Kulttuuri

Ortodoksizen Karjalan kanzanomaine uskondolližus da rahvahan usko

Vuozisavoin aigua Karjalan ortodoksine rahvahan uskondolližus rodih monikerroksizekse, vahnan etnizen, ezikristillizen aijan uskomuksien da ritualoin sego ortodoksizen uskondon opastuksen da tavoin yhteh sulattuu. Hristianskoi usko rubei leviemäh Karjalah 1000-luvul Novgorodan slaavien välityksel. 1200-luvul joukkoristindän tarkoituksennu oli löydiä ližiä liittolazii Novgorodan kniäzile Jarosluavale. Manasteriloin perustamine: Valamoin da Koneveckoin Luadogal 1300-luvul, Soloveckoin Vienanmerel da Svirskoin manasterin Anukseh 1400-luvul, sego äijien pienembien manasteriloin perustamine vuozisavoin aigua lujendi päivännouzupuolen hristianskoin uskon Karjalas. Kirikön nägökannas rahvahan ortodoksižuttu piettih ”puolipaganallizennu”, da ezimerkikse papismanuahu Il’l’u työttih Karjalah propovieduimah da opastamah (1534–1535). Oman eričyspiirdehen Vienan da Anuksen Karjalan uskondolližuoh tuodih vahnu-uskohizet, kuduat pajettih Ven’alpäi 1600-luvul, sendäh gu ei hyväksytty patriarhu Nikonan uvvistuksii da jovvuttih sego kirikön sego muallizen vallan ahtistettavikse.

1800-lugussah rahvahan opastukselline tiedo uskondoh näh oli vajai. Syynny sih oldih yleine lugumaltamattomus, sluužbien slaavikieližys, pappiloin pieni lugumiäry da ylellizestigi pieni opastustazo sego prihodueloksen da sluužbien vähys. Tiijot uskondoh näh oli suadu enimite kuvamuailman, obrazoin da kirikkölöin ikonostuasoin välityksel sego rahvahanperindön kauti: suullizennu kerdomuksennu (legendat), hengellizinny pajoloinnu da kalevcalamittazien runopajoloin välityksel. (ezim. Luadijan virzi Marian kohtuzekse roimizeh, Hristosan roindah da kuolendah näh). Rahvahan uskondolližus oli jumalalline, kunnivoitettavu, hos ei ni mennyh ihan tarkah kirikön opastuksen mugah. Pyhihkulleskelu suurih manasteriloih piettih tärgienny da pitkih matkoih mendih jallai. Počitoittavimat oldih Valamoi, Konevickoi, Svirskoi da Soloveckoi manasterit. Manasteriloil annettih uskalmuo; ”jiäksimine” merkičči nuoren pereheh kuulujan uskaldamistu miäryaijakse manasterih palvelukseh. Jogapäivähizes uskondonharjaitekses tärgielöinny oldih malitut, silmien ristimizet da kumardukset.

Karjalazeh rahvahan uskondolližuoh kuului ainestu vahnas uskomusmuailmas. Kai tuanpuolehizen, nägymättömän muailman toimijat oldih tärgiet: pyhät, haldivoiččijat da pokoiniekat (kuolluot).

Pyhät

Ortodoksizes kirikös puaksuh paistah pyhis, ei pyhimyksis, kui roumalaskatolizes kirikös. Pyhät ollah kirikön nägökannas oldu tovellizet pruavedniekat, hyö elettih omistajen oman elaijan Jumalale da lähembäzile. Pyhät oman elaijan aigua pyhitettih, kuoltih muokkavuksih da heih puaksuh liittyy elaijan aigua libo jälles kuolendua tapahtunnuh kummu.

Kirikön kalenduarah kuulutah pyhien mustopäivät, kudamii ruvettih viettämäh tavallizet rahvas da kudamis roittihes Karjalas kyläpruazniekat. Kyläpruazniekkua piettih sinä piän, kudamale pyhäle kylän časounu libo kirikkö oli pyhitetty.

Karjalazes kanzanuskos kirikön pyhih rubei liittymäh omien etnillizien jumaloin ominažuksii. Ezimerkikse, Pyhä-Il’l’u (Vahnan Sanan mugah Prorokku Il’l’u), kudamua Karjalas kunnivoittih da varattih, mustoittau vahnua Ukko-ylijumalua: Il’l’u jyräitti taivahal jyryn aigua da sidä tundiettih vie vil’l’an kazvattajannu, kui Ukko-jumaluagi (vrd. Ukon vakku ritualu, kudamua vietettih keviäl, gu vil’l’at teriämbäh nostas). Tiedovolois rinnakkai oldih kui etnillizen kanzanuskon olendot mugagi kirikköperindön pyhät. Mečänižändöin joukkoh kuului Pyhä-Anna, Pyhä Marian muamo, kudamua tundietah kirikönperindös, ga kuduadu ei ole Biblies. Pyhäle Annale pandih malittuu karjalazis meččytiedovolois, gu Pyhä avuas mečän veriät, da mečästäi suas sualistu. Anni, Annikki, Annikka oli Tapion (mečänižändän) akku libo tytär.

Pyhät oldih vardoiččijoinnu da avvuttajinnu elaijan eri tarbehis. Tärgevimät pyhät avvuttajat oldih Spoassu libo Spuassu (ven. Spasitel ’piästäi, vabahuttai’) da Bohorodičču (Jumalanmuamo, Pyhä Maria). Pyhä-Miikul (Nikolaos) tundiettih lembienny ’yleispyhänny’, kudai avvutti moneh tabah kui vil’l’ankazvattajii mugai vardoičči karjua, enne kaikkie vezil liikkujes. Pyhä-Jyrgi (Georgios) avvutti karjan vardoiččijannu, kui Pyhä-Valassigi (Blasios). Pyhä-Nastassu (Anastasia) avvutti lambahienke, a Kuz’moile (taustal V.J. Mansikan mugah Pyhä Konstantinus da Helena) pandih malittuu, gu pelvahat hyvin kazvettas.

Hos pyhil oligi omua vaikutusvaldua, käytändös rahvas pandih malittuu kaikile pyhile yhtenjytyi eigo ylen tarkah rajattu kuduangi tietyn pyhän mustamistu miärätys tilandehes. Midä puaksumbah Jumalua mainittih, sidä enämbäl uskottih malitun vaikutukseh. Salmilaine Johor Lammas on 1930-luvul kuvannuh tädä perustehtu nenga: ”Min jumalan ottau duumah, sidä i moanit´t´soo, sit temboa toizen, mi sie juohtuu mieleh kirjattomal miehel, k on heidy äijy, miikkuloa, pedrii, valassii, il´l´oa, iivanoa, kuzmoidu, nastassoa, jyrgii, simanoa, mihailampäiveä da frolanpäiveä, sid emänpäiveä, miitreimpäiveä.” (SKS KRA. Salmi, Palojärvi, Lammasselkä. M. Pelkonen 389. 1935.)
Karjalazet starinat sanellah pyhis, heijän kummallizis tegolois da liikkumizes rahvahan keskes puaksuh pakiččijan hahmos sendäh, gu heidy ei kerras tunnistettas. Starinat opastetah, kui rahvahal pidäy olla omien lähembäzienke: pakiččijoi da hiäsolijoi pidäy avvuttua da pidäy olla armolline toizih ristikanzoih. Starinois on vie kerdomustu manasteriloin perustamizes da manasteriloih liittyjis kummis.

Haldivoiččijat

Pyhien rinnal oli eriluadustu haldivoiččijua, kudamien vaikutus sežo oli merkittävy. Mečäs, vies da kodipihas oli omua haldivoiččijua libo ižändiä. Mečänižändy, meččähine, tundiettih vie nimel karu (pahahengi, paholaine). Anukses, da sen hahmo mustoittau muun Pohjas-Ven’an mečänižändiä. Uskottih, gu mečänižändy voi vediä ristikanzan libo žiivatan mečänpeittoh, da tilandehen pellastamizekse pidi eččie tiedoiniekan abuu. Mečänižändän troppazet mečäs oldih nägymättömät, Gu vai nengoman troppazen ylitännet, sit yöksyt. Sobien heittämine da piäle uvvessah panendu on voinnuh avvuttua. Kudžoit da kudžoinmättähät oldih yhtevykses mečänižändäh, kuduale kudžoinmättähäh viettih tuomastu, ezim. jäiččiä libo hobjua. Vienižändy, vedehine, da vien vägi sežo pidi ottua huomivoh. Kaivospäi libo järvespäi vetty ottajes oli hyvä kyzyö luba: ”Vezi, syöttäi, anna vetty!” Viespäi on voinnuh tulla voimattomuksii, gu sidä et olle kunnivoinnuh. Da muaspäi sežo on voinnuh tulla voimattomus, muahine. Kodipihan ižändiä kučuttih nimel ”moahardii” libo tahnuonižändy. Häi vardoičči žiivattoi. Sanottih, gu häi palmikoiččou armahan hebozen harjan.

