Vienanmeren rannikko

Vienanmeren rannikon karjalaiselinpaikkojen šynty (1000–1700)

Karjalaisie levisi 1000-luvun alkuvuosišatoina Vienanmeren rannikolla. Hyö vähitellen vallotettih koko šuvisen ta läntisen rannikon šamoin šisämaita. Slaavilaiset niise ruvettih leviemäh Vienan rannikolla ta Novgorodin vaikutušvalta karjalaisien kešen kašvo. Rannikon karjalaiset ta venäläiset šuatih elantuo merikalaššukšešta, kaupankäynnistä ta merišuolan keittämiseštä.

Karjalaiset iellähki käytih turkiskauppua ta kerättih pakkoverotušta saamelaisilta niin pitälti kuin voitih, kuitenki myöhemmin jouvuttih vähittelen luopumah šiitä novgorodilaisien hyväkši. 1400-luvun alušta on šäilyn kauppakirjoja, kumpasista löytyy tietoja šiitä, jotta karjalaiset myötih kalaššuš- ta mečäššyšoikeukšie aina Lapin rajoilla šuaten. Asiekirjoissa kerrotah ”Karjalaisien viiještä šuvušta”, kumpasie oltih Kuurola, Roukkula, Tiurula, Valtola ta Viimola. Roukkulan ta Valtolan (Vallittu) šukujen jäšenie mainitah Novgorodin hallinnon luottamušruatajina ta šotapiälikköinä.

Šuolan keittämini merenveještä oli tunnettu jo keškiajalla Norjan ta Vienan rannikolla, ka teollisuušmittoih še kehitty 1500-luvulla. Vienanmeren rannoilla yksistäh karjalaisien halliččomalla rannikolla oli noin 180 šuolan keittämyö ili varniččua. Yksi varničča šai tuottua äšen 100 tonnie šuolua vuuvvešša. Šuolan tuotantuo varoin tarvittih ylen äijän polttopuita, rautua haihtopannuja varoin ta kuletušvälinehie, jotta šuattua ne markkinoilla. Šakšalaisen 1700-luvun Venäjän matkailijan Sigmund Herbestrenin mukah 2000 rahtihevoista veti talviaikana šuolua Vienanmereltä Novgorodih. Karjalaiset vietih äijän šuolua myötäväkši Šuomen markkinoilla. Šitä käytettih vaihtokaupašša, esimerkiksi turkiskaupašša.

Rautua šuolakeittopannuih šuatih Iänisjärven pohjoisošašša olijan Iänisniemen rautaesiintymistä, kumpasista karjalaiset opaššuttih erottamah rautua domničoissa jo 1500-luvulla. Rautateollisuuvvešta tuli tärkie tuotantoala Iänisjärven šeuvulla. 1700-luvun alušša Pietari Šuuren käšyštä avattih rauta- ta ašetehtahie šuurien armeijien tarpehih. Näin šai alun Petrozavodsk (Pietarin tehaš) ili Petroskoi. Työvoimua tehtahih šuatih piäasiešša pakottamalla töih paikallisie talonpoikie. Tehaštyö oli heilä aivan vierašta, ruato oli jykie ta olot kauheita.

Posted in Uncategorized |
Bookmark the permalink.

Šotie ta kaupankäyntie

Rajariitoja, šotaretkie ta kaupankäyntie (1400–1500)

Šinä aikana oli šotie, kumpasista kerrotah starinat ta kut eletäh rahvahan muississa. Novgorodin kronikka kertou, jotta vuotena 1377 ičehalukkahat joukot hyökättih Oulujoven šuulla nemtsien (vierašmualasien) rakentamua linnakehta vaštah. Näijen joukkojen piälikkönä oli tunnettu Iivana Feodorinpoika Vallittu. Šavolaiset puoleštah tahottih 1400-luvun alušša šiirtyä Pähkinäšuaren rajan itäpuolella, onnakko jouvuttih karjalaisien vaštarintah. Vuotena 1411 Ruočči hyökkäsi Viipurista šotajoukkoineh Käkišalmen linnoitušta vaštah, šilloin venäläiset ruttoh hyökättih Viipurih.

Pohjanmualla venäläiset ta karjalaiset tahottih pityä kiini vanhoista oikeukšista, kut oli šuunnattu Ruoččie ta šen tukemie länšišuomelaisie vaštah. Venäläiset ta karjalaiset vahvissettih vuatimukšieh hyökkäyšyritykšillä Pohjanlahen rannikolla. Venäläiset ta karjalaiset hävitettih Kemin, Iin ta Liminkan voolostit vuosina1454 ta 1461. Pohjalaisien kuninkahalla työnnettyjen valitukšien mukah ryššät oli tultu kevättalvella 1479 luatimah kauppua ta kaččomah rauhan oloja. Hyö lähettih poikeš pyhäajan puolivälissä, ka tultih tuaš virpopyhänäpiänä vahvoineh joikkoineh ta hävitettih monie voolostija.

Rajariitojen ta ryöštöretkien välillä karjalaiset käytih kauppua lännen šuunnalla. Torniošša 1519 käynyt tutkimušmatkailija Olaus Magnus kertou vuosittaisista markkinoista ta kauppatavoista:

”Ei nimissä muušša pohjoispuolella ole niin vilkašta kauppua kuin tiälä Torniošša. Šinne keräytyy valkovenäläisie, lappalaisie, bjarmeja, pohjalaisie, šuomelaisie, ruoččilaisie, hämäläisie ta helsinkiläisie…. Kaupašša ei käytetä käteisie rahoja, šentäh kun šikäläini rahvaš ei pie rahoja arvošša, vain vaihtau tavarua tavarah. Näin luajitah, šentäh kun kavalat kauppamiehet rahvahan yksinkertaisuuvven ta uškovaisuuvven takie rikeneh tuotih rahua, kummaista on huomattu viäräkši. Näin monet viekkahat venäläiset meinatah luatie iellähki. Niillä on tapana tulla šinne šuurella joukolla kešäpäivän šeisaukšen aikoih kantaen olkapäilläh venehie erähičči pitkie taipalie vesistöjen välillä. No još heijän petoš huomattih, ni hyö heti šuatih rankaissukšen.”

Ruočin koilispolitiikka oli 1500-luvulla hyvin ekspansiivini. Piämiäränä oli Ruočin rajojen šiirtämini koiliseh päin, Karjalan ta Inkerin vallottamini. Vuotena 1570 Ruočin ta Venäjän välillä šytty šota Baltian hallinnašta. Šotavuuvvet 1570–1595 oltih jykietä aikua šuurella alovehella molommin puolin rajua. Šuomešša šota tunnetah pitkänävihana, a Karjalašša varaššuššotana. Varaššuššovan aika oli oikein jykie Käkišalmen karjalaisilla, kut oltih Ruočin politiikan tiellä ta šamoin šavolaisienki, kumpaset tahottih lisätä omie maita.

