Vienan Karjala tutkimuskohteena

Vienan karjalaisten tai sieltä lähtöisin olevien henkilöiden tutkimisessa parhaita alkuperäislähteitä ovat ortodoksiset kirkonarkistot eli ortodoksisten seurakuntien arkistot.

Suomen ortodoksisen kirkon arkistot noin 1800-luvulta 1950-luvulle saakka löytyvät Mikkelin maakunta-arkistosta. Sitä nuoremmat aineistot ovat seurakunnissa tai kirkollishallituksessa. Kirkonkirjoja on myös mikrofilmattu, ja niihin voi tutustua myös Kansallisarkistossa Helsingissä ja Joensuun maakunta-arkistossa. Osa mikrofilmatusta aineistosta on digitoitu digitaaliarkistoon, jota voi käyttää kaikissa arkistolaitoksen toimipisteissä.

Merkittävä osa Vienan Karjalaa koskevista ortodoksisista kirkonarkistoista on Venäjän arkistoissa.

Sukututkimuksessa keskeisiä kirkonarkistojen aineistoa ovat kirkonkirjat eli metrikka-, rippi- ja pääkirjat. Vienan ja Aunuksen alueiden ortodoksisten seurakuntien kirkonkirjat ovat venäjänkielisiä. Suomeen tulleiden karjalaispakolaisten ortodoksisten seurakuntien kirjat laadittiin vuodesta 1919 lähtien papista riippuen joko suomeksi tai venäjäksi. Nämä Karjalan pakolaisten sielunhoitopiirien arkistot ovat ortodoksisen kirkon viranomaisasiakirjoja, vaikka ne käytännössä muistuttavatkin seurakuntien asiakirjoja.

Ortodoksisista kirkonarkistoista voi lukea lisää Kansallisarkiston ylläpitämän Arkistojen portti -sivulta: http://wiki.narc.fi/portti/index.php/Ortodoksiset_kirkonarkistot

Sami Kallio on laatinut kuvauksen Vienan Karjalan hallinnollista historiaa ennen vallankumousta. Sami Kallio: Vienan Karjalan alueen hallinnollista historiaa (pdf)

Metrikkakirjat

Metrikkakirjat eli metrikat ovat ortodoksiseurakuntien kirkonkirjoja, pääasiassa pappien ylläpitämiä kastettujen, vihittyjen ja haudattujen luetteloita. Metrikkakirjoista löytyy tietoa henkilöiden syntymä-, vihkimis- ja kuolinajoista sekä -syistä. Metrikoihin on usein myös merkitty henkilön ammatti tai sääty sekä paikkakunta, jossa kirjattava asia on tapahtunut.

Metrikkakirjat noudattelevat pääsääntöisesti samaa kaavaa: ensin ovat kastettujen luettelot kastepäivän mukaisessa järjestyksessä. Syntymäajan määrittäminen vaatii tarkkuutta, sillä lapsi saatettiin kastaa monta kuukautta, jopa vuosia, syntymän jälkeen. Toisessa osiossa ovat vihittyjen luettelot ja kolmannessa osassa haudattujen luettelot hautauspäivämäärän mukaisessa järjestyksessä.

Vienan alueella metrikkakirjoja on säilynyt vuodesta 1779 lähtien, mutta seurakuntien välinen vaihtelu on suurta. Osa metrikkakirjoista alkaa vasta vuodesta 1873 ja osa metrikoista on puutteellisia, eivätkä luettelotiedot ole täydellisiä. Esimerkiksi Pistojärven vuosien 1895 ja 1897 tiedoissa on aukkoja. Kaikista seurakunnista ei välttämättä ole metrikkakirjoja joka vuodelta käytettävänä. Esimerkiksi Uhtuan seurakunta on perustettu noin vuonna 1844, mutta metrikkakirjat alkavat vasta vuodesta 1873. Varhaisemmalta ajalta Uhtuan ja muiden kylien kastetuista voi löytää tietoja Vuokkiniemen kastettujen luetteloista sekä muista seurakunnista.

