AHMA – Kertomus unohtuneitten maasta

Karjalan Sivistysseura on julkaissut A. V. Ervastin yli sata vuotta arkistojen kätköissä piilleen historiallisen romaanin. Kirja julkistettiin Sukukansapäivillä Musiikkitalolla 19.10.2013.

 August Vilhelm Ervastia (1845 – 1900) pidetään keskeisenä Venäjän puoleista Karjalaa koskevan tietoisuuden herättäjänä 1800-luvun loppupuolen Suomessa. Hän toi esille näkemystään suomalaisten ja karjalaisten kansallisesta, kielellisestä ja kulttuurisesta yhteenkuuluvuudesta koko aktiivisen toimintansa ajan 1870-luvulta vuosisadan loppuun saakka. Ervastin matkakertomus Muistelmia matkalta Venäjän Karjalassa 1879 on Viena-kirjallisuuden klassikko, jota hänen jälkeensä Vienan Karjalassa retkeilleet karelianistit lukivat tärkeänä opaskirjanaan.

A. V. Ervasti kirjoitti myös kaunokirjallisen teoksen nimeltä Ahma. Ervasti kehittää kirjan juonen suomalaisen 1500-luvun lopun sissipäällikön Vesaisen ja hänen karjalaisen vastaparinsa Ahman ympärille, joiden edustamien heimojen vuosisataista vihanpitoa Ervasti halusi selittää ja lievittää. Tarina alkaa Solovetskin luostarista, josta Ahma purjehtii kotikyläänsä Kantalahteen ja muihin Vienanmeren rannikon kyliin. Myöhemmissä vaiheissa liikutaan Oulussa, Petsamossa ja Kuolassa.

Käsikirjoitus valmistui juuri ennen Ervastin kuolemaa vuonna 1900. Käsikirjoitus jäi syntyaikanaan julkaisematta ja kulkeutui vuonna 1906 perustetun Wienan Karjalaisten Liiton haltuun. Käsikirjoitusta on säilytetty sen jälkeen Karjalan Sivistysseuran arkistossa, josta se nyt 113 vuotta valmistumisensa jälkeen tulee julkaistuksi.

A. V. Ervasti on sisällyttänyt romaanimuotoisen tarinan lomaan varsin laajoja katsauksia karjalaisten ja suomalaisten suhteiden historiaan ja Karjalan maantieteeseen. Kirjan alkuun on liitetty A. V. Ervastin lyhyt elämäkerta ja kirjaa on kuvitettu 1500-luvun piirroskuvin ja 1800-luvun lopun valokuvin tapahtumaseuduilta.

Kirjan on toimittanut Pekka Vaara ja kustantanut Karjalan Sivistysseura ry.

Lisätietoa pekka.vaara(ät)kolumbus.fi 0400 501 726

Kirjan hinta KSS:n kirjamyynnissä on 28 € + postimaksu.

Tarjoamme kirjaa jälleenmyyjille 40 % alennuksella.

Kirjatilaukset: toimisto(ät)karjalansivistysseura.fi, 09 171 414