Käkišalmen linna ta šamoin Luatokan länši- ta pohjoispuolella ollut Käkišalmen gubernia oli Ruočin valloitušpolitiikan piämiäränä koko 1500-luvun ajan. Käkišalmen gubernija šilloin levisi nykyseh Šuomen Pohjois-Karjalah, kumpasen eläjät piettih Oulujärven rantojakin eränautinta-alovehina. Ruočči ta šen alamaiset šuomelaiset talonpoikaisjoukot hyökättih 1500-luvun loppupuolella karjalaisien piällä lukemattomie kertoja. Hävityš- ta koštoretket luajittih šiviilirahvahan elämyä šietämättömäkši molommin puolin rajua.

Venäläisien ta karjalaisien šota- ta hävityšretket šuuntauvuttih ruoččilaisien vallottamilla alovehilla Oulujärven šeuvulla, Pohjanmualla, Pohjanlahen rannikolla. Šykyšyllä 1585 karjalaiset partisanit tuaš hyökättih Oulujärven kautta Oulujovella. Hyö poltettih kylie ta tapettih rahvašta. Kevättalvella 1586 oli uuši partisaanihyökkäyš Oulujärvellä, ta kertomukšien mukah šilloin karjalaiset tapettih 120 Liminkan mieštä, kumpaset oli tultu keryämäh ruisšatuo kaškimailta. Muukin Šuomi šai ošah šotaretkistä šilloin, kun Venäjän ruhtinaš ta vakinaini šotajoukko otti ošua niih.

Pohjanmuan talonpojat Ruočin kuninkahan kannuššukšella järješšettih koštoretkijä Vienan Karjalah. Kiiminkiläini talonpoikaispiälikkö Pekka Veisanen johti vuotena 1589 koštoretkie Vienah ta poltti Kantalahen muita Vienanmeren rannikon kylie ta tappo eläjie. Perinnehtiijon mukah Veisanen oli johtan šamoin pohjoseh šuoritettuo hävityšretkie. Šilloin roštuon huomenekšena 1589 tuhottih Petsamon ortodoksimanasteri ta kaikki 200 manahhua tapettih.

Pitkäviha loppu vuotena 1595 Täyssinäššä šolmittuh rauhah. Monivuotisen riitaisen rajankäynnin tulokšena Ruočin ta Venäjän raja oli šiirretty Pähkinäšuaren rauhan rajašta koiliseh päin. Vienan karjalaisilla Täyssinän rauhan raja oli tärkie, šentäh kun še pisy valtakunnan rajana Kuhmon, Šuomuššalmen ta Kuušamon kohilla. Tämä on yksi Europan vanhimmista rajalinjoista valtakuntien välillä. Täyssinän rauhašša Käkišalmen linna ta voolosti jiätih vielä Ruočilta šuamatta.

Venäjän kruununperintöriitojen aikana šolmitušša Stolbovan rauhašša vuotena 1617 Käkišalmen voolosti, Luatokan pohjoispuoli ta Inkerinmua liitettih Ruoččih. Ruočči nousi 1600-luvulla šuurvallakši, še kävi šotua nuapureita vaštah ta oli šilloin luajenemašša.

Posted in Uncategorized |
Bookmark the permalink.

Kahekši juattu Karjala

Kahekši juattu Karjala (1300–1400)

1200-luvulla Karjalua ahissettih kakši šuurta talouvellista, uškonnollista ta šotilallista voimua. Länneštä kulettih roomalaiskatolisen kirikön tukijat ruoččilaiset ta šuomelaiset, a koilisešta ortodoksien kirikön innoššettavat slaavilaiset. Koilini Šuomi ta Karjala oltih Euroopan viimesie pakanallisie alovehie roomalaiskatolisen ta ortodoksisen kirikön välissä. Roomalaiskatoliset ruoččilaiset luajittih ristimatan Karjalah vuotena 1293 ta peruššettih Viipurin linnan oman vallan merkiksi.

Yhteyš Novgorodih vei karjalaiset ortodoksisen kirikön lähetyštyön piirih jo 1100-luvulla. Uškonnon viljelyn keškukšiksi peruššettih manasterija ta šeurakuntie. Niinpä Valamon manasteri šai alun noina aikoina. Luatokan rannikon ortodoksiset šeurakunnat peruššettih tovennäkösešti vuotena 1227 luajitušša luajašša lähetyšoperatijošša, kumpasešša Novgorodin aikakirjan mukah ruhtinaš Jaroslav ”työnti kaštamah äijän karjalaisie, melkein kaikki ihmiset”.

Uškonnolliset, kaupalliset, valtijo- ta šotilaššuhtehet yhissettih karjalaisie Novgorodin šuuntah. 1200-luvun šotakonflikteissä karjalaiset yleisešti taisseltih ortodoksisien novgorodilaisien rinnalla katolilaisie ruoččilaisie ta länšišuomelaisie vaštah. Vuotena 1270 Karjala mainitah enši kerran Novgorodin volostina tai hallintoalovehena.

1200-luvun šotakauši loppu Pähkinäšuaren rauhah vuotena 1323. Pähkinäšuaren rauha jako enšimmäisen kerran karjalaisen heimon kahtie. Raja miärättih kulkomah Retušuarešta (Krondstatista) lähtien Karjalankannakšen halki pohjoseh ta loitommakši Vuokšen ta Saimuan pohjoispuolen kautti luoteheh Pyhäjovella Pohjanlahen rannikolla. Rauhanšopimukšen jälkeh šynty Ruočin Karjala ta Venäjän Karjala. Rajan länšipuolen karjalaiset ajan piäštä omakšuttih läntisie kulttuurivaikutteita ta roomalaiskatollisen uškonnon. Viipurista tuli Ruočin Karjalan keškuš. Ortodoksisen Karjalan keškušpaikakši tuli Käkišalmi, kumpani oli Novgorodin hallušša.

Pähkinäšuaren rauhan rajua ei konšana merkitty kiistatta yksišelitteisešti muaštoh. Ruttoh šuomelaisie rupesi šiirtymäh rajan yli Pohjanmuan rannikolla ta Šavoh. Ortodoksiset karjalaiset jouvuttih vetäytymäh koiliseh, onnakko hyö jatettih erän- ta kaupankäyntie Pohjanmualla ta käytih Oulun, Kemin ta Tornion jarmankoilla. Rauhanomaisen kanššakäymisen rinnalla šynty ristiriitoja eräalovehista ta kalavesistä. Šamoin viljelyšmaista šynty kiistoja kuin luonnonheinän korjuajie ta kaškimaijen polttajie näyttäyty toisen heimon omikseh pitämillä mailla. Šynty väkivaltasie yhtehtörmäykšie.

Pähkinäšuaren rauhan aikah Venäjällä ei vielä ollun ruhtinašvaltua. Moskova vašta rupesi ottamah valtua Novgorodilta ta muijen Venäjän alovehilta. Moskova alisti Novgorodin 1470-luvulla, šilloin karjalaiset pogostat šiirryttih Moskovan hallinnon alasiksi. Kronikan mukah šuurruhtinaš Iivana kävi vuotena 1475 jakamašša oikeukšie Novgorodissa, kumpani jo oli šen vallan alla. Häntä käytih kunnivoittamašša erilaisien rahvašryhmien valitut ihmiset. Niijen joukošša oli niise karjalaisie.

Posted in Uncategorized |
Bookmark the permalink.

