Karjalan Heimo -lehden historiaa

Oman, puoluekannoista riippumattoman äänenkannattajan ja jäsenlehden julkaiseminen on alusta asti kuulunut Karjalan Sivistysseuran keskeisiin toimintamuotoihin. ”Jos lehti lakkaa ilmestymästä, niin seurakin loppuu”, lausui seuran puheenjohtaja Aleksi Lahelma 1950-luvulla. Runsaan sadan vuoden aikana lehden julkaisumahdollisuudet, kohdealue, ulkonäkö, sisältö ja luonne ovat vaihdelleet. Muutokset ovat näkyneet myös lehden monissa nimissä. Pysyvä on silti ollut lehden ydin, Karjala: sen ajankohtainen tilanne, hyvinvointi, historia, kulttuuri ja ihmiset.

Karjalaisten Pakinoista Karjalan Kävijään (1906–1909)

Päätös lehden perustamisesta tehtiin Karjalan Sivistysseuran edeltäjän Wienan Karjalaisten Liiton alustavassa perustamiskokouksessa Vaasassa huhtikuussa 1906. Virallisessa perustamiskokouksessa 3.-4.8.1906 Tampereella lehden vastaavaksi toimittajaksi valittiin kirjailija Iivo Härkönen, joka muotoili jäsenlehden kantavat karjalaiset linjat pitkälle eteenpäin.

Liiton ensimmäinen lehti Karjalaisten Pakinoita suunnattiin vienankarjalaisille. Lehden tehtäviksi määriteltiin vapauden ja valistuksen aatteiden ajaminen, kansallistunteen herättäminen, kansanvalistus ja ajankohtainen uutisointi. Kansanvalistuksen saralla julkaistiin artikkeleita esimerkiksi raittiudesta, siveydestä, maanviljelyksestä ja terveydenhoidosta. Uutisissa olivat näkyvästi esillä mm. yksikamarisen eduskunnan ja Venäjän valtakunnanduuman istunnot. Epäkohdista, poliittisistakin, puhuttiin suorin sanoin. Heimosukulaisuutta pohdittiin ja määriteltiin.

Lehti jouduttiin alkuvuosina julkaisuluvan puutteessa naamioimaan koenumeroiksi ja ”uusien” lehtien näytenumeroiksi. Näitä julkaistiin nimillä Touonpano eli Karjalaisten kevätlehti (1907:4–5), Karjalaisten kesälehti (1907: 6–7), Elonaika (1907:8–9), Karjalaisten syyslehti (1908:10–11), Karjalaisten joulu (1907:12), Eränkävijä (1908) ja Karjalan Kävijä (1908–1909).

Vuonna 1909 saatiin vihdoin virallinen lupa lehden julkaisemiseen Osakuntien välisen Karjalaiskomitean ja Wienan Karjalaisten Liiton yhteisjulkaisuna. Linja oli edelleen puolueista riippumaton, kansanvalistuksellinen, kulttuurinen ja uutisoiva. Lehdestä pyrittiin tekemään karjalaisten keskeinen kohtaamis- ja esiintymispaikka. Kirjeenvaihtajaverkosto toimitti tietoja kaikista Karjalan osista. Vienan, Aunuksen ja Raja-Karjalan tapahtumakalenterit tehostivat ajankohtaista otetta. Tiukkeneva poliittinen tilanne teki kuitenkin mahdottomaksi niin Liiton kuin lehden toiminnan jatkumisen. Karjalan Kävijän viimeinen numero ilmestyi jouluna 1909.

Karjalaisten Sanomista Toukomieheen (1917–1935)

Seuran aloittaessa uudelleen toimintansa Karjalan Sivistysseurana keväällä 1917 päätettiin heti ryhtyä julkaisemaan lehteä nimellä Karjalaisten Sanomat. Viestejä Vienan ja Aunuksen karjalaisille. Julkaisu oli nyt kahdesti kuussa ilmestyvä sanomalehti. Toimittajana jatkoi Iivo Härkönen. Uutisten ohella lehti pyrki viemään omakielistä sanomaa Venäjän puolella asuville karjalaisille ja edistämään tasa-arvoa niin kielen kuin uskonnon kysymyksissä, ts. lehti vaati karjalan kielelle tasa-arvoista asemaa venäjän rinnalla sekä virastoasioissa että kirkonmenoissa. Osa artikkeleista julkaistiin aunuksenkarjalaksi, aluksi kyrillisin kirjaimin. Lehden nimi painettiin nimiölehdelle sekä latinalaisin että kyrillisin kirjaimin.

