Kuolinitku äidin haudalla
Itkijä: Maria Antonovna Prohorova, s. 1905 Paatenessa Saajärven kylässä. Äänitys: Unelma Konkka ja Pekka Laaksonen Paatenen Maaselässä. – Julk. Anneli Asplund (toim.): Itkuvirsiä Karjalasta, Inkeristä, Suomesta. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura (CD-levy). SKS, Helsinki 2000. (Itkuvirren litterointi ja suomennos julkaistu levyn tekstivihkossa.)
Oi ynnäh angeh da aivin ožattoma, oi gorja armahilla muailmazilla piällä azettaja, armas kandajazeni, aigauvu jo näijen lämbimien kaunehien kanakerdapäiväzien tulduo, angehen abeudunnuon Marjuraiššan aigautuksih.
Oi miun kukkahilla ilmazilla piällä kukkija, kukas kandajazeni, kuonnu djo näijen vuodehizijen pruaznikkapäiväzien tulduo, kurjan Marjun kuonnutuksih.
Oi miun olovilla muailmazilla piällä azettaja, armas kandajazeni, vet on onehella, ožilda obiiditulla gorjarukkazella ožattomissa siämyzissä monikerdazet obiidazet objuavitah.
Oi miun ihalilla ilmazilla piällä igäyttäjä, ihala i kandajazeni, on miula gorjarukkazella monikerdazet igäväzet tässä imenuidavana. En jo voi ni, oneh ožatoin gorjarukka, ottamien omattomasta paikasta ni kuihe luaduzih oslobodie(he)kšeh.
En voi, angeh da aivin abeista azetettu gorjarukka, oi armas kandajazeni, näinä lämbyminä läbiläikkyjinä kezäpäiväzinä kuihe luaduzih ottamien luohizesta paikasta oslobodiekšeh.
Kun, olova kandajazeni, olovilla muailmazilla piällä ylen opaljnoiloihe aigazih obdielaitšit. Oi valgie kandajazeni, vaivazen vaiveudunnuon gorjarukkazen valgeilla ilmazilla piällä, vaivazen gorjarukkazen aivin monikymmenkerdazih vahingo(?)kodvazih azetit.
Oi armas kandajazeni, vet olen angeh da aivin abeudunnun gorjarukkazeni, en voi ni armahie ilmazie myö astuo. Oi valgie kandajazeni, vet olen vaivane gorjarukka ynnäh valgeilla ilmazilla piällä vaibunun ni vanhannun.
Vet pobiednoi ponestšastitoin gorjarukka jo puolet aigazie polvin ottamien luohizessa paikassa aivan polvuzillah plovin.
Kai jo on vaivazella varduollani, valgie kandajazeni, miun varduot vanhattu i vaibuttu.
Oi armahilla ilmazilla piällä azettaja, armaz ljubiimoi roditeljazeni, kuin kaijoista i kadomattomista kabalovyöhyzistä suah kargien gorjarukkazen kaimazit kallista muailmua myö kualelomah.
Ei leinällä da leinistä leinäijyllä varduollani roinuh vanhojen päiväzien varazie.
Eigo roinuh leinäzellä ni vanhattuo lebävyšpäivie. Aivin pidäy pobiednoilla varduollani polvi ilmazie myö maloletnoiloistago lapšien luaduaigazista sua(h) armahilla muailmazilla polvi päivä (?)… polvin ottamien luohizessa paikkazessa polno-dovoljno plovie.
Eigo onehella da aivin ozattomalla Marjuraiššalla, ei roinun ni vanhoin päivien oddihoiloida, hod djo suuret arttelit armahilla ilmazilla piällä azetin ni, myttynäizie abuzie ei voinun miuh kohtazih tulla.
Aivin inhulla gorjarukkazella pidäy izmennoit igä-aigazet itkien matata. Eigo roinun surennolla, sulattomalla gorjarukkazella suvendamien sulattomassa paikassa ni sulembie sanazie roinun.
Oi kukki mama-rukka, kuottele udalilla spuassuzilla umoliekseh, eigo udalat spuassuzet udalih syndyzih terämbi uberittais.
Oi näilla (udalilla) ilmoilla luadija kandajazeni, kuottele pobiednoida gorjarukkua polvi spuassuzilla pokoriekseh, eigo polvi syndyzih terämbi otettais.
En vet kiero da kirottu gorjarukka voi kiirehie muailmazie myö enämbi niidä kiirahtie.
Oi udala kandajazeni, en voi uttšimien luohizilla paikoilla näidä ylen suuriego urotšittävie (?) uberie.
Hot angehuoni armahilla ilmazilla piällä suuret arttelizet azetin, niin ei ni kestä rojinun ni mimmoizie abuzie. Oi voi voi, avoi, voi… oih…oi…
Suomennos:
Olen aivan ankea ja onneton, oi sinä, armailla ilmoille asettaja, armas äiti-kantajani, herää jo lämpimien kauniiden kesäpäivien tultua ankean ja onnettoman Marirukan herätyksiin.
Oi sinä, minut erinomaisille ilmoille synnyttänyt, äiti-kantajani, herää tämän vuosipraasniekan tultua kurjan Marin herätykseen.
Oi sinä, minut oleville ilmoille asettanut, armas äiti-kantajani, kun on minun heikon osattoman kurjaraukan sydämessä monikertaiset mielipahat, sekä, ihala äiti-kantajani, monikertaset ikävät kerrottavana. En mitenkään voi minä kurja ja murheiden murtama, näinä lämpiminä kirkkaina kesäpäiväsinä vierailta seuduilta (aviomiehen kotipaikoista) päästä irti. Kun sinä äiti-kantajani, näille ilmoille hyvin sopimattomana hetkenä minun sikeytit; monikymmenkertaisiin vahinkoaikoihin minut asetit (synnytit).
Armas äiti-kantajani, olen aivan ankea ja murheiden murtama, en voi enää näillä ilmoilla elää. Olen väsynyt ja vanhentunut. Minä kyvytön ja onneton kurjarukka, puolet aikaa polvillani vietän. Oi armaille ilmoille asettaja, armas rakas vanhempani, kun jo lapsena saatoit minut maailmalle. ei vaivaisella ole vanhankaan päivän varaa eikä helpotusta. Osattoman raukan on täytynyt kulkea maailmalla ja asua lapsuudesta asti aviomiehen kotiseudulla, eikä vanhuudessakaan ole lepoa, vaikka ison joukon armaille ilmoille synnytin, en minkäänlaista apua ole nähnyt. Koko ikä-aikani täytyy itkien kulkea. enkä vieraassa perhekunnassa lempisanoja osakseni saanut. Oi rakas äitini, koeta rukoilla parhailta Vapahtajilta. että korjaisivat minut pikemmin tuonilmaisiin. Pyydä Vapahtajia, että ottaisivat minut luokseen. Oi äiti-kantajani, en pysty sulattamaan surujani vieraassa perhekunnassa. Vaikka synnytin suuren joukon, ei kenestäkään ole minkäänlaista apua.