Kuolluot (pokoiniekat)

Suvun kuolluzii (pokoiniekkoi) karjalazes kanzanuskos äijäl arvostettih. Heidy musteltih da kunnivoittih äijäs ritualas (kačo Itkuvirret). Uno Harva nenga lyhyöh kirjutti (1948) karjalazen muahpanenduperindön piäajatukses: ”Tämä taba on olluh vahnan kanzan kogo yhteiskunnallizen elaijan perusteh. Ristikanzan da suvun kogo elaijan aigua kiännyttih pokoiniekoin puoleh. Pokoiniekat oldih morualin vardoiččijoinnu, tavoin sud’d’oinnu da järjestynnyön yhteiskunnan pidäjinny. Täs mieles yläilman jumalgi ei voinnuh kilbailla manalah mennyzienke.”

Kanzanuskolližuon ajatustavan mugah kuolluot oldih yhtevyksis pyhih. Pokoiniekat oldih välittäjän azemas. Konzu kuolluzii musteltih da pandih heile malittuu, net voidih välittiä viestin pyhile, pakita ozua mihtahto. Viestilöin työndämine pokoiniekan kauti oli vuadinuh omas puoles uskalduksen andamistu pokoiniekale: tämä tarkoitti vuorovaikutustu da vaihtuo.

Ezimerkikse Salmispäi (SKS KRA. Salmi. Maija Juvas 248.1938.) on mostu tieduo: Kylvöpäivänny pastettih piiruadu, pandih jumaloin (obrazoin) edeh da kučuttih ižändän da emändän kuolluzii vahnembii: ”Toatto da moamo, d´iedoi ja boaboi, tulgoa tänne meijän kylvändypäiväkse, pokoroikoa pyhäl Miikkulal, pyhäl Il’l’al sie taivahas. Anna kazvattaa pyhä Miikkula, pyhä Il’l’a meillä hyveä vil’l’oa, ruistu da kagroa, sid myö vie tul’l’an kezän kumardazimmo teijän kalmal, olizimmo myö suuren suuruksen tuojannu, andazimmo myö palazen joga pakittšiazel, pominoizimmo teidy joga proazniekan.”

Pokoiniekkoi Karjalas musteltih puaksuh. Mustuazien tavat oldih da ollah iellehgi ezimerkikse Anukses moizet: jälles muahpanendua piettih ”kolmeyöhizii”, erähät pietäh vie nygöi ”yheksäyöhizii”, kuduat ollah pienimuodozet mustuazet, enimyölleh käydih da kävväh kalmoile. ”Kuuzinedälihizet” on suuri pido, kuduadu pietäh kuvven nedälin peräs jälles kuolendua. Sit käytetäh nygöi vie nimitysty ”sorokovoit”, kudamii ven’alazeh tabah voibi pidiä kuolendas 40 päivän mendyy. Tämän mustopäivän jälles pokoiniekku loppussah siirdyy tuonilmazih, häi ei enämbiä kulle endizii jälgii myö muan piäl. ”Puolivuodehizet” on sežo suuri pido, kuduah kučutah omahizii da susiedoi. Vuvven peräs jälles kuolendua pietäh ”vuodehizii”. Sen jälles voibi vie joga vuottu pidiä mustopäivii, ollou vai tahtuo.

Kuolluzii mustellah kalmoil, kui sanotah, kalmoilekävyndäl, ruadeniččan, toizennu Äijänpäivän jälgehizenny tossarren päivänny da mustosuovattan, ligakuus. Tavan mugah kois pokoiniekkoi mustellah malitul obrazoin ies (”pominoindu”). Vie vien lähäl voibi pominoija – vezi vedäy viestin pokoiniekale.

1990-luvul suoritetun tutkimusmatkan perustehel voibi sanuo, gu kuolluzien mustoritualat ollah vie tässäh elävy perindö Anuksen Karjalas. Tutkimus ozuttau, gu erähät kanzanuskon piirdehet säilytäh hätken, ga ei ilmai muutostu (pokoiniekan pominoindu, unet kuolluzis). Erähät tavat ollah hävitty läs kogonah (pyhih liittyjät mielikuvat, starinat).

Irma-Riitta Järvinen

 

Kirjalližus

  • Haavio, Martti (toim.) 1946: Suomalaisia legendoja ja rukouksia. Suomen Kirja: Helsinki.
  • Harva, Uno 1932: Karjalaista kansanuskoa ja palvontaa. Teoksessa Iivo Härkönen (toim.): Karjalan kirja. WSOY: Helsinki.
  • Harva, Uno 1948: Suomalaisten muinaisusko. WSOY: Helsinki.
  • Jetsu, Laura 2001: Kahden maailman välillä. Etnografinen tutkimus venäjänkarjalaisista hautausrituaaleista 1990-luvulla. SKS: Helsinki.
  • Järvinen, Irma-Riitta (toim.)1981: Legendat. Kansankertomuksia Suomesta ja Karjalasta. SKS: Helsinki.
  • Järvinen, Irma-Riitta 2004: Karjalan pyhät kertomukset. Tutkimus livvinkielisen alueen legendaperinteestä ja kansanuskon muutoksista. SKS: Helsinki.
  • Koponen, Raija (toim.) 1976: Satuja ja legendoja. Martta Pelkosen salmilaismuistiinpanoja. SKS: Helsinki.
  • Laitila, Teuvo 1998: Kansanomainen ja kirkollinen ortodoksisuus Raja-Karjalassa. Teoksessa Pekka Nevalainen & Hannes Sihvo (toim.): Karjala. Historia, kansa, kulttuuri. SKS: Helsinki.
  • Mansikka, V. J. 1939: Pyhän Iljan palvonnasta. Teoksessa Kalevalaseuran vuosikirja 19. WSOY: Helsinki.
  • Mansikka, V. J. 1941: Pyhä Miikkula. Teoksessa Kalevalaseuran vuosikirja 20–21. WSOY: Helsinki.
  • Siikala, Anna-Leena 2012: Itämerensuomalaisten mytologia. SKS: Helsinki.
  • Stark, Laura 2002: Peasants, Pilgrims, and Sacred Promises. Ritual and the Supernatural in Orthodox Karelian Folk Religion Studia Fennica Folkloristica 11. SKS: Helsinki.
  • Timonen, Senni 1990: Karjalan naisten Maria-eepos. Teoksessa Pekka Hakamies (toim.): Runo, alue, merkitys. Kirjoituksia vanhan kansanrunon alueellisesta muotoutumisesta. Joensuun yliopisto, Karjalan tutkimuslaitoksen julkaisuja 92. Joensuu.
Posted in Uncategorized |
Bookmark the permalink.

Tilua lehti

Karjalan Sivistysseuran ozanottajat suajah Karjalan Heimo -lehten ozanottajan evunnu. Lehti voibi tilata myös erikseh.

Seuran ozanottajakse liittymine

Liittymisty Karjalan Sivistysseurah pidäy pakita Seuran halličuksel jogo ual olijal internetkuavakkehel, kudai automuattizesti lähtöy Seuran toimistoh, libo työndämäl sähköpoštači samat tiijot adressih: toimisto (at) karjalansivistysseura.fi.

  • ozanottai 32 € (maksoh kuuluu Karjalan Heimo -lehti)
  • ližäozanottai 10 € / ristikanzu (ozanottajanke yhtes eläi, ei Karjalan Heimo -lehtie)
  • kannattaiozanottai 100 € (yhteizö, maksoh kuuluu Karjalan Heimo -lehti)

Karjalan Heimo-lehti

Karjalan Heimo -lehti voibi tilata ilmai seurah liittymisty mugaže täyttämäl ual olii internetkuavakeh libo sähköpoštan kauti seuran toimistos.

  • kesto- ja vuozitilavus 40 € / vuozi

Liity ozanottajakse da/libo tilua lehti täl lomakkehel

Haluan liittyä KSS:n jäseneksiHaluan liittyä KSS:n lisäjäseneksiHaluan liittyä KSS:n kannattajajäseneksiHaluan liittyä KSS:n opiskelijajäseneksiTilaan Karjalan Heimo -lehden kestotilauksenaTilaan Karjalan Heimo -lehden vuositilauksenaIlmoitan osoitteenmuutoksestaMuuta (käytä lisätietoja/palautetta tekstikenttää)

Sukunimi (pakollinen)

Etunimi (pakollinen)

Syntymävuosi (pakollinen)

Toimipaikka

Katuosoite (pakollinen)

Postinumero (pakollinen)

Postitoimipaikka (pakollinen)

Sähköposti (pakollinen)

Puhelinnumero (pakollinen)

Mistä syntyi kiinnostus hakea seuran jäsenyyttä?

Lisätietoja / palautetta

Posted in Uncategorized |
Bookmark the permalink.

Toimitus

Karjalan Heimo -lehten toimitukses vastuau piätoimittai. Händy tugou Karjalan Sivistysseuran julguamistoimikundu.

