Laukkukauppua ta karelianismie

Autonomian aika ta karealianismi (1800-luku)

Koko Šuomi oli yli šuakši vuuvvekši šiirtyn Venäjän valtah Šuomen šovašša, kumpaista käytih vuosina 1808–1809. Šuomen šovan rauha šolmittih Haminašša šyyškuušša 1809 ta raja vejettih Torniojovella. Alko autonomian aika Venäjän alaisuuvvešša. Šuomi ta Venäjän Karjala oltih šeuruavat šata vuotta šamašša valtakunnašša. Autonomian aika merkičči pitkyä rauhallisen talouvellisen ta kulttuurisen kehitykšen kautta Šuomešša ta Karjalašša. Vanha Šuomi liitettih autonomisen Šuomen yhteyteh vuotena 1812.

Vienan ta Aunukšen tärkeimmät elinkeinot oltih 1800-luvulla kauppa, kalaššuš, mečäššyš ta muanviljelyš, onnakko kerjuulla käynti ei ollun vienalaisilla vierašta katovuosina. Elinkeinoloista tärkein oli kuitenki laukkukauppa Šuomešša ta šamoin muuvvalla Karjalašša ta Venäjällä. Muanviljelykšen ta meččätalouven kehittymisen eštehenä oltih jarruttavat muanomissušolot ta venäläisen valtijovallan šiännökšet. Viljelyšmua oli kyläkunnan yhteisomaisuutta ta še juattih talojen kešen aina parin kymmenen vuuvven välein talojen miešpuolisien eläjien luvun mukah. Tämä ei auttan muatalouven kehittämistä, kun työn tulokšet šuatettih šeuruavašša muanjavošša šiirtyö kenennih toisen hyövykši.

Mečät oltih valtijon omaisuutta ta jokapäiväsen polttopuun ta rakennušpuun hakkuut oli tarkkah miäritelty. Puuta šai ottua talon omah käyttöh vain miärityn ošan vuuvvešša. Näin rakentamiseh šopivan tukkipuun ošalta oli voinun šuaha šeiččemän runkuo vuuvvešša taluo kohti.

Puuta šai ottua ennemmänki, ka vain kruunulla šuoritettavašta kovašta makšušta. Tämä ešti äijälti puunvaroih peruštuvien elinkeinojen kehittymistä ta Karjalan valtavien meččien käyttämistä.
Autonomian aikana 1800-luvulla vienalaisien ta muijen karjalaisien kaupankäynti Šuomen puolella jatku ta šuureni koko muan kattavakši. Karjalaiskauppiehat levennettih kauppua aina Ahvenanmualla ta Pohjois-Ruoččih šuaten. Elias Lönnrot kuvuau kolmannen runokeruumatan matkakertomukšešša šykyšyltä 1832 vienankarjalaisien kauppiehien luonnon tapoja näin:

”Heti vierahan aštuos’s’a šisällä hiän luatiu ušeita kyšymykšie, ta konša hiän šiitä rupieu pakajamah, ei hänen ollenkana tarviče ajatella jokahista šanua erikseh, ka šanoja tahtou ušeičči tulvie yhellä huavua enin hänen huulilta, kuin mitä olis’ tarpehellista… Luonnollini taipumuš kaupan harjoittamiseh on näillä šuomelaisilla yhtehistä koko Venäjän rahvahan kera. Olisin taipuvaini ajattelomah heitä muinasien permalaisien ili n.š. ”bjarmien” jälkeläisiksi, kumpasista aina on ollun niin äijän piänvaivua, ta jotta heijän kauppainto šiis olis’ perintö heijän kantatuatoiltah… Koissa ei hyö toini toisen kera käyvä mitänä huomattavua kauppua, ka šitä enemmän Šuomešša, Inkerissä, Virošša tni., missä myömällä paikkoja ta muuta pientä kauppatavarua kerättih melkosešti rahua. Šajekuušta alkuan tätä kulkukauppua harjotellah aina šeuruavah kevyäh šuaten, konša hyö myöššytäh kotih hoitamah muanviljelyštä tahi lähetäh matoilla Piiterih, Moskovah ta muih paikkoih, mistä oššetah šuurimman ošan niitä tavaroja, kumpasie šiitä talven kuluos’s’a myyvväh.”

