Karjalan Šivissyššeura ry
Luotsikatu 9 D
00160 Helsinki
Telefoni: 050 5055531
Šähköpošti: toimisto@karjalanŠivissyššeura.fi
Internet: www.karjalanŠivissyššeura.fi

• Karttalinkki
• Liity jäšenekši / adressinmuutoš

Aukioloaika

Toimisto on avoinna ensiarki-nellinpäivä klo 10–15.
Toimisto on kiini heinäkuušša.

Carelica-kirjašto, lukušalivarauš

Telefoni 050 5055531
Šähköpošti: toimisto@karjalanŠivissyššeura.fi

Carelica-kirjaštoluvettelo

Kirjamyönti

Telefoni 050 5055531
Šähköpošti: toimisto@karjalanŠivissyššeura.fi

myönnissä olijat kirjat ta iänittehet

Karjalan Heimo -lehti

Karjalan Šivissyššeura ry:n jäšenlehti ta iänenkannattaja
Peruššettu 1906, konša ilmešty enšimmäini näytehnumero nimellä Karjalaisien Pakinoita
Piätoimittaja: Katri Kovasiipi
Telefoni: 050 554 3223
Šähköpošti: paatoimittaja@karjalanheimo.fi
Internet: www.karjalanheimo.fi

Karjalan Heimo -lehen toimitukšešta vaštuau piätoimittaja. Hänen tauštatukena on Karjalan Šivissyššeuran julkaisutoimikunta.

Yhteyštiijot

Karjalan Heimo -lehen toimituš
Piätoimittaja Aila-Liisa Laurila
Lapinkaari 20 B 23, 33180 Tampere

0400 755 907

paatoimittaja(at)karjalanheimo.fi

Tilaukšet ta adressinmuutokšet

Karjalan Sivistysseura ry
Luotsikatu 9 D, 00160 Helsinki

09 171 414

Kirjallisuutta

• Vuoristo, Sakari: Suvulta suvulle II. Wienan Karjalaisten Liiton / Karjalan Sivistysseuran historiaa vv. 1906–1996. Helsinki: KSS, 1996. (Luku ”Karjalan Heimo ja sen edeltäjät” s. 123–141.)
• Pietilä, Anna-Maija: Vienan Karjalaisten Liiton ja Karjalan Sivistysseuran aikakauslehtien artikkelihakemisto 1906–1994. Helsinki: KSS. 1996.
• Ranta, Raimo: Vienankarjalaisten Liitosta Karjalan Sivistysseuraksi v. 1906–1922. Tampere 1997. (Luku ”Oma lehti” s. 49–57.)
• Vuoristo, Sakari: Sama lehti – monta nimeä. – Karjalan Heimo 2006:11–12, 198–199.

Oman, puoluvehkannoista riippumattoman iänenkannattajan ta jäšenlehen julkaisomini on alušta šuahen kuulun Karjalan Šivissyššeuran tärkeimpih toimintamuotoloih. ”Jos lehti lopettau ilmeštymistä, niin šeuraki loppuu”, šano šeuran piämieš Aleksi Lahelma 1950-luvulla. Yli šuan vuuvven aikana lehen julkaisumahollisuuvvet, lukijakunta, ulkonäkö, šisältö ta luonne on vaiheltu. Muutokšet on nävytty lehen monissa nimissäki. Kuitenki Karjala-teema (ajankohtani tilanneh, hyvinvointi, istorija, kulttuuri ta ihmiset) on aina ollun lehen pisyvänä.

Karjalaisien Pakinoista Karjalan Kävijäh (1906–1909)

Piätöš lehen peruštamisešta luajittih Karjalan Šivissyššeuran ieltäjän Wienan Karjalaisien Liiton aluštavašša peruštamiskokoukšešša Vaasašša šulakuušša 1906. Virallisešša peruštamiskokoukšešša 3.-4.8.1906 Tampereella lehen vaštuajakši toimittajakši valittih kirjailija Iivo Härkönen, kumpani muotoili jäšenlehen kantavat karjalaiset linjat pitällä etehpäin.

Liiton enšimmäini lehti Karjalaisien Pakinoita oli šuunnattu vienankarjalaisilla. Lehen tehtäviksi miäriteltih vapauven ta valissukšen idejojen ajamini, kanšallistuntehen noššattamini, kanšanvalissuš ta ajankohtani uutisointi. Kanšanvalissukšen šaralla julkaistih kirjutukšie esimerkiksi juopottelun pahuuvvešta, muanviljelykšeštä ta terveyšhoijošta. Uutisissa oltih näkyväšti esillä mm. yksikamarisen etuškunnan ta Venäjän valtakunnanduuman issunnot. Poliittisistaki epäkohista paistih šuorin šanoin. Heimošukulaisuutta mietittih ta miäriteltih.

Alkuvuosina lehtie jouvuttih julkaisomah näytehnumeroina, šentäh kun šen julkaisomiseh ei ollun lupua. Näitä julkaistih nimillä Touonpano ili Karjalaisten kevätlehti (1907:4–5), Karjalaisten kesälehti (1907: 6–7), Elonaika (1907:8–9), Karjalaisten syyslehti (1908:10–11), Karjalaisten joulu (1907:12), Eränkävijä (1908) ta Karjalan Kävijä (1908–1909).