Yhtevystiijot

Karjalan Heimo -lehten toimitus
Piätoimittai Aila-Liisa Laurila
Lapinkaari 20 B 23, 33180 Tampere

0400 755 907

paatoimittaja(at)karjalanheimo.fi

Tilavukset da adresinmuutokset

Karjalan Sivistysseura ry
Luotsikatu 9 D, 00160 Helsinki

09 171 414

toimisto(at)karjalansivistysseura.fi

Julguamistoimikundu

Senni Timonen, puheenjohtaja
Pekka Laaksonen
Eeva-Kaisa Linna
Eila Stepanova
Marja Torikka
Pekka Vaara
Ville Vaara
Aila-Liisa Laurila, sihteeri

Kirjalližuttu

  • Vuoristo, Sakari: Suvulta suvulle II. Wienan Karjalaisten Liiton / Karjalan Sivistysseuran historiaa vv. 1906–1996. Helsinki: KSS, 1996. (Luku ”Karjalan Heimo ja sen edeltäjät” s. 123–141.)
  • Pietilä, Anna-Maija: Vienan Karjalaisten Liiton ja Karjalan Sivistysseuran aikakauslehtien artikkelihakemisto 1906–1994. Helsinki: KSS. 1996.
  • Ranta, Raimo: Vienankarjalaisten Liitosta Karjalan Sivistysseuraksi v. 1906–1922. Tampere 1997. (Luku ”Oma lehti” s. 49–57.)
  • Vuoristo, Sakari: Sama lehti – monta nimeä. – Karjalan Heimo 2006:11–12, 198–199.
Posted in Uncategorized |
Bookmark the permalink.

Karjalan Heimo -lehten histouries

Oman, puolovehkannois rippumattoman iänenkannattajan da ozanottailehten julguamine on allus algajen kuulunuh Karjalan Sivistysseuran piätoimindumuodoloih. ”Gu heitetänneh lehten julguandu, sit Seurugi loppou oman toimindan”, sanoi Seuran paginanvedäi Aleksi Lahelma 1950-luvul. Yli suan vuvven aigua lehten julguamismahtot, lugiikundu, ulgonägö, syväindö da luonneh ollah vaihteltuhes. Muutokset nävyttih sežo lehten monis nimis. Lehten piämielet, Karjala: sen aijankohtaine tilandeh, hyvinvoindu, histourii, kul’tuuru da rahvas ollah pyzytty muuttumattominnu.

Karjalazien Paginois Karjalan Kävijäh (1906–1909)

Piätös lehten perustamizes oli luajittu Karjalan Sivistysseuran ielolijan Wienan Karjalazien Liiton allustajas perustamiskerähmös Vaasas sulakuus 1906. Virrallizes perustamiskerähmös 3.-4.8.1906 Tamperehel lehten vastuollizekse toimittajakse vallittih kirjuttai Iivo Härkönen, kudai kehitti ozanottailehten karjalazen aihepiirin edehpäi pitkäkse aigua.

Liiton enzimäine Karjalaisten pakinoita (Karjalazien Paginoi) -lehti oli tarkoitettu vienankarjalazile. Lehten tavoittehikse oli miäritelty vällyön da opastuksen idejoin puolistamine, kanzallistunnon nostattamine, kanzanopastus da aijankohtaine uudizien tuottamine. Kanzanopastukseh niškoi jullattih kirjutuksii, ezimerkikse viinanjuondan pahuos, hyväs käytökses, muanruavos da tervehyönhoijos. Uudizis oldih nägyvis yksikamarillizen parluamentan da Ven’an valdukunnanduuman istundot. Risturiijois da poliittizisgi dielolois kirjutettih ihan kohti. Heimosugulažuttu tarkah mietittih da miäriteltih.

Alguvuozinnu lehti pidi piästiä ilmah ozutehlehtenny, sendäh gu lehtel ei olluh julguamislubua. Lehtie piästettih nimil Tauonpano libo Karjalazien kevätlehti (1907: 4–5). Karjalazien kezälehti (1907:6-7), Elonaigu (1907: 8–9), Karjalazien syvyslehti (1908: 10–11), Karjalazien rastavu (1907:12), Eränkävii (1908) da Karjalan Kävii (1908–1909).

Karjalazien Sanomis Toukomiehessäh (1917–1935)

Konzu keviäl 1917 Seuru rubei jatkamah omua toimindua Karjalan Sivistysseurannu, oli kerras piätetty piästiä ilmah lehtie nimel Karjalazien Sanomat. Viestii Vienan da Anuksen karjalazile. Uuzi lehti piäzi ilmah kaksi kerdua kuus. Toimittajannu jatkoi Iivo Härkönen. Uudizien ližäkse lehti on pyrginyh viemäh omakielisty sanua Ven’an puolel eläjile karjalazile da eistiä edehpäi taza-arvuo kui kielen, mugagi uskondon kyzymyksis, toizin sanoin, lehti vuadi karjalan kielele taza-arvostu azemua ven’an kielen rinnal kui virrallizis laitoksis, mugai kirikköpidolois. Oza kirjutuksis jullattih livvinkarjalakse, ezmäi kirillizin kirjaimin. Lehten nimi oli painettu enzimäzele sivule latinalazil dai kirillizil kirjaimil.

Aigu oli jygei kui julguamisluvan mugagi lehten levittämizen puoles. Sygyzyl 1917 lehti piäzi ilmah kaksi kerdua kuus, ga 1918 vuvven aigua suadih luajittuu vaigu viizi noumerua. Suurin oza painokses viettih ilmai juattavakse rajantagazen Karjalan lugupiirilöih da kylien kirjastoloih. Konzu rajan tuakse rodih jygiembi piästä da jälgimäi ei suannuh piästä ni vouse, vuvven 1919 allus lehtie ei voidu luadie alalleh. Kaksi rastavulehtie (Karjalazien joulusanomat 1919 da Vahnan Karjalan joulu 1920) Vienan Karjalan väliaigazen halličuksenke puutui toimittua, ga sen jälles oli viijen vuvven väliaigu.

Välivuozinnu lehten uvvessah julguamizes oli aiven paginua Seuras enimite Paavo Ahavan aloittehes. Suomes on toiminuh äijy heimoyhtistysty, kudamien keskes huavattih perustua yhtehine lehti. Seurale oli tärgiembi suaja oma iänenkannattai elbymäh. Tämä rodih vuvvennu 1925. Uuzi nimi Toukomies on rajantagazeh Karjalah ajatuksien kylvemizen merkinny. Piätoimittajannu jatkoi ielleh Iivo Härkönen.

Toukomies-lehten piäkohtii oldih Viena da Anus. Ohjelmas nägyi aijankohtazen heimouattehen hengi. Lehtie luajittih, gu ”Karjalan kanzu olis valmis tulieh vällyöh”, da lehtes pidi olla Karjalan kanzallis- da opastundupyrgimyksii nostattajua kirjutustu da kuvavustu Karjalan muas da kanzas. Aihepiirilöis mainittih, ezimerkikse kanzanperindö, eloikeinoelaigu, Suomen ortodoksizen kirikön kanzalline kehitys sego uudizet Karjalas da Suomespäi. Tahtottih iellehgi jullata kirjutuksii livvinkarjalakse.

Karjalazet pagolazet vaikutettih lehteh. Konzu rubei ruadamah nuorien pagolazien kerho, se algoi luadie yhtes Karjalakerholoin keskusliitonke Toukomies-lehten liitehty vuozinnu 1930–1931, kudaman nimi oli Karjalan Huomen. Kannattamattomuon täh se ruado pidi loppie.

Vuvvennu 1935 lehten nimekse rodih Viena-Aunus. Nimenmuutoksel kiinnitettih huomivuo kui alovehih, kudamis lehtes kirjutetah, mugagi syväindön uvvistukseh: lehtes tahtottih jullata suurembii, tiijollizii kirjutuksii.Viena-Aunus-nimel lehti piäzi ilmah vuozinnu 1935–1944.

Vuozinnu 1937–1938 lehti piäzi ilmah Karjalan Sivistysseuran da Karjalakerholoin keskusliiton yhtehizenny julgavonnu nimel Viena-Aunus + Itä-Karjala. Yhtes Iivo Härközenke sidä toimitti Lauri Kuntijärvi. Nuorien kirjuttajien miäry kazvoi. Tämä koittelu piädyi erimieližyksih, da Karjalan Sivistysseura rubei myöstin luadimah omua lehtie Viena-Aunus. Konzu Iivo Härkönen voimattomuon täh vuvvennu 1939 lähti iäres piätoimittajan ruavos, silloi loppih tärgei lehten histourien aigu. Härközele lehti oli olluh läs 30 vuvven aigua eloksen piäruadoloi.

Piätoimittajakse tuli kirjuttai da aktiivine karjalalužmies Wasili Keynäs, kudai toimitti lehtie viizahasti voinuvuozinnu. Vaigevuksinnu oldih paberin vähys, lehten kulletusvaigevuot Ven’an Karjalah da Karjalan Sodilashalličuksen valistustoimiston ennepäi luajittavat tarkastukset. Sivumiärät vähettih, lehtie ruvettih toiči luadimah kahtennu noumerannu. Ga yhtelläh lehti piäzi ilmah, ozittain karjalazien kauppumiehien avul, da eli, – ezimerkikse vuvvennu 1942 lehtie painettih 15 000 palua viettäväkse Päivännouzu-Karjalah.

