Karjalankielisen kaunokirjallisuuden synty

Karjalan kielellä on varsinkin 1980-luvun lopusta lähtien ilmestynyt lukuisia murrenäytekokoelmia ja oppikirjoja aapisista kielioppeihin ja sanakirjoihin, mutta seuraavassa keskitytään lähinnä kaunokirjallisuuteen eli runoihin, kertomuksiin ja romaaneihin vain satunnaisesti mainiten muuta.

Kirjallisuutta livvinkarjalaksi

Karjalankielisen kaunokirjallisuuden voidaan katsoa alkavan todella vasta 1980-luvulla, kun lähinnä livvinkieliset eli aunuksenkarjalaksi kirjoittavat runoilijat rupesivat julkaisemaan kirjoituksiaan. Toki moni heistä oli kirjoitellut jo aikaisemmin, ja runoja ja pieniä kertomuksia oli julkaistu eri lehdissä, mm. Punalipussa (myöh. Carelia) ja Neuvosto-Karjalassa (myöh. Karjalan Sanomat) sekä antologioissa.

”Kaunokirjallisuuden kesän tuoneena pääskysenä” voidaan pitää Vladimir Brendojevia. Hän julkaisi ensimmäiset livviksi kirjoittamansa runot jo 1972 Neuvosto-Karjala-lehdessä. Vuonna 1980 ilmestyi runokokoelma Anusrandaine. Tätä seurasivat runokirjat Hiilau huoli (1983), Kadajikko(1986), pienimuotoinen proosateos Kylmil (1988), Sa olet armas (1989), ja postuumina ilmestynyt Runoja (1991). Karjala-kustantamo julkaisi vuonna 1999 Brendojevin runojen ja käännösten kokoelman Jättie hyvä jälgi muale.

Paavo Lukinin tuotanto kuuluu lähinnä lastenkirjallisuuteen. Hän oli aloittanut runoilemisen jo nuorena poikana ennen sotaa. Vuonna 1981 hän julkaisi runoelman Tuhkimus. Sanelemista karjalan livvin kielel. Lukinin kuoleman jälkeen ilmestyi vielä kaksi hänen runokirjaansa lapsille: Mindäh kägöi kukkuu (1990) ja Iče minä (1996).

Santtu Karhu voitti vuonna 1988 Punalipun järjestämän nuorten kirjoittajien runokilpailun runollaan Mustas kois. Hänen runojaan ei ole julkaistu kokoelmissa vaan lähinnä Oma Mua -lehdessä, ja ne ovat ilmestyneet sävellettyinä Talvisovat-nimisen rockyhtyeen esittäminä mm. seuraavilla CD:illä: Pahoin brihoin pajatukset (2001), Hyvästit Karjala(2003), Terveh Petroskoi (2006) ja Allus oli muna (2009). Hänen runoutensa liikkuu rocklyriikasta humoristisiin ja lyyrisiin lauluihin. Vuonna 2012 ilmestyneessä kirjassa Hyvästi Karjala, Terveh Petroskoi julkaistiin Santtu Karhun lyriikoita sekä karjalaksi että Timoi Munnen suomentamina. Santtu Karhun runoja on julkaistu myös Olga Ognevan vuonna 2014 toimittamassa Kumalikko-kirjassa.

Zinaida Dubininan runoja on julkaistu ensin Punalipussa, sitten varsinkin Oma Mua -lehdessä. Lapsille tarkoitettu runokirja Silmükaivoine ilmestyi vuonna 1995. Valgei koivikko (2003) sisältää lehdistössä aikaisemmin julkaistuja runoja. Paitsi runoja, hän on kirjoittanut mm. kertomuksia, kääntänyt aunuksenkarjalaksi venäjän- ja suomenkielisiä runoja, Uutta testamenttia (Uuzi Sana 2003) ja Kalevalan (2009). Hänen kirjoituksiaan on kerätty kirjaan Kirjutukset, joka ilmestyi 2013.