Vuotena 1909 šuatih virallini lupa lehen julkaisomiseh Ošakuntien välisen Karjalaiskomitietan ta Wienan Karjalaisien Liiton yhteisjulkaisuna. Linja oli iellähki puoluvehista riippumatoin, kanšanvalissukšellini, kulttuurini ta uutisoiva. Leheštä pyrittih luatimah karjalaisien tärkein kohtuamis- ta esiintymispaikka. Tietoja lehteh tuli kaikista Karjalan ošista. Kuitenki tiukakši tullut poliittini tilanneh ei antan mahollisuutta jatkua Liiton ta lehen toimintua. Karjalan Kävijän viimeni numero ilmešty jouluna 1909.

Karjalaisien Sanomista Toukomieheen (1917–1935)

Kun šeura uuvveštah alko toimimah Karjalan Šivissyššeurana kevyällä 1917 piätettih heti ruveta julkaisomah lehtie nimellä Karjalaisien Sanomat. Viestijä Vienan ta Aunukšen karjalaisilla. Uuši lehti ilmešty kaksi kertua kuukauvešša. Šen toimittajana jatko Iivo Härkönen. Uutisien rinnalla lehti pyrki viemäh omakielistä šanomua Venäjän puolella eläjillä karjalaisilla ta eistämäh taša-arvuo kuin kielen šamoin ni uškonnon kyšymykšissä, tš. lehti vuati karjalan kielellä taša-arvoista ašemua venäjän rinnalla kuin viraštoaseissa šamoin ni kirikkömenoissa. Oša kirjutukšista painettih aunukšenkarjalakši, alušta kirillisilla kirjaimilla. Lehen nimi painettih painettih kuin latinalaisin šamoin ni kirillisin kirjaimin.

Aika oli vaikie kuin julkaisuluvan šamoin ni levitykšen kannalta. Šykyšyn 1917 lehti ilmešty kahičči kuušša, ka 1918 vuotena šuatih julkaissa vain viisi numeruo. Šuurin oša lehen painokšešta oli juattu ilmasiksi rajantakasen Karjalan lukutupih ta kyläkirjaštoih. Kun kulku rajan tuakše tuli vaikiekši ta lopulta melkein mahottomakši, vuuvven 1919 alušša lehtie ruvettih julkaisomah tilapäisešti. Kakši joululehtie (Karjalaisten joulusanomat 1919 ta Vanhan Karjalan joulu 1920, Vienan Karjalan väliaikasen hallitukšen kera šuatih toimittua, kuitenki šiitä šeurasi viijen vuuvven väliaika.

Lehen jatkamini oli välivuosina jatkuvašti esillä šeurašša erityisešti Paavo Ahavan alottehešta. Šuomešša toimi monie heimojärještöjä, kumpasien piirissä viriteltih yhtehisenki lehen peruštamista. Šeura kuitenki piti tärkiempänä oman iänenkannattajan viriemisen. Tämä onnistu vuotena 1925. Uuši nimi Toukomies simvolisoi ajatukšien kylvämistä rajantakaiseh Karjalah. Piätoimittaja oli iellähki Iivo Härkönen.

Toukomiehen piäkohtina oltih Viena ta Aunuš. Šiinä näky ajankohtani heimoajatukšen henki. Lehen tehtävänä oli ”valmissella Karjalan rahvašta tulovah vapauteh”, ta lehen piti šisältyä herättävie kirjutukšie Karjalan kanšallisien ta šivissyšpyrkimykšien alalta šekä kuvaukšie Karjalan muašta ta kanšašta. Teemoista mainittih esimerkiksi kanšanperinneh, elinkeinoelämä, Šuomen ortodoksisen kirikön kanšallini kehityš šekä uutiset Karjalašta ta Šuomešta. Leheššä julkaistih kirjutukšie šamoin aunukšenkarjalakšiki.

Karjalaispakolaiset vaikutettih lehteh. Pakolaisnuorien kerhotyön käynnissyttyö Karjalakerhojen keškušliiton kera ruvettih toimittamah yhtehistä Toukomiehen liitehlehtie Karjalan Huomen 1930–1931. Kuitenki še ei šuanun kannatušta ta še jouvuttih lopettamah.

Vuotena 1935 vaihettih lehen nimekši Viena-Aunus. Nimenmuutokšella kiinnitettih huomijuo kuin lehen kohtehalovehih šamoin šisällön uuvvissukših: leheššä tahottih painua luajempua, tietehellisluonteita ainehistuo. Viena-Aunus -nimellä lehtie julkaistih 1935–1944.

Vuosina 1937–1938 lehtie julkaistih Karjalan Šivissyššeuran ta Karjalakerhojen keškušliiton yhteisjulkaisuna nimellä Viena-Aunus + Itä-Karjala, Iivo Härkösen kera šitä toimitti Lauri Kuntijärvi. Leheššä lisäyty nuorie kirjuttajie. Kokeilu piätty ristiriitoih, ta Karjalan Šivissyššeura myöšty omah julkaisuh Viena-Aunus. Kun Iivo Härkönen jätti tauvin takie 1939 piätoimittajan tehtävän, loppu huomattava jakšo lehen istorijašša. Härkösellä lehti oli ollun läheš elämäntehtävä yli 30 vuuvven ajan.

Piätoimittajakši tuli nyt kirjuttaja ta aktiivini karjalaisuušmieš Wasili Keynäs, kumpani toimitti lehen viisahašti šovan vuosina. Paperipula, lehen kuletušvaikeuvet Itä-Karjalah ta Karjalan Šotilašhallinnon valissuštoimiston ennakkotarkaššukšet oltih šen ajan tärkeimpie vaikeukšie. Šivumiärät vähettih, lehti toičči ilmešty kakšoisnumeroina. Kuitenki lehti šäily, ošin karjalaisien liikemiehien tuvella, dinaamisena – esimerkiksi vuotena 1942 lehtie painettih 15 000 kappalehta Itä-Karjalan levityštä varoin.