Karjalan Heimon algutaibaleh (1944–1959)

Jo välirauhan aigua vuvven 1941 kahtes noumeras oli lehten nimenny käytetty Karjalan Heimo. Seniores Carelienses -yhtistyksen tahtos oli ehoitettu ottua keskimäzien alovehien joukkoh myös Suomen Raja-Karjala. Lehtes pidi nygöi roitakseh kaikenualazien Karjalan dieloloi harrastajien piirilöin yhtyssiveh: kaikin ”yhty samastu ozua elänyöt, saman uskon, kielimurdehen da kalevalasperindehen mugah samazeh yhtevyöh kuuluijat” karjalazet tahtottih suaja lehten piirih. Jatkovoinan aigua yhtelläh lehten nimekse tuli myöstin Viena-Aunus. Taustal oli olettamine Päivännouzu-Karjalan liittämizes Suomeh.

Vuvven 1944 muuttunuos tilandehes johtujen lehten nimekse tuli lopullizesti Karjalan Heimo, da kohtehjoukkoh oli ližätty Raja-Karjalan siirdolazet. Jälles voinua elettih jygielöi aigoi. Äijy karjalastu kuoli libo pageni Ruoččih, da Suomes omis karjalazis juuris ei ruohtittu paista. 1940-luvul Karjalan Heimon ilmoitustulot vähettih, mi äijäl vaikutti lehten talovehellizeh tilandeheh, da 1950-luvul lehten painosmiäry laski uale 400 kappalehen. Täs karjalažuon kriizissuaijas toivuttih hil’l’ah.

Jygielöih aigoih kaččomattah lehti ilmestyi alalleh, da sih oli opittu luadie uvvistustu. Karjalan heimon piätoimittajannu nämminny vuozin oldih Wasili Keynäs (vuodeh 1954), Huoti Koski (1954–1956) da Kosti Pamilo (1956–1959). Lehtie kehiteltih ližiämäl erilazii karjalasjoukkoloi yhtistäjii kirjutuksii, ezimerkikse Naizien čuppu da gr’uuhan uudizet. Kosti Pamilo toimitti enzimäzen teemunoumeran, kudaman aihiennu oli Suojärvi (1957).

Lehten syväindö suurenou (1960–1990)

1960–1980-luvul ilmupiiri välleni, da Karjalan Heimon tilandeh parani. Painosmiäry nouzi 1000 kappaleheh.

Kosti Pamilon jälles Karjalan Heimon piätoimittajakse vallittih heimomies, Karjalan Sivistysseuran keskehine toimii Boris Karppela. Hänel oli kanzoinväline liikkui luondeh, da hänen aigua (1959–1987) lehti kazvoi da kehityi moneh eri suundah. Karjalan Heimos rodih ikkun ullospäi: Viroh da Nevvosto-Karjalah. Vie Ruočin karjalazis ruvettih kirjuttamah uudizii da pagizutteluloi. Karjalazien omii yhtevyksii lujoitettih Piiris tapahtuu -palstal. Lehtes seurattih aktiivizesti gr’uuhua. Luajittih teemunoumerat Salmis (1962) da karjalazes kaupas (1964).

Boris Karppelan abuniekakse lehten toimitukseh vuvvennu 1983 tuli Sakari Vuoristo. Häi oli ammattitoimittai da vie luondehen puoles tutkii. Karppelan avul häi tuttavui Karjalan Sivistysseuranke da händy vallittih jälles Karppelua lehten piätoimittajakse vuvvennu 1987. Jo abutoimittajannu häi piästi ilmah teemunoumeroi, kudamis 1980-luvul oli kačeltu, ezimerkikse Ilmarii Kiantuo (1984), Kalevala-eepossua (1985) da Kuusamon pagolazii (1988).

Karjalan Heimo jälles Nevvostoliiton häviemisty

Nevvostoliiton hävittyy Sakari Vuoristo käytti täyzisydämellizesti Karjalan Heimon hyväkse uvven tilandehen avatut mahtot. Häi liikui äijän Ven’an Karjalas da Suomes eläjien karjalazien keskes, pani taldeh mustotieduo da verkostui karjalazienke. 1990-luvul lehten painosmiäry nouzi 2000 kappaleheh.

Sakari Vuoriston piätoimittajan aigu kesti läs 20 vuottu (1987–2006). Vuoristo kirjutti Karjalan Heimoh suuren miärän kirjutustu vienankarjalazien lähihistouries. Kaikkiedah häi toimitti 16 teemunoumerua, kudamat perustutah enimyölleh uuzih arhiivu- da pagizutteluainehistoloih da syvendetäh tiedämysty Karjalan histouries da kul’tuuras. Yhtehizenny teemannu on puaksuh mittuinegi Karjalan aloveh (Vuokkiniemi, Uhtuo, Seesjärvi, Kiestingi, Tunguo, Pistojärvi, Oulanga, Akonlahti, Kuujärvi, Tver’) libo merkittävy ilmivö, ezimerkikse laukkukauppu.

Sakari Vuoriston jälles Karjalan Heimon piätoimittajakse vallittih enzimäine naine, toimittai Aila-Liisa Laurila (2006-). Nygöine Karjalan Heimo on yhtesruavos Ven’an karjalazienke da julguau sežo karjalankielizii kirjutuksii sežo. Lehti pyrgihes endizeh tabah pidämäh Suomen karjalazii yhtes. Lehten painosmiäry täl hetkel on läs 2000 kappalehtu.

Posted in Uncategorized |
Bookmark the permalink.

Syömizet

Syömizen valmistandutavat Vienas, Anukses da Raja-Karjalas

Huoli Jumala vierašta, huoli vierahan varoa! (Uhtuo)

Kaikkiel Karjalas syömizien valmistandutavat pyzyttih vallankumovuksessah perindöllizel pohjal. Tehnizesti syömizii valmistettih päčis da ekolougizesti luondoymbäristyö hyövyndäjen. Syödih äijy kalua, mečästyssualistu, enimite meččylinduloin lihua, siendy da muarjua. Žiivatois suadih lehmän- da lambahanlihua, sen sijah počin- da kananlihua allettih syvvä äijiä myöhembä. Niilöi hätken ei syödy, sendäh gu Vahnan Sanan mugah verdy, počinlihua da ezimerkikse jänöinlihua ei suannuh syvvä.

Vil’l’ua da enne kaikkie ruistu, ”Jumalan vil’l’ua”, äijäl arvostettih. Kylvöleiby blahoslovittih obrazoin ual. Ozru on vahnimii vil’l’ukazviloi, da se kazvau pohjazesgi. Kagrua viljeltih enimite rehuvil’l’annu heboloile, ga sežo leibyvil’l’annugi. Rugehistu leibiä pastettih joga nedälii da sidä kai kuivattih ruadoaijakse. Syömizii vil’l’as syödih kuašannu libo päčis valmistetunnu pudronnu. Seiččemen nedälin pyhän aigua eriluaduzet kuašat oldih perussyömizenny, kuaššua syödih pyhävoinke. Toiči ostettih riissuu, brossua, greččuu da nižuu. Kringelii ostettih jarmankoil, kois luajittih vezikringelii. Nižustu da muudu pastostu tuodih, konzu pereheh rodih lapsi (rodinat, hambahat).

Kagrukiiseli on tavallizembii tundiettuloi karjalazii syömizii. Sidä voibi syvvä pyhien aigua, da se on olluh vie kuolluzien mustosyömine. Tavan mugah alovehel kiiselii sanottih kagrukiiselikse libo kiižukiiselikse. Kagrujauho- libo suurimsevos da yön libo kaksi hapatettu kiižu valutettih da ližiämäl vetty keitettih kiiseli (ven. кисель). Samanmostu muigiedu kiiselii keitettih toiči ruis- da ozrujauhosgi. Kagrukiiselii syödih voinke libo svuad’ban aigua pruazniekkusyömizenny mienke. Muarjukiiselii keitettih muarjois da kartohkujauhos, segah ližättih metty libo zuaharipeskuu. Juodih muarjuvetty (morsuu), must’oit kuivattih, buolat säilytettih aitas.

Talkun on toine vil’l’usyömine, kuduadu luajittih alovehel tavan mugah kagras, ga pohjazes sidä luajittih ozrasgi. Jyvät keitettih da kuivattih päčis, sit net jauhottih käzikivel libo jauhotettih mel’l’ičäl. Talkunjauhoh ližättih hiilavua vetty da vähäine suolua, sit rodih sagei pudro. Talkun tulou ven’an sanas толокно; ven’an kieleh se on omaksuttu suves eläjis nomadikanzois. Talkun on olluh vie evässyömizenny, konzu miehet oldih mečästämäs. Jauhot oli helpo ottua keräle da niilöin segah pidi ližätä vaigu hiilavua vetty.

