Seura vuosien saatossa

Seura vuosien saatossa

Seuran syntyhistoriaa on kiinnostavaa tarkastella Karjalan historian käänteiden kautta.

1879

Oululainen sanomalehtimies August Wilhelm Ervasti teki kesällä 1879 karjalaisen heimoaatteen syttymisen kannalla tärkeäksi muodostuneen matkan Vienan Karjalaan ja kirjoitti siitä kirjan ”Muistelmia matkalta Venäjän Karjalassa”. Kirja innoitti vienalaisia ja Vienasta Suomeen muuttaneita kauppiaita, mm. uhtualaista Paavo Afanasjeffia (sittemmin Paavo Ahava), pohtimaan taantuneen ja venäläistyvän kotiseutunsa olojen kohentamista.

Toimintaohjelma vienalaisten elinoloja edistämiseksi hahmottui vähitellen 1890-luvulla. Ensimmäisen sortokauden päätyttyä Suomessa vuonna 1905 näkivät myös Karjalan asiaa ajaneet mahdollisuuden järjestäytymiseen yhdistyksenä.

1906

Uhtualla pidetyt kansalaiskokoukset vuodenvaihteessa 1905–1906 sysäsivät eteenpäin järjestäytymistä myös Suomessa asuvien vienalaisten keskuudessa. Wienan Karjalaisten Liiton perustamista valmisteleva kokous pidettiin Vaasassa 25.4.1906. Seuran perustamiskokous pidettiin Tampereella 3.–4.8.1906. Seuran sääntöjen ensimmäinen pykälä määritteli seuran tarkoitukseksi ”Vienan karjalaisten henkisen ja aineellisen tilan kohottamisen”.

Sääntöjen mukaan seura toteutti tarkoitustaan mm. perustamalla suomenkielisiä kierto- ja kansakouluja sekä kansankirjastoja, julkaisemalla sanomalehteä sekä edistämällä Karjalan aineellista vaurastumista maanviljelyksen, karjanhoidon ynnä muun talouden alalla. Seuran lehden ”Karjalaisten pakinoiden” näytenumero valmistui jo Tampereen kokoukseen. Näytenumerossa määriteltiin lehden tarkoitukseksi mm. kansallistunnon lujittaminen ja eloon herättäminen karjalaisissa.

1907

Seuran kustantamana painettiin aapinen ”Pieni Alku-opastaja Vienan karjalaisille”. Seuran tukemana opiskeli kolme vienalaista nuorta kiertokoulunopettajiksi Sortavalan seminaarissa. Ensimmäiset kiertokoulut avattiin Vuokkiniemellä jo syksyllä 1906 ja eräissä Uhtuan kylissä kevättalvella 1907.

Kirjastoja ja lukutupia perustettiin Uhtuan, Vuokkiniemen, Kiestingin, Pistojärven ja Jyskyjärven kyliin. Niihin kerättiin kirjallisuutta lahjoittajilta Suomesta sekä tilattiin lukuisia sanoma- ja aikakauslehtiä. Uhtuan lainakirjastossa oli pian yli 1000 teosta. Lokakuussa 1907 seura päätti kustantaa postinkannon Suomussalmelta Vuokkiniemelle kerran kuussa.

Vienan Karjalaisten Liiton ensimmäinen kesäjuhla pidettiin Kajaanissa kesäkuussa 1907, ja myös Uhtualla järjestettiin karjalaisten kesäjuhlat. Vienan kehnojen kuljetusolojen parantamiseksi pantiin alulle tien rakentaminen Kivijärven–Aijonlahden välillä tarkoituksena jatkaa sitä Suomeen.

Venäjällä voimistunut vanhoillinen hallitusvalta ja kansankielisiin valistusliikkeisiin epäluuloisesti suhtautunut ortodoksinen papisto pyrkivät jo 1907 asettamaan esteitä liiton toiminnalle. Karjalaisia pakinoita -lehti ei saanut virallista julkaisulupaa. Liiton organisoimat koulut ja lukutuvat kiellettiin syksyllä 1907 ja opettajia vangittiin. Myös tienrakennustyö keskeytettiin viranomaisten määräyksellä.