Karjalan Heimon alkutaival (1944–1959)

Jo välirauhan aikana 1941 oli kahešša numerošša lehen nimenä Karjalan Heimo. Virikkehenä oli Seniores Carelienses -yhissykšen ehotuš šisällyttyä piäalovehih šamoin Šuomen Raja-Karjala. Leheštä piti nyt kehittyö luajojen Karjalan asieta harraštavien piirien yhyššite: kaikki ”šaman kohtalon alaset, uškonnoltah ta kielimurteheltah ta kalevalaisperintehiltäh šamah yhteyteh kuulujat” karjalaiset tahottih šuaha lehen piirih. Jatkošovan aikana kuitenki myöššyttih Viena-Aunus nimeh. Tauštalla oli meininki Itä-Karjalan liittämiseštä Šuomeh.

Vuuvven 1944 muuttunuošša tilantehešša lehen nimekši tuli lopullisešti Karjalan Heimo, ta kohderyhmiin lisättih Raja-Karjalan šiirtolaiset. Šovanjälkini aika oli vaikieta. Äijän karjalaisie oli kuatun tai puannun Ruoččih, ta Šuomešša eläjät rikeneh peiteltih omie karjalaisie juurija. Ilmoituštulojen väheteššä 1940-luvulla Karjalan Heimon talouš alko horjuo, ta 1950-luvulla lehen levikki laški alla 400:n. Täštä karjalaisuuvven lamakauvešta nouštih hyvin hil’l’akkaiseh.

Vaikeukšista huolimatta lehti ilmešty ilmain taukoja kokeillen uušie idejoja. Karjalan Heimon piätoimittajina näinä vuosina oltih Wasili Keynäs (vuoteh 1954), Huoti Koski (1954–1956) ta Kosti Pamilo (1956–1959). Lehtie kehitettih lisyämällä erilaisie karjalaisryhmie yhistävie šivuja, esim. Naisien čuppu ta kyykkäuutiset. Kosti Pamilo toimitti enšimmäisen teemanumeron, aiheena Suojärvi (1957).

Lehen šisältö luajenou (1960–1990)

1960–1980-luvulla ilmapiiri alko vapautuo ta Karjalan Heimoki kukoistua. Painošmiärä nousi 1000:eh.

Kosti Pamilon jälkeh Karjalan Heimon piätoimittajakši valittih heimomieš, Karjalan Šivissyššeuran keškini toimija Boris Karppela. Hiän oli luonnoltah kanšainvälini ta liikkuva ihmini, ta hänen toimintakautena (1959–1987) lehti uuvvistu monih šuuntih. Karjalan Heimošta tuli ikkuna ulošpäin: Viroh ta Neuvošto-Karjalah. Šamoin Ruočin karjalaisista alettih julkaissa uutisie ta pakautteluja. Karjalaisien šisäyhteykšie lujitettih Piirissämme tapahtuu šivulla. Leheššä šeurattih aktiivisešti kyykkyä. Luajittih erikoisnumerot Salmista (1962) ta karjalaisešta kaupašta (1964).

Boris Karppelan avukši lehen toimitukšeh vuotena 1983 tuli Sakari Vuoristo. Hiän oli ammatiltah toimittaja ta luonnoltah tutkija. Karppelan joholla hiän tutuštu Karjalan Šivissyššeuran kenttäh, ta hänet valittih piätoimittajakši Karppelan jälkeh 1987. Jo aputoimittajana 1980-luvulla hiän toimitti erikoisnumeroja, kumpaset kerrottih esim. llmari Kiannošta (1984), Kalevalašta (1985) ta Kuusamon pakolaisista (1988).

Karjalan Heimo Neuvoštoliiton hajuomisen jälkeh

Neuvoštoliiton hajottuo Sakari Vuoristo käytti täyššyväimešti uuvven tilantehen mahollisuukšie Karjalan Heimon hyväkši. Hiän äijän liikku Venäjän Karjalašša ta Šuomešša, keräsi ta tallenti karjalaisilta muistitietoja ta šillä loi karjalaiskontaktien verkoštuo. 1990-luvulla lehen painošmiärä kašvo 2000:eh.

Sakari Vuoriston piätoimittajakauši kešti läheš 20 vuotta (1987–2006). Vuoristo kirjutti Karjalan Heimoh mittavan šarjan artikkelija vienankarjalaisien lähi-istorijašta. Yhteheš hiän toimitti 16 teemanumeruo, kumpaset pohjauvuttih uuših arhiiva- ta pakautteluainehistoih ta šyvennettih tietämyštä Karjalan istorijašta ta kulttuurista. Kokuovana teemana on rikeneh minih Karjalan aloveh (Vuokkiniemi, Uhtuo, Seesjärvi, Kiestinki, Tunkuo, Pistojärvi, Oulanka, Akonlakši, Kuujärvi, Tver’) tahi merkittävä ilmijö, esimerkiksi laukkukauppa.

