Runopajo

Runopajo on vahnua baltiekkumerensuomelastu muga sanottuu kalevalaluadustu pajokul’tuurua. Tämä luadu on suannuh nimen Kalevalas, ga on vähimyölleh parituhattu vuottu eepostu vahnembi. Luavun alguperä on histourien hämäris, ga sidä pietäh kandusuomen luonnollizien ominažuksien pohjal roinnuonnu. Kalevalaluaduu ollah käytetty suomelazet, karjalazet, ižorat, vad’d’alazet, virolazet da sedukazet. Lyydil’zisgi on tallendettu mingi verdu runopajuo, ga vepsäläzil da päivännouzupuolen karjalazil sidä ei ole.

Syydy runopajon säilymizeh da elonvägeh juuri Karjalas on ečitty syrjäzes sijaičendas, ortodoksizen kirikön luvalližuos da rahvahan lugumaltamattomuos. Runopajon rakendehelline perusteh oli kaski- da mečästyskul’tuuru, kuduah kui pajattamizen käytändö mugai runoloin muailmankuva ollah syväh kiärittyhes. Runopajon uvvistumismaltuo omas puoles pietäh kul’tuurukontaktoin tuloksennu. Ezimerkikse Vienan runoston rikkahuttu nähtäh roinnuon suomelazen da karjalazen runopajon yhtehsulamizes suomelazien siirdolazien alovehele 1600–1800-luvul azetundan jälles.

Runot

Runopajoloin laji- da teemuastehikko on suuri. Pagin on eričyskieles, kudual paistih kaikis rahvahale tärgielöis dielolois. Muailman kuvan kannal piäkohtal oli epiikku. Sen ezittäjinny oldih enimite miehet, aijemba Karjalasgi puaksumbi kahtei, käzi käis, pruazniekkutabah. Hyö pajatettih kala- da mečästysmatkoil, kaskimual, pidolois, ga myös argipäivinnygi dai yksin. Karjalas puaksuh pajattamizen maltoh yhtyi tiedovus. Runoloisgi miifat, urhomiehien starinat da tiedohussanat (puhiet) kiäritähes yhteh.

Epiikan vahnimua kerrostumua evustetah miffurunot, kudamis sanellah ilmivölöin alguperäh näh: muailman, tulen, tammen, kondien roindas. Vahnoih kuulutah sežo šamanistizet teemat, ezimerkikse Väinämözen matku Tuonelah libo Lemminkäzen matku Pohjolah. Moni miffuaihe on tundiettu enämbälgi Suomes, Inkeris, Viros da kai loitomabazisgi kul’tuurois.

Karjalas pajatettih ylen äijy muga sanottuu urhomiesrunuo: kerdomustu Väinämözen, Ilmarizen da Lemminkäzen kozičendumatkois da šeikailulois, sammon tavondas da varrastandas. Joukos on puhtastu karjalastugi runuo, ezim. Ahtin da Kyllikin runo Vienas da Anukses libo runo kolmen urhomiehen luadijas (muamas), Iro-neidozes, Raja-Karjalas da Anukses. Urhomiesrunoloin myöhästy kerrostumua evustau ezim. vienalaine Väin’mözen lähtö, kuduas vahnu urhomies lähtöy iäres uvven aijan tielpäi.

Jo keskiaijal Karjalasgi ruvettih sovittamah kalevalaluaduh starinoi da balluadoi da luadimah niilöin mallin mugah uuttu omua pajuo. Kuulužin starinruno, sluavilazen perindehen inspiroittu Luadijan (Marian) virzi sanelou Hristosan roindas, kuolendas da ylähnouzendas. Balluadois da toizis lyhyömbis kerdojis pajolois sanellah yhtehmenendäs, nuorien naizien probliemois da perehvälilöis. Starinua, pajuo naizen ozas da liiristy huolipajuo ezitettihgi enimite naizet, puaksuh ustujes illoil kezriämäs da muudu käziruaduo ruadajes.

Naizet pajatettih sežo lastu liikuttajes, uinotuspajoloin ližäkse muudugi pajuo. Nenga kalevalaluadu juurdui jo yskyniekoin mieleh karjalazien toizekse muamankielekse. Naizet pajatettih sežo hiävirret, kudamii Karjalas ezitettih, itkuvirzilöin rinnal, kogo svuad’buritualan aijan. Svuad’buvirret pajatettih Karjalas yksinäzenny horannu. Niilöih kuului pruazniekallistu ritualurunohuttu, mieleviä nevvuo da raviedu juumorua.