Kurniekat pastettih taiginas. Tavallizes kurniekas (ven. курник) oli kaksi suurdu kalua. Tämän pastoksen nimi vihjuau sih, gu, kui ven’alazesgi kurniekas, syväimenny olis pidänyh käyttiä linduloin lihua libo kogonazii linduloi. Yhtelläh karjalazet otettih laihinakse vaigu sanan da piiruan muvvon. Kurniekat jätettih toiči piälpäi avvoi, midä Suomen puolel ei tavan mugah luajittu, vaigu Kainuun rajakylis. Kurniekoin syväimenny käytettih nagristu, lantuu, gribua da eriluaduzii juureksii, piälpäi pandih izrua. Tämän ližäkse pastokseh ližättih kypsymizen aigua sliuhkua da voidu. Kurniekkoi havvottih da syödih päivän piäsyömizenny. Padazeh pandih pienet kalat, da taiginas luajitun kannen ual havvottih padakurniekku.

Piiruadu pastettih joga pruazniekkua. Pruazniekkupäivän huondeksennu pastettih piiruat toiči enne kirikköh lähtendiä, ga yhtelläh piiruat syödih vaste kiriköspäi tulduu. Enne pyhile käyndiä ei syödy, piiruat oldih argisyömizenny, niilöi ei syödy pyhien aigua, hos ongi olemas razvatoi pastinpiirai. Piiruan tahtahan valmistamizeh käytettih maiduo, mi vihjuau ven’alazeh vaikutukseh. Tavan mugah nengostu vähäzel kulmikastu piiruadu kučuttih kalitakse, pyöryžiä avvonastu piiruadu sanottih šankikse libo šangikse; nimitykset on lainattu ven’an kielespäi da niilöi ei käytetty kaikkiel. Piduliččoi avvonazii piirualoi sanottih vie šipainiekoikse. Piiruan syväimenny on ozru, talkun, myöhembi riisu, kartohku da magielois piirualois ruahto. Yhtehizet Vienas, Anukses da Raja-Karjalas oldih keitinpiiruat libo sulhaspiiruat, sul’činat da čupukat. Niilöi luajittih gostile da omahizile, keitinpiirualoi kučuttih sulhaspiirualoikse, konzu tuldih kodžat, da čirpipiirualoikse, konzu loppiettih vil’l’oin leikkavo. Pastettih vie pyöräkkyö (Salmis syväinkokoi), umbikokoidu da pienembiä kurniekkastu. Vatruškua (ruahto- da muarjupiiruadu) pastettih Anukses Ilomančissah. Piiruat voijeltih voil, toiči voih sevoitetul kannateksel. Jäiččyvoidu luajittih kevätpuolel pruazniekoin aigua.

Kuvun aigua suadih äijy kalua. Kalat kuivattih, karjembat – seinypieles, hienombat – nuoral, toiči päčisgi. Hyvin säilynytty kuivua kalua libo kidžukalua (maimua) piettih aitois talven aigua da sit keitettih suuppua. Kalarokkah, ezimerkikse rannal keittäjes, tavan mugah ližättih vaigu suolua, toiči laukkua. Ahvenet jätettih puhkuamattah, nenga net oldih magiembat. Mähändiä, kalan maidoloi da maksua syödih erikseh parembannu syömizenny pidäjen. Maidokalarokkua kartohkanke sežo keitettih. Suolattuu kalua enne syödih joga päiviä. Enne oli tundiettu vie hapatettu kala. Se, kui i kalasaluattu, kuului pyhän aigua syödävih syömizih. Vagavembat pyhittäjät ei syödy ni kalua.

Lihankuivuandah niškoi Päivännouzu-Karjalas da enne vie Raja-Karjalas da Lapis oli moine ”lihahebo”, levole azetettavat telat. Ahavoitu liha on moine liha, kudamua kuivattih kevättuules libo toizin sanoin ahavas; silloi ei vie olluh kaikenmoizii böbökköi. Suoluamine oli yhtelläh kaikis tundiettu lihan säilytändytaba. Lihasyömizii valmistettih havvutandal päčis. Tavallizennu syömizenny oli päččiliha libo rokku, kuduadu keitettih kahtes-kolmes eriluaduzes lihas. Kogonazennu pastettu lihapala eroitettih liemes da tuodih stolah eriže jälles liemen syöndiä.
Lihasyömisty, kudamah oli midätah vie ližätty, tavan mugah ozrua, sanottih liharokakse. Kartohkua da juureksii tavan mugah valmistettih eriže, ei lihanke. Nagris hätken oli puaksuh kaytettävänny juureksennu. Nagrehes ongi äijy tervehyöle hyövyllisty einehellistu ainehtu. Syödih äijy kapustua, sidä suolattih. Siendy da gribua kerättih säilytettäväkse da kuivattavakse libo suolattih suurin miärin da syödih talven aigua. Harvinaine rötky sežo tundiettih. Kazvos- da juuressyömizii kehiteltih pyhäaigoih niškoi da niilöi on enämbi, migu muijal päivänlaskupuolen Karjalas.

Maijos luajittih hapainmaiduo, veresty maiduo juodih enimyölleh lapset. Vahnu, vie Päivännouzu-Suomes tundiettu taba on luadie hapainmaijos päčis ruahtuo. Kuorittu maido hapatettih sen-tämän päivän. Konzu hera selgiesti rubei eroittumah, se leikottih puuveičel da annettih sil koveta päčis pienel lämmöl. Muga suitettih ruahtuo pyhän aigua da käytettih sidä Äijänpäivän syömizih, ezimerkikse kuličanke syödäväh pashah da ruahtopiirualoih. Ruahtuo voibi syvvä moizennu vereksen maijonke luzikal.

Päčis havvottuu maiduo suvaittih ližätä čuajuh libo koufeih. Jäiččiä enne syödih vähembi, ga virboipalkakse niidy annettih. Toizielpäi meččylindoloin jäiččii maltettih kerätä. Pyhälaskun aigua luajittih razvurieskua, hapanlettuu libo magiedu blinua (ven. блин), kuduat kuuluttih Pyhälaskun syömizih. Keviäl koivulois suadih mahlua. Idujauhos luajittih vuassua da pruazniekkoih niškoi vägevembiä piivuo. Nagrisvuassua kučuttih riepoikse. Koufeidu juodih mielihyväl, ga joga päivän juomizennu oli čuaju, kuduadu juodih stokanoispäi. Erähil oldih samvuarat.

Karjalazen syömisperindön parahii puolii oldih kalan da kazviloin sego juureksien, grivoin da muarjoin suuri käyttö, razvan käytön rajoittamine pyhien aigua, vil’l’usyömizien da toizien syömizien tazapainoine valmistamine, magien sijah karjalazet syödih enämbi suolattuu syömisty.

Pirkko Sallinen-Gimpl

Kirjalližuttu

  • Vilho Jyrinoja 1965: Akonlahden arkea ja juhlaa. Kansanelämän kuvauksia 2. SKS: Helsinki.
  • Ilmari Manninen 1932: Karjalaisesta ruokataloudesta. – Karjalan kirja (toim. Iivo Härkönen). WSOY: Porvoo.
  • Roza Nikolskaja 1990: Karjalainen keittiö. Pohjoinen: Oulu. (Karelskaja kuhna,1986)
  • Aino Lampinen 1953, 2. p. 1978: Karjalainen keittokirja. Maakunnallisia ruokia ja niiden valmistustapoja. Karjalaisen Kulttuurin Edistämissäätiö: Joensuu.
  • Pirkko Sallinen-Gimpl 2000, 2. p. 2009: Karjalainen keittokirja. Tammi: Helsinki.
  • Pertti Virtaranta 1958: Vienan kansa muistelee. WSOY: Porvoo.
Posted in Uncategorized |
Bookmark the permalink.

Käziruado

Karjalazien sovat da käzipaikat

Soba-aloveh (Selgiendyaloveh)

Karjalazeh selgiendyaloveheh kuuluu rajantagaine Karjala, Viena da Anus, ližäkse Raja-, Pohjas- da Luadogan Karjalan ortodoksizet paikkukunnat. Muantiiijollizesti aloveh on suuri da eloksenluavun rakendehes on olluh ekolougizis ololois rippujen suurdu eruo.

Vienan pohjazis kylis ei kazvanuh pelvastu, sie kuvottih liinu- da villukangastu. Muut kangahat ostettih enimite Šungun ven’alazes linnas. Anukses, Raja- da Luadogan Karjalas sen sijah kazvatettih pelvastu, da kangastu kuvottih enne kaikkie sobah, ga sežo vie stolapyhkimih sego magavosijan hurstiloih da pieluspiälizih näh.

1820-luvus algajen kirjavat puuvillukangahat ruvettih hil’l’akkazin eistämäh bokkah kodikuvostu kangastu. Ruskei puuvillukangas, toizin sanoin kumačču, terväzeh rodih suures käytös naizien (alus)paijoin (räččinöin) da piähinehien čomendukseske. 1840-luvul kirjakkahis puuvillukangahis ommeltih jo peredniekkua da ferezii. Kangastu oli myödävänny äijy. Karjalazet miehet oldih kulgutorguniekat, da kodirahvas sai tuomazikse kangastu da paikkua. Konzu miehet oldih ruavos kustahto kodikylän ulgopuolel, naizet viettih nuottua, ruattih meččyruadoloi da poltettih kaskie. Kai nämmä ruavot oldih miehienverdazet eigo ni kudomizeh jiännyh aigua.

