Käziruado

Karjalazien sovat da käzipaikat

Soba-aloveh (Selgiendyaloveh)

Karjalazeh selgiendyaloveheh kuuluu rajantagaine Karjala, Viena da Anus, ližäkse Raja-, Pohjas- da Luadogan Karjalan ortodoksizet paikkukunnat. Muantiiijollizesti aloveh on suuri da eloksenluavun rakendehes on olluh ekolougizis ololois rippujen suurdu eruo.

Vienan pohjazis kylis ei kazvanuh pelvastu, sie kuvottih liinu- da villukangastu. Muut kangahat ostettih enimite Šungun ven’alazes linnas. Anukses, Raja- da Luadogan Karjalas sen sijah kazvatettih pelvastu, da kangastu kuvottih enne kaikkie sobah, ga sežo vie stolapyhkimih sego magavosijan hurstiloih da pieluspiälizih näh.

1820-luvus algajen kirjavat puuvillukangahat ruvettih hil’l’akkazin eistämäh bokkah kodikuvostu kangastu. Ruskei puuvillukangas, toizin sanoin kumačču, terväzeh rodih suures käytös naizien (alus)paijoin (räččinöin) da piähinehien čomendukseske. 1840-luvul kirjakkahis puuvillukangahis ommeltih jo peredniekkua da ferezii. Kangastu oli myödävänny äijy. Karjalazet miehet oldih kulgutorguniekat, da kodirahvas sai tuomazikse kangastu da paikkua. Konzu miehet oldih ruavos kustahto kodikylän ulgopuolel, naizet viettih nuottua, ruattih meččyruadoloi da poltettih kaskie. Kai nämmä ruavot oldih miehienverdazet eigo ni kudomizeh jiännyh aigua.

Miehien sovat

Miehien sobih kuului pitky paidu, kudai ommeltih käzin koiskuvotus kangahas. Piäntiel oli pieni pystykaglus da rinduhalgiemu huruas puoles. Kaskenpoltos, peldoruadolois da nuotanvevos paijan piäle pandih lujas der’uugukangahas ommeltu piälyspaidu. Suomes da Ven’an linnois kierdelijat miehet omaksuttih 1800-luvun loppupuolen movvakkahis ruutis žilietän, kaglupaikan da lyhyön takin. Svuad’bois andilahale pidigi lahjoittua pat’vaškale da sulhazen omahizile kaglas piettävät šulkupaikat.

Houzut ommeltih koiskuvotus pelvas- libo villukangahas vuvvenaijan mugah. Vienas nieglottih villazii takkiloi, kudamii piettih sego pyhäsovannu sego käyttösovannu enimite talven aigua. Konzu ruattih pihal, piäle pandih pitky da vyötetty takki, kudai oli ommeltu koiskuvotus villukangahas.

Kindahat da alazet kuuluttih argi-, pyhä- da kai kuolluon sobih. Net luajittih lambahanvillas, jouhis libo počinharjaksis lämmikse da toinah vienpidäjikse. Kala- da erämatkoil sego heinarres miehet käytettih čakkušuapkua. Se oli n’upun jyttyine piähine, kudai suojai sežo kaglua da hardieloi. Kepkoi kozurinke piettih kezäl da turkisšuapkoi talvel. Kezäl jalgah pandih tuohivirzut, kudamii kului heinärren aigua vähimyölleh kolme puarua. Talvel piettih pitkyvardizii pieksuloi (suappualoi) villusukkienke. Nuoret miehet čomenduksekse pandih sukat jalgah muga, gu sukkien kirjonieglottu suu jäi nägymäh.