Karjalan alueen Kemin kihlakunnan metrikat vuodesta 1779 lähtien löytyvät mikrofilmeinä Kansallisarkistosta sekä Mikkelin ja Joensuun maakunta-arkistoista. Vuosien 1801–1905 metrikkakirjat on digitoitu vapaaehtoisvoimin vuodesta 2009 lähtien, ja ne on tallennettu Suomen Sukuhistoriallisen Yhdistyksen (SSHY) palvelimelle. Niiden käyttö edellyttää yhdistyksen jäsenyyttä.

Suomen Sukuhistoriallisella Yhdistyksellä on digitoituna myös Repolan pitäjän eli pogostan verorevisio 1762–1763 Vuokkiniemen osalta sekä Repolan pogostan alueelle muuttaneiden luettelo, eräänlainen täydennysluettelo väestöluetteloon, vuosilta 1745–1763.

Metrikoiden, kuten vanhojen venäläisten asiakirjojen tutkiminen edellyttää vanhan venäjän kielen kirjaimiston opettelua. Myös kuntien ja kylien venäjänkieliset nimet on tarpeen opetella. Aakkoset löytyvät esimerkiksi Tuula Kiisken artikkelista ”Ortodoksisukujen tutkiminen” (teoksessa Sukututkimus askel askeleelta, 1999).

Adam Oleariuksen laatima lista kyrilisistä kirjaimista (1600-l)

Rippikirjat (myöhemmin pääkirjat)

Rippikirjoihin eli Herran pyhällä ehtoollisella käyneiden luetteloihin seurakuntalaiset on kirjattu kylittäin ja taloittain. Listan ensimmäisenä mainitaan päähenkilö, talon isäntä, ja sitten hänen perheensä. Usein voi myös olla maininta, jos henkilö on uskonnoltaan luterilainen tai vanhauskoinen.

Rippikirjoissa ei mainita tarkkaa syntymäaikaa, vaan henkilön ikä ilmoitetaan vuosissa merkintähetkellä.

Suomessa rippikirjat muuttivat vuonna 1905 annetun asetuksen myötä pääkirjoiksi, ja niihin tuli merkitä henkilötiedot laajemmin: nimi, sääty, ammatti, syntymäaika ja -paikka, ripillä käynnin aika, avioliiton solmimisaika, kuolinaika ja tiedot mahdollisista muutoista.

Suomessa, Joensuun maakunta-arkistossa, on kopioita Arkangelin kuvernementin Kemin kihlakunnan rippikirjoista vuosilta 1900 ja 1910. Kyseiset paperikopiot on nidottu useiksi kirjoiksi, ja niitä voi pyytää kaukolainaan myös lähimpään maakunta-arkistoon. Myös Karjalan Sivistysseuran sukututkimustoimikunta on digitoinut nämä rippikirjat ja ne ovat löydettävissä Sampo-tietokannasta.

Näihin kopioihin on merkitty henkilöt perheineen alueittain, esimerkiksi Vuokkiniemen volostissa (useita kyläkuntia käsittänyt hallintoalue) ja sitten myös huuttoreittain (tiivis kyläyhteisö, jossa kaikki talot sijaitsivat samassa ryhmässä) ja pikkukylittäin. Joskus perheet on jaoteltu sukunimittäin venäläisten aakkosten mukaisessa järjestyksessä.

Valvontakirjat

Valvontakirjat (verorevisiot) ovat ortodoksisten seurakuntien valvontapiirien asiakirjoja. Ortodoksiset hiippakunnat olivat jakautuneet valvontapiireihin, joita valvoivat piirivalvojat. He olivat yleensä pappeja, jotka oman seurakuntatyönsä ohessa ottivat valvontatehtävän. Piirivalvojat raportoivat piispalle oman valvontapiirinsä hallinnollisista asioista ja tilastoista.

Valvontakirjoihin merkittiin yleensä kaikki asukkaat, olivatpa he vanhauskoisia tai kirkkoon kuuluneita.

