Karjalankielehine literatuura

Karjalan kielen vanhimmat kirjutukset da kniigat

Vanhin karjalankielehine muisto on 1200-luvulla kirjutettu Nougorodan tuohikirjane noumera 292.

Karjalankielehizet sanat, kohan- da persounan nimet ollah vedokniigoissa: vuozien 1496 da 1568 Iänizen ymbärissön viizikön vedokniigoissa, vuuven 1500 Nougorodan Vadd’an viizikön vedokniigassa da vuozien 1589–1593 enzimäzessä ruoččilazessa mua- da vedokniigassa.

Nämä ollah tärgiet karjalazien historien lähtiet.

Herran malittu painettih Sebastian Münsterän Cosmographia (Kozmogruafie) -tevoksessa vuodena 1544. Mikael Agricolan Psalttarin algusanassa mainitah karjalazien vanhoi jumaloi.

Hollandalane matkuaja Simon von Salingen kirjutti 1500-luvulla, jotta Veniähellä eläjä Feodor Zidenowa -nimehine filosoufa kirjutti Karjalan da Lapin historien da kiänzi karjalaksi Vieron tunnuksen da Herran malitun.

1600 – 1700 -luvulla Solokan manasterissa da Uigujoven starovieroskiitoissa kirjutettih käzin enzimäzet karjalankielihizet sanaotluagat.

1700-luvun lopussa P. S. Pallaksen verduajassa sanakniigassa on lässä 300 venäläistä sanua kiännetty ”Korelan” da ”Olonezan” kielillä.

Vuonna 1804 jiävivyi enzimäne karjalankielehine kniiga. Se oli lyhyen katehiizissan kiännös, kumbane luajittih karjalaksi da ”aunuksen kielellä”.

Siidä vuodena 1820 Piiterissa painettih Tverin murdehella kiännetty Herran miän Šündüruohtinan Svätoi Jovangeli Matveista karjalan kielellä (Pečatoidu Sväteišago Pravitel’stvujuščago Sinodan käššennäštä, Veniähen bibleiskoin kanžakunnan elolla). Tämä kniiga nostatti Jeuropassa suurda huomavuo.

1800-luvulla piästih ilmah Jovanheliloin kiännökset vienaksi.

1900-luvun allussa painettih Veniähellä äijä vierollista literatuurua kirilähizin bukvin. Sillä opittih vassata suomen kielen tulo pravosluavazien keskeh.

Enzimäne karjalan kielen bukvarin kirjutti Anastasija Tolmačevskajan tverin murdehella. Se painettih vuodena 1887. Enzimäne vienalane bukvari piäzi ilmah vuodena 1894.

Pokrovankuun revoluččien jälgeh karjalankielizien painoksien rahotus siirdyi kogonah Suomeh, kussa karjalan kirjakieldä nossatti Edvard Vilhelm Ahtia. Hiän painoi omie jovanheliloin kiännöksie da muuda.

Ahtia da Iivo Härkönen painettih runohutta latinalazilla bukvilla.

Latinalazilla bukvilla painettih kanzanrunohuoh liittyjät kirjutukset, kumbazet kirjutettih enimite Iivo Härkönen da E. V. Ahtia.

Karjalan kirjakielen lyhyt aiga

1930-luvun allussa Tverin Karjalassa luajittih latinalazin kirjaimin kirjutettava kirjakieli.

Vuozina 1930–1937 tällä kielellä jiävivyi enimyölläh bukvariloi, luvendakniigoi, sanakniigoi, grammatikkoi da opassusprogrammoi dai matematikan da toiziengi škola-ainehien opassundakniigoi.

Samallah painettih äijä lapsienliteratuuran kiännöksie, abo omua literatuurua tverin murdehella oli ylen vähän.

Kaikkiedah piäzi ilmah enämbi sadua karjalankielehistä painosta.

Lyhytaigazeksi jäi kirilähizillä bukvilla kirjutettu karjalan yhtehine kirjakieli Karjalan Autonomizessa Sozielistahizessa Nevvostotazavallassa 1930-luvun jälgipuolella.

Enämbi tieduo on Esa Anttikossen ličenziettaruavossa Neuvostoliiton kielipolitiikkaa: Karjalan kirjakielen suunnittelu 1930-luvulla (Nevvostoliiton kielipolitiekkua: Karjalan kirjakielen pluaniruičenda 1930-luvulla).

Fikčieliteratuuran enzimäzet askelet

Enzimäzenä karjalankielehizenä fikčietevoksena pietäh siämärveläzen Miron Smirnovan Karjalazen iändä – matkazuakkunoi da karjalankielehizie runoloi (Golos’ Korela – putevyja zametki i korel’skaja poezija Mirona Smirnova), kumbane painettih Piiterissä vuodena 1890 kirilähizillä bukvilla.

Iivo Härkönen oli kuuluza kirjuttaja, kiändäjä, opastaja da ennen kaikkie heimoidien kandaja, Karjalan Vallissussebran halličuksen pitkäaigane sekretari.

Vuodena 1910 hiän toimitti suomeksi Karjalan kirjan (2. varientta 1932). Sen lizäksi

hiän kirjutti da kiändi karjalaksi äijän runoloi da pajoloi: Nouseva heimo – runoja suomen ja aunuksen kielellä (1921), Laululoi aunukselazil – laulattavie da saneldavie heimokanzan laululoi da runoloi aunuksen kielel (1921), Kibunoi – suomalazie runoloi aunukselazil (1925, 1927).

Kielentutkija E. V. Ahtia keräi äijäldi karjalan sanoi da luadi karjalan grammatikan 1930-luvulla. Hiän kiänzi Biblien tekstoi dai kirjutti runoloi da virzie Peiboi Pedrin nimellä: Karjalastu virtty (1917), Rahvanan kandeleh (1922) da Vieronvirzie (1924).

1930-luvulla Karjalan ASNT:ssa luajittih fikčieliteratuurua suomeksi, abo painettih zuakkunoi da runoloi karjalaksigi.

Silloin karjalaksi painettih Antti Timozen Lentomašiina (1933), Fedor Ivačevan Jauhinkivi (1934) da Iivo Nikuttevan Marfa (1935). Karjalaksi kirjutettih runoloi Krisun Miikul, Fedor Isakov, Nikolai Laine dm.

Kielien nossatusruaje

Jällembäzinä vuozina karjalan kielen tila on lujennun Suomessa vähemmistökieliazetuksen da karjalankielehizien rahvahan aktiivuon varoin: on painettu äijä karjalankielehistä literatuurua (enimyölläh livviksi), kieldä on opassettu pienillä lapsilla kielipezissä da muuzikkakerahmoloissa (muuzikeräzissä). Livviksi painetah nuotta-aviezua (Karjal-žurnualu). Vuuvesta 2009 suaten Idä-Suomen universitietassa Jovensuussa ruadau karjalan kielen professuura. Karjalan kielen voibi ilmottua magistruattah omaksi kieleksi.