Aika oli vaikea niin julkaisuluvan kuin levityksen kannalta. Syksyn 1917 lehti ilmestyi kahdesti kuussa, mutta 1918 saatiin julkaistuksi vain viisi numeroa. Valtaosa lehden painoksesta vietiin ilmaisjakeluna rajantakaisen Karjalan lukutupiin ja kyläkirjastoihin. Kun kulku rajan taakse vaikeutui ja kävi lopulta miltei mahdottomaksi, siirryttiin vuoden 1919 alussa tilapäisjulkaisuihin. Kaksi joululehteä (Karjalaisten joulusanomat 1919 ja Vanhan Karjalan joulu 1920, Vienan Karjalan väliaikaisen hallituksen kanssa) onnistuttiin toimittamaan, mutta sitten seurasi viiden vuoden tauko.

Lehden jatkaminen oli välivuosina jatkuvasti esillä seurassa erityisesti Paavo Ahavan aloitteesta. Suomessa toimi monia heimojärjestöjä, joiden piirissä viriteltiin yhteisenkin lehden perustamista. Seuralle oli kuitenkin tärkeämpää saada oma äänenkannattajansa virkoamaan. Tämä onnistui vuonna 1925. Uusi nimi Toukomies symboloi ajatusten kylvämistä rajantakaiseen Karjalaan. Päätoimittaja oli edelleen Iivo Härkönen.

Toukomiehen pääkohteet olivat Viena ja Aunus. Ohjelmassa näkyi ajankohtaisen heimoaatteen henki. Lehteä tehtiin ”valmistelemaan Karjalan kansaa tulevaan vapauteensa”, ja lehden piti sisältämän herättäviä kirjoituksia Karjalan kansallisten ja sivistyspyrkimysten alalta sekä kuvauksia Karjalan maasta ja kansasta. Aihepiireistä mainittiin esimerkiksi kansanperinne, elinkeinoelämä, Suomen ortodoksisen kirkon kansallinen kehitys sekä uutiset Karjalasta ja Suomesta. Haluttiin edelleen julkaista kirjoituksia myös aunuksenkarjalaksi.

Karjalainen pakolaisväestö vaikutti lehteen. Pakolaisnuorten kerhotyön käynnistyttyä toimitettiin Karjalakerhojen keskusliiton kanssa yhteistä Toukomiehen liitelehteä Karjalan Huomen 1930–1931. Kannattamattomana se jouduttiin lopettamaan.

Vuonna 1935 vaihdettiin lehden nimeksi Viena-Aunus. Nimenmuutoksella kiinnitettiin huomiota sekä lehden kohdealueisiin että sisällölliseen uudistukseen: lehteen haluttiin sisällyttää myös laajempia, tieteellisluonteisia artikkeleita. Viena-Aunus -nimellä lehteä julkaistiin 1935–1944.

Vuosina 1937–1938 lehteä julkaistiin Karjalan Sivistysseuran ja Karjalakerhojen keskusliiton yhteisjulkaisuna nimellä Viena-Aunus + Itä-Karjala, Iivo Härkösen kanssa sitä toimitti Lauri Kuntijärvi. Nuorten kirjoittajien osuus lisääntyi. Kokeilu päättyi ristiriitoihin, ja Karjalan Sivistysseura palasi omaan julkaisuun Viena-Aunus. Kun Iivo Härkönen jätti sairauden takia 1939 päätoimittajan tehtävän, päättyi huomattava jakso lehden historiassa. Härköselle lehti oli ollut lähes elämäntehtävä yli 30 vuoden ajan.

Päätoimittajaksi tuli nyt kirjoittajana aktiivinen karjalaisuusmies Wasili Keynäs, joka luotsasi lehden viisaasti yli sodan vuosien. Ongelmia olivat paperipula, lehden kuljetusvaikeudet Itä-Karjalaan ja Karjalan Sotilashallinnon valistustoimiston ennakkotarkastukset. Sivumäärät supistuivat, syntyi kaksoisnumerokäytäntö. Yhtä kaikki lehti säilyi, osin karjalaisten liikemiesten tuella, dynaamisena – esimerkiksi vuonna 1942 lehteä painettiin 15 000 kappaletta Itä-Karjalan levitystä varten.

Karjalan Heimon alkutaival (1944–1959)

Jo välirauhan aikana 1941 oli kahdessa numerossa lehden nimenä Karjalan Heimo. Virikkeenä oli Seniores Carelienses -yhdistyksen ehdotus sisällyttää keskeisalueisiin myös Suomen Raja-Karjala. Lehdestä piti nyt kehitettämän laajojen Karjalan asiaa harrastavien piirien yhdysside: kaikki ”saman kohtalon alaiset, uskonnoltaan ja kielimurteeltaan ja kalevalaisperinteiltään samaan yhteyteen kuuluvat” karjalaiset haluttiin saada lehden piiriin. Jatkosodan aikana kuitenkin palattiin Viena-Aunus nimeen. Taustalla oli oletus Itä-Karjalan liittämisestä Suomeen.