Sakari Vuoriston jälkeh Karjalan Heimon piätoimittajakši valittih enšimmäini naini, toimittaja Aila-Liisa Laurila (2006–). Nykyni Karjalan Heimo toimiu yhteistyöššä venäjänkarjalaisien kera ta julkasou šamoin karjalankielisie kirjutukšie. Lehti pyrkiy entiseh tapah olomah Šuomešša eläjien karjalaisien välisenä yhyššitienä. Lehen painošmiärä on tällä hetkellä noin 2000 kpl.

Karjalan Šivissyššeuran jäšenet šuahah Karjalan Heimo -lehen jäšenetuna. Lehen voit tilata šamoin erikseh.

Jäšenyyš

Karjalan Šivissyššeuran jäšenekši voipi pyrkie šeuran hallitukšelta täyttämällä alla olija nettilomakkeh, kumpani lähtöy automaattisešti šeuran toimistoh tahi lähettämällä šähköpoštilla vaštuajat tiijot adressih toimisto (at) karjalanŠivissyššeura.fi.

• henkilöjäšen 32 € (jäšenetuna Karjalan Heimo -lehti)
• lisäjäšen 10 € / henkilö (šamašša talouvešša henkilöjäšenen kera eläjä, ei Karjalan Heimo -lehtie)
• kannattajajäšen 100 € (yhteisö, jäšenetuna Karjalan Heimo -lehti)

Karjalan Heimo-lehti

Karjalan Heimo-lehen voit tilata ilmain jäšenyyttä šamalla tavalla ili täyttämällä alla olija nettilomakeh tahi ilmottamalla šähköpoštilla šeuran toimistoh.

• kešto- ta vuositilauš 40 € / vuosi

Liity jäšenekši, tilua lehti tahi ilmota muutokšista

Istorijua

Kyykkä on vanha karjalaini kyläpeli, kummaista on pelattu eri puolilla Karjalua ta šen lähialovehilla. Pelin nimi kyykkä tulou Vienašta, Itä-Karjalašša še tunnettih nimellä guroi, kol’l’oi, tai kriukka, Pohjois-Karjalašša keili, Kannakšella linnapeli, Inkerissä poppi, Virošša kurnilöömine ta Venäjällä городки. 1800-luvun lopulla I. K. Inha valokuvasi kyykän peluajie Vienašša ta kirjutti jo katuomašša olijan pelin šiännöt, kumpani šäily vain šyrjäkylissä. Peli tunnettih kuitenki vielä 1900-luvun puolella monin paikoin ta muailmanšotien välisenä aikana Karjalan Šivissyššeura ta Karjalašeurojen keškušliitto eissettih šitä. Viime šotien jälkeh KŠŠ rupesi peluamah kyykkyä Helsinkin Šeurašuarešša 1951. Šivissyššeuran hallitukšešša Boris Karppela ta Košti Pamilo vaššattih toiminnašta ta pelin kehittämiseštä, hyö käytih kymmenillä paikkakunnilla šitä esittelemäššä. 1960-luvun alušta toimintua rupesi ohjuamah KŠŠ:n ta Karjalan Liiton yhtehini kyykkävaltuuškunta. Pelillä luajittih kirjalliset šiännöt, ta kilpailuja varten kehitettih joukkopelin rinnalla henkilökohtani pelimuoto. Vuotena 1984 peruššettih Karjalaini Kyykkäliitto (jälešti Šuomen Kyykkäliitto), kumpani nykyjäh vaštuau valtakunnallisešta kilpailutoiminnašta.

Pelin kulku

Perintehisešti kyykkä on joukkojen välini mittelö. Šiinä tarvitah pelikenttä, kumpasešša on kakši rajattuo pelinelijötä kymmenen metrin piäššä toisistah (I. K. Inhan kuvaukšešša väliksi mainittih viisi šyltä). Puušta valmissetut pelinappulat ili kyykät ašetellah rivih nelijöjen eturajoilla, aina kakši piällekkäh. Peli kulkou šiten, jotta kumpiki joukko yrittäy heittošauvoilla šuaha vaštakkaisen puolen kyykät uloš nelijöštä šen šivu- tai takarajojen yli. Još eturivillä ašetetut kyykät kuavutah nelijöh, ne pitäy vielä heittämällä šuaha šiirtymäh rajojen yli. Joukko, kumpani enšimmäisenä tyhjentäy pelinkentän, on voittaja. Nykyset kilpailušiännöt ollah toki yksityiskohtasemmat.

Karjalan Šivissyššeuran kyykkätoiminta

Karjalan Šivissyššeuran kyykkäkerho peluau kyykkyä Helsinkin Šeurasuarešša, minne kiinnoštunuot voijah tulla kuottelomah voimieh pelissä. Kyykkäkerho järještäy šopimukšešta yritykšillä ta yksityisillä erityisie tapahtumie. Eri karjalaisšeurojen keškinäisie meštaruuškilpailuja on Šeurašuarešša pietty vuuvvešta 1951 alkuan. Šeuran omua pelitoimintua on oraškuušta šajekuuh, kešäaikah – tavallah toisarkena ta serotana, muina aikoina – netälinloppuina.

Kanšalliset liikkehet Šuomešša ta Karjalašša (1900-luvun alku)

Karelianistien ta A. W. Ervastin šytyttämä tietoisuuš karjalaisien kanšallisešta erityisluavušta innoššutti vienalaisie ta Vienašta Šuomeh šiirtynyitä kauppiehie, mm. uhtuolaista Paavo Afanasjeffie (jälešti Paavo Ahava), ajattelomah rappeutunuon ta venäläistyvän kotišeuvun olojen kohentamista. Pikkuhil’l’ua 1890-luvun loppupuolella kehitty toimintaohjelma vienalaisien šivissyš- ta taloušolojen eistämisen hyväkši, kuitekin šen käytännön toimih ei oltu vielä valmehet juuri šen takie kun tuoh aikah Šuomešša ta Karjalašša oli vallašša tiukka venäläistämispolitiikka.