Karjalan kielen nossattamiseksi luajitah erimoizie projektoi. Vuodena 2012 Karjalan Kielen Sebra da Pohjais-Karjalan Muakundaliitto ilmotettih karjalazien kodialovehen idien. Muida ezimerkkilöi kaččokkua sivulla www.eldia-project.org

Ozutus Suojärven karjalasta

Yhteh vedeh riššityt on Hilkka Salozen (Boroda) muistelus, kumbazen hiän kirjutti da pagizi Karjalan Liiton kezäpäivillä Seinäjovella vuodena 2016 kielipajassa. Lugija on nossattan varzinaiskarjalan kirjutettuo kieldä.

Yhteh vedeh riššityt

Terveh teillä kaikilla armahat rištikanzat!

Mie olen Hilkka Saloni. Rodivuin Valdimolla Rannankylässä. Juuret ollah syvällä mänetetyn Karjalan Suojärvellä, kumbane on Luadogan meren pohjaispuolessa da kuuluu Viiburin gubernieh. Muamon sugu Tähkäni da buabon Vilokkini. Hyö elettih Varbakyläs. Tuaton puolen sugu Boroda, jällembän Pardola, elettih Kaijasjärves da buabon sugu Koivune Moiseinvuarassa.

Suojärvellä rištikanzat paistih karjalua dai vielä voinan jälgeh Valdimolla elevyttyö. Rannanhierus susiedat kaikin paistih mugaleite. Yhenjyty miegi opassuin pagizemah. Engo ni muuda malttan školah männessä.

Grammatiikas en tiijä äijiä. A nygöi Kielikerahmossa opassumma ”normua” myöte kirjuttamah.

Duumaičin opitella paissa, midä vie maltan.

Nygöi täh min dielon pagizen ga eule zuakkuna. Praudah pagizen.

Miun rištiezih niškoi Niina-mamma oli varustan koufit dai murginat, oldih rištimät da rištizät, pappie ei vain nävy da kuulu. Päivä rubiou jo kaldaudumah ildačurah. Rištiesrahvas lähtiettih kodiloih. Helli-rištimä kodih matkates dogadi papin Nurmekses da kyzy: ”Midäbö tiällä vielä lieristelet, kui tyttöistä et tullun Valdimolla rištimäh?” Pappi sih sanou: ”Proštikkua, velli, unehin.”

Jälgimäin pappi tuli, vain mäni viäräh taloh. Dielo ku valgei, Anni-emändä sanou: ”On i meil brihačču rištimättä.”

Pappi sih sanou: ”Täh ku nygöi nouzettelin, ga työndäkkiä sana tyttözen kodih, piemmä nygöi rištiezet tiäl.”

No Ondrei oli matkan dorogua myöte. Hiän oli ollud Oĺga-sizäressäh gostis da nygöi kodih mänös. Vaśa-tuatto ugodi pordahien piäh da huikkuau Ondreil: ”Etgö velli tulis kuomaksi!” da sellitti ažien. Ondrei sih: ”Tulen jo velli, da pangua ihan nastojaššoiksi kuomaksi.”

Hiän oli astun piädäkautti gorniččah da kruapannun kravatin piäl šiželih miun, ristan ristarihmanke da riššindäsovan da vain männä liivittäy troppaista myöte susiedah. Niina-mammal kui ažie valgeni ka jälgeh juoksi da dogadi kirvonnuon ristan, kumbani oli ristarihmas. Eihäi siid muu auttan kui käyvä kois vaihtamas puhtahah rihmah. Onhai taloissa kanttirihmua, gummirihmua da nybliä ku pučkačotal ossettih.

Pappi ku rubei moliudumah, dai Ondrei rubei suurekkali silmie rištimäh da vähilleh lattieh saite kumardelou da sanou: ”Amin, amin.” Mie dai olin suanun kiän kabaloista iäreh da vai viuhkutan Ondrein jytyin. Kaikin oli varattu, eihäi vain tyttöni kirbuo yssästä. Miulla nimi puuttui da riššindänimi Hilaria. Pappi, kumbani rišti milma, oli Aleksanteri Kasanko.

Brihaččuni da tyttöni oldih yhteh vedeh riššitty.

Sit toko rodńat da endizet susiedat ku tuldih goštih kaikin kyzelläh: ”Kumbazetba näis ollah yhteh vedeh riššityt?”

Erähäs kohas ijän alguo rubei jo huijussuttamah moizet kyzelennät. Täh pädöy sananpolvi: Ka mi ei töllyönnäksi eule, ni se vägie andau.

Passibo!

Samaan veteen kastetut!

Tervehdys teille kaikille rakkaat kuulijat!

Olen Hilkka Salonen. Synnyin Valtimolla Rannankylässä. Juuret ovat syvällä luovutetun Karjalan Suojärvellä, joka on Laatokan meren pohjoispuolella ja kuului Viipurin lääniin. Äidin suku (on) Tähkänen ja mummon Vilokkinen. He asuivat Varpakylässä. Isän puolen suku (on) Boroda, myöhemmin Partola, (he) asuivat Kaitajärvellä, ja mummoni suku (on) Koivunen, (he asuivat) Moiseinvaarassa.

Suojärvellä ihmiset puhuivat karjalaa, myös vielä sodan jälkeen asetuttuaan Valtimolle. Rannankylässä kaikki naapurit puhuivat samalla tavalla. Minäkin opin puhumaan siten. Enkä muuta osannutkaan mennessäni kouluun.

Kieliopista en tiedä paljoakaan. Mutta nyt Kielikerahmossa opimme ”normin” mukaan kirjoittamaan. Ajattelin kokeilla puhumista, jota vielä osaan.

Nyt kertomani asia ei ole satu. Totta puhun.

Kastetilaisuuttani varten Niina-äiti oli laittanut kahvit ja ruuat, oli kummit ja kummisedät, pappia ei vain näkynyt eikä kuulunut. Päivä alkaa jo kallistua iltapäiväksi. Kasteväki lähti koteihinsa. Helli-kummi huomasi kotimatkallaan papin Nurmeksessa ja kysyi: ”Mitä täällä vielä oleilet etkä tyttöä tullut Valtimolle kastamaan?” Pappi siihen sanoo: ”Anteeksi, unohdin.”

Vihdoin pappi tuli, mutta meni väärään taloon. Asian selvittyä Anni-emäntä sanoo: ”On meilläkin poika kastamatta.”