Argielokseh yhtyjinny pajolajiloinnu oldih paimoinpajot, eriluaduzet ruadopajot da pajotiedohussanat meččäh mennes. Pajatettih muidugi tiedohussanoi, ezimerkikse pitkii roindupuhieloi. Tiedohussanoin, toizin sanojen, ”sanoin” libo ”luguloin” ylellizembi ezitystaba yhtelläh oli rezitoiččii sanelendu. Puhiet kuuluttih hyvän eloksen hoidamizeh: parandamizeh da pahan estämizeh. Tiedohussanat ollah miffu- da kristillizen muailmankuvan yhtistelmy. Ezimerkikse malitut, kudamii puhielois on äijy, voijah suunnata yhtelaigua Väinämözele dai neičyt Marijale.

Aijankohtazes kyläeloksesgi sežo luajittih runopajuo. Nämmä paikallizet runot sanellah nimel mainittuloin ristikanzoin välizis risturiijois, suvaičukses da muis merkittävis tapahtumis. Paikallisrunolois nägyy šeikku, kudai harakterizuiččou kogo runopajuo: pajattajat ollah sego mustettu runot, sego ližätty niilöih omii tundehii, arvoloi da elämysty.

Luadu da sävelmy

Kalevalaluaduu on harakterizuittu nellipolvehizekse trokeekse, kuduas yhtelläh on eräs eričyspiirreh. Sendäh gu runopajo on stroffattomua rivipajuo, sen peruselementu on runorivi. Rivin enzimäzes runojalals voi olla yhtes nellässäh tavuu, muga tyypillizeh runorivih kuuluu 7–10 tavuu. Pitky piäpainolline, toizein sanoin, sanan enzimäine tavu sijoittuu runojallan nouzuh, lyhyt piäpainolline runojallan laskuh. Muga sanotut murrelmurivit, kudamii on keskimiärin puolet rivilöis, murendetah trokeerivin kuavan: niilöis runokorgo da sanapaino mennäh eri kohtile. Tyypilline trokeerivi-murrelmurivi -puaru on ezimerkikse Vagau vahnu Väinämöine, tiedäi ijäniguine. Rivityyppilöin vaihtelu tuou luavule elolližuttu. Muut tyypillizet, iellizes rivipuaras nägyjät kalevalaluavun piirdehet ollah algusoindu, t.s. alliteracii da parallelizmu, t.s. yhten samazen dielon kerduamine eri sanoin äijäs rivis.

Runosävelmät ollah tavan mugah yhten libo kahten runorivin piduhuttu da sävelalal ollah pienet. Net ollah buitegu perusteemat, kudamii pajattai voibi muutella oman iččeh mielen mugah. Yleizin karjalas-suomelazen alovehen ritmutyyppi on viizi-iskuine muga sanottu kalevalasävelmy. Svuad’burunoloi pajatettih Vienas da Pohjas-Karjalas omah sävelmyluaduh, da enimite Raja-Karjalas oli käytös sežo äijy muudu ritmutyyppii. (Kč. Karjalaine kanzanmuuzikku.)

Keriäjät

Enzimäine mainičus karjalazis kalevalaluaduzis runolois oli Agricolan 1551 jullatus suomelazien jumaloin luvettelos, kuduas löydyy 12 karjalastu ”jumalua”. Nämmis ezimerkikse Hiizi da Kegri tullah ezile runolois. Aijembat karjalazet runorivit ollah Kristfrid Gananderan sanakirjuezimerkilöis 1700-luvun lopul. Joukos oli vie vienankarjalastu, vikse torguiniekas kirjutettuu runokatkelmua. Torguiniekois kirjutti sežo piiriliägäri Sakari Topelius vahnembi enzimäzet kogonazet karjalazet runot vuozinnu 1820–1821. Enzimäzen kerävömatkan Vienah luadii A. J. Sjögren vuozinnu 1824–1825.