Nikolai II:n hallintakauven aikana Šuomen erityisašema oli joutun monien šortotoimenpitehien kohtehekši. Vuotena 1898 Šuomen kenraalikuvernöriksi oli nimitetty Nikolai Bobrikov, kumpani ajo venäläistämispolitiikkua eikä tunnuštan Šuomen erityisašemua. Tämä enšimmäisekši šortokauvekši kučuttu aika loppu vuotena 1905, konšaVenäjä hävisi šovašša Japanie vaštah ta čuari šisälevottomuukšien ta lakkojen pakottamana joutu antamah lupaukšie yleiseštä iänioikeuvešta šekä kanšalaisvapaukšista.

Venäläistämispolitiikka oli hellittän painettah ta Karjalan asieta ajanuot aktivistit šuatih mahollisuuvven ryhtyö toimeh oman heimon elinolojen kohentamisen hyväkši. Vuotena 1906 peruššettih Wienan Karjalaisien Liitto, kumpasen istorijua kuvatah tarkemmin yhissykšen toiminnan yhteyveššä.

Autonomian aika ta karealianismi (1800-luku)

Koko Šuomi oli yli šuakši vuuvvekši šiirtyn Venäjän valtah Šuomen šovašša, kumpaista käytih vuosina 1808–1809. Šuomen šovan rauha šolmittih Haminašša šyyškuušša 1809 ta raja vejettih Torniojovella. Alko autonomian aika Venäjän alaisuuvvešša. Šuomi ta Venäjän Karjala oltih šeuruavat šata vuotta šamašša valtakunnašša. Autonomian aika merkičči pitkyä rauhallisen talouvellisen ta kulttuurisen kehitykšen kautta Šuomešša ta Karjalašša. Vanha Šuomi liitettih autonomisen Šuomen yhteyteh vuotena 1812.

Vienan ta Aunukšen tärkeimmät elinkeinot oltih 1800-luvulla kauppa, kalaššuš, mečäššyš ta muanviljelyš, onnakko kerjuulla käynti ei ollun vienalaisilla vierašta katovuosina. Elinkeinoloista tärkein oli kuitenki laukkukauppa Šuomešša ta šamoin muuvvalla Karjalašša ta Venäjällä. Muanviljelykšen ta meččätalouven kehittymisen eštehenä oltih jarruttavat muanomissušolot ta venäläisen valtijovallan šiännökšet. Viljelyšmua oli kyläkunnan yhteisomaisuutta ta še juattih talojen kešen aina parin kymmenen vuuvven välein talojen miešpuolisien eläjien luvun mukah. Tämä ei auttan muatalouven kehittämistä, kun työn tulokšet šuatettih šeuruavašša muanjavošša šiirtyö kenennih toisen hyövykši.

Mečät oltih valtijon omaisuutta ta jokapäiväsen polttopuun ta rakennušpuun hakkuut oli tarkkah miäritelty. Puuta šai ottua talon omah käyttöh vain miärityn ošan vuuvvešša. Näin rakentamiseh šopivan tukkipuun ošalta oli voinun šuaha šeiččemän runkuo vuuvvešša taluo kohti.

Puuta šai ottua ennemmänki, ka vain kruunulla šuoritettavašta kovašta makšušta. Tämä ešti äijälti puunvaroih peruštuvien elinkeinojen kehittymistä ta Karjalan valtavien meččien käyttämistä.
Autonomian aikana 1800-luvulla vienalaisien ta muijen karjalaisien kaupankäynti Šuomen puolella jatku ta šuureni koko muan kattavakši. Karjalaiskauppiehat levennettih kauppua aina Ahvenanmualla ta Pohjois-Ruoččih šuaten. Elias Lönnrot kuvuau kolmannen runokeruumatan matkakertomukšešša šykyšyltä 1832 vienankarjalaisien kauppiehien luonnon tapoja näin:

”Heti vierahan aštuos’s’a šisällä hiän luatiu ušeita kyšymykšie, ta konša hiän šiitä rupieu pakajamah, ei hänen ollenkana tarviče ajatella jokahista šanua erikseh, ka šanoja tahtou ušeičči tulvie yhellä huavua enin hänen huulilta, kuin mitä olis’ tarpehellista… Luonnollini taipumuš kaupan harjoittamiseh on näillä šuomelaisilla yhtehistä koko Venäjän rahvahan kera. Olisin taipuvaini ajattelomah heitä muinasien permalaisien ili n.š. ”bjarmien” jälkeläisiksi, kumpasista aina on ollun niin äijän piänvaivua, ta jotta heijän kauppainto šiis olis’ perintö heijän kantatuatoiltah… Koissa ei hyö toini toisen kera käyvä mitänä huomattavua kauppua, ka šitä enemmän Šuomešša, Inkerissä, Virošša tni., missä myömällä paikkoja ta muuta pientä kauppatavarua kerättih melkosešti rahua. Šajekuušta alkuan tätä kulkukauppua harjotellah aina šeuruavah kevyäh šuaten, konša hyö myöššytäh kotih hoitamah muanviljelyštä tahi lähetäh matoilla Piiterih, Moskovah ta muih paikkoih, mistä oššetah šuurimman ošan niitä tavaroja, kumpasie šiitä talven kuluos’s’a myyvväh.”

