Kulttuuri

Ortodoksizen Karjalan kanzanomaine uskondolližus da rahvahan usko

Vuozisavoin aigua Karjalan ortodoksine rahvahan uskondolližus rodih monikerroksizekse, vahnan etnizen, ezikristillizen aijan uskomuksien da ritualoin sego ortodoksizen uskondon opastuksen da tavoin yhteh sulattuu. Hristianskoi usko rubei leviemäh Karjalah 1000-luvul Novgorodan slaavien välityksel. 1200-luvul joukkoristindän tarkoituksennu oli löydiä ližiä liittolazii Novgorodan kniäzile Jarosluavale. Manasteriloin perustamine: Valamoin da Koneveckoin Luadogal 1300-luvul, Soloveckoin Vienanmerel da Svirskoin manasterin Anukseh 1400-luvul, sego äijien pienembien manasteriloin perustamine vuozisavoin aigua lujendi päivännouzupuolen hristianskoin uskon Karjalas. Kirikön nägökannas rahvahan ortodoksižuttu piettih ”puolipaganallizennu”, da ezimerkikse papismanuahu Il’l’u työttih Karjalah propovieduimah da opastamah (1534–1535). Oman eričyspiirdehen Vienan da Anuksen Karjalan uskondolližuoh tuodih vahnu-uskohizet, kuduat pajettih Ven’alpäi 1600-luvul, sendäh gu ei hyväksytty patriarhu Nikonan uvvistuksii da jovvuttih sego kirikön sego muallizen vallan ahtistettavikse.

1800-lugussah rahvahan opastukselline tiedo uskondoh näh oli vajai. Syynny sih oldih yleine lugumaltamattomus, sluužbien slaavikieližys, pappiloin pieni lugumiäry da ylellizestigi pieni opastustazo sego prihodueloksen da sluužbien vähys. Tiijot uskondoh näh oli suadu enimite kuvamuailman, obrazoin da kirikkölöin ikonostuasoin välityksel sego rahvahanperindön kauti: suullizennu kerdomuksennu (legendat), hengellizinny pajoloinnu da kalevcalamittazien runopajoloin välityksel. (ezim. Luadijan virzi Marian kohtuzekse roimizeh, Hristosan roindah da kuolendah näh). Rahvahan uskondolližus oli jumalalline, kunnivoitettavu, hos ei ni mennyh ihan tarkah kirikön opastuksen mugah. Pyhihkulleskelu suurih manasteriloih piettih tärgienny da pitkih matkoih mendih jallai. Počitoittavimat oldih Valamoi, Konevickoi, Svirskoi da Soloveckoi manasterit. Manasteriloil annettih uskalmuo; ”jiäksimine” merkičči nuoren pereheh kuulujan uskaldamistu miäryaijakse manasterih palvelukseh. Jogapäivähizes uskondonharjaitekses tärgielöinny oldih malitut, silmien ristimizet da kumardukset.

Karjalazeh rahvahan uskondolližuoh kuului ainestu vahnas uskomusmuailmas. Kai tuanpuolehizen, nägymättömän muailman toimijat oldih tärgiet: pyhät, haldivoiččijat da pokoiniekat (kuolluot).

Pyhät

Ortodoksizes kirikös puaksuh paistah pyhis, ei pyhimyksis, kui roumalaskatolizes kirikös. Pyhät ollah kirikön nägökannas oldu tovellizet pruavedniekat, hyö elettih omistajen oman elaijan Jumalale da lähembäzile. Pyhät oman elaijan aigua pyhitettih, kuoltih muokkavuksih da heih puaksuh liittyy elaijan aigua libo jälles kuolendua tapahtunnuh kummu.

Kirikön kalenduarah kuulutah pyhien mustopäivät, kudamii ruvettih viettämäh tavallizet rahvas da kudamis roittihes Karjalas kyläpruazniekat. Kyläpruazniekkua piettih sinä piän, kudamale pyhäle kylän časounu libo kirikkö oli pyhitetty.