Miehien sovat

Miehien sobih kuului pitky paidu, kudai ommeltih käzin koiskuvotus kangahas. Piäntiel oli pieni pystykaglus da rinduhalgiemu huruas puoles. Kaskenpoltos, peldoruadolois da nuotanvevos paijan piäle pandih lujas der’uugukangahas ommeltu piälyspaidu. Suomes da Ven’an linnois kierdelijat miehet omaksuttih 1800-luvun loppupuolen movvakkahis ruutis žilietän, kaglupaikan da lyhyön takin. Svuad’bois andilahale pidigi lahjoittua pat’vaškale da sulhazen omahizile kaglas piettävät šulkupaikat.

Houzut ommeltih koiskuvotus pelvas- libo villukangahas vuvvenaijan mugah. Vienas nieglottih villazii takkiloi, kudamii piettih sego pyhäsovannu sego käyttösovannu enimite talven aigua. Konzu ruattih pihal, piäle pandih pitky da vyötetty takki, kudai oli ommeltu koiskuvotus villukangahas.

Kindahat da alazet kuuluttih argi-, pyhä- da kai kuolluon sobih. Net luajittih lambahanvillas, jouhis libo počinharjaksis lämmikse da toinah vienpidäjikse. Kala- da erämatkoil sego heinarres miehet käytettih čakkušuapkua. Se oli n’upun jyttyine piähine, kudai suojai sežo kaglua da hardieloi. Kepkoi kozurinke piettih kezäl da turkisšuapkoi talvel. Kezäl jalgah pandih tuohivirzut, kudamii kului heinärren aigua vähimyölleh kolme puarua. Talvel piettih pitkyvardizii pieksuloi (suappualoi) villusukkienke. Nuoret miehet čomenduksekse pandih sukat jalgah muga, gu sukkien kirjonieglottu suu jäi nägymäh.

Naizien sovat da ruutat

Naizien sobih kuului pitky räččin (aluspaidu), ferezi, alusjupku, piälys- da paijan vyö da peredniekku vähimyölleh 1930-lugussah. Räččin ommeltih kahtes erilazes kangahas. Piälimäine oza oli 1800-luvul hoikkastu valgiedu pelvaspaltinua, 1900-luvun allus algajen valgiedu libo puuvillukangastu pienil kirjazil. Alaoza oli ommeltu koiskuvotus pelvaskangahas. Räččinäs oli pyöryžy piäntie, kudai kantattih kaijal lentazel ruskieloin libo sinizien kirjazienke. Rinduhalgivo oli syvä da se kiinnitettih vahnah tabah nuorazel libo movvakkahah tabah metallizil kandunybläzil, kudamii piettih ”riähkähizinny” vahnu-uskozien keskes. 1800-luvul räččiniä čomendettih olgupiäs šulkuniitikirjondal. Pitkiä da vyötettyy räččiniä piettih heinarren aigua ilmai ferezii da silloi jogahine oli voinnuh ihailla räččinänhelman ruskiedu ezi- libo čieppisty mustoittajua čomendustu. Igäh kaččomattah naizet piettih räččinänke ferezii. Se oli 1800-luvul puaksumba koiskuvotus villu- libo pelvaskangahas luajittu hardii- libo oigainjupku. Kangas mujutettih kodiololois muzavanruskiekse libo muzavansinizekse. Hardiijupkan, šuššunan, sviitkan libo košton ezihalgivo kiinnitettih kallehel kandunybläl, kudai oli voinnuh ola hobjaine libo kullatus kelduvaskes luajittu. 1890-luvul ferezi oli ruavahien libi vahnu-uskozien naizien piäl.

Olgainjupkat, toizin sanoin, sarafuanat da ferezit, voidih ommella koiskuvotus kangahas, ga yhtelläh kirjavas da čomanvärizes puuvillikangahas pienil kirjazil. Jupkan ombelukseh pidi läs kolmie metrii kangastu, da vällys maltajen kerättih selgypuolel.

Kangahan mugah jupkien nimet vaihteltihes mugaže kui käyttötarkoitusgi. Sinizet kitaikat da siičat kuuluttih argeh, parembat damastikirjazet šulku- da brokadikangahat – pruazniekkoih. Jupku vyötettih libo sivottih vyöle kirjavu peredniekku. Argipäivinny hardieloi suojattih käyttämäl kai kahtu paikkua rinnal ristai sivotunnu. Pruazniekois rajakarjalazet naizet piettih šulkuzii kouftua (šuhai), kudai oli ies suoru da selläs rupistettu. Vienas da Anukses nuorien pruazniekkuruuttih kuului hiemuatoi brokadikangahine žilietty.

Igä da miehelolemattomus libo -olendu nävyttih pričoskas da piähinehis. Nuoret tytöt palmikoittih tukat yhteh kassah da pandih piäh šulkuine kosinku. Varakkahal neidizel se oli kuldu- libo hobjuniitil kirjottu.

Svuad’butavat säilyttih eri puolil karjalastu kielialovehtu kogo aijan 1930-lugussah. Svuad’bumenolois piäpaikal oli andilahan proššaičendu. Miehelemenendän merkinny oli piähinehen vaihtamine. Andilahan tukat suvittih myčkyh virty itkijes da piäh pandih toizenluaduine piähine, migu oli neijissy pietty. Se oli Vienas ombelusorokka libo kirjondal čomendettu sarvenmuodoine piähine. Ilomančin ortodoksipidäjäs se oli oli kuldubrokadis libo šulkukangahas damastikirjazienke ommeltu säpsä, da Anukses sametista ommeltu da kuldulangal kirjottu čepčy.

Ortodoksizien miehelolijoin naizien pruazniekkupiähinehet ommeltih samazis kangahis, kui pappiloingi sovat, kudamis ristu oli keskikuvivonnu. Kangahat da toiči piähinehetgi ostettih manasterilois. Vienalazien da anukselazien sorokkupiähinehien niškučomendukset 1860-luvul ostettih Sorokan ven’alazes linnas libo manasteris. Kirjondua žemčugal opastuttih mallien mugah 1890-luvul. Iel mainittuloin piähinehienke naizet käytettih vie paikkua, kudai oli argipäivinny puuvillaine da pruazniekkoin šulkuine.

Ristaine oli räččinän al nägymättömänny. Čomenduksii käytettih tavan mugah pruazniekkoin: kaglah sivottih äijy žemčugua, korvih riputettih kuldazet libo hobjazet ser’gazet žemčuganke. Jogahizeh sormeh pandih kelduvaskine kandu- libo kivisormus, kol’čaine.

Miehien perindöllizet sovat hävittih käytös enzimäzen muailman voinan jälles. Naizien pitkät räččinät, čomat paikat, peredniekat da ferezit ollah säilytty paikoil karjalažuon merkinny da nengozii viegi pietäh pruazniekkoin, kudamis korostuu karjalažuon merkičys.

Käzipaikat

Karjalaine käzipaikku on olluh merkittävy käziruadomalton ozuteh. Käzipaikkua käytettih joga päiviä käzien kuivuamizeh niškoi. Svuad’bois gostien polvile levitettih ylen pitkät käzipaikat, kudamih syvves pyhkittih sormet.

Perehpruazniekois käzipäikoil oli obrazan jyttyine ritualine merkičys. Lapsen ristindän aigua vahnembat lahjoitettih käzipaikku ristižäle da rist’oile. Käzipaikku oli andilahan malton ozuteh. Käzipaikan piät čomendettih ruskiel ezičokehkirjondal da 1900-luvun allus algajen sežo čieppinjyttyzel kirjondal da ristučokehombelul. Revinnäine oli käytös enimite Anukses. Sulhazen taloih tulduu andilas riputti čomemban käzipaikan suureh čuppuh obrazoin ymbäri da toizen häi andoi anopile (muatkoile) lahjakse.

Valgiet käzipaikat kuuluttih muahpanendah da mustuazih. Kuolendan sattujes andilahan taloih tuodu perindökäzipaikku riputettih ikkunas ullos kebjendämäh pokoiniekan hengen matkua tuonilmazih. Käzipaikkua käytettih ruuhen ruuhtu kandajes. Hevon val’l’aksih sivottih ližäkse tuulipaikakse sanottu paikku, kudai muahpanendan jälles kiinnitettih kalman ristah. Mustuazih perehen rahvas tuodih omat parahat käzipaikat, kuduat riputettih pyhäh (suureh) čuppuh da pertin peräseinäle. ”Perti oli kui paras kirikkö.”

Pyhimyksien mustopäivinny kirikköpruazniekois ristua, obrazua da kirikkölippuu tavan mugah kannettih käzipaikal suojatunnu. Pruazniekois malittupertit čomendettih käzipaikoil, kudamis oli kirjavua linduaihiestu kirjondua. Kiriköllizes simvoulikas lindu on Pyhän Hengen verdavuskuva.

Uskottih, gu käzipaikal on parandai vaikutus. Voimatoi kiärittih käzipaikkah parandumizen toivos. Vieristän pruazniekan jordanas kylbijät laskiettih vedeh käzipaikan vuoh.