Enšimmäisenä Vienan runolauluperintehen keryäjänä pietäh Sakari Topelius vanhempua, kumpani laulatti karjalaisie laukkukantajie 1820–30-luvuilla ta julkasi keryämieh runoja painettuina vihkosina. Toisen julkaiseman kanšanrunovihkon alkušanašša vuotena 1823 hiän šano vanhoja runolauluja veisattavan vain Šuomen koilisella laijalla ta luoteis-Venäjällä. Viijennen runovihkon alkušanašša hiän šanou, jotta on vain yksi ainut laulupaikka ta šeki Šuomen rajojen ulkopuolella Vuokkiniemen voolostissa, kumpasešša rahvahan vanhat tavat ta tarinat on šäilytty ”avomielisinä ta puhtahina”.

Enšimmäisenä runonkeryäjänä Vienan kylissä liikku A. J. Šjögren vuotena 1825. Utsjoven kirikköherra Juakko Fellman keräsi runoja vuotena 1829 matalla Vuokkiniemen, Jyvyälahen, Uhtuon ta Jyškyjärven kautta Kemih.

Elias Lönnrot alotti kanšanrunojen keruun Šuomešša ta piäsi Vienah vašta kolmannella keruumatalla vuotena 1832 Vuokkiniemeššä. Nellännellä matalla vuotena 1833 Lönnrot enši kerran keräsi runoja Vuokkiniemen ympäristön runokylistä. Nellännen matan jälkeh Lönnrotilla šynty ajatuš eepossan kokuomisešta. Viiješ matka vuotena 1834 anto tulevalla Kalevalalla šisältyö, konša Lönnrot šai kuulla Latvajärveššä Vienan šuurimman runonlaulajan Arhippa Perttusen. Kalevalan enšimmäisen painokšen käsikirjutuš valmistu vuotena 1835. Šen jälkeh Lönnrot kävi Vienašša vielä kakši kertua: kuuvvennen kevyällä 1835 ta šeiččemännen vuosina 1836–37.

Karelianismiksi nimetty mielenkiinto Kalevalan runolaulualovehie kohti oli kašvan taitelijien keškuuvešša 1890-luvulla. Šynty läheš kaikkih taijonaloih vaikuttanut taitošuunta, kumpani šai innoitukšen Kalevalašta ta laulumaijen luonnošta ta elämäntavoista. Monet eri alojen taitelijat haluttih piäššä Karjalah. Karelianismin huomattavimpie ihmisie oltih taitelijat Akseli Gallen-Kallela ta Louis Sparre, kuvanveistäjä Emil Wikström, kirjuttajat Juhani Aho, Eino Leino ta Ilmari Kianto, šäveltäjät Jean Sibelius ta P. J. Hannikainen, arhitektorit Yrjö Blomštedt ta Vicktor Šucksdorff ta monet muut.

Karelianismin rinnalla kehitty karjalaisen rahvahan tietoisuuš omašta istorijašta ta ainutluatuisuuvvešta. Tärkien impul’ssin anto oululaini lehtimieš Augušt Wilhelm Ervašti, kumpani luati kešällä 1879 karjalaisen heimoidejan šyttymisen kannalta tärkiekši muovoštunuon matan Vienan Karjalah ta kirjutti šiitä kirjan ”Muistelmia Matkalta Venäjän Karjalassa”. Kirja innošti vienalaisie ta Vienašta Šuomeh muuttanuita kauppiehie ajattelomah rappeutunuon ta venäläistyvän kotišeuvun olojen kohentamista.

Merkittäväkši tuli niise Into Kondrad Inhan ajatuš vuotena 1894 käyvä šamoja matkoja mitä Lönnrotki kävi Vienan laulumailla. Šen tulokšena painettih vuotena 1911 Inhan klassini teoš Kalevalan laulumailta ta hänen loistavat valokuvat vienalaisista kylistä ta ihmisistä.

Šuurvalta-Ruočin loppu ta elämyä Venäjän alamaisena (1700-luku)

Kuninkaš Kaarle XI:n kuoloman jälkeh vuotena 1697 Ruočin halliččijakši nousi 15-vuotini Kaarle XII. Nuapurivaltijot nähtit, jotta tila on kiäntyn revanšših, šentäh ne yhissettih voimieh Ruoččie vaštah. Šytty šuuri Pohjanšota, kumpasen piätaisteluo käytih Pultavašša vuotena 1709. Pietari Šuuren armeija löi ruoččilaiset ta Kaarle XII pakeni Turkkih. Pultavan voiton jälkeh Pietari Šuurella oli tie auki Nevan rantojen ta melkein koko Šuomen valloittamiseh. Alko Šuurvihakši kučuttu miehitykšen ta terrorin aika. Pietari Šuuri oli antan miäräykšen Pohjanmuan sistemattisešta hävittämiseštä ta autioittamisešta, kuta kasakkapartijot uškollisešti toteutettih.