Elias Lönnrot sai Topelius vahnemban julgavos vihjavuksen Vienan Karjalan runorikkahuos. Omil Karjalan matkoil 1828–1834 Lönnrot kirjutti mustoh Vahnan Kalevalan (1835) piäainekset. 1830-luvun Vienan-kävijät oldih sežo Lönntotan matkudovariššu J.F.Cajan 1836 sego M.A. Castrén 1839. 1840-luvun piäkeräi oli D. E. D. Europaeus, Raja-Karjalan runoalovehien löydäi sego Anukseh da Vienah kävii. 1840-luvul Raja-Karjalah da Ilomančih ollah käydy sežo August Ahlqvist, Sakarias Sirelius da Rietrikki Polén. 1840-luvun keriäjien muistohpanot päitih Lönnrotile Uvven Kalevalan (1849) aineksikse.

1870-luvul lähtiettih uudeh kerävömatkah Kalevalan toizeh julgavoh da kanzanrunohuon tutkimukseh näh. Uvven allon kuulužin keriäjy oli A. A. Borenius (-Lähteenkorva). Hänen kogomukset ollah runopajon kannal korvuamattomat jo runokielen ylen tarkan merkiččemizen täh. Borenius sežo oli sävelmien keriämizen alguhpanii.

1880-luvul Raja-Karjalas liikuttih Kaarle Krohn da Oskar Relander, Vienan Karjalas Heikki Meriläinen. Kainuulaine Meriläinen evusti paikallizen tundemustu mugaže kui vuozisuan vaihtehes kerävöruaduo ruadajat roinduperäzet karjalazet keriäjät Iivo Marttinen Vienassa da Iivo Härkönen Raja-Karjalas da Anukses.

1800-luvun lopus algajen karjalažuolline (karelianistine) innostus vedi Karjalah äijii matkumiehii. Ezimerkikse I. K. Inhan fotokuvat da tekstat Lönnrotan jallanjälgilöil ollah vaikutettu myöhembih mielikuvih pajattajis da runopajon eländy-ymbäristölöis.

Julgavoh Suomen Kanzan Vahnat Runot kerättih ainehistuo 1900-luvun allun Karjalas vie äijät tutkijat, ezim. tevoksen toimittajat A. R. Niemi 1901–1909 da Väinö Salminen 1906–1920. Rajan salvattuu Nevvosto-Karjalah hätken ei piästy, ga Raja-Karjalas runonkerävöruaduo jatkoi ezimerkikse Martti Haavio 1920- da 1930-luvul, da voinan aigua Karjalas liikui moni suomelaine keriäjy; ezimerkikse Väinö Kaukonen tallendi silloi arvokkahan vienalazen runoainehiston. Nevvosto-Karjalas sigäläzet tutkijat pandih taldeh runuo 1920-luvus algajen. Alguaijoin kuulužimii keriäjii sie oldih vienalaine Risto Bogdanov da anukselaine Viktor Jevsejev.

Vuvvennu 1905 Armas Launis luadii enzimäzet karjalazet runopajoiänittehet fonogrammal Suistamol. A. O. Väisäsen Karjalan-matkat vuozinnu 1915–1922 tuodih ainavoluaduzen iänitetyn da nuotandetun runopajoainehiston da suurendettih ellendysty runopajon muzikualizes luondehes. 1950-luvus algajen vienalazien pagolazien da rajakarjalazien siirdolazien runopajuo ollah iänitetty ezimerkikse Erkki Ala-Könni da Pertti Virtaranta. Petroskoin arhiivah sežo on iänitetty runopajuo 1950-luvus algajen. 1970-luvus algajen Karjalan tiedoakademien tutkijat Aleksandra Stepanova da Niina Lavonen ollah ajeltu Karjalan eri puolel da ozutettu, gu runoaloveh on leviembi kui pohjazembas Vienas mugai Suvi-Anuksesgi.

Yhtesruavos petroskolazienke ollah oldu da kulgiettu vahnoi kylii myöte äijät suomelazet, ezimerkikse Pertti Virtaranta da Pekka Laaksonen. 1990-luvus algajen Kuhmon Juminkeko-siätiön toimes on elvytetty Vienan runokylii da tallendettu äijy jälgimäzien pajattajien runuo.

Pajattajat

Enzimäine nimel tundiettu karjalaine pajattai oli akonlahtelaine torguniekku, Remsozen palvelii Timon’e, kudai pajatti Topeliuksele vuvvennu 1820 Uvveskaarlepyys Väinämözen, Ilmarizen da Lemminkäzen šeikkailulois. Jälgimäzii on uhtuolaine Marina Dwovičina, kudai pajatti Pekka Huttu-Hiltuzele vuvven 2006 kezäkuus Väinämözen polvensatatukses. Heijän välis on sadoi nimel tundiettuloi pajattajii.