Ristiretkien aika

Karjalaisen heimon noušukauši ristiretkiajalla (1000–1200)

Karjalan kulttuurikehitykšen painopistehekši tuli Luatokan pohjoispuolini rannikkoaloveh Käkišalmešta Kurkijoven ta Sortavalan kautti Aunukšeh. Karjalaini heimo lujentu viikinkiajan lopulla ta ristiretkiajalla 900–1200-luvuilla. Šilloin karjalaiset elettih vesimatkojen varšiloilla, mečäššettih, käytih turkkiskauppua vieläi verotettih lappalaisie. Karjalaisien kaupankäynnin luonnollini šuunta oli tärkiemmän kauppatavaran turkikšien hankinnan ošalta pohjoni ta niijen jälkehmyönti šuvini tai Novgorodin šuunta.

Karjalaiset ei konšana oltu yhtehisenä kanšana eikä niillä ollun omua valtijota. Tärkiemmät alovehet tultih omiksi šuku- ta kyläyhteisöiksi šuurella alovehella. Merkittäviksi elinalovehiksi tultih Karjalankannaš, Viipurinlahen ympäristö, Luatokan pohjoisošan rannikkošeutu vieläi Iänisjärven ympäristö. Karjalaisien eränkäynti ta kauppamatat tultih näkyviksi 1200–1300-luvuilla. Šilloin vesimatkoja pitin hyö liikuttih Pohjanlahen rannikolla šuaten, missä peruššettih kauppapaikkoja lohijokien rannoilla Pyhäjoven ta Torniojoven välisellä alovehella. Iänisen rannoilta karjalaiset levittih Vienanmeren rannikolla ta Vienan erähih paikkoih, mistä käsin hyö luajittih erä- ta kauppamatkoja pohjoseh Šuomeh ta Lappih.

Karjalaiset, kumpaset elettih Vienanmeren rannikolla, ta bjarmien kuulusa kauppakanša oltih višših kielišukulaisie ta yhteistyötoverija. Bjarmien ta karjalaisien elinkeinoina oli turkismečäššyš ta -kauppa, šentäh hyö pitälti kaupittih monešša šuunnašša. Karjalaiset mečäštäjät ta kauppamiehet myötih šoopelija, niätie, kärppijä ta muita turkikšie Novgorodih, Kiovah ta etähämmäkšiki Bysanttih. Bjarmiloilla oli Vienajovella kauppayhteyvet Volgan kautti Mesopotamiah ta Lähi-Itäh. Tämä kanšainvälini kauppa kukki šiih šuate kuni 1400-luvulla tataarien vallotuš katko kauppayhteyvet.

Posted in Uncategorized |
Bookmark the permalink.

Viikinkiaika

Karjalan heimo muovoštuu viikinkiaikana (800–1000)

Karjalaisien kačotah muotoutunuon nuapureista erottuvakši heimokši viikinkiajalla 700 –800-luvuilla. Šuomenšukusie uušie eläjie Šuomenlahen, Luatokan ta Iänisjärven alovehella tuli Volgan šuunnalta vesimatkoja Vienanmeren rannikon kautti. Šamoin Länši-Šuomešta rupieu tulomah uušie eläjie Karjalan kannakšella ta Luatokan luoteisrannikolla, ket šiitä šulettih Uralilta päin tulijah rahvahah. Novgorodin aikakirjoissa nämä heimot tunnetah nimellä čuudit. Loittuona Vienajoven šuunnalla eläjie heimoja kučuttih taipalentakasiksi čuudeiksi. Karjalaiset ili Korelan (Käkišalmen) šeuvun eläjät mainitah omana ryhmänä vuuvven 1143 aikakirjašša. Skandinaaviset saagat tunnetah nimet Kirjalabotn ta Kirjalaland jo ennein šitä.

Viikinkit ta slaavit tavattih toisie ta karjalaisie kauppapaikoilla Šuomenlahen ta Luatokan rannoilla. Viikinkipiämieš Rurik yhisti 860-luvulla slaavilaisie ta šuomenšukusie heimoja Novgorodin valtijokši, mistä šynty vuosišatojen ajakši karjalaisien kohtaloja halliččija voima. Šamah aikah yhissettih Ruočin heimot valtijokši, kumpani luajeni niise Šuomenlahelta varšinaisšuomelaisien, hämäläisien ta karjalaisien heimojen alovehilta. Näin tuli Šuomen ta Karjalan heimojen kohtalokši elyä ta kašvua kahen nousijan valtijon, Ruočin ta Venäjän välillä.

Vienanmeren rannikoilla oli rahvašta jo 800-luvulla. Arvellah, jotta tarunomani Bjarmia šijoutu Vienajoven tahi Vienanmeren rannoilla, mistä šuoritti kauppamatkoja jokireittijä myöte Volgah šuaten. Enklannin kuninkaš Alfred kertou 800-luvun kirjoissa norjalaisešta merenkävijäštä Ottarista, kumpani purjehti laivalla pohjoseh ta koiliseh. Ottar törmäsi Vienajoven varrella rahvahah, kumpani viljeli ta kävi kauppua. Tutkijat arvellah, jotta še oli šuomenšukuni rahvaš, šentäh kuin tiijetäh, jotta venäläiset tultih šinne vašta 1100-luvulla.

Skandinavisissa saagoissa kerrotah norjalaisien retkistä Vienajovella 900-luvulla. Hyö käytih kauppua onnakko oli ryöštöretkijäki. Vaštavuorosešti karjalaiset käytih Norjan rannikolla 1000-luvulla šovan ta kaupan merkkilöissä aina 1400-luvulla šuaten. Arvellah, jotta nämä matat jätettih jälen kalevalaiseh kanšanperinteheh.

Posted in Uncategorized |
Bookmark the permalink.

Istorija

Ruočin ta Šuomen valtijojen ta toisualta Novgorodin ta Moskovan välini raja on muuttun moneh kertah Torniojoven ta Pähkinälinnan välillä. Karjalan istorijan ošašša kerrotah, kuin karjalaisen heimon aloveh on ollun kahtie juattu Pähkinäšuaren rauhašta nykypäiväh šuate.

Ortodoksista uškuo olijan ta karjalua muamonkielenä pakasijan rahvahan elinpaikat on koko istorijan ajan oltu piäasiešša Venäjän puolella.

Wienan Karjalaisien Liitto ta šen šeuruaja Karjalan Šivissyššeura on toiminnaššah keškitytty Vienan, Aunukšen ta Raja-Karjalan kielen ta kulttuurin šäilyttämiseh ta šivissyštyön tukeh. Šeura ei ole ottan kantua rajojen uuvveštah muuttumisešša tai muih valtijojen välisih poliittisih kyšymykših. Poikkeukšena täštä linjašta oltih vuosien 1917–18 rauhattomat ajat, konša karjalaiset muijen Venäjän vähemmistökanšojen tavoin ečittih šelvyyttä omah kanšalliseh ašemah. Šilloin Šeura tuki enšin Vienan Karjalan autonomijua ta šen jälkeh liittämistä juuri iččenäiseh Šuomeh. Tuon ajanjakšon jälkeh Šeura ei ole ottan kantua rajojen muutokših eikä Karjalan valtijolliseh ašemah.

