Luadijan virzi

Pajattai Anni Tenisova, Vuokkiniemi (roinnuhes Kontokki, Vuokinsalmi). Iänitys Jouko Hautala da Lauri Simonsuuri 1952, Helsinki. SKSÄ L 427a,b + 428a. Litteroindu Kati Kallio. Kačo virren noutat da tarkastelendu Heikki Laitizen kirjutukses ”Anni Tenisovan Marian virzi” (Tevokses Kalevala da pajatettu runo. Toim. Anna-Leena Siikala, Lauri Harvilahti ja Senni Timonen, SKS, Helsinki 2004).

Marjańi mäjeltä huuti
puolukaińi kanka(h)alta:
”Tule sie neiti poimemaha
tinarinta riipomaha
ennen kuin etona syöve
mato musta muikkovauve.”
Läksi marjam poimintaha
syötitšekse vuatiteksi
sinišukkihin sivoksi
punapaklohoim puneksi.
Läksikö marjam poimintaha
marjasem mäjeltä söije.
Siit on turpu siit on täyty
siitä kohtuva kokoutu
varren täyvev vaikevutta
varren täyvev vaikevutta.
”A mi om meijäm Marjatalla
kumpa vöittä(hä) völjehtiyve
pimiöissä peitteleksi
suojissa sovitteleksi
eöö suojissa sovitteleksi
eikä juo jokivesijä
eikä syö‿i kutukaloja
ei(j) issu sen hevor rejessä
jota on orih ohjellune
jota orih ohjellune?”
”Oi(j) emosen kantajaińi
oi(j) emosen kantajaińi
käypä kylpyö kylästä
saunoa sarajahalta
kyläs ois kylyt parempi(e)
saunal lauvat lauhkijempi(e).”
Emopa varsiv vastoauve:
”Taľľi on tapomäjellä
hevoh huoneh honkikolla
sinn om portot poikat soatu
tuľilaotat lapseh luotu.”
Läksipä (h)än tapomäjellä
itkien kujerteleksi
itkien kujerteleksi
sinne synnytti pojane
sorajouhen soimem peähä
sorajouhen soimem peähä.
”Henkeä hyvä hevońi
kylyl löyly löyhähytä
vassal lämpöńi lähätä.”
Piiletteľi poikovaha
piiletteľi säilytteľi.
Läksipä peätä sukimaha
tuľisen košen korvalla
pyhäjovem pyörtimillä,
kato poika polviltaha
lapsi lannepuoľiltaha.
Läksipä poikoa ettšimähä
puut om puittej joaten heinä(t)
jakoaľľe(h) hienot heinä(t)
katšellen kanarvoj juure(t)
kat(š)ellen kanarvoj juuret.
T´iepä vastahan tulouve:
Oi ťie jumalal luoma
etköž nähnym pojuttańi
pojuttańi pienuttańi
kullaista omenovańi?”

[tauko, katko]
”Kyllä ťiijäv vain en sano
miksi oj jumala luonu
kylmin kenkin käytävikse
rattšahien ajeltaviksi.”
Läksi iellä häm mänöyve
puutpa puittej juaten heinä(t)
jakoaľľen hienot heinät
kat(š)ellen kanarvoj juuret.
Rupesipa kuu paistamaha
oi kuu jumalal luoma
etkös(ä) nähnym pojuttańi
pojuttańi pienuttańi
kullaista omenovańi?”
”Kyllä ťiijäv vain en sano
miksi oj jumala luonu
yöllä yksim paistamaha
päivällä pimittämähä.”
Läksipä iellä häm mänöyve
puutpa puittej joaten heinä(t)
jakoaľľen hienot heinä
kat(š)ellen kanarvoj juuret.
Rupesipa päivä paistamaha:
”Oi päivyt jumalal luoma
etkös(ä) nähnym pojuttańi
pojuttańi pienuttańi?”
”Kylläpä ťiijän ta‿i sanone
kyllä ťiijän ta‿i sanone:
pirulaiset piinataha
pahav valta vaivataha
yheksän sylen syvyössä
kivi on alla poaje(he) peällä.”
”Oi päivyt jumalal luoma
lennäpä piätöinnä kanana
sikipiänä siuvottele
herran hauvam partahilla
paissa se kerra(h) himpehestä
toińi himmestä hijota
kolmas on koko terältä
ńukuta ne nuiva kansa
paina väkipakana
vanhat keihäsvarsihisi
nuoret miekkojeh nojihi
nuoret miekkojeh nojihi.”
Päiväpä paisto himpehestä
toisen himmestä hijotti
kolmannen koko terältä
nukuttipa ńuiva kansa(m)
painopa väjem pakana
vanhat keihäsvarsihisi
nuoret miekkojeh nojihi.
Nousipa luoja kuolomasta
herra hauvasta heräsi
herra hauvasta heräsi.
Läksi häv verijä pesömäh
purnuja puhastelemah.
Mäńipä hän seppiem pajaha:
”Mitäpä ne rautijot takouve
sepät hiijen hilkkasouve?”
”Luojalla kurissusköyttä
jota eylen hautasimma
hautasimma hakkasima.
Min täh on siun silmät suuret
silmät suuret leuka loaja
niin kun eylisej jumala(n)
jotapa eylen hakkasima
hakkasimma hautasimma?”
”Sill on miulle silmät suuret
silmät suuret leuka loaja:
kauvan kattšoin syöjän suuhu
partaa palam purijan.”