venäjän alueilla tuli 1900-luvun alussa vallitseva alkeisopetuksen muoto.

Vuonna 1876 Vienan Karjalan koululaitos siirrettiin kansanvalistusministeriön alaisen kuvernementin kansanopetuksen hallinnon hoidettavaksi. Vienan Kemin kihlakunnan koulutarkastaja huolehti oppilaitosten valvonnasta. Kuvernementin johdon huolenpito syrjäisistä kouluista rajoittui aluksi kirjojen ja opetusvälineiden lähettämiseen. Yhdelläkään kouluista ei ollut omaa rakennusta, vaan kaikki koulut toimivat talonpojilta vuokratuissa taloissa.

Tsaari Aleksanteri II:n murhan jälkeen vuonna 1881 tsaarin hallitus alkoi keskittää huomiotaan kansan sielulliseen kasvattamiseen antamalla kirkon ylläpitämille kouluille vapaat kädet. Vastuu koulutuksen järjestämisestä siirtyi lähinnä papistolle, ja valtio lisäsi valtion määrärahoja seurakuntien järjestämälle koulutukselle. Ortodoksisen opin virasto perusti yleensä aluksi lukutaitokoulun, joka oli hengellisen opetuksen alin aste, ja muutamaa vuotta myöhemmin se muutettiin yksiasteiseksi seurakuntakouluksi, jossa oli kaksi- ja sittemmin kolmivuotinen oppimäärä.

Vienan Karjalan ensimmäinen lukutaitokoulu avattiin Voijärvellä vuonna 1888, ja jo seuraavana vuonna siitä tuli seurakuntakoulu. Vuosisadan loppuun mennessä avattiin yhdeksän kirkkoviraston alaista koulua. Tunnit pidettiin saarnatuvassa tai kirkon ruokalassa, ja kyläyhteisö huolehti valaistuksesta ja lämmityksestä. Pyhän Synodin vahvistaman opetusohjelman mukaan kirkon kouluissa opetettiin jumaluusoppia, kirkkolaulua, kirkkoslaavia, aritmetiikkaa ja oikeinkirjoitusta sekä historian ja maantieteen perusteita. Suuremmissa kylissä Jyskyjärvellä, Vuokkiniemellä ja Uhtualla jo valmiina olleiden kansanvalistusministeriön alaisuudessa toimivien koulujen lisäksi perustettiin tyttöjen lukutaitokoulut.

Suomen vaikutuksen voimistuminen sai Venäjän viranomaiset 1900-luvun alussa kiinnittämään huomiota Vienan Karjalan koulukysymykseen. Suurinta huolta viranomaisissa herätti ”vieraan vaikutuksen” eli luterilaisuuden ja panfennismin[3] ajatusten leviäminen luterilaisten lähetyssaarnaajien ja Vienan Karjalaisten Liiton toimien seurauksena. Kirjallisuudessa on hyvin tietoa tämän Tampereella vuonna 1906 perustetun järjestön toimista, joissa Suomeen asettuneilla Venäjän karjalaisilla oli huomattava osa.

Vienan Karjalaisten Liitto piti yhtenä tehtävänään valistustyötä, ja syksystä 1906 alkaen liitto alkoi perustaa Vienan Karjalassa kouluja, myös kiertäviä, joissa opetettiin suomeksi. Ensimmäinen koulu aukesi Vuokkiniemellä ja myöhemmin kouluja perustettiin Uhtualle sekä sen kunnan alueelle. Opetukseen ei kuulunut uskontoa, vaan 30 viikkotuntia kuluivat lukemisen, kirjoittamisen, aritmetiikan, käsitöiden ja laulun merkeissä. Uhtuan koulussa oli myös veistoluokka.

Vuosina 1906–1907 kiertokouluja, joissa opettivat Arhip Gavrilov, Darja Afanasjeva, Iisak Pirhonen ja Vasili Dorofejev, kävi noin 200 karjalaislasta. Opettajat olivat karjalaisia, jotka olivat käyneet koulut Suomessa, lähinnä Sortavalan opettajaseminaarin. Syyskuussa 1907 Arkangelin kuvernööri määräsi Vienan Karjalan epäviralliset suomalaiset koulut suljettaviksi, ja eräitä Vienan Karjalaisten Liiton jäseniä vangittiin. Liitto muutti koulutaktiikkaansa pyrkien jatkossa värväämään karjalaislapsia kouluihin Suomen suuriruhtinaskuntaan.