Posted in Uncategorized |
Bookmark the permalink.

Kirjallisuutta

Karjalan kielen oppikirjoja ta kielioppitietuo

  • E.V. Ahtia: Karjalan kielioppi. Suojärvi 1936 Näköispainos 2009 (Karjalan Kielen Seura)
  • D. Bubrih, A. Beljakov, A. Punzina: Karjalan kielen murrekartasto. 1997 Helsinki
  • Arvid Genetz: Kertomus Suojärven pitäjästä ja matkustuksestani siellä 1867. Suomi V:8. 1870 Helsinki (s.201–275)
  • Arvis Genetz: Vepsän pohjoiset etujoukot. Kieletär 1:4. 1872 Helsinki (s. 3–194)
  • Arvid Genetz: Tutkimus Venäjän Karjalan kielestä (Suomi II:14). 1881
  • Arvid Genetz: Tutkimus Aunuksen kielestä (Suomi II:17). 1884
  • O. Iljina, L. Bogdanova. L. Markianova: Karjalan kielen harjoituskogomus. Nominat. Livvin murdehel. Petroskoi 1999
  • Olga Karlova: Vienankarjalan alkeiskurssi. 2011 Petroskoi
  • Juho Kujola: Äänneopillinen tutkimus Salmin murteesta. 1910 Helsinki
  • L’udmila Markianova: Livvin murdehen foneetiekku. (Opetusmoniste) Petroskoi 1992
  • L’udmila Markianova: Livvin murdehen morfolougii. Nominat da abusanat.(Opetusmoniste) Petroskoi 1993
  • L’udmila Markianova: Livvin murdehen morfolougii. Verbit. Adverbit. (Opetusmoniste) Petroskoi 1993
  • L’udmila Markianova: Karjalan kielioppi 5–9 (siis 5–9 luokille). Petroskoi. 2002
  • L’udmila Markianova ja Aaro Mensonen: Opastummo karjalakse, Lugemistu aiguzile. 2006 Petroskoi (Karjalan Kielen Seura)
  • Paula Palmeos: Karjala Valdai murrak. 1962 Tallinn
  • Raija Pyöli: Livvinkarjalan kielioppi. 2011 (Karjalan Kielen Seura)
  • Raija Pyöli: Livvinkarjalan harjoituskirja. 2012 (Karjalan Kielen Seura)
  • Vladimir Rjagojev: Tihvinskij govor karel’skogo jazyka. 1977 Leningrad
  • Pekka Zaikov: Karjalan kielen murreoppia. (opetusmoniste) Petroskoi 1987
  • Pekka Zaikov: Karjalan kielen kielioppie I. Iänne- ta muoto-oppie. (Opetusmoniste) Petroskoi 1992
  • Pekka Zaikov: Karjalan kielen kielioppie II. Muoto-oppie. (Opetusmoniste) Petroskoi 1993
  • Pekka Zaikov: Glagol v karel’skom jazyke. Petroskoi 2000
  • Pekka Zaikov: Karjalan kielioppi 5–9 (siis 5–9 luokille). Petroskoi. 2002
  • Pekka Zaikov: ”Vuokkiniemies paissah puhasta karjalua” s. 264–290 (teoksessa Tupenkolahuttajien mailla, toim. Kai Paajaste. Jyväskylä 2006)
  • Pekka Zaikov: Vienankarjalan kielioppi. Lisänä harjotukšie ta lukemisto. 2013 (Karjalan Sivistysseura
  • P. Zaikov, L. Rugojeva, O. Gorskova: Karjalan kielen harjoituksia. Petroskoi, 2000

Karjalan ta lyydin kielen šanakirjoja

  • Lyydiläismurteiden sanakirja, toim. Juho Kujola. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia 1944
  • Salmin murteen sanakirja, toim. Pekka Pohjanvalo. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia 1947, täydennysosa 1950
  • Karjalan kielen sanakirja, osat 1–6 (1968–2005), Suomalais-Ugrilaisen Seuran toimituksia, Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen julkaisuja. Päätoimittaja 1.–3. osissa Pertti Virtaranta, 4.–6. osissa Raija Koponen. Kirja on murresanakirja, jossa on mukana kaikki murteet lyydiläismurteita lukuun ottamatta. Sanakirjan verkkoversio julkaistiin 2009 osoitteessa http://kaino.kotus.fi/kks
  • Slovar’ karel’skogo jazyka (livvikovskij dialekt), aunukselaismurteiden sanakirja, selityskielenä venäjä, toim. G. N. Makarov 1990 Petroskoi
  • Slovar’ karel’skogo jazyka (tverskie govory), Tverin karjalaismurteiden sanakirja, selityskielenä venäjä, toim. A.V. Punžina 1994 Petroskoi
  • Karjal–ven’alaine sanakniigu, opiskelusanakirja aunukselaismurteista venäjään, toim. L’udmila Markianova ja Tatjana Boiko 1996 Petroskoi
  • Impilahden karjalan sanakirja, toim. Matti Punttila. Suomalais-Ugrilaisen Seuran toimituksia, Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen julkaisuja 1998
  • Karjalais–venäläini sanakirja, opiskelusanakirja vienalaismurteista venäjään, toim. Pekka Zaikov ja Larisa Rugojeva 1999 Petroskoi
  • Frazeologitšeskij slovar’ karel’skogo jazyka, karjalan kielen fraasisanakirja, toim. V. P. Fedotova 2000 Petroskoi
  • Omua tšomua, aunuksenkarjalan murteen sanakirja (taskusanakirja), toim. Juha-Lassi Tast.WSOY 2000
  • Uuzi abun’iekka, lyhyt karjalais-suomalainen sanasto, toim. Kosti Pamilo. Omakustanne (Karjalan Sivistysseura) 2000
  • Karjal–suomi–karjal sanakniigu, toim. Martti Penttonen (Karjalan Kielen Seura) 2006
  • Sopostavitel’no-onomasiologitsheskij slovar’ dialektov karel’skogo, vepsskogo, saamskogo jazykov, toim. Juri Jelisejev 2007 Petroskoi
  • Sanakirja suomi–karjala, toim. Ljudmila Markianova ja Raija Pyöli. Salmi-Säätiö 2008
  • Karjalan varsinaismurtehien sanakirja, toim. Vieno Fedotova ja Tatjana Boiko 2009 Petroskoi
  • Suuri ven’a-karjalaine sanakniigu (livvin murdeh), toim. Tatjana Boiko ja L’udmila Markianova 2011 Petroskoi
Posted in Uncategorized |
Bookmark the permalink.

Karjalankielisen kaunokirjallisuuvven šynty

Karjalan kielellä on varšinki 1980-luvun lopušta lähtien ilmeštyn lukusie murrehnäytehkokoelmie ta oppikirjoja aapisista kielioppiloih ta šanakirjoih, kuitenki šeuruavašša keškitymmä kaunokirjallisuuteh ili runoloih, kertomukših ta romaaniloih vain šatunnaisešti mainiten muuta.