Pappi siihen sanoo: ”Tähän kun nyt tulin, niin viekää sana tyttösen kotiin, että pidämme nyt kastetilaisuuden täällä.”

Ondrei oli kulkenut tietä pitkin. Hän oli ollut Olga-sisarensa luona vieraisilla ja nyt kotimatkalla. Va’sa-isä oli sattumalta rappusilla ja huudahtaa Ondreille: ”Etkö tulisi kummiksi!” ja selvitti tilanteen. Ondrei sih: ”Tulen toki, ja pankaa aivan oikeaksi kummiksi.”

Hän oli mennyt suoraan kamariin ja kaapannut sängyn päältä kainaloonsa minut, nauhallisen ristin ja kastemekon ja tohkeissaan mennä viilettää polkua pitkin naapuriin. Kun asia selvisi Niina-äidille, niin juoksi perään ja huomasi pudonneen ristin, joka oli nauhassa. Eihän siinä muu auttanut kuin käydä kotona vaihtamassa (risti) puhtaaseen nauhaan. Toki taloissa on kanttinauhaa, kuminauhaa ja nappeja, kun niitä ostettiin punteittain.

Pappi kun alkoi rukoilla, niin Ondrei rupesi suuresti tekemään ristinmerkkiä ja melkein lattiaan asti kumartaa ja sanoo: ”Amin, amin.” Myöskin minä olin saanut käden kapalosta irti ja vaan heilutan Ondrein lailla. Kaikki pelkäsivät, ettei tyttö vaan putoa sylistä. Minä sain nimen ja kastenimeksi tuli Hilaria. Pappi, joka minut kastoi, oli Aleksanteri Kasanko.

Poika ja tyttö oli kastettu samaan veteen.

Sitten aina kun sukulaiset ja entiset naapurit tulivat vierailulle, kaikki kyselevät: ”Ketkä näistä ovat samaan veteen kastettuja?”

Jossakin ikävaiheessa rupesivat tällaiset kysymykset jo nolottamaan. Tähän sopii sananlasku: Mikä ei ole kuolemaksi, niin se vahvistaa.

Kiitos!

Ozutus vienasta

Vienan ozutuksessa (Riähkä) sanellah riähkäh nähen (Pekka Zaikov: Luvemma vienankarjalaksi. 3.–4. luokka. Petroskoi 1995, s. 95). Lugija on nossattan vienan kirjutettuo kieldä.

Riähkä

Ennein vanhah karjalaiset varattih riähkyä. Sillä tapasin hyö kunnivoitettih vanhoja hyvie tapoja.

Sanottih, jotta ei pijä tallata kynnyksellä, vain pitäy harpata kynnyksestä piäličči, muiten tulou riähkä.

Sieklasta aličči niise ei suanun astuo.

Taloloissa oli ovikorvassa käsiastie, mistä käsie ta silmie pestih. Sanottih, jotta yöksi siih pitäy panna vettä. Tyhjäksi ei voinun jättyä – se on riähkä.

Makuamah ruvettih vasemmalla kylellä, a noustih oikielta.

Illallisstolua ei pitäis jättyä pyyhkimättä. Muruset siitä ruvetah hyppimäh matoloina.

Piätinčänä ei voinun pessä vuatetta.

Kun pyyhittih lattiet, ni ruhkie ei suanun jättyä vassan alla. Siitä tulou riähkä.

Varassannasta tulou suuri riähkä. Vierasta ei pie männä ottamah. Eikä sua toisen verkosta ottua kalua, siitä tulou suuri riähkä.

Skokunua ennein sanottih jumalan puapoksi. Riähkä tulou skokunan tapannasta.

Synti

Ennen vanhaan karjalaiset varoivat tekemästä syntiä. Niin he kunnioittivat vanhoja hyviä tapoja.

Sanottiin, ettei pidä astua kynnykselle, vaan pitää harpata kynnyksen yli, muuten tekee syntiä.

Seulan alitse ei myöskään saanut astua.

Taloissa oli ovinurkassa käsiastia, jossa pestiin kädet ja silmät. Sanottiin, että yöksi siihen pitää panna vettä. Tyhjäksi ei sitä saanut jättää – se on synti.

Nukkumaan mentiin vasemmalla kyljellä, mutta noustiin oikealta.

Illallispöytää ei pitäisi jättää pyyhkimättä. Muruset silloin rupesivat hyppimään matoina.

Perjantaina ei saanut pestä pyykkiä.

Kun pyyhittin lattia, niin roskia ei saanut jättää lattiavastan alle. Se on syntiä.

Varastaminen on suuri synti. Toisen omaa ei pidä mennä ottamaan. Eikä saa toisen verkosta ottaa kalaa, se on suuri synti.

Sammakkoa sanottiin ennen jumalan lapsenpäästäjäksi. Tekee syntiä, kun tappaa sammakon.

Ozutus Tverin karjalasta

Ozutus karielasta libo Tverin karjalasta on Prudovalla piettyh Ill’anpäivän pruazniekkah nähen (L’udmila Gromova: Aiga lugie i paissa karielakši. Tver’ 2002, s.105). Lugija on nossattan Tverin karjalan kirjutettuo kieldä.

Iľľan pruazniekka Prudovalla

Muissan, kuin lapšena šuačin oman kylän pruazniekkua. Meilä pruaznuidih Iľľua. Vanhemmat šaneldih, što kalmazin luona ennen šeizo puuhine Iľľa-prorokan kirikkö, kumbane palo. Šillä paikalla kažvettih nuoret koivuzet. Kiriköštä jiädih vain kivet, kumbazet nävytäh muašta.

Jogo talošša varuštuaččettih pruazniekkah, ken kuin mahto. Emännät uberittih pertin, a lapšet autettih muamoloilla. Mie toko pezin sinčon i pordahat, deriin golikalla čuurunke, što lauvat oldaiś valgiet. I piha pidi uberie. Ennen pruazniekkua pandih olutta i suluo, huomnekšešta paissettih piiruada. Iľľua vaššen lämmitettih kylyn i kaikki pereh pezieči.

Linnašta pruazniekakši tuldih rodńat, tuodih gostinčua. Rahvašta kyläššä lizäydy. Meilä lapšilla oli veššelä hypellä linnalazinke čikkozinke da vellyzinke. Pruazniekkapiänä kaikin pandih piällä parahat vuattiet i jallačit. Kun noužet kenen taloh, niin annetah piiruada i suluo. Vanhemmat juodih olutta i viinua.