Naizien sovat da ruutat

Naizien sobih kuului pitky räččin (aluspaidu), ferezi, alusjupku, piälys- da paijan vyö da peredniekku vähimyölleh 1930-lugussah. Räččin ommeltih kahtes erilazes kangahas. Piälimäine oza oli 1800-luvul hoikkastu valgiedu pelvaspaltinua, 1900-luvun allus algajen valgiedu libo puuvillukangastu pienil kirjazil. Alaoza oli ommeltu koiskuvotus pelvaskangahas. Räččinäs oli pyöryžy piäntie, kudai kantattih kaijal lentazel ruskieloin libo sinizien kirjazienke. Rinduhalgivo oli syvä da se kiinnitettih vahnah tabah nuorazel libo movvakkahah tabah metallizil kandunybläzil, kudamii piettih ”riähkähizinny” vahnu-uskozien keskes. 1800-luvul räččiniä čomendettih olgupiäs šulkuniitikirjondal. Pitkiä da vyötettyy räččiniä piettih heinarren aigua ilmai ferezii da silloi jogahine oli voinnuh ihailla räččinänhelman ruskiedu ezi- libo čieppisty mustoittajua čomendustu. Igäh kaččomattah naizet piettih räččinänke ferezii. Se oli 1800-luvul puaksumba koiskuvotus villu- libo pelvaskangahas luajittu hardii- libo oigainjupku. Kangas mujutettih kodiololois muzavanruskiekse libo muzavansinizekse. Hardiijupkan, šuššunan, sviitkan libo košton ezihalgivo kiinnitettih kallehel kandunybläl, kudai oli voinnuh ola hobjaine libo kullatus kelduvaskes luajittu. 1890-luvul ferezi oli ruavahien libi vahnu-uskozien naizien piäl.

Olgainjupkat, toizin sanoin, sarafuanat da ferezit, voidih ommella koiskuvotus kangahas, ga yhtelläh kirjavas da čomanvärizes puuvillikangahas pienil kirjazil. Jupkan ombelukseh pidi läs kolmie metrii kangastu, da vällys maltajen kerättih selgypuolel.

Kangahan mugah jupkien nimet vaihteltihes mugaže kui käyttötarkoitusgi. Sinizet kitaikat da siičat kuuluttih argeh, parembat damastikirjazet šulku- da brokadikangahat – pruazniekkoih. Jupku vyötettih libo sivottih vyöle kirjavu peredniekku. Argipäivinny hardieloi suojattih käyttämäl kai kahtu paikkua rinnal ristai sivotunnu. Pruazniekois rajakarjalazet naizet piettih šulkuzii kouftua (šuhai), kudai oli ies suoru da selläs rupistettu. Vienas da Anukses nuorien pruazniekkuruuttih kuului hiemuatoi brokadikangahine žilietty.

Igä da miehelolemattomus libo -olendu nävyttih pričoskas da piähinehis. Nuoret tytöt palmikoittih tukat yhteh kassah da pandih piäh šulkuine kosinku. Varakkahal neidizel se oli kuldu- libo hobjuniitil kirjottu.

Svuad’butavat säilyttih eri puolil karjalastu kielialovehtu kogo aijan 1930-lugussah. Svuad’bumenolois piäpaikal oli andilahan proššaičendu. Miehelemenendän merkinny oli piähinehen vaihtamine. Andilahan tukat suvittih myčkyh virty itkijes da piäh pandih toizenluaduine piähine, migu oli neijissy pietty. Se oli Vienas ombelusorokka libo kirjondal čomendettu sarvenmuodoine piähine. Ilomančin ortodoksipidäjäs se oli oli kuldubrokadis libo šulkukangahas damastikirjazienke ommeltu säpsä, da Anukses sametista ommeltu da kuldulangal kirjottu čepčy.

Ortodoksizien miehelolijoin naizien pruazniekkupiähinehet ommeltih samazis kangahis, kui pappiloingi sovat, kudamis ristu oli keskikuvivonnu. Kangahat da toiči piähinehetgi ostettih manasterilois. Vienalazien da anukselazien sorokkupiähinehien niškučomendukset 1860-luvul ostettih Sorokan ven’alazes linnas libo manasteris. Kirjondua žemčugal opastuttih mallien mugah 1890-luvul. Iel mainittuloin piähinehienke naizet käytettih vie paikkua, kudai oli argipäivinny puuvillaine da pruazniekkoin šulkuine.

Ristaine oli räččinän al nägymättömänny. Čomenduksii käytettih tavan mugah pruazniekkoin: kaglah sivottih äijy žemčugua, korvih riputettih kuldazet libo hobjazet ser’gazet žemčuganke. Jogahizeh sormeh pandih kelduvaskine kandu- libo kivisormus, kol’čaine.

