Aleksi Konkan vuonna 2013 Petroskoin yliopiston kustantamon julkaisema Karsikko-kirja (286 s.) käsittelee karsikko-ilmiötä eri puolilta ja suunnilta, aina saaliskarsikosta vainajan karsikkoon. Se kattaa maantieteellisestikin hyvin laajan alueen: Pohjois-Norjasta Uralille ja Keski-Volgalle saakka, pistäytyen myös Siperian puolelle. Kirjan pääainesto koskee Itä- sekä Pohjois-Suomea ja Karjalaa, Inkeriä ja Eestiä, muu tieto käytetään oikeastaan vain vertailuaineistona.
Vaikka karsikkomateriaalia on runsaasti hankittu eri pohjoisvenäläisiltä alueilta, myös Komista ja Marista (eräitä kenttätyöaineistoja oli aikaisemmin julkaistu Suomessa ja Venäjällä), tämä kirja on omistettu itämerensuomalaisille. Paitsi kentältä saatuja ja kirjallisuudesta poimittuja tietoja, kirjassa on käytetty ennen kaikkea SKS:n Kansanrunouden arkiston aineistoja, joista etenkin Samuli Paulaharjun keräelmiä, Kansallismuseon, Kainuun museon, Venäjän etnografisen museon, Kunstkameran ja eräiden muiden paikallismuseoiden kokoelmia.
Karsikko-kirja koostuu neljästä luvusta, jotka ovat ”Saaliskarsikko”, ”Karsikko initiaatioriiteissä” ja ”Vainajan karsikko”, sekä pääteluvusta, jossa käsitellään myös juhlakarsikkoa. Kirja sisältää myös erillisen karsikko-sanaston. Kirja päättyy 74 kuvaa käsittävään valokuva- ja piirrosvalikoimaan.
Ensimmäisen luvun saaliskarsikkojen käsittelyssä käytetään myös Lapista kerättyä aineistoa. Toisessa luvussa ensikertalaisen karsikon ohessa kuvaillaan myös hääkarsikkotapoja sekä hurrikkaasta puheen ollen esitetään karsikko-idealle tärkeätä hurri-sanuetta (sanue tarkoittaa sanan kaikkia merkityksiä sekä kaikkia yhdyssanoja ja muita muodostumia, joiden keskeisenä juurena on tässä tapauksessa on ”hurri”). Kirjan kolmannessa luvussa ristipuiden ja savolaisen vainajan karsikon lisäksi käsitellään myös sellaista aihetta kuin karsikko hautausmaalla. Se on Pohjois-Suomessa Karjalasta tullutta traditiota.
Karjalaisista vaikutteista Pohjois-Suomessa puhutaan myös ensimmäisessä luvussa. Karsikko hautausmaalla -aiheen yhteydessä nostetaan esiin kysymys karsikoista ns. pyhissä paikoissa ja lehdoissa, joita löytyy Karjalasta alkaen aina Mariin saakka.
Vainajan karsikko -luvussa on uudestaan puututtu myös metsäsuomalaisen suurkertojan Kaisa Vilhusen tietoihin, joiden luotettavuutta Maija Juvas aikoinaan alkoi epäillä. Hän huomautti, että ilmeisesti niitä pidetään epäluotettavina siihen saakka kunnes Kaisa Vilhusen tiedoille löytyy vertausaineistoa muualta. Aleksi Konkka pyrkiikin siihen kirjassaan tuoden esiin typologisesti verrattavissa olevaa aineistoa, jota löytyy sekä Euroopan, että myös Siperian eri kansoilta. Vainajan karsikon kaksi tärkeintä ideaa: karsikko, joka suojelee eläviä kuolleilta ja karsikko, joka toimii instrumenttina kuolleiden siirtymisessä toiseen maailmaan, ovat osa yleistä ”maailmanpylvään” karsikon funktiota pitää yllä maailman tasapainoa, etenkin kriisitilanteessa. Tämä taas yhdistää karsikon Maailman puuhun, joka on monien kansojen uskonnoissa maailmankaikkeuden runko ja rakenne.
Yllä olevassa Youtube -linkissä Aleksi Konkka keskustelee toimittaja Olga Ognevan kanssa Omin silmin -studiossa karsikosta.
Ohjelmaan on kohdasta 10:30 eteenpäin liitetty vanhempi dokumentti ”Panin minä merkin puuhun”, jossa Aleksi kertoo karsikoista oikein karsikoiden keskellä. Karjalan Sivistysseura on rahoittanut dokumenttielokuvan syntyä.