Illalla keräyvyttih kyläh rahvaš kaikelda ymbärykšeldä. Omahizet vaštuačettih stolan tagana. Vierahan ristikanžan niinže issutettih stolah, šyötettih i juotettih. Vanhemmat rahvaš ennen šyöndiä rissittih šiľmät i kummarreldih Jumalua.

Myöhemmä illalla zavodieči guľanja. Muissan, kuin myö čikkozenke istuma ikkunan luona i kaččoma pihalla. Tämä talo oli šuurella uuličalla. Dorogua myöť šinne tänne käveldih pruazniekalla tulluot rahvaš. Tytöt i brihat käveldih eriś, vain kačaheldih toine toizeh. Kolmešša koh kylällä šoitettih šoitulla. Myöhembäzeh kuulu, kuin ruvettih laulamah i kargajamah. Lieni hämärä i ožuttuačettih enžimmäzet puarazet. Meilä veśma tahotti lähtie pihalla, a vanhemmat ei laškiettu.

A toissapiänä vielä jatku pruazniekka, tuaš issuttih stolašša, vain guľanja jo ei ollun žen suurehune, kuin enžimmäsenä piänä. Iľľašta meilä lapšilla jo ei voinun käyvä jovella. Vanhemmat šanottih, što Iľľa kuzi vedeh i vezi lieni vilu.

Näin Prudovalla pruaznuidih Iľľua vielä vuožina 1960–64.

Iljan praasniekka Prudovalla

Muistan, kuinka lapsena rakastin oman kylän praasniekkaa. Meillä juhlittiin Iljaa. Vanhemmat sanoivat, että hautausmaan luona oli ennen puinen Ilja-profeetan kirkko, joka paloi. Sillä paikalla kasvoivat nuoret koivut. Kirkosta jäivät vain kivet, jotka näkyvät maassa.

Joka talossa valmistauduttiin pruasniekkaan, kuka mitenkin osasi. Emännät siivosivat pirtin, ja lapset auttoivat äitiä. Minä aina pesin eteisen ja portaat, hankasin räsytukolla ja hiekalla, että laudat olisivat valkeat. Pihakin piti siistiä. Ennen praasniekkaa pantiin olutta ja makeaa kaljaa, aamulla paistettiin piiraita. Iljaa vasten lämmitettiin sauna ja koko perhe peseytyi.

Kaupungista tulivat sukulaiset praasniekkaan, toivat tuliaisia. Ihmisten määrä lisääntyi. Meidän lasten oli hauska hypellä kaupunkilaisten ystävien kanssa. Praasniekkapäivänä pukeuduttiin parhaisiin vaatteisiin ja kenkiin. Kun meni kenen tahansa taloon, niin annettiin piiraita ja makeaa kaljaa. Vanhemmat joivat olutta ja viinaa.

Illalla väki kaikkialta ympäristöstä keräytyi kylään. Sukulaiset tapasivat pöydän ääressä. Myös vieras ihminen istutettiin pöytään, syötettiin ja juotettiin. Ennen ateriaa vanhemmat ihmiset ristivät silmänsä ja kumarsivat ikonin edessä.

Myöhemmin illalla alkoi huvittelu. Muistan, kuinka me siskon kanssa istuimme ikkunan luona ja katsoimme ulos. Tämä talo oli ison kadun varella. Praasniekalle tulleet ihmiset kävelivät edestakaisin tiellä. Tytöt ja pojat kävelivät erillään, vain katselivat toisiaan. Kolmessa paikassa soitettiin haitaria. Myöhemmin kuului, kuinka alettiin laulaa ja tanssia. Tuli hämärä ja ensimmäiset parit ilmestyivät. Mekin tahdoimme lähteä ulos, mutta vanhemmat eivät laskeneet.

Ja toisena päivänä praasniekka jatkui vielä, taas istuttiin pöydässä, vaan enää ei juhlittu yhtä paljon kuin ensimmäisenä päivänä. Iljanpäivän jälkeen ei voinut enää käydä joella (uimassa). Vanhemmat sanoivat, että Ilja pissasi veteen ja vesi kylmeni.

Näin Prudovalla juhlittiin iljanpäivää vielä vuosina 1960–64.

Ozutus livvistä

Livvin ozutuksessa (Matkoil) L’udmila Markianova sanelou matkapluanoin luajindah nähen (L’udmila Markianova & Aaro Mensonen: Opastummo karjalakse. Lugemistu aiguzile. Petroskoi 2006. s. 138). Lugija on nossattan livvin kirjutettuo kieldä.

Matkoil

Minul himoittas kävvä Karjalah.

Ga voimmohäi lähtie, vaiku pidäy piättiä, mil on parembi piästä sinne – junalgo vai ajammo hurahutammo mašinal.

Minun mieles mašinal roih helpombi. Junahäi menöy Piiterin kauti, a miksebo myö sinne lähtizimmö. Ajammo vai mašinal Värtsilän kauti Sordavalah. Jovensuus sinne suate eihäi ole pitky matku, ei roi ni puoldutostusadua kilometrii.

Ga hyvä, mugai ruammo.

Sordavalaspäi piäzemmö Valamoihgi. Sie nygöi, sanotah, laivat kävväh joga päiviä. Valamois voimmo yödygi muata.

Minägi olen sidä kuulluh, sanotah sie on hoteligi matkalazih niškoi. Myöhäi voizimmo sinunke ajua sinne kahtekse päiviä. Nägizimmö manasterin da kävyzimmö kirikköh. Niidyhäi sie, sanotah, on ruvettu restauroimah.

Ga voimmo, tiettäväine. Dai omua armastu Luadogastu puuttuu nähtä. Jo ammussah syväin käsköy sinne. Toinah ńorpuagi ugodih vastah. Lapsusaijas suate mustelen niidy, niilöin atkalii mustii silmii da törröttäjii usazii.

Kuzbo sinä olet roinnuhes da elänyh enne evakkuo?

Ga Salmis olen roinnuhes, dai lapsusaigu meni sie. Kai paikat sie ollah tuttavat. Nygöigi, ku menemmö sinne, ga himoittau kävvä Koveras da Mančinsuares.

A minun kodipaikku on Suojärven čupun Hyrsylän mutkas. Pidäy čökähtiäkseh sinnegi.

Meil täl matkal pidäs kävähtiäkseh Anuksehgi. Siehäi karjalan kieli on kuulunuh täh aigah suate parahiči verraten toizih paikkoih. Dai nygöi kuuluu. Ylen hyvin sidä opastetah Anukses.

Matkoilla

Minä haluaisin käydä Karjalassa.

No voimmehan lähteä, pitää vain päättää, miten paremmin pääsemme – junalla vai ajaa huristammeko autolla.