Vuoden 1944 muuttuneessa tilanteessa lehden nimeksi tuli lopullisesti Karjalan Heimo, ja kohderyhmiin lisättiin Raja-Karjalan siirtolaiset. Sodanjälkeinen aika oli pitkään vaikeaa. Paljon karjalaisia oli kaatunut tai paennut Ruotsiin, ja Suomessa karjalaisia juuria pikemminkin peiteltiin kuin vaalittiin. Karjalan Heimon talous alkoi 1940-luvulla ilmoitustulojen vähetessä horjua, ja 1950-luvulla lehden levikki laski alle 400:n. Tästä karjalaisuuden lamakaudesta noustiin hitaasti.

Hankaluuksista huolimatta lehti ilmestyi tauoitta ja uusia ideoita kokeillen. Karjalan Heimon päätoimittajina näinä vuosina olivat Wasili Keynäs (vuoteen 1954), Huoti Koski (1954–1956) ja Kosti Pamilo (1956–1959). Lehteä kehitettiin lisäämällä erilaisia karjalaisryhmiä yhdistäviä palstoja, esim. Naisten tsuppu ja kyykkäuutiset. Kosti Pamilo toimitti ensimmäisen teemanumeron, aiheena Suojärvi (1957).

Lehden sisältö laajenee (1960–1990)

1960–1980-luvulla ilmapiiri alkoi vapautua ja Karjalan Heimokin kukoistaa. Painosmäärä nousi 1000:een.

Kosti Pamilon jälkeen Kajalan Heimon päätoimittajaksi valittiin heimomies, Karjalan Sivistysseuran keskeinen toimija Boris Karppela. Hän oli kansainvälinen ja liikkuva luonne, ja hänen kaudellaan (1959–1987) lehti uudistui moniin suuntiin. Karjalan Heimosta tuli ikkuna ulospäin: Viroon ja Neuvosto-Karjalaan. Myös Ruotsin karjalaisista alettiin julkaista uutisia ja haastatteluja. Karjalaisten sisäisiä yhteyksiä lujitettiin Piirissämme tapahtuu -palstalla. Lehdessä seurattiin aktiivisesti kyykkää. Laadittiin erikoisnumerot Salmista (1962) ja karjalaisesta kaupasta (1964).

Boris Karppelan avuksi lehden toimitukseen tuli 1983 Sakari Vuoristo. Hän oli ammatiltaan toimittaja ja luonteeltaan myös tutkija. Karppelan johdolla hän tutustui Karjalan Sivistysseuran kenttään, ja hänet valittiin päätoimittajaksi Karppelan jälkeen 1987. Jo aputoimittajana hän toimitti erikoisnumeroita, jotka 1980-luvulla käsittelivät esim. llmari Kiantoa (1984), Kalevalaa (1985) ja Kuusamon pakolaisia (1988).

Karjalan Heimo Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen

Neuvostoliiton hajottua Sakari Vuoristo käytti täyssydämisesti Karjalan Heimon hyväksi uuden tilanteen avaamat mahdollisuudet. Hän liikkui paljon Venäjän Karjalassa ja Suomessa asuvien karjalaisten keskuudessa muistitietoa tallentaen ja karjalaiskontaktien verkostoa luoden. 1990-luvulla lehden painosmäärä nousi 2000:een.

Sakari Vuoriston päätoimittajakausi kesti lähes 20 vuotta (1987–2006). Vuoristo kirjoitti Karjalan Heimoon mittavan sarjan artikkeleita vienankarjalaisten lähihistoriasta. Yhteensä hän toimitti 16 teemanumeroa, jotka perustuvat paljolti uusiin arkisto- ja haastatteluaineistoihin ja syventävät tietämystä Karjalan historiasta ja kulttuurista. Kokoavana teemana on usein joku Karjalan alue (Vuokkiniemi, Uhtua, Seesjärvi, Kiestinki, Tunkua, Pistojärvi, Oulanka, Akonlahti, Kuujärvi, Tver) tai merkittävä ilmiö, esimerkiksi laukkukauppa.

Sakari Vuoriston jälkeen Karjalan Heimon päätoimittajaksi valittiin ensimmäinen nainen, toimittaja Aila-Liisa Laurila (2006–2021). Lokakuussa 2021 uudeksi päätoimittajaksi valittiin Katri Kovasiipi. Nykyinen Karjalan Heimo toimii yhteistyössä venäjänkarjalaisten kanssa ja julkaisee myös karjalankielisiä artikkeleita. Lehti pyrkii entiseen tapaan olemaan myös Suomessa elävien karjalaisten välinen yhdysside. Lehden painosmäärä on tällä hetkellä lähes 2000 kpl.