Kirjallisuutta livvinkarjalakši

Karjalankielisen kaunokirjallisuuvven voipi kaččuo alkavan tovella vašta 1980-luvulla, konša livvinkieliset ili aunukšenkarjalakši kirjuttajat runoilijat ruvettih julkaisomah kirjutukšijah. Toki moni heistä oli kirjoitellun jo aikaisemmin, ta runoja ta pienie kertomukšie oli julkaistu eri lehtilöissä, mm. Punalipušša (myöh. Carelia) ta Neuvosto-Karjalašša (myöh. Karjalan Sanomat) šekä antologijoissa.

”Kaunokirjallisuuvven kešän tuonuona piäčkysenä” voit pityä Vladimir Brendojevie. Hiän julkaisi enšimmäiset omat livviksi kirjuttamat runot jo 1972 Neuvosto-Karjala-leheššä. Vuotena 1980 ilmešty runokokoelma Anusrandaine. Šiitä šeurattih runokirjat Hiilau huoli (1983), Kadajikko (1986), pienimuotoni proosateoš Kylmil (1988), Sa olet armas (1989), ta jo runoilijan kuoloman jälkeh ilmeštynyt Runoja (1991). Karjala-kuštantamo julkaisi vuotena 1999 Brendojevin runojen ta kiännökšien kokoelman Jättie hyvä jälgi muale.

Paavo Lukinin tuotanto kuuluu enšišijasešti lapšienkirjallisuuteh. Hiän oli alottan runoilemisen jo nuorena poikana ennein šotua. Vuotena 1981 hiän julkaisi runoelman Tuhkimus. Sanelemista karjalan livvin kielel. Lukinin kuoloman jälkeh ilmešty vielä kakši hänen runokirjua lapšilla: Mindäh kägöi kukkuu (1990) ta Iče minä (1996).

Santtu Karhu voitti vuotena 1988 Punalipun järještämän nuorien kirjuttajien runokilpailun runollah Mustas kois. Hänen runojah ei ole julkaistu kokoelmissa vain Oma Mua -leheššä, ta ne on ilmeššytty šävellettyinä Talvisovat-nimisen rockyhtyvehen esittäminä mm. šeuruavilla CD:illä: Pahoin brihoin pajatukset (2001), Hyvästit Karjala (2003), Terveh Petroskoi (2006) ta Allus oli muna (2009). Hänen runouš liikkuu rocklyriikašta humoristisih ta lyyrisih lauluih. Vuotena 2012 ilmeštynyöššä kirjašša Hyvästi Karjala, Terveh Petroskoi julkaistih Santtu Karhun lyriikoita kuin karjalakši šamoin ni Timoi Munnen šuomentamina.

Zinaida Dubininan runoja on julkaistu enšin Punalipušša, šiitä varšinki Oma Mua -leheššä. Lapšilla tarkotettu runokirja Silmükaivoine ilmešty vuotena 1995. Valgei koivikko (2003) šisältäy lehistöššä aikasemmin julkaistuja runoja. Paičči runoja, hiän on kirjuttan mm. kertomukšie, kiäntän aunukšenkarjalakši venäjän- ta šuomenkielisiä runoja, Uutta Šanua (Uuzi Sana 2003) ta Kalevalan (2009). Hänen kirjutukšieh on kerätty kirjah Kirjutukset, kumpani ilmešty 2013.

P’otr Sem’onovin vuotena 2004 julkaistuo teošta Puhtasjärven Maša on šanottu enšimmäisekši nykyaikasekši karjalankielisekši romaaniksi. Še muissuttau monella tapua vienalaiskirjailijien 1960–1970-luvuilla ilmeštynyitä karjala-aiheisie romaanija. Sem’onov alotti kuitenki runoilijana ta hänen enšimmäisie kertomukšie julkaistih Oma Mua -leheššä 1993. Vuotena 2009 ilmeššyttih hänen kertomukšet Rodinjärvi (Vallitut kerdomukset) kokoelmana. Hiän on šamoin kiäntän venäjänkielistä proosua.

Aleksandr Volkov on runoillun kuin livviksi šamoin ni (varšinki alukši) venäjäkši ta kiäntän venäjänkielistä runoutta; näitä on julkaistu monissa lehtilöissä. Häneltä on ilmeštyn mm. šeuruavat teokšet: Pieni D’essoilu (1997) ta Liivin virret (2004). Runoilijie ta šamoin lyhyjien kertomukšien kirjuttajie ollah Olga Mišina (mm. Kuldaine ildu 1993, Ratoi1996, Marin kukku 2003), Vasja Veikki (Elosen dorogat 2003) šekä Tamara Ščerbakova (mm. Pajun kukkazet – keviän viestit 1999 ta Armahile bunukoile 2002). Ivan Savinin runoteoš Roindurandu ilmešty vuotena 2005. Lukusien muijenki livviksi kirjuttajien tekstijä on julkaistu eri lehtilöissä ta kokoelmissa, mm. Maria Brendojevan runoja ta L’udmila Markianovan kertomukšie. Mainita voit vielä Leo Närjän enšimmäisen livvinkielisen näytelmän Huikkua pajuo, karjalaine (enši-ilta 1991).

Vuotena 2009 ilmeššyttih Natalja Sinitskajan kiäntämä Tove Janssonin Muumi-kirja Tiedoiniekan hattu, Zinaida Dubininan kiäntämä Kalevala ta L’udmila Markianovan kiäntämänä Jukka-Pekka Wuorikosken toimittama lapšienkirja Nalle Karhu, Meččyrunoloi lapsile. Vuotena 2010 ilmešty mm. Tamara Ščerbakova & Marjukka Patrakkan lapšienkirja Marjuškan ilot, L’udmila Markianovan kiäntämänä Juhani Ahon Juha, Natalja Sinitskajan In’aine ta hänen kiäntämänä Tove Janssonin Varattavu Iivananpäivy 2010, Muumitatan mustelmat 2012 ta vuotena 2011 Mikko Kuisminin ta Maria Kähärin Niina Nieglikon sygyzy ta 2013 Maria Kähärin kirja Milan perehen päivy. Lisäkši on ilmeštyn muutomie teokšie, kumpasien ainehisto on peräsin Karjalan Kielen Seuran järještämistä kirjutuškilpailuista.

Kirjallisuutta vienankarjalakši

Vienankarjalakši on kirjuttan toimittaja Raija Remšujeva, kumpasen runoja on julkaistu lehtilöissä ta kokoelmissa. Vuotena 1999 häneltä ilmešty lukukirja Ihmeh-hete. Hiän on šamoin kiäntän vienankarjalakši Uutta Šanua ta jo vuotena 1943 šuomekši ilmeštynyön Lauri Kuntijärven romaanin Yhessä ylettih (2004).

Vienankarjalaiset kirjailijat on kirjutettu šuomekši Karjalašša (kč. Karjalan šuomenkielisen kirjallisuuvven vaiheita) ta Šuomeššaki, esimerkiksi Onttoni Miihkali (ili Mikko Karvonen), Lauri Kuntijärvi, Mikko Samulinen ta Veikko Huotarinen, kumpasien teokšissa kuitenki henkilöjen vuorošanoissa on moničči käytetty vienankarjalua. (Kačo šamoin iellistä lukuo ”Kaunokirjallisuuvven enšiaškelehie”.)