Šuuri Pohjanšota ta Šuuriviha ei vielä košken koko Šuomie, vaikka venäläini šotaväki jättiki jälkeheh pal’l’ahan ta poltetun muan. Šota loppu vuotena 1721 Uuvvenkaupunkin rauhah, kumpasen mukah raja šiirty Viipurin länšipuolella. Ruočči kyšy Ranškan tukie revanššin toteuttamisekši Venäjyä vaštah pari kymmentä vuotta myöhemmin. Šotaretki ei onnistun ta šen šeuraukšena oli Pikkuvihan nimellä tunnettu Šuvi-Šuomen miehityš ta rajan šiirtymini Kymijovella Turun rauhašša vuotena 1743. Venäjän puolella šynty Viipurin gubernija ili kuvernementti ta myöhemmin Vanhakši Šuomekši kučuttu aloveh. Luatokan pohjoispuolella raja pisy koko ajan šillä paikalla, minne še oli Täyssinäššä vuotena 1595 vejetty.

On tiijošša, jotta Šuuren Pohjanšovan vuosina 1700–1721 Kainuušta Vienah šiirty rahvašta terrorie ta nälkyä pakoh. Erityisešti Vuokkiniemi ta Uhtuo lähikylineh šuatih šiih aikah uušie eläjie Šuomen puolelta. Paltamon ta Šotkamon käräjäkirjoissa vuosilta 1717 ta 1720 mainitah, jotta nälänhätä ajo Kainuušta Vienah šatoja ihmisie. Pakolaisvirrašta huolimatta vuotena 1718 šuomelaiset talonpojat šuoritettih tuhosan ryöštöretken, kumpasen johtajana oli Enberg. Perimätiijon mukah Uhtuo hävitettih niin, jotta šinne ei jiänyn yhtänä taluo polttamatta. Näin Pietari Šuuren kasakkojen terrori koššettih Vienan karjalaisilla. Ryöštöretken šeuraukšena oli še, jotta Vienah aikasempah šiirtynyitä šuomelaisie vuotena 1722 pakotettih muuttamah uškontuoh ta kaštamah iččieh ortodoksiksi.

Karjalaisien perintehellini elämäntapa šäily Vanhašša Šuomešša ta muušša Karjalašša, konša ne 1700-luvulla liityttih Venäjäh. Vanhan Šuomen talonpoikien rasitukšekši tuli lahjotušmuajärještelmä. Šen mukah yläluokalla lahjotettih maita, kumpasilla talonpojat elettih ta niijen ašema heikkeni ta oli lähellä venäläisien muaorjien ašemua. Karjalan pravoslavnoilla rahvahalla Venäjäh liittämini toi niise vapautta uškonnon valinnašša. Vanhan Šuomen elinkeinojen kehittymistä autto Piiterin kaupunkin oštovoima. Šielä tarvittih ruokua, rakennuštarpehie ta polttopuita. Vienalaiset kauppamiehet niise käytih kauppua Piiterin kera.

Karjalaisien kaupankäynti Šuomeh jatku 1700-luvulla. Ruočin kuninkahat haluttih šuaha kaupankäynnin kehittymäh 1600-luvun alkupuolella peruššetuissa Oulušša, Torniošša ta Kajaanissa. Kauppua käytih muillaki Pohjanmuan markkinapaikoilla. Kauppiehat käytih Pohjanmualla kakši kertua vuuvvešša, kevätkešällä piettih šuuret lohimarkkinat ta talvella käytih turkiskauppua. Oululaiset tahottih keškittyä karjalaiskaupan kaupunkih, kumpasešša oli vuotena 1647 peruššettu erityiset venäläismarkkinat.

Kaupunkien ta markkinojen lisäkši karjalaiset pyrittih levittämäh kaupankäyntie šuorah muašeuvulla talonpoikaistaloih, pappiloih ta virkataloih, mistä kaupunkiporvarit ta Ruočin kruunun virkamiehet ei tykätty. Pohjalaiseh pappilah 1700-luvulla šuatto tulla karjalaiskauppamiehien käsin Arkankelin kautti tuotuo hollantilaista liinakankašta tai persialaista šulkkuo.

Karjalaiset oššettih kaikki Pohjois-Šuomešša tarjolla ollehet turkikset. Pohjalaisien ta lappilaisien turkismečäštäjien kannalta tämä lienöy tuonun tervehtä kilpailuo markkinoilla, kumpasilta karjalaiset kauppamiehet kerättih valtaošan varšinki kallehimmista turkikšista ta myötih niitä ielläh omie myöntikanavie pitin. Tilanneh jatku tämmösenä 1700-luvun puolivälih šuaten.

Kulkuyhteykšien kehittyössä 1700-luvulla Pohjanmua ta Lappi tultih Itämeren šuunnan kauppayhteykšien piirih ta karjalaiskauppamiehien tavarantarjonnalla ilmešty hinnaltah etullisempie kilpailijoita. Kun šamoih aikoih Pohjois-Pohjanmuan ta meččä-Lapin šuomelaistumini levisi, turkiseläinkanta ylen ruttoh rupesi vähenömäh ta turkiskauppa šupistu muutomašša vuosikymmeneššä. Turkiskauppa šäily kuitenki kankašmailla vienalaisien kauppatoimintana aina 1900-luvun alkuh šuaten.

Karjalaiselinaloveh leviey Tverih ta Vienah (1300–1700)

Käkišalmen šeutu muuttu Ruočin valloitukšen ta ortodoksiseh uškoh pakkokiännytykšen tulokšena melkeinpä kelvottomakši elämispaikakši 1500-luvun loppupuolella. Tämä vei šiih, jotta ortodoksini karjalaisväještö šiirty rauhallisemmilla šeutuloilla. Uušie elinmahollisuukšie ečittih Venäjän šuvimmilta alovehilta, kumpasie Käkišalmen karjalaisilla löyty Tverin šeuvuilta. Šielä nykyjähki eläy karjalaisie. Uušie tiloja ečittih pohjosempanaki Vienašta, missä oli harvah elettyjä šeutuja, kalajärvie ta koškemattomie meččie. Näin šuvešta päin vienalaisih kylih ta varšinki Kuittijärven šeutuloilla, tuli ortodoksisie karjalaisie perehineh.