Venäjänkielisissä asiakirjoissa yleisesti esiintyviä termejä

Ammatteja ja siviilisäätyjä

  • Крестьянин = Talonpoika
  • Священник = Pappi
  • Пи́сарь = Kirjuri
  • Рядовой = Sotamies, kirj. rivimies
  • Солда́т= Sotilas
  • Вдова= Leski
  • Невеста = Morsian
  • Жени́х = Sulhanen
  • Брат = Veli
  • Сестра = Sisko
  • Сын = Poika
  • Дочь = tytär
  • Де́вочка= Neiti, neitsyt

Kuolinsyitä

  • Старость = Vanhuus
  • Простуда = Vilustuminen
  • Кашель = Yskä
  • Утопление= Hukkuminen
  • Оспа= Isorokko
  • Тиф= Lavantauti
  • Чахотка= Keuhkotauti

Yleisiä miesten nimiä

  • Иван = Ivan, Iivana, Iivo jne.
  • Иоанн = Vanhempi muoto Iivanasta
  • Васи́лий = Vasili
  • Андрей = Andrei, Ontrei, Antti
  • Герасим = Gerasim, Jarassima
  • Тимофей = Timofei, Timi, Timo
  • Егор, Георгий= Jegor, Georgi, Jyrki, Yrjö

Yleisiä naisten nimiä

  • Мария= Maria, Mari, Muarie jne.
  • Анна= Anna, Anni
  • Агафья = Agafia, Okahvie
  • Екатерина = Jekaterina, Katti, Katri
  • Гликерия = Glikeria, Lukerie, Lukki, Loviisa
  • Ирина = Irina, Iro, Irja

Sanastoa löytyy lisää teoksesta Väinö Sointula: Sanasto sukututkijalle. 6. uudistettu painos (2014). Painokseen on lisätty luettelo venäjänkielisistä sukututkimussanoista. Sen koostamisessa ja tarkistamisessa ovat avustaneet Karjalan tasavallan kansallisarkiston tietopalvelun päällikkö Jelena Usachjova ja ammattisukututkija, kääntäjä Tuula Kiiski.

Joukko vienalaisten sukujen tutkijoita on koonnut luettelon eri lähteissä esiintyneistä etunimistä, niiden puhekielessä käytetyistä vaihtoehdoista sekä mahdollisista venäläisistä ja suomalaisista vastineista: Vienalaiset etunimet ja niiden esiintymismuotoja (pdf)

Huomioita lähteiden käytettävyyteen

Käytännöt vaihtelevat suuresti. Joillakin paikkakunnilla asiat kirjattu hyvin tarkasti. Toisilla paikkakunnilla merkinnöissä saattaa olla hyvinkin paljon puutteita. Varsinkin varhaisimmissa väestöluetteloissa osa kylistä ja niiden asukkaista on jäänyt merkitsemättä. Väestöluettelossa vanhauskoiset on toisinaan merkitty erilliseen luetteloon.

Korruptio ja huolimattomuusvirheet ovat myös vaikuttaneet tietojen paikkansapitävyyteen. Perhe saattoi esimerkiksi maksaa kirjurille, jotta perheen poikia – tai joitakin heistä – ei merkittäisi kirjoihin lainkaan. Tällä menettelyllä haluttiin estää poikien joutuminen Venäjän armeijaan, jossa palvelus saattoi pisimmillään kestää 25 vuotta.

Juliaanisen ja gregoriaanisen kalenterin erot näkyvät selkeästi syntymäajoissa. Suomeen tulleilla ja kirjoihin merkityillä vienalaisilla syntymäaika saattaa olla kahta viikkoa myöhempi kalenterien eroavuudesta johtuen. Juliaaninen kalenteri on vuodesta 1900 alkaen 13 vuorokautta gregoriaanista kalenteria jäljessä. Vuonna 2100 ero kasvaa neljäksitoista päiväksi.