Pjotr Semjonovin vuonna 2004 julkaistua teosta Puhtasjärven Maša on sanottu ensimmäiseksi nykyaikaiseksi karjalankieliseksi romaaniksi. Se muistuttaa monella tapaa vienalaiskirjailijoiden 1960–1970-luvuilla ilmestyneitä karjala-aiheisia romaaneja. Semjonov aloitti kuitenkin runoilijana, ja hänen ensimmäisiä kertomuksiaan julkaistiin Oma Mua -lehdessä 1993. Vuonna 2009 ilmestyivät hänen kertomuksensa Rodinjärvi (Vallitut kerdomukset) kokoelmana. Hän on myös kääntänyt venäjänkielistä proosaa.

Aleksandr Volkov on runoillut sekä livviksi että (varsinkin aluksi) venäjäksi ja kääntänyt venäjänkielistä runoutta; näitä on julkaistu monissa lehdissä. Häneltä on ilmestynyt mm. seuraavat teokset: Pieni D’essoilu (1997) ja Liivin virret (2004). Lähinnä runoilijoita mutta myös lyhyiden kertomusten kirjoittajia ovat Olga Mišina (mm. Kuldaine ildu 1993, Ratoi1996, Marin kukku 2003), Vasja Veikki (Eloksen dorogat 2003) sekä Tamara Ščerbakova (mm. Pajun kukkazet – keviän viestit 1999 ja Armahile bunukoile 2002). Ivan Savinin runoteos Roindurandu ilmestyi vuonna 2005. Lukuisten muittenkin livviksi kirjoittaneiden tekstejä on julkaistu eri lehdissä ja kokoelmissa, mm. Maria Brendojevan runoja ja Ljudmila Markianovan kertomuksia. Mainita voi vielä Leo Närjän ensimmäisen livvinkielisen näytelmän Huikkua pajuo, karjalaine (ensi-ilta 1991).

Vuonna 2009 ilmestyivät Zinaida Dubininan kääntämä Kalevala ja L’udmila Markianovan kääntämänä Jukka-Pekka Wuorikosken toimittama lastenkirja Nalle Karhu, Meččyrunoloi lapsile. Vuonna 2010 ilmestyi mm. Tamara Ščerbakovan ja Marjukka Patrakkan lastenkirja Marjuškan ilot ja 2013 Sygyzylahjat lapsile. Lisäksi vuonna 2010 ilmestyivät Ljudmila Markianovan kääntämänä Juhani Ahon Juha ja Natalja Sinitskajan In’aine.

Natalja Sinitskaja on kääntänyt Tove Janssonin Muumi-kirjoja: Tiedoiniekan hattu ilmestyi 2009, Varattavu Iivananpäivy 2010, Muumitatan mustelmat 2012, Muumipeigoi da händytiähti 2013 ja Kumman talvi 2014.

Vuonna 2011 ilmestyi Mikko Kuisminin ja Maria Kähärin Niina Nieglikon sygyzy, 2013 Maria Kähärin kirja Milan perehen päivy ja Olga Ognovan ja Aleksei Konkan toimittama Pyhät da arret – Karjalaine rahvahankalendari ja 2014 Olga Ognevan Kumalikko sekä Jelena Filippovan lasten oppikirja Sanalipas. Lisäksi on ilmestynyt muutamia teoksia, joiden aineisto on peräisin Karjalan Kielen Seuran järjestämistä kirjoituskilpailuista.

Kirjallisuutta vienankarjalaksi

Vienankarjalaksi on kirjoittanut toimittaja Raija Remsujeva, jonka runoja on julkaistu lehdissä ja kokoelmissa. Vuonna 1999 häneltä ilmestyi lukukirja Ihmeh-hete. Hän on myös kääntänyt vienankarjalaksi Uutta testamenttia ja jo vuonna 1943 suomeksi ilmestyneen Lauri Kuntijärven romaanin Yhessä ylettih (2004).

Vienankarjalaiset kirjailijat ovat kirjoittaneet suomeksi Karjalassa (ks. Karjalan suomenkielisen kirjallisuuden vaiheita) ja Suomessakin, esimerkiksi Onttoni Miihkali (eli Mikko Karvonen), Lauri Kuntijärvi, Mikko Samulinen ja Veikko Huotarinen, joiden teoksissa kuitenkin henkilöiden vuorosanoissa on monesti käytetty vienankarjalaa. (Ks. myös edellä lukua ”Kaunokirjallisuuden ensiaskeleita”.)