Runopajo kulgi Karjalas enimite, hos ei ni ainos, sugutradiciennu. Kuulužih pajattajien suguloih kuuluttih ezimerkikse Vienas Malizet da Kettuzet, Hietajärvel Huovizet, Raja-Karjalas Sissozet, Šemeikat da Vornazet. Puaksuh suvus saneltih perindötiijonnu, gu suvun ezi-ižä oli ottanuh ”Tuli-Lapista”, pohjazespäi, tiedohussanat (puhiet) da pajot.

Äijät pajattajat myöhembä oldih nostettu evustamah kogo kalevalastu runoperindyö. Nengozii ollah ezimerkikse pajattajat, kudamien runuo on Kalevalas. Ladvajärven Arhippa Perttuzel da Vuonnizen Ontrei Malizel da Vaassila Kieleväisel Lönnrot sai Kalevalan piärunot da rakendehellizen kesken. Megrijärven Simana Sissozel häi sai Europaeuksen kauti ližävyö Uudeh Kalevalah. Nämmien pajattajien aigua runopajo vie oli hyväs väis, da heijän tekstois nägyy, mittuine se on parahimilleh olluh.

Karelianizman aigua pajattajii ruvettih kuvuamah idealiziiruijen matkukerdomuksis da taidehes. Kuulužat oldih ezimerkikse Arhipan poigu Miihkali Perttunen da Suistamon Šemeikat, Pedri da Iivana. Rajakarjalazii pajattajii ruvettih kuččumah pajopruazniekkoih da toizih pidoloih. Rodih ilmivö ”kulgijat pajattajat”, kudai jatkui 1900-lugussah: ezim. Iivana Onoila da Elessei Valokainen lähtiettih yksin libo kahtei kierdelemäh muadu da tarittihes pajattamah ezim. školis. Naizet sežo lähtiettih moizih eziindymismatkoih, ezim. suojärveläine Ogoi Määränen Helsingin Kalevala-pruazniekkah da suistamolaine iänelitkii Mat’oi Plattonen ulgomuale. Runopajo siirdyi omas luonnollizes ymbäristöspäi ”estradoile”. Mugaže rodih Nevvosto-Karjalas, hos ideolougiet ilmivön tagan oldih eriluaduzet.

Suomes on tallendettu äijien karjalazien pajattajien runuo. Ezimerkikse Anni Lehtozen haldivoittavua runoperindyö kirjutti mustoh Oulus 1910-luvul Samuli Paulaharju. Suomeh pajennuzis vienalazis pajattajis kuulužimat oldih Anni Tenisova, kuduan 1950-luvul iänitettylöis pajolois uvvet kanzanmuuzikkupolvet suajah opastustu, da Marina Takalo, kuduas Juha Pentikäinen julgai tutkimuksen vuvvennu 1971. Kuivajärven da Hietajärven pajattajis pidäy mainita 1950-luvul pagizuteltu Domna Huovinen da 1900-luvun lopul kylien jälgimäzenny pajattajannu eziindynyh Jussi Huovinen. Raja-Karjalan siirdolazien joukos eroitui julgižuosgi 1950- da 1960-luvul moni itkii-runopajattai (iänelitkii), ezimerkikse Martta Kähmi Suistamolpäi da Elmi Tšokkinen Korpiselläspäi.

Vaste jälgivuozinnu on ruvettu tutkimah da ellendämäh pajattajua runopajokul’tuuran luadijanu merkičyksenandajannu. Vienankarjalazis pajattajis da heijän pajolois on piässyh ilma äijy akadiemistu tutkimustu (Huttu-Hiltunen, Pentikäinen, Tarkka). Rajakarjalazien pajattajien suguloin histouriedu ollah sellitelty suguloin jälgeläzet da suguseurat (Koskelin, Lytsy, Malviniemi).

Pajattajua rodieu viegi. 1960- da 1970-luvus algajen Suomes on ruvettu opastua runopajuo arhiivuainehistolois, da niilöin pohjal on allettu luadie uuttu stiil’ua.