Karjalazes kanzanuskos kirikön pyhih rubei liittymäh omien etnillizien jumaloin ominažuksii. Ezimerkikse, Pyhä-Il’l’u (Vahnan Sanan mugah Prorokku Il’l’u), kudamua Karjalas kunnivoittih da varattih, mustoittau vahnua Ukko-ylijumalua: Il’l’u jyräitti taivahal jyryn aigua da sidä tundiettih vie vil’l’an kazvattajannu, kui Ukko-jumaluagi (vrd. Ukon vakku ritualu, kudamua vietettih keviäl, gu vil’l’at teriämbäh nostas). Tiedovolois rinnakkai oldih kui etnillizen kanzanuskon olendot mugagi kirikköperindön pyhät. Mečänižändöin joukkoh kuului Pyhä-Anna, Pyhä Marian muamo, kudamua tundietah kirikönperindös, ga kuduadu ei ole Biblies. Pyhäle Annale pandih malittuu karjalazis meččytiedovolois, gu Pyhä avuas mečän veriät, da mečästäi suas sualistu. Anni, Annikki, Annikka oli Tapion (mečänižändän) akku libo tytär.

Pyhät oldih vardoiččijoinnu da avvuttajinnu elaijan eri tarbehis. Tärgevimät pyhät avvuttajat oldih Spoassu libo Spuassu (ven. Spasitel ’piästäi, vabahuttai’) da Bohorodičču (Jumalanmuamo, Pyhä Maria). Pyhä-Miikul (Nikolaos) tundiettih lembienny ’yleispyhänny’, kudai avvutti moneh tabah kui vil’l’ankazvattajii mugai vardoičči karjua, enne kaikkie vezil liikkujes. Pyhä-Jyrgi (Georgios) avvutti karjan vardoiččijannu, kui Pyhä-Valassigi (Blasios). Pyhä-Nastassu (Anastasia) avvutti lambahienke, a Kuz’moile (taustal V.J. Mansikan mugah Pyhä Konstantinus da Helena) pandih malittuu, gu pelvahat hyvin kazvettas.

Hos pyhil oligi omua vaikutusvaldua, käytändös rahvas pandih malittuu kaikile pyhile yhtenjytyi eigo ylen tarkah rajattu kuduangi tietyn pyhän mustamistu miärätys tilandehes. Midä puaksumbah Jumalua mainittih, sidä enämbäl uskottih malitun vaikutukseh. Salmilaine Johor Lammas on 1930-luvul kuvannuh tädä perustehtu nenga: ”Min jumalan ottau duumah, sidä i moanit´t´soo, sit temboa toizen, mi sie juohtuu mieleh kirjattomal miehel, k on heidy äijy, miikkuloa, pedrii, valassii, il´l´oa, iivanoa, kuzmoidu, nastassoa, jyrgii, simanoa, mihailampäiveä da frolanpäiveä, sid emänpäiveä, miitreimpäiveä.” (SKS KRA. Salmi, Palojärvi, Lammasselkä. M. Pelkonen 389. 1935.)
Karjalazet starinat sanellah pyhis, heijän kummallizis tegolois da liikkumizes rahvahan keskes puaksuh pakiččijan hahmos sendäh, gu heidy ei kerras tunnistettas. Starinat opastetah, kui rahvahal pidäy olla omien lähembäzienke: pakiččijoi da hiäsolijoi pidäy avvuttua da pidäy olla armolline toizih ristikanzoih. Starinois on vie kerdomustu manasteriloin perustamizes da manasteriloih liittyjis kummis.