Noina vuosina Venäjän hallituspiirit pitivät Suomen ja Venäjän välisen raja-alueen koulujen kehittämistä valtiollisessa mielessä huomattavan tärkeänä. Panfennismin leviämisen vastustaminen ja koulujen perustaminen raja-alueelle yhdistivät jonkin aikaa kirkollista ja maallista koululaitosta ja hillitsivät niiden välistä kilpailua koulujen perustamisessa. Joulukuussa 1906 Arkangelin hiippakunnan papiston edustajien kokouksessa Uhtualla suunniteltiin kuntakeskukseen koulua, jossa olisi toinen aste ja lähetyssaarnaajille annettavaa opetusta opettajien kouluttamiseksi Sortavalan seminaarin tapaan.[4] Aikeena oli myös korottaa opettajien palkkoja sekä hankkia lisää koulutarvikkeita, jotta venäläisistä kouluista tulisi suomalaisia houkuttelevampia. Aikeet jäivät enimmäkseen toteuttamatta.

Vastustaakseen karjalaisten suomalaistamista ja käännyttämistä luterilaisuuteen Venäjän kirkko perusti valtion tuella Ortodoksisen Arkkienkeli Mikaelin Vienan Karjalan veljeskunnan Arkangelissa 17. helmikuuta 1908. Veljeskunta katsoi koulun olevan keskeinen väylä vahvistaa ortodoksisuutta seudulla. Veljeskunnan neuvosto otti vastuulleen Kontokin, Kiestingin ja Pistojärven seurakuntakoulujen rahoittamisen, mikä oli aiemmin tapahtunut ortodoksisen lähetysseuran Arkangelin hiippakuntakomitean varoista.

Myös Arkangelin kuvernementin kansanvalistuksen hallinto tehosti toimintaansa. Kansanvalistusministeriö suunnitteli pelkästään vuonna 1907 avaavansa Vienan Kemin kihlakunnassa 38 uutta koulua, mutta tarvittavien tilojen puutteen vuoksi Karjalan kunnissa avattiin lopulta vuoden mittaan vain neljä koulua. Virkamiehet katsoivat koululaitoksen kehityksen vaikeuksien johtuvan seudun taloudellisesta heikkoudesta ja kunnon kulkuteiden puutteesta.

Kesällä 1908 Arkangelin kuvernööri I. V. Sosnovski kävi Vienan Karjalassa. Arvioidessaan ”panfennistisen propagandan” vaikutusta hän totesi, että ”väestö on edelleen uskollinen Venäjälle, Venäjän tsaarille ja ortodoksiselle kirkolle”. Kuvernööri ryhtyi ajamaan venäläisten koulujen ja niiden yhteyteen pystytettävien asuntoloiden perustamista, käsitöiden, veiston ja maatalouden perusteiden opetusta sekä ortodoksisen papiston taloudellisen tilan kohentamista.

Lukuvuonna 1908–1909 Vienan Karjalassa toimi 26 koulua. Niistä seitsemän oli ”ministeriöiden” ja yhdeksän ”paikallisyhteisöjen” kouluja. Kymmenestä ortodoksikirkon kouluviraston oppilaitoksesta yhdeksän oli seurakuntakouluja ja vain yksi lukutaitokoulu. Tuohon mennessä lukutaitokoulujen oli jo todettu menettäneen alkuperäisen merkityksensä. Maassa laadittiin suunnitelmia yleiseen kansakouluun siirtymiseksi, ja maallisesta koulusta oli tulossa yhteiskunnan ihanne. Kansanvalistusministeriön alaisten koulujen määrä kasvoi 1900-luvun alussa vauhdikkaasti Vienan Karjalassa, kuten koko maassa. Vuonna 1909 näitä kouluja oli jo kaikissa Itä-Karjalan kunnissa paitsi Voijärvellä, Usmanalla ja Pistojärvellä, joissa oli vain seurakuntakoulut.

Tuona ajankohtana ensimmäisen asteen (alakoulu) kouluissa opiskeltiin neljä vuotta, joista ensimmäisenä vuotena karjalaiset lapset opiskelivat ainoastaan venäjän kieltä. Tämän menetelmän kehitti Kiimasjärven koulun opettaja Ivan Olenev (kuvassa). Toisen asteen (yläkoulu) opetus kesti kolme vuotta. Kouluja, joissa oli molempien asteiden opetus, avattiin talonpoikien pyynnöstä, mikäli opetuksen tarve oli lisääntynyt. Toisen asteen koulutuksen suorittaneet saivat oikeuden opettaa kyläkouluissa. Vuosina 1910–1916 Suikujärvellä avattiin koulu, jossa oli molemmat asteet ja Kiestingissä koulu, jossa oli vain toisen asteen opetusta. Näissä kouluissa ei ollut asuntoloita, joten naapurikylien lapset eivät voineet käydä niitä.