Mauri Kunnakšen Koirien Kalevala ilmešty vienankarjalakši Nadja Lutohinan kiäntämänä vuotena 2010. Jukka-Pekka Wuorikosken lapšienkirjan kiänti vienankarjalakši Raisa Remšujeva ta še ilmešty vuotena 2013 nimellä Mössi Kontie: Meččärunoja lapšilla.

Kirjallisuutta varšinaiskarjalakši

Varšinaiskarjalakši on eniten kirjuttan Paavo Harakka. 1989 ilmešty tarinakokoelma Sunduga ta 1996 Tuhkamukki. Hänen kirjutukšie on kovottu 2010 ilmeštynyöh teokšeh Paavon paginat. Saara Tuovisen anekdottikirja Saaran kuaskut da starinat ilmešty enšimmäisen kerran 2007. Selma Eskelisen tarinoja ilmešty vuotena 2012 nimellä Uksen raosta kuultua.

Kirjallisuutta tverinkarjalakši

Hodari Hottarini kirjutti vuotena 1965 käsikirjutukšekši jiänyön omah kotimurteheh peruštuvan tverin kieliopin, keräsi šanaštuo ta kirjutti runoja, kumpasie on Karjalan tašavallaššaki julkaistuissa kokoelmissa ta Oma Mua -leheššä.

Vuotena 1992 ilmešty Mihail Orlovin luatima tverinkarjalan aapini. Hänen 1993 ilmeštynyt Otkrovenie-runokokoelma šisältäy venäjän- ta karjalankielisie runoja. Hiän šävelti runojah, kumpasista on tullun hyvin šuosittuja, esimerkiksi lauluna tunnetušta Armahazella-runošta.

1990-luvulla tverinkarjalakši alko runoilla Stanislav Tarasov. Oma randa -nimini runokokoelma ilmešty vuotena 1998. Nikolai Morozovin runoja on julkaistu Oma Mua -leheššä ta Tverissä ilmeštyjäššä Karielan Šana -leheššä. Vielä on mainittava Karielan Šana -lehen piätoimittaja L’udmila Gromova, kumpani on kirjuttan runoja L’udmila Barhatova -nimellä. Vuotena 2004 ilmešty Nikolai Balakirevin kirjuttama pienoisromaani Kuz’mičča ta vuotena 2012 Stuanovoine. Vuotena 2013 ilmešty Marjukka Patrakan lapšienkirja Šuuri kondie Ritva Lampivuon kuvittamana ta L’udmila Gromovan kiäntämänä.

Kirjallisuutta lyydin kielellä

Kuujärven lyydiksi on runoillun Miikul Pahomov. Hänen runoja on julkaistu eri lehtilöissä ta antologijoissa vuuvvešta 1989 lähtien. Häneltä on ilmeššytty runokokoelmat Tuohuz ikkunas 1993 ta Lüüdiland 2000. Hiän on šamoin lyydintän uškonnollisie tekstijä ta luatin yheššä Lidija Potašovan kera aapisen ABC-kird´ 2003. Vuotena 2009 ilmešty Marjukka Patrakan lapšienkirja Suur’ kondij (Ritva Lampivuon kuvituš).

Uušinta kirjallisuutta voit šeurata Karjalan Šivissyššeuran ta Karjalan Kielen Seuran verkkošivuilta.

Aihiešta enemmän šeuruavašša teokšešša, kumpaseh kirjutuš peruštuu:
Jaan Õispuu: Runoista romaaneihin: karjalaisuutta ja karjalankielistä kirjallisuutta Karjalassa. Tallinna 2006. Teokšešša on šamoin šuuri kirjallisuušluvettelo.

Posted in Uncategorized |
Bookmark the permalink.

Karjalankielini kirjallisuuš

Vanhimmat karjalan kielen muistomerkit ta enšimmäiset teokšet

Kun paissah karjalankieliseštä kirjallisuuvvešta, on tapana esittyä šamoin vanhat kielen muistomerkit. Karjalan kielen vanhin kirjallini muistomerkki on 1200-luvulta Novgorodin tuohikirjutukšissa (mm. Šalaman loičču, tuohikirjutuš nro 292). Karjalaisie šanoja, paikan- ta henkilönnimijä on mm. šeuruavissa verokirjoissa: Iänisen ympäristön viijennekšen verokirja vuosilta 1496 ta 1568, Novgorodin vatjalaisviijennekšen verokirja vuuvvelta 1500 ta enšimmäini ruoččilaini mua- ta verokirja 1589–93. Nämä ollah tärkeitä karjalaisien ašutušistorijan lähteitä.

Šeuruavien tekstien karjalankielisyyttä ei ole pietty täyšin varmana, ei ainaški miteinkänä merkittävänä kielen kannalta. Tuattomeijän-malitva julkaistih Sebastian Münsterin Cosmographia-teokšešša 1544. Mikael Agricola mainiččou Psalttarin esipakinašša julkaisomaššah jumalien luvettelošša šamoin karjalaisien jumalie. Niin ikäh 1500-luvulta on hollantilaisen Simon von Salingenin matkamuisselmissa tieto, jotta Feodor Zidenowa -nimini venäläini filosofi on kirjuttan Karjalan ta Lapin istorijan ta karjalan kielellä ušontunnuššukšen ta tuattomeijän-malitvon. Nämä kirjutukšet on kuitenki kavottu.

1700-luvun loppupuolelta olijašša P. S. Pallasin vertailovašša šanakirjašša on 273:lla venäjän šanalla kahenšuan muun kielen ta murtehen ohella šamoin karjalan ta aunukšen vaštinehet.

1800-luvun alkupuolella painettih enšimmäiset karjalankieliset kirjat: 1804 muutomien malitvojen ta lyhyön katekismukšen kiännökšet (varsinais)karjalakši ta aunukšenkarjalakši ta 1820 tverinkarjalakši kiännetty Matteukšen evankelie (Matveista Svätoin Jovangeli), kumpani herätti šuurta huomijuo Šuomešša kielitieteilijien parissa. 1800-luvulla ilmešty muutaki ortodoksista kirjallisuutta, mm. evankelien kiännökšet vienankarjalakši. 1900-luvun alušša painettih äijälti uškonnollisie julkaisuja, šentäh kun näin yritettih eštyä šuomen kielen yleistymini. Kaikissa käytettih kirillisie kirjaimija.

1800-luvun lopulla ta 1900-luvun alušša ilmešty oppi- ta šanakirjoja. Vanhin karjalan kielen aapini on Anastasija Tolmatševskajan luatima tverinkarjalan aapini vuuvvelta 1887. Enšimmäini vienankarjalan aapini ilmešty v. 1894.

Šajekuun vallankumoukšen jälkeh karjalankielisien julkaisujen kuštantamini šiirty alukši kokonah Šuomen puolella. Latinalaisella kirjaimistolla painettih kanšanrunouteh liittyvät teokšet, kumpasie luajittih lähinnä Iivo Härkönen ja E. V. Ahtia.