Haldivoiččijat

Pyhien rinnal oli eriluadustu haldivoiččijua, kudamien vaikutus sežo oli merkittävy. Mečäs, vies da kodipihas oli omua haldivoiččijua libo ižändiä. Mečänižändy, meččähine, tundiettih vie nimel karu (pahahengi, paholaine). Anukses, da sen hahmo mustoittau muun Pohjas-Ven’an mečänižändiä. Uskottih, gu mečänižändy voi vediä ristikanzan libo žiivatan mečänpeittoh, da tilandehen pellastamizekse pidi eččie tiedoiniekan abuu. Mečänižändän troppazet mečäs oldih nägymättömät, Gu vai nengoman troppazen ylitännet, sit yöksyt. Sobien heittämine da piäle uvvessah panendu on voinnuh avvuttua. Kudžoit da kudžoinmättähät oldih yhtevykses mečänižändäh, kuduale kudžoinmättähäh viettih tuomastu, ezim. jäiččiä libo hobjua. Vienižändy, vedehine, da vien vägi sežo pidi ottua huomivoh. Kaivospäi libo järvespäi vetty ottajes oli hyvä kyzyö luba: ”Vezi, syöttäi, anna vetty!” Viespäi on voinnuh tulla voimattomuksii, gu sidä et olle kunnivoinnuh. Da muaspäi sežo on voinnuh tulla voimattomus, muahine. Kodipihan ižändiä kučuttih nimel ”moahardii” libo tahnuonižändy. Häi vardoičči žiivattoi. Sanottih, gu häi palmikoiččou armahan hebozen harjan.

Kuolluot (pokoiniekat)

Suvun kuolluzii (pokoiniekkoi) karjalazes kanzanuskos äijäl arvostettih. Heidy musteltih da kunnivoittih äijäs ritualas (kačo Itkuvirret). Uno Harva nenga lyhyöh kirjutti (1948) karjalazen muahpanenduperindön piäajatukses: ”Tämä taba on olluh vahnan kanzan kogo yhteiskunnallizen elaijan perusteh. Ristikanzan da suvun kogo elaijan aigua kiännyttih pokoiniekoin puoleh. Pokoiniekat oldih morualin vardoiččijoinnu, tavoin sud’d’oinnu da järjestynnyön yhteiskunnan pidäjinny. Täs mieles yläilman jumalgi ei voinnuh kilbailla manalah mennyzienke.”

Kanzanuskolližuon ajatustavan mugah kuolluot oldih yhtevyksis pyhih. Pokoiniekat oldih välittäjän azemas. Konzu kuolluzii musteltih da pandih heile malittuu, net voidih välittiä viestin pyhile, pakita ozua mihtahto. Viestilöin työndämine pokoiniekan kauti oli vuadinuh omas puoles uskalduksen andamistu pokoiniekale: tämä tarkoitti vuorovaikutustu da vaihtuo.

Ezimerkikse Salmispäi (SKS KRA. Salmi. Maija Juvas 248.1938.) on mostu tieduo: Kylvöpäivänny pastettih piiruadu, pandih jumaloin (obrazoin) edeh da kučuttih ižändän da emändän kuolluzii vahnembii: ”Toatto da moamo, d´iedoi ja boaboi, tulgoa tänne meijän kylvändypäiväkse, pokoroikoa pyhäl Miikkulal, pyhäl Il’l’al sie taivahas. Anna kazvattaa pyhä Miikkula, pyhä Il’l’a meillä hyveä vil’l’oa, ruistu da kagroa, sid myö vie tul’l’an kezän kumardazimmo teijän kalmal, olizimmo myö suuren suuruksen tuojannu, andazimmo myö palazen joga pakittšiazel, pominoizimmo teidy joga proazniekan.”

Pokoiniekkoi Karjalas musteltih puaksuh. Mustuazien tavat oldih da ollah iellehgi ezimerkikse Anukses moizet: jälles muahpanendua piettih ”kolmeyöhizii”, erähät pietäh vie nygöi ”yheksäyöhizii”, kuduat ollah pienimuodozet mustuazet, enimyölleh käydih da kävväh kalmoile. ”Kuuzinedälihizet” on suuri pido, kuduadu pietäh kuvven nedälin peräs jälles kuolendua. Sit käytetäh nygöi vie nimitysty ”sorokovoit”, kudamii ven’alazeh tabah voibi pidiä kuolendas 40 päivän mendyy. Tämän mustopäivän jälles pokoiniekku loppussah siirdyy tuonilmazih, häi ei enämbiä kulle endizii jälgii myö muan piäl. ”Puolivuodehizet” on sežo suuri pido, kuduah kučutah omahizii da susiedoi. Vuvven peräs jälles kuolendua pietäh ”vuodehizii”. Sen jälles voibi vie joga vuottu pidiä mustopäivii, ollou vai tahtuo.