Karjalaisien pisyvie elinpaikkoja šynty Keški-Kuittijärven pohjoisrannalla. Uhutjoven šuuh šynty Uhtuo-nimini kylä viimeistäh 1500-luvun loppupuolella. Kiertävie karjalaisie kävijöitä ta turkikšien oštajie oli liikkun näillä paikoin jo äijyä aikasemminki. Voit olla, jotta jo 1300-luvulla kennih niistä oli jiänyn elämäh Kuittijärven rannoilla. Ennein karjalaisie šeuvulla eli saamelaisie, kumpaset elätettih iččieh poronhoijolla, kalaššukšella, mečäššykšellä. Länneštä ta šuvešta päin tullehien šiirtolaisien ahistamina saamelaiset šiirryttih vähitellen pohjoisemmakši. Kuitenki oša niistä jäi tällä šeuvulla ta pikkuhil’l’ua šulautu karjalaisih, venäläisih ta šuomelaisih.

Vienalaisen rahvahan luku kašvo, elinkeinot vahvissuttih ta kaupankäynti Šuomeh oli vilkaš. 1600-luvulla Kuittijärven šeuvun elinalovehet vakiinnuttih ta šuatih vahvissušta koilisešta ta šuvešta. Kehitetyimpie elinkeinoja yhä oltih turkismečäššyš ta kauppa, kuitenki kalaššuš, kaškiviljelyš ta pienissä miärin karjanhoito oltih šamoin tärkeinä. Vienalaiset kauppamiehet oltih vuosittaisie kävijöitä Kajaanin, Oulun, Iin, Tornion markkinoilla. Laukkukauppa levisi, huolimatta šiitä, jotta Ruočin valtakunnašša muakauppa oli kielletty. Kaupankäynti Venäjällä oli vapuata ta šielä kehittynyöt kauppatavat ta tavaran šuantikeinot autettih vienalaisie laukkurie Šuomen puolella. Turkismečäššykšen rinnalla Vienanmeren rannikon šuolatuotanto tuotti voittuo.

Hallavuuvvet ta šovat tuotih Šuomešta rahvašta Vienan Karjalah. Karjalašša niise šattu hallavuosie, kuitenki Vienan kylät elettih rauhašša ruoččilaisien ta šuomelaisien ryöštö- ta šotaretkiltä. Šyrjäni šeutu ta rauhallini elämä anto mahollisuutta kehittyä riista- ta kalaššuškeinoja. Šuomi ta šen lähišeuvut oli jouvuttu kokemah harvinaisen kylmie 1695–1698 vuosie. Arvellah, jotta niinä vuosina kuoli nelläš tai äšen kolmašoša koko väještöštä. Šato tuhoutu monena vuotena peräkkäh, rahvaš šyötih pettuleipyä ta muuta hätäruokua. Tämmöni vaikie tila pakotti ihmiset lähtömäh matoilla kerjäläisinä, lavantauti ta muut kulkutauvit levittih. Noina vuosina šuomelaisie muutti Vienah enimmäkšeh Pohjanmualta.

Istorijan kuluos’s’a Vienan šyrjäšeutu oli voinun antua turvallista paikkua kuin Ruočin terrorin uhriloilla Käkišalmešta šamoin ni Venäjän terrorin uhriloilla Pohjanmualta. Vienan kylissä šattu peittäytymäh Venäjän vallan šotapalvelušta pavoššaolijie. Monet nuoret miehet puattih šotaväjen otošta meččih ta Šuomen puolella, missä elettih biegloina.

Loittoni Viena anto pakopaikan uškon takie vainotuilla. 1650-luvulla Venäjällä šytty uškonnollini fundamentalistini liikeh, kumpani oli patriarhi Nikonin kirikköllisie uuvvissukšie vaštah. Liikehtä kannatettih manasterien manahhit ta rahvaš. Näitä starovieroja alettih šyrjie ta vainota. Alko šyttyö manasterikapinoita ta piiritykšie, kumpaset moničči loputtih šillä, jotta tuhannet ihmiset tapettih iččieh polttokuolomah šytyttämällä kirikköjä ta manasterija. Šyrjäni Viena tarjosi piilopaikan starovieroilla, kumpaset järješšettih pienie erakko- ta manasteriyhteisöjä Vienan kylissä ta erämaissa. Tuoppajärven šuarella starovierojen manasteri toimi 1700-luvulla šuaten. Tiijetäh, jotta Ilomantsissa ta Kuusamošša oli pienie starovierojen joukkoja.

Kalevalaisen Vienan runoperinneh ta kalevalamittasen runolaulannan alkuperä ta kulkeutumini Vienah on ollun akatemisien kiistojen objektina. Olipa kalevalaisen runolaulannan šyntyperä vaikka mi, ka kalevalaini kulttuuri ta runolaulanta šai hyvin šäilyö šyrjäseššä ta turvallisešša Vienan Karjalašša Elias Lönnrotin kerättäväkši 1800-luvun alušša. Šuullisen kanšanperintehen šäilymisen šyynä oli niise še, jotta lukutaito levisi Vienah myöhäh.