Minun mielestäni autolla pääsee helpommin. Junahan menee Pietarin kautta, ja miksi me sinne lähtisimme. Ajamme vain autolla Värtsilän kautta Sortavalaan. Joensuusta sinne ei ole pitkä matka, ei ole edes puolitoistasataa kilometriä.

Hyvä, niin teemmekin.

Sortavalasta pääsemme Valamoonkin. Sanotaan, että sinne laivat kulkevat nyt joka päivä. Valamossa voimme olla yötäkin.

Minäkin olen siitä kuullut, ja sanotaan siellä olevan hotellikin matkalaisia varten. Mehän voisimme sinun kanssasi mennä sinne kahdeksi päiväksi. Näkisimme luostarin ja kävisimme kirkossa. Niitähän on siellä kuulemma ruvettu restauroimaan.

Niin voimme, totta kai. Ja saa nähdä oman rakkaan Laatokan. Kauan on jo tehnyt mieli sinne mennä. Ehkäpä vastaan tulee norppakin. Lapsuudesta saakka olen muistellut niitä, niiden surullisia mustia silmiä ja törröttäviä viiksiä.

Missä sinä olet syntynyt ja elänyt ennen evakkoa?

Salmissa olen syntynyt, ja lapsuuskin kului siellä. Kaikki paikat tunnen siellä. Nytkin, kun menemme sinne, tahdon käydä Koverassa ja Mantsinsaaressa.

Ja minun kotipaikkani on Suojärven seuduilla Hyrsylän mutkassa. Pitää pistäytyä sinnekin.

Meidän pitää tällä matkalla käväistä Aunuksessakin. Siellähän karjalan kieltä on kuullut tähän asti parhaiten toisiin paikkoihin verrattaessa. Ja kuuluu nytkin. Oikein hyvin sitä opetetaan Aunuksessa.

Kirjutetut kieliformat

1930-luvulla oli vähän aigua kirilähizillä bukvilla kirjutettu eri murdehih nojauduja kirjakieli Karjalan Autonomizessa Sozielistahizessa Nevvostotazavallassa da latinalazilla bukvilla kirjutettu kirjakieli Tverin alovehella.

1980-luvun lopussa Karjalan tazavallassa on ruvettu nossattamah livvin da vienan kirjakielie. Muga Tverin karjalazetgi ollah nossatettu 1980-luvun lopusta suaten omua kirjakieldä. Jällembäzien vuozikymmenien aigana Suomengi karjalankielehizet painettih literatuurua livviksi, vienaksi dai varzinaiskarjalaksi.

Paginoissa hos rigieh toivotah yhtehistä kirjakieldä, sih nähen ei ole vielä rodivun yhtä mieldä.

Muga lyydiläzetgi nossatetah omua kirjakieldä.

Murdehet

Karjalan kielen murdehet juatah kahteh piäjoukkoh: varzinaiskarjalah da livvih. Varzinaiskarjala jagavuu vienah libo pohjaiskarjalah da suvikarjalah, kumbazeh kuulutah tverin murdehetgi. Karjalan tazavallassa ylehes kolmanneksi lugietah lyydi, abo muijalla sidä pietäh omana kielenä.

Varzinaiskarjalan murdehie on paistu libo paissah näillä alovehilla:

(vienan murdehet) Kieretti, Oulanga, Kiestingi, Viččataibaleh, Pistojärvi, Uhut, Vuokkiniemi, Suomussalmen Hiedajärvi da Kuivajärvi, Kontokki, Jyskärvi, Puanärvi, Užmana,
(suvikarjalan murdehet) Tunguo, Suigarvi, Rebol’a, Rugarvi, Puaen, Mändyselgä, Porarvi, Ilomančči, Korbiselgä, Suojärvi, Tveri, Tihvinä, Valdai, Suistama da Imbilahti.

Pohjazet murdehet erotah suvimurdehista muga, kun näissä ei ole iänekkähie konzonanttoi (b, d, g, z da ž), abo ollah vain iänettömät (p, t, k, s da š) dm. Onnakko raja ei ole jyrkkä, vain muga kučutuissa välimurdehissa murrehpiirdiet vaihtellahes.

Livvin murdehien pagina-alovehet ollah libo on oldu nämä:

Suojärven Hyrzylänmutka, Salmi, Tulomjärvi, Munjärvi, Siämärvi, Vieljärvi, Videle, Kotkatjärvi, Aunuksenlinnan lähikylät (Nekkulan da Riipuškalan aloveh) dai Sroičankondu (Pellonlinnan aloveh).

Livvin erot varzinaiskarjalah nähen ollah suuret, ezimerkiksi nominoin lopuissa karjalan vokualat a da ä muututah livvissä u:ksi da y:ksi.

Lyydin kieldä on paistu Aunuksenkannaksella Syvärildä Pohjais-Iänizen randah suaten kaijalla kabalehella enimyölläh livvin alovehen päivännouzupuolella.

Lyydin murdehet juatah kolmie: Kondupohjan rajonassa paissah pohjaislyydie, Priäžän rajonassa keskilyydie da Aunuksen rajonassa Kuujärven libo suvilyydie.

Karjalan kieli, lyydin kieli da suomen kielen karjalaismurdehet -kartta (pdf)

Ruaje

Karjalan Vallissussebran eläy nygyaijassa da verestäy omua ruajetta olosidieloin mugah. Ruadien tavat muututtih aigua myöten kahella puolen rajua. Nytten karjalaissebroin da muijen organizaččieloin yhtehisruajetta kazvatetah arttelihuon hengessä.

Allusta suaten Karjalan Vallissussebra on painan opassundakniigoi, tutkimustekstoi da fiktiekirjallizutta karjalan kielen da kulttuuran popul’arizuičennan hyväksi.

Myöhembäh on painettu äijän Karjalan Vallissussebran arvopersounien bijogruafieloi dai kniigoi Karjalan da Karjalan pagolazien historiesta dmi. Omasta roinnasta suaten sebra on painan omua kuva-aviezua. Sebran Karjalaisten pakinoita (-aviezan ozutusnoumera painettih vuodena 1906 ilmain luvatta.

Jällembäzinä vuozikymmeninä avieza piässettih ilmah Toukomies, Wiena-Aunus da muilla nimillä. Vuodena 1945 aviezalla pandih uuzi nimi Karjalan Heimo.

Sebran halličus da ruanda

Karjalan Vallissussebran ruandua ohjuau halličus, kumbazen valiččou jogavuodehine yhissyksen šlenoinkogovus. Halličuksessa on kaikkiedah yheksän šlenua, kumbazien ruanda-aiga on kolme vuotta. Sebran halličuksen piämies valitah vuuveksi.