1909–1911

Toisen sortokauden aikana viranomaisten vainoaman liiton toiminta hiipui vähitellen vuoteen 1911 mennessä. Toimintaa voitiin vuoden 1907 jälkeen jatkaa lähinnä Suomen suuriruhtinaskunnan puolella; vienalaisia nuoria tuettiin kiertokoulunopettajan opinnoissa suomalaisissa seminaareissa, ja lehteä voitiin julkaista Karjalan Kävijä -nimellä vuoden 1909 loppuun.

Merkittävä kulttuurityö oli liiton sihteerin kirjailija Iivo Härkösen toimittaman Karjalan Kirjan valmistuminen 1910. Kirja sisältää noin 150 artikkelia Vienan, Aunuksen, Tverin ja Novgorodin karjalaisuudesta sekä Inkeristä ja Vepsästä.

Vielä vuonna 1911 Vienan Karjalaisten Liitto piti vuosikokouksen ja valitsi johtokunnan, mutta näkyvää toimintaa liitolla ei ollut ennen vuotta 1917. Liiton puheenjohtajana oli vuosina 1906–1917 uhtualaistaustainen Jyväskylässä kauppiaana toiminut Aleksei Mitro (Mitrofanoff).

1917

Venäjän vallankumouste vuosi 1917 avasi karjalaisillekin taas mahdollisuuden virittää heimohenkistä toimintaa. Heti maaliskuun vallankumouksen jälkeen ryhtyivät Vienan Karjalaisten Liiton entiset aktiivit virittämään seuran toimintaa. Liitto kokoontui Lönnrotin syntymäpäivänä 9.4.1917 Tampereelle käynnistämään toimintaa uudelleen.

Yhdistyksen nimeksi muutettiin Karjalan Sivistysseura (KSS) ja sen toiminta-alueeksi määriteltiin Viena ja Aunus sekä mahdollisuuksien mukaan muukin ”alkuperäinen karjalaisen heimon asuma-alue”, kuten uusituissa säännöissä sanottiin. Toiminta keskittyi sääntöjen mukaan edelleen henkistä ja aineellista edistystä koskevaan työhön. Jo talvella 1917–1918 saatiin Vienan kylissä käynnistettyä 13 kansankielistä koulua, ja kyläkirjastojakin ehdittiin perustaa toistakymmentä.

Vuoden 1917 valtiollisissa myllerryksissä myös KSS:lle muotoutui poliittisia tavoitteita. Päämääräksi asetettiin että Karjala seuraisi niiden Venäjän vähemmistökansallisuuksien esimerkkiä, jotka pyrkivät hankkimaan sisäisen itsenäisyyden. Heinäkuussa 1917 seura järjesti Uhtualla kesä- ja heimojuhlat, joihin osallistui 9000 karjalaista. Uhtualla asetuttiin kannattamaan seuran määrittelemää tavoitetta autonomisesta Itä-Karjalasta.

Poliittinen kehitys eteni kuitenkin nopeasti bolševikkien kaapattua vallan Venäjällä Lokakuun vallankumouksessa ja Suomen julistauduttua itsenäiseksi 6.12.1917. Bolševikkiaate levisi myös Karjalaan tsaarin armeijassa sen omaksuneiden karjalaisten sotilaiden tuomana.

1918

Vuoden 1918 alkukuukausina käytiin Karjalassa kiivasta keskustelua poliittisista ja kansallisista kysymyksistä. Ajatus itsenäisestä Itä-Karjalasta sai kannatusta samoin liittyminen Suomeen. Suomen sisällissodan ollessa vielä käynnissä kevättalvella 1918 organisoitiin vapaaehtoisia sotilaallisia retkikuntia Vienan liittämiseksi Suomeen. Repolassa ja Porajärvellä pidettiin kuntakokouksia samassa tarkoituksessa.

KSS otti ensi kerran virallisesti seuran johtokunnan toimesta kantaa Karjalan valtiolliseen asemaan toukokuussa 1918. Johtokunta päätyi kannattamaan karjalaisten enemmistön kannaksi arvioimaansa liittymistä Suomeen. KSS:n yleiskokous ja kesäjuhlat pidettiin heinäkuussa 1918 Uhtualla. Uhtua oli tuolloin Suomesta saapuneen everstiluutnantti Malmin johtaman retkikunnan hallinnassa. Seuran yleiskokous asettui kannattamaan Itä-Karjalan liittymistä Suomeen ja sitä koskeva ehdotus toimitettiin Suomen hallitukselle.