Mauri Kunnaksen Koirien Kalevala ilmestyi vienankarjalaksi Nadja Lutohinan kääntämänä vuonna 2010. Jukka-Pekka Wuorikosken lastenkirjan käänsi vienankarjalaksi Raisa Remsujeva ja se ilmestyi vuonna 2013 nimellä Mössi Kontie: Meččärunoja lapšilla.

Kalevalan 180-vuotispäivän aikaan julkistettiin Raisa Remšujevan kääntämä Kalevala: Kal’evala vienankarjalakši, jossa kuvituksena on käytetty Vitali Dobrinin Kalevala-aiheisien maalauksia.

Kirjallisuutta varsinaiskarjalaksi

Varsinaiskarjalaksi on eniten kirjoittanut Paavo Harakka. 1989 ilmestyi tarinakokoelma Sunduga ja 1996 Tuhkamukki. Hänen kirjoituksiaan on koottu 2010 ilmestyneeseen teokseen Paavon paginat. Saara Tuovisen kaskukirja Saaran kuaskut da starinat ilmestyi ensimmäisen kerran 2007. Selma Eskelisen tarinoita ilmestyi vuonna 2012 nimellä Uksen raosta kuultua.

Kirjallisuutta tverinkarjalaksi

Myös tverinkarjalaksi kirjoittavat lähinnä runoilijat. Hodari Hottarini kirjoitti vuonna 1965 käsikirjoitukseksi jääneen kotimurteeseensa perustuvan tverin kieliopin, keräsi sanastoa ja kirjoitti runoja, joita on Karjalan tasavallassakin julkaistuissa kokoelmissa ja Oma Mua -lehdessä.

Vuonna 1992 ilmestyi Mihail Orlovin laatima tverinkarjalan aapinen. Hänen 1993 ilmestynyt Otkrovenie-runokokoelmansa sisältää venäjän- ja karjalankielisiä runoja. Hän sävelsi runojaan, joista on tullut hyvin suosittuja, esimerkiksi lauluna tunnetusta Armahazella-runosta.

1990-luvulla alkoi tverinkarjalaksi runoilla myös Stanislav Tarasov. Oma randa -niminen runokokoelma ilmestyi vuonna 1998. Nikolai Morozovin runoutta on julkaistu Oma Mua -lehdessä ja Tverissä ilmestyvässä Karielan Šana -lehdessä. Vielä on mainittava Karielan Šana -lehden päätoimittaja Ljudmila Gromova, joka on kirjoittanut runoja Ljudmila Barhatova -nimellä. Vuonna 2004 ilmestyi N. M. Balakirevin kirjoittama pienoisromaani Kuz’mičča ja vuonna 2012 Stuanovoine. Vuonna 2013 ilmestyi Marjukka Patrakan lastenkirja Šuuri kondie Ritva Lampivuon kuvittamana ja Ljudmila Gromovan kääntämänä. Irina Novakin kääntämänä ilmestyi vuonna 2014 Marjukka Patrakan ja Tamara Sčerbakovan kirja Sygyžylahjat lapšilla.

Kirjallisuutta lyydin kiellä

Kuujärven lyydiksi on runoillut Miikul Pahomov. Hänen runojaan on julkaistu eri lehdissä ja antologioissa vuodesta 1989 lähtien. Häneltä ovat ilmestyneet runokokoelmat Tuohuz ikkunas 1993 ja Lüüdiland 2000. Hän on myös lyydintänyt uskonnollisia tekstejä ja laatinut yhdessä Lidia Potašovan kanssa aapisen ABC-kird´ 2003. Vuonna 2009 ilmestyi Marjukka Patrakan lastenkirja Suur’ kondij (Ritva Lampivuon kuvitus).

Uusin kirjallisuus

Uusinta kirjallisuutta voi seurata Karjalan Sivistysseuran ja Karjalan Kielen Seuran verkkosivuilta.

Aiheesta enemmän seuraavassa teoksessa, johon kirjoitus lähinnä perustuu:

Jaan Õispuu: Runoista romaaneihin: karjalaisuutta ja karjalankielistä kirjallisuutta Karjalassa. Tallinna 2006. Teoksessa on myös laaja kirjallisuusluettelo.