Halličus 2023

Seija Jalagin, piämies (puheenjohtaja(at)karjalansivistysseura.fi)

Pekka Vaara, piämiehen sijahine (toimisto(at)karjalansivistyseura.fi)

Kari Homanen, šlena (toimisto(at)karjalansivistyseura.fi)

Outi Homanen, šlena (toimisto(at)karjalansivistyseura.fi)

Jyrki Mäkelä, šlena (toimisto (at) karjalansivistysseura.fi)

Santeri Palviainen, šlena (suvut (at) karjalansivistysseura.fi)

Markku Pottonen, šlena (toimisto (at) karjalansivistysseura.fi)

Mari Rajamaa, šlena (toimisto (at) karjalansivistysseura.fi)

Reeta Suvanto, šlena (toimisto (at) karjalansivistysseura.fi)

Senni Timonen, šlena (toimisto (at) karjalansivistysseura.fi)

Halličuksen ruadienjuanda

Sebran toiminnan parandamizeksi halličus azetti ruadajakunnat, kumbazien piämiäränä on valmissella da huolie ičegi erähät dielot.

Aburahat da stipendiet

Aburahoi da stipendieloi huolijan ruadajakunnan ruadiena on miäriällä opastujien aburahoin da projektastipendieloin pakičukset dai luadie algupiätökset.

Šlenat: Jyrki Mäkelä (paginanvedäjä, pv), Mari Rajamaa (sekretari, sekr), Pekka Pamilo, Markku Pottonen, Reeta Suvanto, Eila Stepanova.

Talohuon ruadajakunda

Talohuon ruadajakunda neuvou halličuksella talohuon da varoin kyzymyksissä.

Šienat: Kari Homanen (paginanvedäjä, pv), Outi Homanen (sekretari, sekr) Markku Pottonen, Seija Jalagin, Pekka Vaara, Eila Stepanova.

Kniigoin da aviezan painannan ruadajakunda

Painannan ruadajakunnan piämiärät ollah Karjalan Heimo -aviezan toimituskunnan aziet, sebran kirjutusruaje dai yhissys- da elektropoštainfo.

Šlenat: Pekka Vaara (paginanvedäjä, pv), Pekka Laaksonen, Eeva-Kaisa Linna, Santeri Palviainen, Toni Saarinen, Reeta Suvanto, Senni Timonen, Eila Stepanova. Ruadajakunnan sekretari on Karjala Heimo -aviezan piätoimittaja Katri Kovasiipi.

Sugututkimuksen ruadajakunda

Ruadajakunnan piämiärä on auttua edupiässä idäkarjalaista roduo olijilla ristikanzoilla sellittiä omie juurie eččimällä pädijiä ainehistuo dmi.

Šlenat: Santeri Palviainen (pv), Seija Jalagin, Sami Kallio, Sari Karjalainen, Timo Rossi, Eila Stepanova.

suvut(at)karjalansivistysseura.fi

Sebra vuozien aloh

Sebran roindahistorie on hyvä kaččuo Karjalan historien mukkiloin kauten.

1879

Oululane aviezamies August Wilhelm Ervasti matkai Vienan Karjalah kezällä 1879. Tämä matka oli tärgie karjalazen heimoidien roinnan puolesta. Hiän luadi siidä kniigan Muistelmia matkalta Venäjän Karjalassa (Muisselmot Veniähen Karjalan matkasta). Tämä kniiga viritti vienalazet da Vienasta Suomeh siirdynyöt kupčat, mugah lugien uhtuolane Paavo Afanasjeff (jällembänä Paavo Ahava), smiettimäh tuandujan da venäläistyjän kodirannan ololoin kohendamista.

Programma vienalazien eloksien kohendamizeh nähen piirdyi hill’akkazeh 1890-luvulla. Enzimäzen sordoaijan jälgeh vuodena 1905 Suomessa Karjalan aktivistatgi voidih suaha oman yhissyksen.

1906

Uhtuolla piettyjen rahvahankerahmoloin jälgeh talvella 1905–1906 Suomessagi algoi vienalazien kerahmoruanda. Wienan Karjalazien Liiton perussuksen valmistaja kogovus piettih Vuazassa 25.4.1906, a iče kogovus Tamberella 3.–4.8.1906. Sebran siändölöin enzimäne pygälä ozutti yhissyksen piämiäräksi Vienan karjalazien hengehizien da ainehellizien ololoin kohendamizen.

Siändölöin mugah toimijen sebra perusti suomenkielehizie kierdo- da rahvahanškolie dai rahvahanbiblietiekkoi, painoi sanoma-aviezua, myyvitti Karjalan ainehillista bohattumista: muanruandua, žiivattoinpiendiä da muga ielleh. Sebran Karjalaisten pakinoita (Karjalazien paginoi) –aviezan ozutusnoumera tuli valmeheksi jo Tamberen kerahmoh. Ozutusnoumera pani aviezan piämiäräksi karjalazuon nossattamizen da lujendamizen Karjalan rahvahan kessen.

1907

Sebran varoilla luajittih bukvari Pieni Alku-opastaja Vienan karjalaisille (Pieni alguopastaja Vienan karjalazilla). Sebra tugi kolmen vienalazen nuoren opassundua kierdoškolan opastajiksi Sordavalan seminuarassa. Enzimäzet kierdoškolat avattih Vuokkiniemessä jo sygyzyllä 1906 da erähissä uhtuolazissa kylissä kevättalvella 1907.

Biblietiekkoi da luvendaperttilöi perussettih Uhtuon, Vuokkiniemen, Kiestingin, Pistojärven da Jyskyjärven kylih. Niillä lahjottih literatuurua Suomesta dai tilattih äijie sanoma- da kuva-aviezoloi. Uhtuon laihinabiblietiekassa oli piäličči 1000 kniigua. Pokrovankuussa 1907 sebra piätti maksua poštanajannan Suomussalmelda Vuokkiniemeh kerran kuussa.

Wienan Karjalazien Liiton enzimäne kezäpruaznikka piettih Kajuanissa iivanankuussa 1907. Uhtuollagi piettih karjalazien kezäpruaznikat. Vienan pahoin tieololoin parandamizeksi allotettih luadie Kivijärvi–Aijonlahen doroga piämiäränä jatkua sidä Suomeh suaten. Veniähellä lujendun konzervatiivine valda da rahvahankielizih vallissusliikkehih varaten kaččonuot pravosluavazet papit vassattih jo 1907 liiton toimindua.

Karjalaisia pakinoita – avieza ei suanun virrallista painandalubua. Yhissyksellä luajitut školat da luvendatilat kiellettih sygyzyllä 1907 da opastajie arestuittih. Doroganruanda kessussettih herraliston kässystä.