Vuoden 1918 lopulla tilanne kääntyi Itä-Karjalan itsenäisyyttä ajaneille kielteiseen suuntaan. Englantilaisten organisoima Muurmannin legioona yhteistyössä venäläisten ja karjalaisten punaisten kanssa karkotti suomalaisen retkikunnan Vienasta ja otti Karjalan hallintaansa. Karjalan Sivistysseuran johto joutui seuraamaan sivusta tilanteen kehitystä.

1920–1930-luvut

Bolševikkivallan alkuvuosina 1920-luvun alussa Karjalassa tapahtui kansannousuja, joihin osallistui vapaaehtoisia joukkoja myös Suomesta. Nämä kansannousut kuitenkin kukistettiin punaisten joukkojen voimin. Näinä levottomina vuosina Karjalassa nähtiin nälkää ja neuvostovaltaa vastustaneita vainottiin. Suomeen pakeni toistakymmentä tuhatta karjalaista, joista viimeisin suuri pakolaisaalto syntyi vuoden 1922 kansannousun epäonnistuttua. Myös paluumuuttoa Karjalaan tapahtui jonkin verran olojen rauhoituttua.

Suomessa järjestivät valtiovalta ja KSS pakolaisille avustusta sekä koulu- ja kerhotoimintaa. Poliittiset tavoitteet Karjalan suhteen jäivät seurassa vähemmälle huomiolle ja yhteydenpito rajan taakse hiipui rajan sulkeuduttua. KSS:ssa jouduttiin toteamaan Karjalassa toimimisen toiveet mahdottomiksi. Olojen vakiinnuttua Suomessa kokoonnuttiin heimojuhlille, aloitettiin perinne- ja kulttuurityö, elvytettiin kyykkäpeli ja organisoitiin Karjala-kerhoja. Runonlaulajien muiston vaalimiseksi pystytettiin tunnetuille runonlaulajille hautamuistomerkkejä ja muistopatsaita. Sivistysseuran oma äänenkannattaja alkoi taas ilmestyä vuonna 1925 Toukomies-nimisenä.

Nuorten karjalaisten sopeutumista elämään Suomessa ja heidän opiskelumahdollisuuksiaan pyrittiin edistämään järjestämällä heille koulukoteja ja stipendejä. Jo 1920-luvulla voitiin perustaa useita rahastoja karjalaisen kulttuurityön ja juuriltaan karjalaisten opiskelijoiden opintojen tukemiseen. Rahastojen alkupääomia saatiin lahjoituksina useilta Suomessa menestyneiltä karjalaislähtöisiltä kauppiailta ja liikemiehiltä.

1939–1945

Talvisota merkitsi Karjalan kannaksen ja Laatokan Karjalan siirtymistä suurelta osin Neuvostoliiton hallintaan ja raja Vienan Karjalaan sulkeutui entistä tiukemmin. Jatkosodan alkuvaiheessa suomalaiset joukot etenivät Vienaan, Raja-Karjalaan ja Aunukseen. KSS pyrki luomaan yhteyksiä Suomen hallinnoiman alueen siviiliväestöön, mutta tämä osoittautui käytännössä mahdottomaksi, koska suomalainen Itä-Karjalan sotilashallinto otti huolehtiakseen alueen hallinnosta myös sivistystyön osalta. Sodan loppuvaiheessa suomalaiset joukot perääntyivät Karjalasta ja heidän mukanaan saapui Suomeen jälleen tuhatmäärin karjalaisia pakolaisia.

Jo vuonna 1945 seuran vuosikokouksessa todettiin realistisesti toimintamahdollisuudet sodan jälkeisessä tilanteessa ja määriteltiin uusituissa säännöissä seuran tarkoitukseksi ”edistää, ylläpitää ja tukea Suomen rajojen sisällä olevan Karjalan heimon kansallista sivistystyötä sekä kansallisen itsetunnon ja heimohengen kohottamista”. Seuran toiminnassa nousi entistä enemmän esille tarve karjalaisen kulttuuriperinnön tallentamiseen. Jo kesällä 1940 seura lähetti tutkijan keräämään muistitietoa Oulun ja Kemin seudulle asettuneilta itäkarjalaisilta.