Ildikó Lehtinen

Teemas enämbi

  • Vappu Kiiski: Karjalainen punapoiminta. Helsinki: Kirjayhtymä. Kolmas painos. 1979.
  • Ildikó Lehtinen: Koreuden tähden. Oli se tyttö hinnoissah ennein!. Rajantakaista Karjalaa. Toim. Ildikó Lehtinen. Kulttuurien museo 2008. s. 36-65.
  • Ildikó Lehtinen & Pirkko Sihvo: Rahvaan puku. Näkökulmia Suomen kansallismuseon kansanpukukokoelmiin. Museovirasto. 2005.
  • Helena Lonkinen & Anneli Meriläinen (toim.): Rihma – elämän lanka. Kajaani: Oulun yliopistopaino. 2000.
  • Annikki Lukkarinen: Piirteitä Itä-Karjalan kirjontaperinteestä. / Some features on the East Karelian embroidery tradition. Itse tuon sanoiksi virkki. IV. Tyyne Kerttu Virkki-Säätiö: Haloffset Oy Helsinki. 1989.
  • Annikki Lukkarinen & Liisa Heikkilä-Palo: Käspaikat. Pyhäiset pyyhkiet. Valamon luostari: Gummerus kirjapaino. 1995.
  • Ilmari Manninen: Karjalaisten puvustosta Karjalan kirja. Toimittanut Iivo Härkönen. Porvoo – Helsinki: WSOY. 1932. s. 383-404.
  • Jaana Simonen (toim.): Sarafaanit ja feresit. Pohjois-Karjalan museo 1992.
  • Vera Survo: Kirjottua historiaa. Rajantakaista Karjalaa. Toim. Ildikó Lehtinen. Kulttuurien museo 2008. s. 156-164.
  • Pertti Virtaranta: Vienan kansa muistelee. Porvoo – Helsinki: WSOY. 1958.

Ližiä tieduo

Posted in Uncategorized |
Bookmark the permalink.

Kuolinitku muaman havval

Itkii: Maria Antonovna Prohorova, r. 1905 Puadenen Saajärven kyläs. Iänitys: Unelma Konkka da Pekka Laaksonen Puadenen Maaseläs. – Jullattu Anneli Asplund (toim.): Itkuvirsiä Karjalasta, Inkeristä, Suomesta. Suomelazen Kirjalližuon Seuru (CD-levy). SKS, Helsinki 2000. (Itkuvirren litteroindu da kiännös suomen kielel on jullattu levyn tekstutetratis.)

Oi ynnäh angeh da aivin ožattoma, oi gorja armahilla muailmazilla piällä azettaja, armas kandajazeni, aigauvu jo näijen lämbimien kaunehien kanakerdapäiväzien tulduo, angehen abeudunnuon Marjuraiššan aigautuksih.

Oi miun kukkahilla ilmazilla piällä kukkija, kukas kandajazeni, kuonnu djo näijen vuodehizijen pruaznikkapäiväzien tulduo, kurjan Marjun kuonnutuksih.

Oi miun olovilla muailmazilla piällä azettaja, armas kandajazeni, vet on onehella, ožilda obiiditulla gorjarukkazella ožattomissa siämyzissä monikerdazet obiidazet objuavitah.

Oi miun ihalilla ilmazilla piällä igäyttäjä, ihala i kandajazeni, on miula gorjarukkazella monikerdazet igäväzet tässä imenuidavana. En jo voi ni, oneh ožatoin gorjarukka, ottamien omattomasta paikasta ni kuihe luaduzih oslobodie(he)kšeh.

En voi, angeh da aivin abeista azetettu gorjarukka, oi armas kandajazeni, näinä lämbyminä läbiläikkyjinä kezäpäiväzinä kuihe luaduzih ottamien luohizesta paikasta oslobodiekšeh.

Kun, olova kandajazeni, olovilla muailmazilla piällä ylen opaljnoiloihe aigazih obdielaitšit. Oi valgie kandajazeni, vaivazen vaiveudunnuon gorjarukkazen valgeilla ilmazilla piällä, vaivazen gorjarukkazen aivin monikymmenkerdazih vahingo(?)kodvazih azetit.

Oi armas kandajazeni, vet olen angeh da aivin abeudunnun gorjarukkazeni, en voi ni armahie ilmazie myö astuo. Oi valgie kandajazeni, vet olen vaivane gorjarukka ynnäh valgeilla ilmazilla piällä vaibunun ni vanhannun.

Vet pobiednoi ponestšastitoin gorjarukka jo puolet aigazie polvin ottamien luohizessa paikassa aivan polvuzillah plovin.

Kai jo on vaivazella varduollani, valgie kandajazeni, miun varduot vanhattu i vaibuttu.

Oi armahilla ilmazilla piällä azettaja, armaz ljubiimoi roditeljazeni, kuin kaijoista i kadomattomista kabalovyöhyzistä suah kargien gorjarukkazen kaimazit kallista muailmua myö kualelomah.

Ei leinällä da leinistä leinäijyllä varduollani roinuh vanhojen päiväzien varazie.

Eigo roinuh leinäzellä ni vanhattuo lebävyšpäivie. Aivin pidäy pobiednoilla varduollani polvi ilmazie myö maloletnoiloistago lapšien luaduaigazista sua(h) armahilla muailmazilla polvi päivä (?)… polvin ottamien luohizessa paikkazessa polno-dovoljno plovie.

Eigo onehella da aivin ozattomalla Marjuraiššalla, ei roinun ni vanhoin päivien oddihoiloida, hod djo suuret arttelit armahilla ilmazilla piällä azetin ni, myttynäizie abuzie ei voinun miuh kohtazih tulla.

Aivin inhulla gorjarukkazella pidäy izmennoit igä-aigazet itkien matata. Eigo roinun surennolla, sulattomalla gorjarukkazella suvendamien sulattomassa paikassa ni sulembie sanazie roinun.

Oi kukki mama-rukka, kuottele udalilla spuassuzilla umoliekseh, eigo udalat spuassuzet udalih syndyzih terämbi uberittais.

Oi näilla (udalilla) ilmoilla luadija kandajazeni, kuottele pobiednoida gorjarukkua polvi spuassuzilla pokoriekseh, eigo polvi syndyzih terämbi otettais.

En vet kiero da kirottu gorjarukka voi kiirehie muailmazie myö enämbi niidä kiirahtie.

Oi udala kandajazeni, en voi uttšimien luohizilla paikoilla näidä ylen suuriego urotšittävie (?) uberie.

Hot angehuoni armahilla ilmazilla piällä suuret arttelizet azetin, niin ei ni kestä rojinun ni mimmoizie abuzie. Oi voi voi, avoi, voi… oih…oi…

Posted in Uncategorized |
Bookmark the permalink.

Svuad’buitku

Muamo nostattau andilastu svuad’bupäivän huondeksel.

Itkii: Domna Huovinen, o.s. Karhunen, r. 1878 Kontokin Vuokinsalmes. Iänitys: Jouko Hautala da Lauri Simonsuuri Helsingis 1952. – Jullattu Itkuvirsiä Karjalasta, Inkeristä, Suomesta, toim. Anneli Asplund (CD-levy). Suomelazen Kirjalližuon Seuru, Helsinki 2000. (Itkuvirren litteroindu da kiännös suomen kielel on jullattu levyn tekstutetratis.)

(Moamo:)

Anna mie, vaimala vartuvuoni, rupielen vallan jälkimäisinä huomenesvarrekšien aikoina vallan nuorukkaista vuaklomarjua vualimaistani varšišijojen vieriltä valveuttelomah, kun tunnon oma… vallan omattomih vualimaisih vallan kualelet ta kajun omattomih kannettuih. Vet ei vualimat kun vajojen päistä valveutellah vallan nuorukkaista miun vualimaistani.

Ala miun, oimun nuorukkaini osramarja ottamaiseni, a kun mie oimun jälkimäiset kertaset olkapieluššoilta oikahuttelen näinä huomenešomenoijen aikoina. Vain kun aijan omattomih ottamaisih oimun kualelet, nin vet ei ottamissa kun ovijen takuata vain oikahutellah.

A kuottele, ottamaiseni, oimun ensimäisih oikahuškertasih oimun ylenekšennellä.

(Antilas, siis itkettäjä antilaan nimissä, itkee moamolle:)

A mintäh olet, kuvuajaiseni, kujin omattomat kuvuamaiset kujin šuuren arttelin a kunnivostoliješ tuakši kujin kualatellut? Vainko miun kujin nuorukkaiset kuklanimyöni kujin omattomien kuvuamien kultarahasih vajehtelet?

A mintäh olet, kallis hyväseni, kajun omattomat kannetut omijen kannikkastoliješ tuakši kajun kualatellut? Vainko olet miun kajun nuorukkaiset kananimyöni kajun omattomien karkeijen kapakkavetysih kajun luajitellut?

A kajun šuuriksi kaihoiksi mielialoikseni alko kajun luajitteliutuo. A mintäh olet, vualijaiseni, vallan šuuren valivoarttelin keralla omijen valjoškastoliješ tuakši vallan kualatellun? Onnakko miun vallan nuorukkaiset neitšytvaltaseni vajehtelet vallan omattomien vualimien vaškirahasih.