Kuolluzii mustellah kalmoil, kui sanotah, kalmoilekävyndäl, ruadeniččan, toizennu Äijänpäivän jälgehizenny tossarren päivänny da mustosuovattan, ligakuus. Tavan mugah kois pokoiniekkoi mustellah malitul obrazoin ies (”pominoindu”). Vie vien lähäl voibi pominoija – vezi vedäy viestin pokoiniekale.

1990-luvul suoritetun tutkimusmatkan perustehel voibi sanuo, gu kuolluzien mustoritualat ollah vie tässäh elävy perindö Anuksen Karjalas. Tutkimus ozuttau, gu erähät kanzanuskon piirdehet säilytäh hätken, ga ei ilmai muutostu (pokoiniekan pominoindu, unet kuolluzis). Erähät tavat ollah hävitty läs kogonah (pyhih liittyjät mielikuvat, starinat).

Irma-Riitta Järvinen

 

Kirjalližus

  • Haavio, Martti (toim.) 1946: Suomalaisia legendoja ja rukouksia. Suomen Kirja: Helsinki.
  • Harva, Uno 1932: Karjalaista kansanuskoa ja palvontaa. Teoksessa Iivo Härkönen (toim.): Karjalan kirja. WSOY: Helsinki.
  • Harva, Uno 1948: Suomalaisten muinaisusko. WSOY: Helsinki.
  • Jetsu, Laura 2001: Kahden maailman välillä. Etnografinen tutkimus venäjänkarjalaisista hautausrituaaleista 1990-luvulla. SKS: Helsinki.
  • Järvinen, Irma-Riitta (toim.)1981: Legendat. Kansankertomuksia Suomesta ja Karjalasta. SKS: Helsinki.
  • Järvinen, Irma-Riitta 2004: Karjalan pyhät kertomukset. Tutkimus livvinkielisen alueen legendaperinteestä ja kansanuskon muutoksista. SKS: Helsinki.
  • Koponen, Raija (toim.) 1976: Satuja ja legendoja. Martta Pelkosen salmilaismuistiinpanoja. SKS: Helsinki.
  • Laitila, Teuvo 1998: Kansanomainen ja kirkollinen ortodoksisuus Raja-Karjalassa. Teoksessa Pekka Nevalainen & Hannes Sihvo (toim.): Karjala. Historia, kansa, kulttuuri. SKS: Helsinki.
  • Mansikka, V. J. 1939: Pyhän Iljan palvonnasta. Teoksessa Kalevalaseuran vuosikirja 19. WSOY: Helsinki.
  • Mansikka, V. J. 1941: Pyhä Miikkula. Teoksessa Kalevalaseuran vuosikirja 20–21. WSOY: Helsinki.
  • Siikala, Anna-Leena 2012: Itämerensuomalaisten mytologia. SKS: Helsinki.
  • Stark, Laura 2002: Peasants, Pilgrims, and Sacred Promises. Ritual and the Supernatural in Orthodox Karelian Folk Religion Studia Fennica Folkloristica 11. SKS: Helsinki.
  • Timonen, Senni 1990: Karjalan naisten Maria-eepos. Teoksessa Pekka Hakamies (toim.): Runo, alue, merkitys. Kirjoituksia vanhan kansanrunon alueellisesta muotoutumisesta. Joensuun yliopisto, Karjalan tutkimuslaitoksen julkaisuja 92. Joensuu.