Senni Timonen

Iäninäyttehet

Kirjalližuttu

Haavio, Martti: Viimeiset runonlaulajat. WSOY, Helsinki, 1. p. 1943, 2. p. 1948, 3. p. 1985.
Huttu-Hiltunen, Pekka: Länsivienalainen runolaulu 1900-luvulla. Kuuden runolaulajan laulutyylin kulttuurisensitiivinen musiikkianalyysi. Kuhmo: Juminkeko; Helsinki: Sibelius-Akatemia, 2008.
Järvinen, Irma-Riitta: Runonlaulun Karjala. Teoksessa Karjala 1. Portti itään ja länteen, 53–75. Hämeenlinna, Arvi A. Karisto Oy 1981.
Kallio, Kati: Laulamisen tapoja: esitysareena, rekisteri ja paikallinen laji länsi-inkeriläisessä kalevalamittaisessa runossa. Helsinki, Helsingin yliopisto 2013. Myös nettijulkaisuna: ps://helka.linneanet.fi/cgi-bin/Pwebrecon.cgi?BBID=2494783
Karjalan laulajat. Toimituskunta: Pertti Virtaranta, Väinö Kaukonen, Matti Kuusi, Leea Virtanen. Kirjayhtymä, Helsinki 1968.
Koskelin, Jorma: Härkösten runonlaulajasuvun jälkeläisiä Suistamolta 1700-luvulta vuoteen 2005. Helsinki, 2007.
Laitinen, Heikki: Runolaulu. Teoksessa Kansanmusiikki, 14– 77. Toim. Anneli Asplund, Petri Hoppu, Heikki Laitinen, Timo Leisiö, Hannu Saha, Simo Westerholm. WSOY, Helsinki 2006.
Lavonen, Nina: Kiestingin laulut ja laulajat. Teoksessa : Runo, alue, merkitys. Kirjoituksia vanhan kansanrunon alueellisesta muotoutumisesta. Toim. Pekka Hakamies. Joensuun yliopisto, Karjalan tutkimuslaitoksen julkaisuja 92, 57– 88. Joensuu 1990.
Lytsy, Pertti: Sotikaisia ja Lytsyjä Suistamolta : vuodet 1708– 2001. Sukuseura Suistamon Lytsyt, Vantaa 2001.
Malviniemi, Rauno: Iro-neidon pojat : Vornasten suvun runonlaulajat ja kanteleensoittajat. Vornasten sukuseura, Helsinki 1996.
Malviniemi, Rauno: Tapion tuvilla : Shemeikkain runonlaulajat ja kanteleensoittajat . Shemeikka Sukuseura, Kuopio 1997.
Pentikäinen, Juha. Marina Takalon uskonto. Uskontoantropologinen tutkimus. SKS, Helsinki 1971.
Pentikäinen, Juha: Marina Takalo, runolaulaja ja näkijä. SKS, Helsinki, 2010.
Siikala, Anna-Leena: Laulajaihanne ja runokulttuurin rikastuminen. Viena runon ja tradition kohtauspaikkana. Sammon säkeniä: valtakunnallisten kotiseutupäivien esitelmät Suomusssalmella 4.-8.8.1999. Studia historica septentrionalia 38, 174–188. Pohjois-Suomen historiallinen yhdistys, Rovaniemi 2000.
Stepanova, Aleksandra: Etelä-Karjalan (Etelä-Aunuksen) eeppistä lauluperinnettä. Teoksessa Runo, alue, merkitys. Kirjoituksia vanhan kansanrunon alueellisesta muotoutumisesta. Joensuun yliopisto, Karjalan tutkimuslaitoksen julkaisuja 92, 57–88. Joensuu 1990.
Tarkka, Lotte: Rajarahvaan laulu. Tutkimus Vuokkiniemen kalevalamittaisesta runokulttuurista 1821–1921. SKS. Helsinki 2005.
Virtanen, Leea: Kalevalainen laulutapa Karjalassa. Suomi 113:1. SKS, Helsinki 1968.
Kč. sežo Juminkeko-säätiön verkkosivut Vienan runokylistä

Runojulgavuo

Suomen Kansan Vanhat Runot osissa I:1-4 (Viena), II (Aunus) ja VII:1-4 (Raja- ja Pohjois-Karjala). Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 1908– 1921; 1927; 1929–1933. Nettiosoite: http//dbgw.finlit.fi/skvr/
Karjalan kansan runot. I. Kalevalanaiheiset kertovat runot. II. Muita kertovaisia runoja. Historiallisia runoja. Kokoonpannut V. Jevsejev. Tallinn, Eesti Raamat 1976, 1980.
Aunuksen karjalazien eeppizet pajot. Toim. V. P. Mironova. Petrozavodsk, Periodika 2006.