Syntymäajat kannattaa aina tarkistaa kastemerkinnästä. Kaikkia lapsia ei välttämättä kastettu ollenkaan, eivätkä he siksi näy metrikoissa. Vienassa on ollut tapana antaa sama nimi usealle saman perheen lapselle. Perheessä siis saattoi olla kolmekin Ivan-nimistä poikaa.

Metrikoissa mainitut kylät eivät välttämättä ole niitä kyliä, joissa kyseinen henkilö on syntynyt ja asunut, vaan kylä, joissa hänet on kastettu. Pikkukyliä ei ole edes merkitty. Mikäli toiseen kylään muuttanut naimaton nainen sai lapsen, kastemerkinnässä lapsen syntymäkyläksi merkittiin kuitenkin äidin kotikylä.

Venäjän puolen asiakirjoihin merkityt syntymäajat voivat saman henkilön kohdalla poiketa merkittävästi Suomen puolen merkinnöistä. Suomeen tulleet miehet usein vanhensivat itseään 1–2 vuotta. Naiset puolestaan nuorensivat ikäänsä 1–3 vuotta. Mitä vanhemmasta ihmisestä on kyse, sitä suurempi saattaa olla ero todelliseen ikään.

Kummit olivat yleensä sukulaisia, mutta eivät aina. Esimerkiksi jos henkilö on kastettu aikuisena, niin kummina saattoi viran puolesta olla pappi tai diakoni. Lasten kummit olivat yleensä suunnilleen samanikäisiä kuin lasten vanhemmat.

Kuolinsyyt ja kuoliniät on metrikoissa merkitty epätäsmällisemmin kuin Ruotsi-Suomessa. Alle 5-vuotiaat ovat metrikoiden mukaan yleensä kuolleet kouristukseen, noin 5–55-vuotiaat kuumeeseen ja yli 55-vuotiaat useimmiten vanhuuteen tai ikääntymiseen. Kuolinsyiden kirjo laajeni ja tarkentui 1800-luvun loppupuolella.

Vanhauskoisuuden vaikutus

Karjalaiset olivat pääasiassa ortodokseja, mutta kylissä myös vanhauskoisuus eli vahvana. Vanhauskoisiksi eli starovieroiksi tai raskolnikoiksi kutsuttiin ortodokseja, jotka eivät hyväksyneet valtionkirkon uudistamista 1600-luvun puolivälissä. Kirkolliskokous julisti vanhan uskon harhaoppiseksi. Monet vanhauskoiset pakenivat Laatokan Karjalasta ja Tveriltä uusille elinalueille Vienaan ja Aunukseen.

Vanhauskoiset eivät avioituneet valtionkirkon käytäntöjen mukaisesti. Vienankarjalaiset häätavat olivat juurtuneet niin syvään, että vaikka kirkollinen vihkimys oli suoritettu, morsian ei saanut mennä miehelään ennen kuin vienankarjalaiset häät oli vietetty. Tärkeintä oli yhteisön hyväksyntä häärituaalissa, jonka aikana sosiaaliset suhteet ja statukset muuttuivat ja vahvistettiin uudelleen. Usein myös kirkollista vihkimystä pitkitettiin sopivaan tilaisuuteen pidettäväksi. Aika saattoi olla kuukausia tai jopa vuosia. Kirkollisen vihkimyksen puuttuessa papit merkitsivät syntyneet lapset usein aviottomiksi, eikä isää mainita lähteissä. Kirkon näkökulmasta lapset olivat lehto- eli jalkalapsia, ja heidän sukunimekseen kirjattiin usein Bogdanov eli ’Jumalan antama’.

Ortodoksinen pappi ei siunannut vanhauskoisia vainajia. Heidän poismenonsa on kuitenkin kirjattu metrikkakirjoihin, joskus vuosikausia kuoleman jälkeen.

Lasten kastamisessa ei pidetty kiirettä. Virallisen kasteen ottamisen suhteen on voitu viivytellä vuosikausia. Metrikoihin lapset merkittiin kastevuoden, eikä syntymävuoden mukaan.

Vanhauskoisuus väheni 1900-luvun alkupuolella. Se säilyi enimmäkseen vanhojen naisten uskontona.