Koulujen perustamisponnistuksista huolimatta tulos ei ollut odotusten mukainen ja Venäjän Karjalan kouluverkosto jäi harvaksi. Vuonna 1912 Suomen kenraalikuvernööri F. A. Seyn kirjoitti Venäjän kansanvalistusministeri L. A. Kassolle: ”Suomen Karjalassa on kokonainen verkosto suomalaisia kansakouluja, ja huomattava osa niistä sijaitsee aivan Aunuksen ja Arkangelin kuvernementtien rajoilla… keisarikunnan puolella asuvat karjalaiset lähettävät lapsensa rajan taakse Suomeen näihin suomalaisiin kouluihin, koska heidän asuinpaikkojensa lähellä ei ole venäläisiä alkeiskouluja. Paras ratkaisu tähän ikävään ilmiöön olisi mielestäni kehittää venäläistä koululaitosta Suomeen rajautuvissa kuvernementeissa”. Pian Seynille vastattiin, että ministeriö ryhtyisi kaikkiin mahdollisiin toimenpiteisiin perustaakseen kouluja Suomeen rajan pintaan.

Ensimmäinen maailmansota suitsi sekä hallituksen ja paikallishallinnon pyrkimyksiä että mahdollisuuksia. Niiden oli luovuttava monien uusien koulujen rakentamisesta, eivätkä varat ja työvoima riittäneet ennen sotaa aloitettujen koulujen valmistumiseen. Sodan sytyttyä kyläyhteisöt alkoivat kieltäytyä koulujen ylläpidosta, ja vuonna 1916 Arkangelin kuvernementin kansanvalistuksen hallinto otti yhteisöjen ylläpitämät koulut kokonaan valtion rahoituksen piiriin ja samaan budjettiluokkaan ”ministeriön” alaisten koulujen kanssa. Vuoden 1916 loppuun mennessä Vienan Kemistä otettiin sotapalvelukseen 28 opettajaa. Saman vuoden lopulla Vienan Karjalassa oli 53 kansanvalistusministeriön koulua ja 15 seurakuntakoulua. Suurin osa vuosina 1910–1916 avatuista kouluista sijaitsi rajakunnissa, joissa suomalainen vaikutus oli suurin.

Venäjän Karjalan koulujen toiminta oli tehotonta. Niinpä esimerkiksi vuosina 1905–1907 Vienan Karjalan kaikissa kouluissa kävi 1899 lasta, niihin tuli 789 ja niistä lähti 457 lasta, ja vain 154 oppilasta suoritti oppimäärän loppuun. Eräät oppilaat eivät päässeet loppukokeisiin tai eivät läpäisseet niitä. Virallisten tilastojen mukaan 1900-luvun ensimmäisen vuosikymmenen loppuun mennessä Vienan Kemin kihlakunnassa vain 57 % kouluikäisistä eli 8–11-vuotiaista lapsista kävi koulua.

Yksi keskeisistä syistä oppilaiden lähtöön ennen oppimäärän suorittamista loppuun oli väestön köyhyys ja tarve lasten työvoimasta kotona. Opettajien vuosiraporteissa esiintyi ilmiölle toinenkin selitys: ”väestön kielteinen suhtautuminen venäläistä koulua kohtaan”. Koulujen oppilasmäärätkään eivät puolessa vuosisadassa sanottavasti kasvaneet: sekä vuosina 1865 että vuonna 1915 yhtä koulua kohti oli keskimäärin 25 oppilasta, kun koko Arkangelin kuvernementin vastaava luku oli 40 ja koko Venäjän 60 oppilasta koulua kohti. Yksi toimivan koulupolitiikan toteuttamisen este oli erilaiset näkemykset koulutuksen merkityksestä. Talonpojille koululaitos liittyi ennen kaikkea vallanpitäjiin ja hallintoon ja vasta toissijaisesti kulttuuriin ja sivistykseen.

FT Olga Iljuha

[1] Tarkoittaa ei-venäläisen väestön kouluja.

[2] Semstvo – alueellinen itsehallintojärjestelmä Venäjällä vuosina 1864–1918, jonka tehtävänä oli huolehtia alueiden taloudellisista kysymyksistä kuten teiden, koulujen ja sairaaloiden ylläpidosta.

[3] Panfennismi oli ideologia, joka tähtäsi suomalais-ugrilaisten kansojen lähentymiseen ja yhdistymiseen aina Suur-Suomen perustamista myöten.

[4] Tammikuussa 1912 hiippakunnan opistoneuvoston Vienan Kemin haaran puheenjohtaja totesi, että koulun perustamishankkeen saattoi katsoa ”hautautuneen kanslian syövereihin”. Koulu silti avattiin hieman myöhemmin. Niilo Marttisen, joka kävi koulua vuosina 1915–1918, mukaan siellä koulutettiin opettajia ja pappeja Venäjän Karjalaa varten. Koulua kutsuttiin epävirallisesti seminaariksi.