1909–1911

Toizena sordoaigana herralisto ahisteli liiton toimindua, kumbane puoleni hill’akkazeh vuodeh 1911 suaten. Vuuven 1907 jälgeh ruajetta voidih jatkua enimyökseh Suomen suuriruohtinakunnan puolella. Siidä tugiettih vienalazien nuorien opassundua suomelazissa seminuaroissa kierdoškolan opastajaksi da aviezua voidih painua Karjalan Kävijä -nimellä vuuven 1909 loppuh suaten.

Tärgienä kulttuuraruadiena oli Karjalan Kirjan valmissus. Tämän tevoksen toimitti Liiton sekretari kirjuttaja Iivo Härkönen. Kniigassa on lässä 150 kirjutusta Vienan, Aunuksen, Tverin da Nougorodan karjalazuosta, Ingeristä da Vepsästä.

Vielä vuodena 1911 Wienan Karjalazien Liitto pidi vuozikogovuksen da valličči piälissön, ka ennen vuotta 1917 liitolla ei ollun nägyjiä toimindua. Liiton piämiehenä oli uhtuolane Aleksei Mitro (Mitrofanoff), kumbane ruadoi Jyväskylässä puodiniekkana vuozina 1906–1917.

1917

Veniähen revol’uččie vuodena 1917 puuttui karjalazillagi nossattua heimomielehistä toimindua. Kohta muarienkuun revol’uččien jälgeh Wienan Karjalazien Liiton endizet aktivistat ruvettih virittämäh sebran ruajetta. Lönnrotan roindapäivänä 9.4.1917 Liitto kerävyi Tamberella allottamah toimindua uuvessah. Yhissyksen nimi muutettih Karjalan Vallissussebraksi (suomenkieline lyhennys KSS) da sen toiminnan aloveheksi miäritettih Viena, Aunus da puutuksien mugah muutgi ”ammozet karjalazen heimon eländäkohat”. Siändölöin mugah toiminnan keskikohaksi vallittih hengehizen da ainehellizen kulttuuran eistämine. Jo talvella vuozina 1917–1918 Vienan kylissä pandih allulla 13 rahvahankielistä školua da toistakymmendä kyläbiblietiekkua. Vuuven 1917 valdivollizissa mukkiloissa sebralla jiävivyttih politiekkahizet piämiärätgi.

Piämiäräksi otettih, jotta Karjalagi oppis suaha oman iččenäzyön kuin toizet Veniähen pienet rahvahat. Ill’ankuussa 1917 sebra organizuičči Uhtuolla kezä- da heimopruazniekat, kumbazih suittui 9000 karjalaista. Näissä pruazniekoissa ruvettih kannattamah sebran piämiäriä autonomizesta Idä-Karjalasta.

Politiekkahine nossatus eistyi ruttoh ässen, kun bolševikat otettih vallan Veniähellä Pokrovankuun revol’uččiessa da Suomi tunnustui iččenäzeksi 6.12.1917. Bolševikkoin idiet tuldih Karjalah čuarin armiessa sluužijoin saldattoin keralla.

1918

Vuuven 1918 algukuina Karjalassa lujah kiisseldih politiekkahizista da rahvahallizista dieloista. Iččenäzen Idä-Karjalan idie sai kannatusta muga kuin liittymine Suomeh. Kevättalvella 1918, konza Suomen mualaisvoina vielä jatkui, työnnettih volontteroin joukkoloi Vienah sen liittämizeksi Suomeh. Rebol’assa da Porarvessa piettih kundakogovuksie samah varoin.

Miikkulankuussa 1918 KSS:n piälistö enzimäistä kerdua sanoi omat mielet Karjalan valdivollizeh tilah nähen. Piälistö puuttui kannattamah liitosta Suomeh, min se dogadi karjalazien suuremman vuitin tahoksi. KSS:n yhtehine kerahmo da kezäpruazniekat piettih ill’ankuussa 1918 Uhtuolla. Sih aigah Uhut oli suomelazien joukkoloin vallassa. Niidä juohatti polkkaniekka Malmi. Sebran kerahmo piätti kannattua Idä-Karjalan liittymistä Suomeh da sidä koskija taričus työnnettih Suomen halličuksella.

Vuuven 1918 lopussa olot kiännyttih Idä-Karjalan iččenäzyttä tahtojie vastah. Muurmanan anglielane legiona yhessä ruskieloin saldatoin kera ajoi suomelazet Vienasta da otti Karjalan omah valdah. Karjalan Vallissussebran piälistö puuttui kaččomah bokasta tädä tilua.

1920–1930-luvut

Bolševikkavallan alguvuozina 1920-luvun allussa Karjalassa rodivuttih rahvahannouzut, kumbazih otettih vuittie volontteroin joukot Suomestagi. Yhelläh ruskiet joukot lopittih nämä rahvahannouzut. Näinä hädävuozina Karjalassa nähtih nälgiä da neuvostovallan vassustajie ahisseldih. Suomeh pagei toistakymmendä tuhatta karjalaista, kumbazien jälgimäzin suuri pagolaisualdo rodivui, konza vuuven 1922 rahvahannouzu tupehtui. Kun olot rauhoituttih, eräs vuitti rahvasta siirdyi järelläh Karjalah.

Suomessa valdivo da KSS organizuittih pagolazilla eloabuo dai škola- da kerahmotoimindua. Karjalua koskijat politiekkahizet piämiärät jiädih Sebrassa vähemmällä da sidiet rajan tuaksi katkettih, konza rajat salvattih. KSS puuttui tunnistamah, jotta näissä ololoissa ei voi enämbiä jatkua ruajetta Karjalassa. Suomen tilan tazavuttuo kerävyttih pruaznikkoih, allotettih perindä- da kulttuuraruaje, elavutettih

kr’uukkah kizuanda da organizuittih Karjala-kerahmoloi. Runonpajattajien muissoksi pyssytettih muistoristoi da -paččahie kuuluzilla pajattajilla. Vallissussebran omua iänenkandajua ruvettih tuassen painamah vuodena 1925 Toukomies-nimellä.

Nuorien karjalazien koiksiazettumista Suomeh da heijän opassundatarbehie tahottih eistiä, mih varoin heillä avattih školakodiloi da annettih abudengoi. Jo 1920-luvulla perussettih äijät kaznat karjalazeh kulttuuraruandah da karjalazien opastujoin opassundah nähen. Kaznoin algukapitualat lahjotettih äijät karjalazet kupčat da biznesmiehet, kumbazet bohatuittih Suomessa.

