Niin kun maailman linnut – Otto Rannan muistelmat

15,00

Kuvaus

”Katsoin tosiasiaa silmiin: nyt jää taakseni kaikki, mikä oli minulle kallista ja pyhää. Isäni, äitini, kotini, jossa olin syntynyt ja lapsuuden ajan viettänyt, kalmisto, johon oli esi-isäni haudattu, ne rannat, termät ja kaikki, mikä oli minulle rakasta ja parasta maailmassa. Silloin minä itkin kävellessäni, kun ajattelin tätä kaikkea.”

Vienan Karjalan Röhössä vuonna 1899 syntynyt Otto Ranta koki monenlaista. Nuoruutensa hän vietti Muurmannin rataa rakentamassa, tukinajossa Suomen puolella ja Venäjän sisällissodassa englantilaisten riveissä. Tuulten kääntyessä hän puolusti Karjalaa ensin Pohjois-Venäjän valkoisilta ja sitten Neuvosto-­Venäjän punaisilta joukoilta. Tästä hän joutui maksamaan kalliin hinnan, kotiseutunsa. Pakolaisten tie vei Kajaanin ja Helsingin kautta Kemiin.

Rannan suvun säilyttämässä muistelmavihkossa Otto-pappa kuvaa vaikuttavasti ulkopuolisen arkea 1920-luvun Suomessa ja kaipuutaan takaisin Karjalaan. Vielä kahtakymmentä vuotta myöhemminkään hänen koettelemuksensa eivät pääty, kun Lapin sota saapuu Kemiin ja perääntyvät saksalaisjoukot ryhtyvät hävittämään uutta kotikaupunkia.

Otto Rannan muistelmat kertovat elämästä kauan sitten, 1900-luvun alkupuoliskon suurten mullistusten aikana, mutta niiden sanoma on taas ajankohtainen. Kuka ottaa osaa maailman lintujen suruun?

KSS 2016, 90 sivua

Posted in Uncategorized |
Bookmark the permalink.