Lyhyt karjalan kirjakielien aika

Tverin Karjalašša luotih 1930-luvun alušša latinalaisin kirjaimin kirjutettava kirjakieli. Šillä ilmešty vuosina 1930–1937 piäasiešša aapisie, lukukirjoja, šanakirjoja, kielioppija ta opetušohjelmie, šekä matematiikan ym. kouluainehien oppikirjoja. Äijän julkaistih lapšienkirjallisuuvven kiännökšie, kuitenki alkuperäsen tverinkarjalaisen kirjallisuuvven ošuuš oli melkein olematointa. Yhteheš ilmešty yli šata karjalankielistä julkaisuo.

Lyhytaikasekši kokeilukši jäi šamoin kirillisin kirjaimin kirjutettu karjalan yhtenäini kirjakieli Karjalan autonomisešša sosialistisešša neuvoštotašavallašša 1930-luvun jälkipuoliskolla.

(Enemmän tietuo on Esa Anttikosen lisensiaatintyöššä ”Neuvostoliiton kielipolitiikkaa: Karjalan kirjakielen suunnittelu 1930-luvulla”)

Kaunokirjallisuuvven enši aškelehie

Enšimmäisenä karjalankielisenä kaunokirjallisena teokšena pietäh säämäjärveläisen Miron Smirnovin omaelämäkerrallista teošta Karjalaisen iäni. Matkakertomukšie ta karjalankielistä runoutta (Golos’ Korela – putevyje zametki i korel’skaja poezija Mirona Smirnova), kumpani ilmešty kirillisin kirjaimin painettuna Piiterissä vuotena 1890.

Iivo Härkönen oli merkittävä kirjailija, kiäntäjä, opaštaja ta ennein kaikkie heimoliikkehen kannattaja, Karjalan Šivissyššeuran johtokunnan pitkäaikani šihteeri. Hiän toimitti vuotena 1910 šuomekši ilmeštynyön Karjalan kirjan (2. painoš 1932), ka hiän julkasi vielä ušeita karjalakši kirjuttamieh ta kiäntämieh runo- ta laulukokoelmie (mm. Noušova heimo – runoja šuomen ta aunukšen kielellä 1921, Laululoi aunukselazil – laulattavie da saneldavie heimokanzan laululoi da runoloi aunuksen kielel 1921, Kibunoi – suomalaizie runoloi aunukselazil 1 vuotena 1925 ta 2 vuotena 1927).

Kielentutkija Edvard Vilhelm Ahtia kirjutti luajan šanaštonkeruun ta vuotena 1938 ilmeštynyön Karjalan kieliopin ohešša šamoin Peiboi Pedrin nimellä runoja ta viršijä (Karjalastu virtty 1917, Rahvanan kandeleh 1922 ta Vieron virzii 1924).

1930-luvulla Karjalan ASNT:šša alotettih tuotantuoh šuomen kielellä kirjuttajat kirjailijat, kumpaset julkaissettih kuitenki eryähie kertomukšie ta runoja kotimurtehellah. Karjalakši kirjuttanuilta voipi mainita muutomie teokšie (lähinnä kertomuškokoelmie): Antti Timoselta Lentomašiina (1933), F’odor Ivašovilta Jauhinkivet (1934) ta Iivo Nikutjevilta Marfa (1935). Karjalakši on runoiltu mm. Krisun Miikul, F’odor Isakov ta Nikolai Laine.

Posted in Uncategorized |
Bookmark the permalink.

Kielien kehittämistyö

Viime vuosina karjalan kielen ašema Šuomešša on vahvistun vähemmistökieliašetukšen ta karjalankielisien oman aktiivisuuvven takie: on julkaistu äijän karjalankielistä kirjallisuutta (eniten livvinkarjalalla), kieltä on opaššettu pienillä lapšilla kielipešäššä ta julkaissah livvinkarjalalla Karjal Žurnualu -verkkolehtie. Itä-Šuomen yliopistošša Joensuušša on vuuvvešta 2009 lähtien ollun karjalan kielen professuuri ta vuuvvešta 2011 lähtien karjalan on voinun merkitä muamonkielekšeh väještörekisterikeškukšen tietoloih. Karjalan Kielen Seura ta Pohjois-Karjalan Maakuntaliitto käynnissyttih vuotena 2012 projektin karjalaisien kotišeutualovehešta.

Karjalan kieli Šuomešša on ollun mukana kielivähemmistönä olevie šuomelais-ugrilaisie kielie koškovašša ELDIA-nimiseššä Euroopan Unionin rahottamašša monitietehiseššä tutkimušprojektissa, kumpani toteutettih vuosina 2010–2013. Karjalan kielen ošalta loppuraportti valmistu vuotena 2013 šuomekši, vienakši, varšinaiskarjalakši ta livviksi, ta šiinä šanotah mm., jotta ”šen tavoittehena oli ymmärtyä, arvioija uuvveštah ta eistyä yksilön ta yhteiskunnan monikielisyyttä.” Tutkimuš näytti šen, min Šuomen karjalankieliset on tiijettyki, jotta karjalan kieli on ”hälyyttäväšti uhanalani” ta ”pitäy ruttoh ruveta tehokkahih toimenpitehih”. Kuitenki ”tuloš pal’l’aštau, jotta vaikka huomattava oša šuomenkarjalaisista on jo šiirtyn šuomen kieleh, kehityš on vielä mahollista piettyä ta karjalan kielen elävyttämini Šuomešša on täyšin mahollista.” Lisätietuo projektin šivulla: www.eldia-project.org

Posted in Uncategorized |
Bookmark the permalink.

Näyteh vienankarjalašta

Vienankarjalan näytteheštä ”Riähkä” šelviey, mi on riähkä (Pekka Zaikov: Luvemma vienankarjalakši. 3.–4. luokka. Petroskoi 1995. š. 95). Näyttehen lukou vienankarjalaisih murtehih pohjautuvan kirjutetun kielen kehittäjä Pekka Zaikov. (Alkuperäistekstistä poiketen suhu-s:t (š) on merkitty.)

Riähkä

Ennein vanhah karjalaiset varattih riähkyä. Šillä tapasin hyö kunnivoitettih vanhoja hyvie tapoja.

Šanottih, jotta ei pijä tallata kynnykšellä, vain pitäy harpata kynnykšeštä piäličči, muiten tulou riähkä.

Šieklašta aličči niise ei šuanun aštuo.

Taloloissa oli ovikorvašša käsiaštie, mistä käsie ta šilmie peštih. Šanottih, jotta yökši šiih pitäy panna vettä. Tyhjäkši ei voinun jättyä – še on riähkä.

Makuamah ruvettih vašemmalla kylellä, a nouštih oikielta.

Illallisstolua ei pitäis jättyä pyyhkimättä. Muruset šiitä ruvetah hyppimäh matoloina.

Piätinččänä ei voinun peššä vuatetta.

Kun pyyhittih lattiet, ni ruhkie ei šuanun jättyä vaššan alla. Šiitä tulou riähkä.

Varaššannašta tulou šuuri riähkä. Vierašta ei pie männä ottamah. Eikä šua toisen verkošta ottua kalua, šiitä tulou šuuri riähkä.

Skokunua ennein šanottih jumalan puapokši. Riähkä tulou skokunan tapannašta.