Miehien perindöllizet sovat hävittih käytös enzimäzen muailman voinan jälles. Naizien pitkät räččinät, čomat paikat, peredniekat da ferezit ollah säilytty paikoil karjalažuon merkinny da nengozii viegi pietäh pruazniekkoin, kudamis korostuu karjalažuon merkičys.

Käzipaikat

Karjalaine käzipaikku on olluh merkittävy käziruadomalton ozuteh. Käzipaikkua käytettih joga päiviä käzien kuivuamizeh niškoi. Svuad’bois gostien polvile levitettih ylen pitkät käzipaikat, kudamih syvves pyhkittih sormet.

Perehpruazniekois käzipäikoil oli obrazan jyttyine ritualine merkičys. Lapsen ristindän aigua vahnembat lahjoitettih käzipaikku ristižäle da rist’oile. Käzipaikku oli andilahan malton ozuteh. Käzipaikan piät čomendettih ruskiel ezičokehkirjondal da 1900-luvun allus algajen sežo čieppinjyttyzel kirjondal da ristučokehombelul. Revinnäine oli käytös enimite Anukses. Sulhazen taloih tulduu andilas riputti čomemban käzipaikan suureh čuppuh obrazoin ymbäri da toizen häi andoi anopile (muatkoile) lahjakse.

Valgiet käzipaikat kuuluttih muahpanendah da mustuazih. Kuolendan sattujes andilahan taloih tuodu perindökäzipaikku riputettih ikkunas ullos kebjendämäh pokoiniekan hengen matkua tuonilmazih. Käzipaikkua käytettih ruuhen ruuhtu kandajes. Hevon val’l’aksih sivottih ližäkse tuulipaikakse sanottu paikku, kudai muahpanendan jälles kiinnitettih kalman ristah. Mustuazih perehen rahvas tuodih omat parahat käzipaikat, kuduat riputettih pyhäh (suureh) čuppuh da pertin peräseinäle. ”Perti oli kui paras kirikkö.”

Pyhimyksien mustopäivinny kirikköpruazniekois ristua, obrazua da kirikkölippuu tavan mugah kannettih käzipaikal suojatunnu. Pruazniekois malittupertit čomendettih käzipaikoil, kudamis oli kirjavua linduaihiestu kirjondua. Kiriköllizes simvoulikas lindu on Pyhän Hengen verdavuskuva.

Uskottih, gu käzipaikal on parandai vaikutus. Voimatoi kiärittih käzipaikkah parandumizen toivos. Vieristän pruazniekan jordanas kylbijät laskiettih vedeh käzipaikan vuoh.

Ildikó Lehtinen

Teemas enämbi

Vappu Kiiski: Karjalainen punapoiminta. Helsinki: Kirjayhtymä. Kolmas painos. 1979.
Ildikó Lehtinen: Koreuden tähden. Oli se tyttö hinnoissah ennein!. Rajantakaista Karjalaa. Toim. Ildikó Lehtinen. Kulttuurien museo 2008. s. 36-65.
Ildikó Lehtinen & Pirkko Sihvo: Rahvaan puku. Näkökulmia Suomen kansallismuseon kansanpukukokoelmiin. Museovirasto. 2005.
Helena Lonkinen & Anneli Meriläinen (toim.): Rihma – elämän lanka. Kajaani: Oulun yliopistopaino. 2000.
Annikki Lukkarinen: Piirteitä Itä-Karjalan kirjontaperinteestä. / Some features on the East Karelian embroidery tradition. Itse tuon sanoiksi virkki. IV. Tyyne Kerttu Virkki-Säätiö: Haloffset Oy Helsinki. 1989.
Annikki Lukkarinen & Liisa Heikkilä-Palo: Käspaikat. Pyhäiset pyyhkiet. Valamon luostari: Gummerus kirjapaino. 1995.
Ilmari Manninen: Karjalaisten puvustosta Karjalan kirja. Toimittanut Iivo Härkönen. Porvoo – Helsinki: WSOY. 1932. s. 383-404.
Jaana Simonen (toim.): Sarafaanit ja feresit. Pohjois-Karjalan museo 1992.
Vera Survo: Kirjottua historiaa. Rajantakaista Karjalaa. Toim. Ildikó Lehtinen. Kulttuurien museo 2008. s. 156-164.
Pertti Virtaranta: Vienan kansa muistelee. Porvoo – Helsinki: WSOY. 1958.