Enšimmäisenä Vienan runolauluperintehen keryäjänä pietäh Sakari Topelius vanhempua, kumpani laulatti karjalaisie laukkukantajie 1820–30-luvuilla ta julkasi keryämieh runoja painettuina vihkosina. Toisen julkaiseman kanšanrunovihkon alkušanašša vuotena 1823 hiän šano vanhoja runolauluja veisattavan vain Šuomen koilisella laijalla ta luoteis-Venäjällä. Viijennen runovihkon alkušanašša hiän šanou, jotta on vain yksi ainut laulupaikka ta šeki Šuomen rajojen ulkopuolella Vuokkiniemen voolostissa, kumpasešša rahvahan vanhat tavat ta tarinat on šäilytty ”avomielisinä ta puhtahina”.

Enšimmäisenä runonkeryäjänä Vienan kylissä liikku A. J. Šjögren vuotena 1825. Utsjoven kirikköherra Juakko Fellman keräsi runoja vuotena 1829 matalla Vuokkiniemen, Jyvyälahen, Uhtuon ta Jyškyjärven kautta Kemih.

Elias Lönnrot alotti kanšanrunojen keruun Šuomešša ta piäsi Vienah vašta kolmannella keruumatalla vuotena 1832 Vuokkiniemeššä. Nellännellä matalla vuotena 1833 Lönnrot enši kerran keräsi runoja Vuokkiniemen ympäristön runokylistä. Nellännen matan jälkeh Lönnrotilla šynty ajatuš eepossan kokuomisešta. Viiješ matka vuotena 1834 anto tulevalla Kalevalalla šisältyö, konša Lönnrot šai kuulla Latvajärveššä Vienan šuurimman runonlaulajan Arhippa Perttusen. Kalevalan enšimmäisen painokšen käsikirjutuš valmistu vuotena 1835. Šen jälkeh Lönnrot kävi Vienašša vielä kakši kertua: kuuvvennen kevyällä 1835 ta šeiččemännen vuosina 1836–37.

Karelianismiksi nimetty mielenkiinto Kalevalan runolaulualovehie kohti oli kašvan taitelijien keškuuvešša 1890-luvulla. Šynty läheš kaikkih taijonaloih vaikuttanut taitošuunta, kumpani šai innoitukšen Kalevalašta ta laulumaijen luonnošta ta elämäntavoista. Monet eri alojen taitelijat haluttih piäššä Karjalah. Karelianismin huomattavimpie ihmisie oltih taitelijat Akseli Gallen-Kallela ta Louis Sparre, kuvanveistäjä Emil Wikström, kirjuttajat Juhani Aho, Eino Leino ta Ilmari Kianto, šäveltäjät Jean Sibelius ta P. J. Hannikainen, arhitektorit Yrjö Blomštedt ta Vicktor Šucksdorff ta monet muut.

Karelianismin rinnalla kehitty karjalaisen rahvahan tietoisuuš omašta istorijašta ta ainutluatuisuuvvešta. Tärkien impul’ssin anto oululaini lehtimieš Augušt Wilhelm Ervašti, kumpani luati kešällä 1879 karjalaisen heimoidejan šyttymisen kannalta tärkiekši muovoštunuon matan Vienan Karjalah ta kirjutti šiitä kirjan ”Muistelmia Matkalta Venäjän Karjalassa”. Kirja innošti vienalaisie ta Vienašta Šuomeh muuttanuita kauppiehie ajattelomah rappeutunuon ta venäläistyvän kotišeuvun olojen kohentamista.

Merkittäväkši tuli niise Into Kondrad Inhan ajatuš vuotena 1894 käyvä šamoja matkoja mitä Lönnrotki kävi Vienan laulumailla. Šen tulokšena painettih vuotena 1911 Inhan klassini teoš Kalevalan laulumailta ta hänen loistavat valokuvat vienalaisista kylistä ta ihmisistä.