Itkuvirret

”Itkuvirret vois ylellizesti miäritellä improviziiruijen ezitetykse voiveroituksekse, kudai novvattau perindöllisty sanailmavustu. Sen piäelinymbäristönny ollah oldu erähis ristikanzan elaijan taitehkohtis järjestetyt eruomisritualat”.

Täh Lauri Hongon miäritelmäh voibi ližätä se, gu itkuvirret ollah baltiekkumerensuomelazil kanzoil enimyölleh naizien runovuttu, naizien halliččijua perindyö, kudai ritualuitkuloin ližäkse kattau naizien elaigah kuulujat yksityzetgi pahan mielen aihiet. Nämii jälgimäzekse mainittuloi itkuloi sanotah väliaigazikse itkuloikse da argieilaigah kuulujikse. Aili Nenola-Kallion mugah net voibi jagua nelläh joukkoh: 1) omah elaigah kuulujih itkuloih, 2) itkuloih omile lapsile, 3) itkuloih ystävile libo susiedoile da 4) itkuloih keriäjile libo toizin sanoin palkičusitkuloih. Ritualuitkuloi ezitettih muahpanendan aigua da sduad’bois da vie voinale libo armieh lähtijän miehen jiähyväzis (rekruttuitkut).

Baltiekkumerensuomelazis kanzois itkuvirzilöi ollah karjalazien ližäkse ezitetty lyydiläzet, vepsäläzet, ižorat, vad’d’alazet da sedukazet. Kaikis enämbäl virzilöi kehiteltih ižorat da karjalazet, mollembat omah tavah. Iänelitkuu ezitettih pajattajen, meloudienke. A.O. Väisänen on kerännyh, noutindannuh da tutkinuh itkuloin meloudiekkua. Häi kirjuttau, gu enzikuulemal itkuvirren meloudii ozutahes loputtomal, sidä keskevytetäh vai väliaijat da nyyčkytykset, ga tarkembi tarkastelu ozuttau, gu sävelien pitkäs jonos nävytäh meloudizet kogonažuot.

Karjalas tärgevin da hätkembän toizii säilynyh itkuvirziperindö on kuulunuh monivaihiezeh muahpanenduritualah. Kuolinitkuloi ezitettih pokoiniekan kuolenduhetkes jälgimäzih mustajazissah. Ezimerkikse Vienan Karjalas muahpanendan aigua ezitettih kai 35 vältämättömiä kuolinitkuu. Itkusanoin työttih tervehytty tuonilmazih, prostittihes kuolluonke libo ”nostettih kalman rahvastu”, gu net tuldas vastah tuohuksienke da gu tuonelan koirat ei haukuttas uuttu tulijua. Svuad’bois itkuvirret oldih oza andilahan koispäi da perehespäi lähtendyritualua, se valmisti andilahan siirdymisty uudeh azemah da liittymisty uudeh suguh. Iänelitkemine oli tärgei oza ritualoi da sen avul kuolluh piäzi turvalližesti tuonilmazih da andilas miehoilah.

Argieloksen iänelitkulois naizet ozutettih omua huoldu lapsis da sugulazis, itkiettih jygiedy elaigua, kiitettih susiedoi libo kanzanrunovuon keriäjii. Naizile iänelitkut merkittih mahtuo avata oma syväin (”avata vačču”) da ozuttua omat tunnot, kuduat painettih mieldy. Iänelitkemine avvutti kestiä jygiedy ozua, se toi hengele hoivua da avvutti eliä ielleh, sendäh gu virres sai itkie kaikes, mi painoi mieldy, ”hapatti vaččua”. Iänelitkuu voibi pidiä omaluaduzennu terapiennu da katarsisannu, kudamua naizet käytettih syväintunnol jygielöis tilandehis. Itkuloin avul naine oli voinnuh sanella toizile ristikanzoile omis tuskis, jagua gor’at da yhteltiedy suaja toizis urostustu, ellendämisty da hengisty tugie.