1939–1945

Talvivoinan jälgeh Karjalankannas da Luadogan Karjala puututtih Neuvostoliitolla da Vienan Karjalan raja sulettih vielä lujemmin. Jatkovoinan allussa suomelazet joukot käveldih Vienah, Raja-Karjalah da Aunukseh. Silloin KSS tahtoi srojie sidiet rajantagazeh rahvahah. Onnakko ei voidu muga ruadua, sen tähen kuin Idä-Karjalan suomelane voinavägihalličus iče tahtoi huolie alovehen vallissusruajettagi. Voinan lopussa suomelazet joukot myössyttih Karjalasta da heijän keralla Suomeh tuli tuhanzie karjalazie pagolazie.

Jo vuodena 1945 sebran vuozikogovuksessa tarkkah duumaittih, midä voijah tovessah ruadua voinanjälgehizissä ololoissa da pandih uuzih siändölöih sebran piämiäräksi ”eistiä, kannattua da tugie Suomessa eläjän karjalan heimon rahvahallista vallissusruajetta dai rahvahallizen identitietan da heimohengen nossatusta”. Sebran piäruadieksi azetettih karjalazen kulttuuraperinnän säilyttämine. Jo kezällä 1940 sebra työnzi tutkijan keriämäh muistitiedoloi Oulun da Kemin alovehilla eläjildä idäkarjalazilda.

1950–1970-luvut

Voinan jälgeh karjalazien heimoruaje jäi kessen. 1950-luvulla KSS:n ruandah tuli mugah veres Suomessa rodivunuzien da kazvanuzien idäkarjalazien polvikunda. Sebran kauten hyö suadih tunnustuo heimohengeh, idieloih da kulttuuraperindäh. Toizen muailmanvoinan jälgeh sebran ruadien piäkohtana oli idäkarjalazen kulttuuraperinnän, karjalan kielen, sen murdehien dai heimohengen huolinda.

Sebra painoi Karjalan Heimo -aviezua, tugi äijiä muida painoksie da akadiemiellizie tutkimuksie. Karjalah liittyjiä kirjallizutta da muuda ainehistuo on kerätty sebran Carelica-biblietiekkah. Sebran kruugah kuulujat kaznat ollah kazvettu idäkarjalaista roindua olijoin ristikanzoin lahjoin da jälehmien vuoh. Kaznoin avulla voidih tugie karjalazien nuorien opassundua. Joga vuotta piettih heimopruazniekat, kumbazet kerättih yhteh karjalaista rahvasta.

Yhteyvenpido rajantagaseh Karjalah oli tarkkah ozutettu da aijattu neuvostoaigah. Vain erähät rahvahanperinnän tutkijat da kieliniekat, kuin akadiemikka Pertti Virtaranta, piästih ekspediččielöillä tuttavumah Vienan da muun Karjalan kylih, karjalazeh kulttuuraperindäh da kieleh.

1980–2000-luvut

Ässen 1980-luvulla Nevostoliitossa rodivunut peresroikka avai karjalazilla rajan da karjalazet piästih gostih toine toizen luo. Silloin, vuozikymmenien jälgeh, ruvettih uuvistamah katkatut sugusidiet da heimoyhtehys. 1900-luvun allussa perussettih äijät kumppali- da sugukundasebrat. Sebrat, kuin Vuokkiniemi-sebra, Uhtuon Rannan Perindäsebra, Pohjais-Viena-sebra da Akonlahti-sebra.

Gostih käynnät Suomesta rajantagazeh Karjalah rodivuttih ylen kyzytyiksi. KSS sidoi yhtehyksie kerahmoloih, kumbazet ruvettih ruadamah Veniähen Karjalassa. Vuuvesta 1990 suaten Karjalan Rahvahan Liitto tuli kalleheksi KSS:n yhtehisruajekumppaliksi. Suomesta päin käydih rigieh pruazniekkoih Karjalah da Karjalasta otettih vastah pajojoukkoloi KSS:n pruazniekoissa. Sebra organizuičči karjalazilla lapsilla perehgostitusta da kezäluageriloi Suomessa.

Vuodena 2000 Uhtuolla (nytten Kalevala) KSS da Uhtuon Rannan Perindäsebra allotettih lapsien kielipezätoimminnan karjalan kielen elävöittämizeksi.

Sebran sadavuodehista ruajetta pruaznuittih vuodena 2006 Tamberella.

Enämbi tieduo Wienan Karjalazien Liiton da Karjalan Vallissussebran historiesta voitta lugie äijistä kniigoista, kuin:

Suvulta suvulle, KSS 1956
Suvulta suvulle II, Sakari Vuoristo, KSS 1996
Vienan karjalaisten liitosta Karjalan Sivistysseuraksi v. 1906-1922, Raimo Ranta 1997
Karjalan kansaa valistamassa, Pekka Nevalainen SKS 2006
Karjalaizien kanzallizen omantunnon kaiččii. Karjalan Sivistysseuru 100 vuottu karjalaizen rahvahan puolistajannu, Jukka Akimov, KSS 2013

Carelica-biblietiekan otluaga

Sebran roinda

Suomessa 1890-luvulla alganut karelienizma da Suomeh tulluzien karjalazien kodirandakaibavo andoi idäkarjalazilla uutta vägie omien eloksien da vallissustazon kohendamizeh nähen.

Vuodena 1906 vienalazet kupčat da heijän suomelazet tugijat perussettih Wienan Karjalazien Liiton, kumbazen piämiäräksi azetettih Vienan hengehizien da ainehellizien ololoin kohendamine. Liitto sai uuven nimen – Karjalan Vallissussebra – vuodena 1917.

Sadavuodizen historien aijasta piäličči sebra on ruadan idäkarjalazen kulttuuran, kielen da perinnän hyväksi Suomessa da Veniähen čuralla.

Wienan Karjalazien Liiton da Karjalan Vallissussebran piämiehet

Wienan Karjalazien Liiton da Karjalan Vallissussebran piämiehet ollah oldu moničči virrassa äijät vuuvet:

Torgumuasteri Aleksei Mitro (1906–1936)
Torgumuasteri Ville Mattinen (1936–1953)
Varasudd’a Aleksi Lahelma (1953–1961)
Ruadienohjuaja Boris Karppela (1961–1983)
Bankanohjuaja Jorma Puustinen (1983–1991)
Diplomainziniera Pentti Keynäs (1991–2001)
Piäinziniera Ritva Kivi (2001–2009)
Ruadienohjuaja Kari Kemppinen (2009–2011)
Spezielista Eeva-Kaisa Linna (2012–2023)
FT, yliopistonlehtori Seija Jalagin (2023– )

Sebran piämiehien da halliččuksen šlenoin fotot.