Synti

Ennen vanhaan karjalaiset varoivat tekemästä syntiä. Niin he kunnioittivat vanhoja hyviä tapoja.

Sanottiin, ettei pidä astua kynnykselle, vaan pitää harpata kynnyksen yli, muuten tekee syntiä.

Seulan alitse ei myöskään saanut astua.

Taloissa oli ovinurkassa käsiastia, jossa pestiin kädet ja silmät. Sanottiin, että yöksi siihen pitää panna vettä. Tyhjäksi ei sitä saanut jättää – se on synti.

Nukkumaan mentiin vasemmalla kyljellä, mutta noustiin oikealta.

Illallispöytää ei pitäisi jättää pyyhkimättä. Muruset silloin rupesivat hyppimään matoina.

Perjantaina ei saanut pestä pyykkiä.

Kun pyyhittin lattia, niin roskia ei saanut jättää lattiavastan alle. Se on syntiä.

Varastaminen on suuri synti. Toisen omaa ei pidä mennä ottamaan. Eikä saa toisen verkosta ottaa kalaa, se on suuri synti.

Sammakkoa sanottiin ennen jumalan lapsenpäästäjäksi. Tekee syntiä, kun tappaa sammakon.

Posted in Uncategorized |
Bookmark the permalink.

Näyteh tverinkarjalašta

Tverinkarjalan näyteh Iľľan pruazniekka Prudovalla kertou tveriläiskylän juhlapäivän vietošta (L’udmila Gromova: Aiga lugie i paissa karielakši. Tver 2002. š.105). Näyttehen lukou tverinkarjalaismurtehih pohjautuvan kirjutetun kielen kehittäjä L’udmila Gromova.

Iľľan pruazniekka Prudovalla

Muissan, kuin lapšena šuačin oman kylän pruazniekkua. Meilä pruaznuidih Iľľua. Vanhemmat šaneldih, što kalmazin luona ennen šeizo puuhine Iľľa-prorokan kirikkö, kumbane palo. Šillä paikalla kažvettih nuoret koivuzet. Kiriköštä jiädih vain kivet, kumbazet nävytäh muašta.

Jogo talošša varuštuaččettih pruazniekkah, ken kuin mahto. Emännät uberittih pertin, a lapšet autettih muamoloilla. Mie toko pezin sinčon i pordahat, deriin golikalla čuurunke, što lauvat oldaiś valgiet. I piha pidi uberie. Ennen pruazniekkua pandih olutta i suluo, huomnekšešta paissettih piiruada. Iľľua vaššen lämmitettih kylyn i kaikki pereh pezieči.

Linnašta pruazniekakši tuldih rodńat, tuodih gostinčua. Rahvašta kyläššä lizäydy. Meilä lapšilla oli veššelä hypellä linnalazinke čikkozinke da vellyzinke. Pruazniekkapiänä kaikin pandih piällä parahat vuattiet i jallačit. Kun noužet kenen taloh, niin annetah piiruada i suluo. Vanhemmat juodih olutta i viinua.

Illalla keräyvyttih kyläh rahvaš kaikelda ymbärykšeldä. Omahizet vaštuačettih stolan tagana. Vierahan ristikanžan niinže issutettih stolah, šyötettih i juotettih. Vanhemmat rahvaš ennen šyöndiä rissittih šiľmät i kummarreldih Jumalua.

Myöhemmä illalla zavodieči guľanja. Muissan, kuin myö čikkozenke istuma ikkunan luona i kaččoma pihalla. Tämä talo oli šuurella uuličalla. Dorogua myöť šinne tänne käveldih pruazniekalla tulluot rahvaš. Tytöt i brihat käveldih eriś, vain kačaheldih toine toizeh. Kolmešša koh kylällä šoitettih šoitulla. Myöhembäzeh kuulu, kuin ruvettih laulamah i kargajamah. Lieni hämärä i ožuttuačettih enžimmäzet puarazet. Meilä veśma tahotti lähtie pihalla, a vanhemmat ei laškiettu.

A toissapiänä vielä jatku pruazniekka, tuaš issuttih stolašša, vain guľanja jo ei ollun žen suurehune, kuin enžimmäsenä piänä. Iľľašta meilä lapšilla jo ei voinun käyvä jovella. Vanhemmat šanottih, što Iľľa kuzi vedeh i vezi lieni vilu.

Näin Prudovalla pruaznuidih Iľľua vielä vuožina 1960–64.

Iljan praasniekka Prudovalla

Muistan, kuinka lapsena rakastin oman kylän praasniekkaa. Meillä juhlittiin Iljaa. Vanhemmat sanoivat, että hautausmaan luona oli ennen puinen Ilja-profeetan kirkko, joka paloi. Sillä paikalla kasvoivat nuoret koivut. Kirkosta jäivät vain kivet, jotka näkyvät maassa.

Joka talossa valmistauduttiin pruasniekkaan, kuka mitenkin osasi. Emännät siivosivat pirtin, ja lapset auttoivat äitiä. Minä aina pesin eteisen ja portaat, hankasin räsytukolla ja hiekalla, että laudat olisivat valkeat. Pihakin piti siistiä. Ennen praasniekkaa pantiin olutta ja makeaa kaljaa, aamulla paistettiin piiraita. Iljaa vasten lämmitettiin sauna ja koko perhe peseytyi.

Kaupungista tulivat sukulaiset praasniekkaan, toivat tuliaisia. Ihmisten määrä lisääntyi. Meidän lasten oli hauska hypellä kaupunkilaisten ystävien kanssa. Praasniekkapäivänä pukeuduttiin parhaisiin vaatteisiin ja kenkiin. Kun meni kenen tahansa taloon, niin annettiin piiraita ja makeaa kaljaa. Vanhemmat joivat olutta ja viinaa.

Illalla väki kaikkialta ympäristöstä keräytyi kylään. Sukulaiset tapasivat pöydän ääressä. Myös vieras ihminen istutettiin pöytään, syötettiin ja juotettiin. Ennen ateriaa vanhemmat ihmiset ristivät silmänsä ja kumarsivat ikonin edessä.

Myöhemmin illalla alkoi huvittelu. Muistan, kuinka me siskon kanssa istuimme ikkunan luona ja katsoimme ulos. Tämä talo oli ison kadun varella. Praasniekalle tulleet ihmiset kävelivät edestakaisin tiellä. Tytöt ja pojat kävelivät erillään, vain katselivat toisiaan. Kolmessa paikassa soitettiin haitaria. Myöhemmin kuului, kuinka alettiin laulaa ja tanssia. Tuli hämärä ja ensimmäiset parit ilmestyivät. Mekin tahdoimme lähteä ulos, mutta vanhemmat eivät laskeneet.

Ja toisena päivänä praasniekka jatkui vielä, taas istuttiin pöydässä, vaan enää ei juhlittu yhtä paljon kuin ensimmäisenä päivänä. Iljanpäivän jälkeen ei voinut enää käydä joella (uimassa). Vanhemmat sanoivat, että Ilja pissasi veteen ja vesi kylmeni.

Näin Prudovalla juhlittiin iljanpäivää vielä vuosina 1960–64.

Posted in Uncategorized |
Bookmark the permalink.