Ennevahnas jogahizel karjalazel naizel, kui vahnal mugagi nuorel, pidi maltua itkie iänel. Iänelitkemisty oli kahtu luaduu: toizielpäi itkii on keksinyh uuttu itkuu mittumastahto tilandehes eigo ole ezitännyh jo ennepäi opastuttuu itkuu. Toizielpäi itkijäl pidi vältämättäh seurata perindöllisty melodiedu da itkuteemua sego pidi käyttiä omaluadustu itkukieldy sen omaperäzien stiil’utavoinke.

Itkuvirzitutkijat kučutah karjalastu itkukieldy poettizekse, metaforizekse kielekse. Sille on ominaine runoluavun olemattomus, metaforoin da peittonimityksien suuri käyttö, algusoindu da kerdo. Itkukielen poettizih taboih kuulutah vie ližäsanoin käyttö sego sulasanoin da monikkomuodozien sanoin rikkavus. Nämmä omaperähizet piirdehet nävytäh kaikis karjalazis itkulois. Pidäy yhtelläh mainita, gu itkuvirziperindöl on omua alovehellisty eruo.

Karjalaine iänelitkuperindö jagavuu alovehellizesti kolmeh suureh joukkoh (1) Vienan, (2) Anuksen da Raja-Karjalan sego (3) Seesjärven libo Keski-Karjalan itkukul’tuuroih. Kolmandeh joukkoh voibi vie panna Tverin alovehen karjalazet itkuvirret. Jago ei novva karjalan kielen murrehjaguo. Yhtehisty kaikile karjalazile itkuloile on monipuoline da omaluaduhine kielilajittelu. Vienan da Anuksen da Raja-Karjalan alovehet erotah toine toizes selgieh kui kielel mugagi ominaspiirdehil. Kolmas, Seesjärven aloveh, on omaksunnuh Vienan da Anuksen sego toizien ”susiedoin” – ven’alazien, liygiläzien da lyydiläzien perindöominažuksii. Täs yhteh sulavuttamizes rodih omaluaduhine perindöaloveh.

Itkukieli, kudamas on äijy ”koodu”- libo metaforuilmavustu, on baltiekkumerensuomelazien itkuvirzilöin piäominažus. Verraten toizih karjalazet itkuvirret yhtelläh eroitutah selgiehgi omakse joukokse juuri ylen hyvin kehitynnyön monivivahtehizen metaforukielen täh. Itkulois kai ristikanzat (omahizet da vierahat), monet ezinehet, luonnon ilmivöt da toimindat suajah omat peittonimitykset. Ezimerkikse muamo on itkulois ’kallis kandai’ libo ’ihalu imettäi’; ristižä on ’kasteviespäi nostai’; velli libo sizär on ’yksis da samois vačois muannuh’; n’ababuabo on ’enzimäzis valgieloin ilmoin piäle siädelypaikoilpäi ylendäi’; käit ollah ’olguoksazet’; silmät ollah ’kahtet kaččomuzet’ da muga ielleh. Nengoman ”peittokielen” perustannu on ”tabu” (kieldo), monele kanzale ominazet kiellot andua nimet azieloile, kudamat taval libo toizel liityttih kanzanuskoh. Myöhembä kieldoloin tarkoitus oli unohtunnuh, ga metaforine itkukieli on jatkanuh samansuundastu kehitysty. Omas lajis ainavoluaduine avain itkuloin kieleh on Aleksandra Stepanovan vuvvennu 2004 ven’akse ilmah piässyh Karjalazen itkukielen sanakirju, kuduah kuuluu läs 1 300 sanua da sen ližäkse eriže joukkoluvettelo kaikis itkukieles olijois nimityksis.

Mikse itkukieli on moine omaluaduine? Vahnat karjalazet itkijät vastattih sih, gu tuonilmazen eläjät – ezi-ižät da pokoiniekat – ei ellendetä tavallistu kieldy, vaigu itkukieldy, sendäh heih pidäy kiändyö itkusanoin. Sendäh itkukieli ei ole vaigu atkalankieli, sidä voibi vie kuččuo ezi-ižien libo tuonilmazen muailman kielekse.