1950–1970-luvut

Sodan jälkeisinä vuosina karjalaisten heimotoiminta oli lamassa. 1950-luvulla KSS:n toimintaan tuli kuitenkin mukaan uusi sukupolvi Suomessa syntyneitä ja varttuneita itäkarjalaisia. He saivat seuran kautta tuntumaa heimohenkeen ja seuran vaalimaan aate- ja kulttuuriperintöön.

Seuran toiminta on toisen maailmansodan jälkeisen ajan keskittynyt itäkarjalaisen kulttuuriperinnön, karjalan kielen ja sen murteiden sekä heimohengen vaalimiseen. Seura on julkaissut Karjalan Heimo -lehteä, tukenut lukuisten muiden julkaisujen ja akateemisten tutkimusten tuottamista. Karjalaa koskevaa kirjallisuutta ja muuta aineistoa on koottu seuran ylläpitämään Carelica-kirjastoon. Seuran piirissä toimivia rahastoja ovat kartuttaneet itäkarjalaista sukujuurta olevien henkilöiden lahjoitukset ja testamentit. Rahastojen avulla on voitu tukea apurahoin juuriltaan karjalaisten nuorten opiskelua. Karjalaista heimoa kokoavien heimojuhlien järjestämistä on jatkettu vuosittain.

Yhteydenpito rajantakaiseen Karjalaan oli tiukasti säädeltyä ja rajoitettua neuvostovallan aikana. Vain muutamat kansanperinteen ja kielentutkijat, mm. akateemikko Pertti Virtaranta, pääsivät tutkimusmatkoilla perehtymään Vienan ja muun Karjalan kylien elämänmenoon ja karjalaisen kulttuuriperinnön ja kielen säilymiseen.

1980–2000-luvut

Vasta 1980-luvun lopun perestroika Neuvostoliitossa avasi rajan karjalaisten väliselle yhteydenpidolle rajan yli. Vuosikymmeniä poikki olleita sukulaisuussuhteita ja heimoyhteyttä päästiin rakentamaan uudelleen. 1990-luvun alussa perustettiin useita paikkakuntakohtaisia ystävyysseuroja ja sukuseuroja. Alkunsa saivat mm. Vuokkiniemi-seura, Uhtuan Seudun Perinneseura, Pohjois-Viena -seura ja Akonlahti-seura.

Vierailut Suomesta rajantakaiseen Karjalaan tulivat hyvin suosituiksi. KSS rakensi yhteyksiä Venäjän Karjalassa virinneeseen karjalaisten yhdistystoimintaan. Vuodesta 1990 lähtien Karjalan Rahvahan Liitto tuli KSS:n tärkeäksi yhteistyökumppaniksi. Suomesta käsin on osallistuttu vilkkaasti praasniekkoihin Karjalassa ja sieltä on seuran avustamana vieraillut ohjelmaryhmiä KSS:n heimojuhlilla.

Seura on myös järjestänyt karjalaisille lapsille perhevierailuja ja kesäleirejä Suomessa. KSS ja Uhtuan Seudun Perinneseura käynnistivät vuonna 2000 Uhtualla kielipesätoiminnan karjalan kielen elvyttämiseksi erityisesti lasten keskuudessa.

Seuran satavuotista toimintaa juhlittiin heimojuhlilla vuonna 2006 Tampereella.

Lisätietoa Vienan Karjalaisten Liiton ja Karjalan Sivistysseuran historiasta löytyy lukuisista julkaisuista:

  • Suvulta suvulle, KSS 1956
  • Suvulta suvulle II, Sakari Vuoristo, KSS 1996
  • Vienan Karjalaisten liitosta Karjalan Sivistysseuraksi v. 1906–1922, Raimo Ranta 1997
  • Karjalan kansaa valistamassa, Pekka Nevalainen, SKS 2006
  • Karjalaizien kanzallizen omantunnon kaiccii. Karjalan Sivistysseuru 100 vuottu karjalaizen rahvahan puolistajannu. Jukka Akimov, KSS 2013

Carelica-kirjastoluettelo