Baltiekkumerensuomelastu da karjalastu itkuvirziperindyö on tutkittu kui Suomes mugagi Ven’al vaigu vähän. Tämä johtunou sit, gu virzilöin kieli on jygei da omaluaduine. Tarkat sellitykset itkuvirzilöin keriämizes da tutkimukses ollah kirjutettu ezim. Aleksandra Stepanova, Unelma Konkka da Aili Nenola.

Kiinnostustu karjalazih iänelitkuloih rodih Suomes jo 1800-luvun loppupuolel, konzu itkuvirzilöi enimäl kerättih. 1900-vuozisuan allus Suomes oli jullattu setämä itkuvirzilöin tekstukogomus, ezimerkikse Samuli Paulaharjun tevokses Syntymä, lapsuus ja kuolema (1924) oli Anni Lehtozen itkuvirzilöi. Suarin aigah Ven’an puolel karjalazii itkuvirzilöi kerättih harvazeh, da alalline keriändy algoi vaste nevvostoaigua 1930-luvul. Suurin oza nygyaijan tutkimuksis on luajittu 1960–1980-luvul, konzu kiinnostus baltiekkumerensuomelazih itkuvirzilöh elbyi.

Eila Stepanova

Iäninäyttehet

Kirjalližuttu

Honko, Lauri 1963: Itkuvirsirunous. Teoksessa Kuusi (toim.): Suomen kirjallisuus I. Helsinki: SKS, 81–128.
Itkuja Karjalasta, Inkeristä, Suomesta. Laments from Karelia, Ingria, Finland. SKS CD3 -levy. Toimittaja Anneli Asplund.
Konkka, Unelma 1985: Ikuinen ikävä. Helsinki: SKS.
Nenola, Aili 2002: Inkerin itkuvirret Ingrian Laments. Helsinki: SKS.
Nenola-Kallio, Aili 1982: Studies in Ingrian Laments. Helsinki. FFC 234.
Pekkilä, Erkki (toim.) 1990: Hiljainen haltioituminen. A. O. Väisäsen tutkielmia kansanmusiikista. Helsinki: SKS.
Stepanova, A. S. & Koski, T. A. (toim.) 1976: Karelskie pricitanija (Karjalaiset itkuvirret). Petrozavodsk: “Karelija”.
Stepanova, A. S. 1985: Metaforiceskij mir karelskih pricitanij (Karjalaisten itkuvirsien metaforamaailma). Leningrad: ”Nauka”.
Stepanova, A. S. 1991: Traditsionnoje i individualnoje natsalo v tvortsestve plakaltshits (Perinteinen ja henkilökohtainen aines itkennässä). – Folkloristika Karelii: 97–119. Petrozavodsk.
Stepanova, A. S. 1999: Itkuvirret ja hautajaisrituaali Neuvosto-Karjalassa. – Uskonto ja identiteetti. Suomalais-ugrilaisten kokemuksia ja vaiheita Venäjällä ja Neuvostoliitossa. Toim. Laitila, Teuvo & Saarinen, Tuija. SKS. 42–55.
Stepanova, A. S. 2003: Karelskije pricitanija. Spetsifika zhanra (Karjalaiset itkuvirret. Genreen erikoispiirteet). Petrozavodsk: ”Periodika”.
Stepanova, A. S. 2004: Tolkovyj slovar jazyka karelskih prichitanij (Karjalaisen itkukielen sanakirja). Petrozavodsk: ”Periodika”.
Stepanova, Aleksandra 2012: Karjalaisen itkuvirsikielen sanakirja. Helsinki: SKS.
Stepanova Eila 2009: Itkukielen metaforat ja itkujen dramaturgia. – Kantele, runolaulu ja itkuvirsi. Runolaulu-Akatemian seminaarijulkaisu. Juminkeko. 13–25.