Ennen ois pität, vualijaiseni, alta valkeijen ilmasien niitä vaškirahasie vallan kualatella.

Ei ois pität miun vallan nuorukkaisie neitšytvaltasieni vaškirahasih vajehella. Vet vallan šuuriksi vaimaloiksi mielialoikseni valkiekši ikäsekšeni vallan luajitteliutuu.

Suomennos (lyhennelmä)

(Äiti:) Annas kun minä rupean herättelemään viimeisinä aamuhetkinä nuorta tytär-marjaani, kun aiot lähteä vieraaseen perheeseen. Vieraat ihmiset herättelevät sinua huudahtamalla portailta ja ovien takaa. Yritä, sinä, minun marja-tyttäreni, heti nousta.

(Tytär äidilleen: ) Minkä tähden, äitini, olet kutsunut suuren joukon vieraita arvokkaiden pöytiesi taakse? Oletko vaihtanut neitsyysnimeni vieraiden kultarahoihin? Minkä tähden, isäni, olet kutsunut vieraat leipäpöytiesi taakse? Oletko vaihtanut minun neitsyysnimeni karvaaseen kapakkaviinaan? Olette kai vaihtaneet neitsyyteni vaskirahoihin. Siksi oloni tuntuu nyt surulliselta. Ei olisi pitänyt sitä tehdä. Siitä seuraa minulle paha mieli kaikeksi iäkseni.

Posted in Uncategorized |
Bookmark the permalink.

Itkuvirret

”Itkuvirret vois ylellizesti miäritellä improviziiruijen ezitetykse voiveroituksekse, kudai novvattau perindöllisty sanailmavustu. Sen piäelinymbäristönny ollah oldu erähis ristikanzan elaijan taitehkohtis järjestetyt eruomisritualat”.

Täh Lauri Hongon miäritelmäh voibi ližätä se, gu itkuvirret ollah baltiekkumerensuomelazil kanzoil enimyölleh naizien runovuttu, naizien halliččijua perindyö, kudai ritualuitkuloin ližäkse kattau naizien elaigah kuulujat yksityzetgi pahan mielen aihiet. Nämii jälgimäzekse mainittuloi itkuloi sanotah väliaigazikse itkuloikse da argieilaigah kuulujikse. Aili Nenola-Kallion mugah net voibi jagua nelläh joukkoh: 1) omah elaigah kuulujih itkuloih, 2) itkuloih omile lapsile, 3) itkuloih ystävile libo susiedoile da 4) itkuloih keriäjile libo toizin sanoin palkičusitkuloih. Ritualuitkuloi ezitettih muahpanendan aigua da sduad’bois da vie voinale libo armieh lähtijän miehen jiähyväzis (rekruttuitkut).

Baltiekkumerensuomelazis kanzois itkuvirzilöi ollah karjalazien ližäkse ezitetty lyydiläzet, vepsäläzet, ižorat, vad’d’alazet da sedukazet. Kaikis enämbäl virzilöi kehiteltih ižorat da karjalazet, mollembat omah tavah. Iänelitkuu ezitettih pajattajen, meloudienke. A.O. Väisänen on kerännyh, noutindannuh da tutkinuh itkuloin meloudiekkua. Häi kirjuttau, gu enzikuulemal itkuvirren meloudii ozutahes loputtomal, sidä keskevytetäh vai väliaijat da nyyčkytykset, ga tarkembi tarkastelu ozuttau, gu sävelien pitkäs jonos nävytäh meloudizet kogonažuot.

Karjalas tärgevin da hätkembän toizii säilynyh itkuvirziperindö on kuulunuh monivaihiezeh muahpanenduritualah. Kuolinitkuloi ezitettih pokoiniekan kuolenduhetkes jälgimäzih mustajazissah. Ezimerkikse Vienan Karjalas muahpanendan aigua ezitettih kai 35 vältämättömiä kuolinitkuu. Itkusanoin työttih tervehytty tuonilmazih, prostittihes kuolluonke libo ”nostettih kalman rahvastu”, gu net tuldas vastah tuohuksienke da gu tuonelan koirat ei haukuttas uuttu tulijua. Svuad’bois itkuvirret oldih oza andilahan koispäi da perehespäi lähtendyritualua, se valmisti andilahan siirdymisty uudeh azemah da liittymisty uudeh suguh. Iänelitkemine oli tärgei oza ritualoi da sen avul kuolluh piäzi turvalližesti tuonilmazih da andilas miehoilah.

Argieloksen iänelitkulois naizet ozutettih omua huoldu lapsis da sugulazis, itkiettih jygiedy elaigua, kiitettih susiedoi libo kanzanrunovuon keriäjii. Naizile iänelitkut merkittih mahtuo avata oma syväin (”avata vačču”) da ozuttua omat tunnot, kuduat painettih mieldy. Iänelitkemine avvutti kestiä jygiedy ozua, se toi hengele hoivua da avvutti eliä ielleh, sendäh gu virres sai itkie kaikes, mi painoi mieldy, ”hapatti vaččua”. Iänelitkuu voibi pidiä omaluaduzennu terapiennu da katarsisannu, kudamua naizet käytettih syväintunnol jygielöis tilandehis. Itkuloin avul naine oli voinnuh sanella toizile ristikanzoile omis tuskis, jagua gor’at da yhteltiedy suaja toizis urostustu, ellendämisty da hengisty tugie.

Ennevahnas jogahizel karjalazel naizel, kui vahnal mugagi nuorel, pidi maltua itkie iänel. Iänelitkemisty oli kahtu luaduu: toizielpäi itkii on keksinyh uuttu itkuu mittumastahto tilandehes eigo ole ezitännyh jo ennepäi opastuttuu itkuu. Toizielpäi itkijäl pidi vältämättäh seurata perindöllisty melodiedu da itkuteemua sego pidi käyttiä omaluadustu itkukieldy sen omaperäzien stiil’utavoinke.

Itkuvirzitutkijat kučutah karjalastu itkukieldy poettizekse, metaforizekse kielekse. Sille on ominaine runoluavun olemattomus, metaforoin da peittonimityksien suuri käyttö, algusoindu da kerdo. Itkukielen poettizih taboih kuulutah vie ližäsanoin käyttö sego sulasanoin da monikkomuodozien sanoin rikkavus. Nämmä omaperähizet piirdehet nävytäh kaikis karjalazis itkulois. Pidäy yhtelläh mainita, gu itkuvirziperindöl on omua alovehellisty eruo.

Karjalaine iänelitkuperindö jagavuu alovehellizesti kolmeh suureh joukkoh (1) Vienan, (2) Anuksen da Raja-Karjalan sego (3) Seesjärven libo Keski-Karjalan itkukul’tuuroih. Kolmandeh joukkoh voibi vie panna Tverin alovehen karjalazet itkuvirret. Jago ei novva karjalan kielen murrehjaguo. Yhtehisty kaikile karjalazile itkuloile on monipuoline da omaluaduhine kielilajittelu. Vienan da Anuksen da Raja-Karjalan alovehet erotah toine toizes selgieh kui kielel mugagi ominaspiirdehil. Kolmas, Seesjärven aloveh, on omaksunnuh Vienan da Anuksen sego toizien ”susiedoin” – ven’alazien, liygiläzien da lyydiläzien perindöominažuksii. Täs yhteh sulavuttamizes rodih omaluaduhine perindöaloveh.

Itkukieli, kudamas on äijy ”koodu”- libo metaforuilmavustu, on baltiekkumerensuomelazien itkuvirzilöin piäominažus. Verraten toizih karjalazet itkuvirret yhtelläh eroitutah selgiehgi omakse joukokse juuri ylen hyvin kehitynnyön monivivahtehizen metaforukielen täh. Itkulois kai ristikanzat (omahizet da vierahat), monet ezinehet, luonnon ilmivöt da toimindat suajah omat peittonimitykset. Ezimerkikse muamo on itkulois ’kallis kandai’ libo ’ihalu imettäi’; ristižä on ’kasteviespäi nostai’; velli libo sizär on ’yksis da samois vačois muannuh’; n’ababuabo on ’enzimäzis valgieloin ilmoin piäle siädelypaikoilpäi ylendäi’; käit ollah ’olguoksazet’; silmät ollah ’kahtet kaččomuzet’ da muga ielleh. Nengoman ”peittokielen” perustannu on ”tabu” (kieldo), monele kanzale ominazet kiellot andua nimet azieloile, kudamat taval libo toizel liityttih kanzanuskoh. Myöhembä kieldoloin tarkoitus oli unohtunnuh, ga metaforine itkukieli on jatkanuh samansuundastu kehitysty. Omas lajis ainavoluaduine avain itkuloin kieleh on Aleksandra Stepanovan vuvvennu 2004 ven’akse ilmah piässyh Karjalazen itkukielen sanakirju, kuduah kuuluu läs 1 300 sanua da sen ližäkse eriže joukkoluvettelo kaikis itkukieles olijois nimityksis.

Mikse itkukieli on moine omaluaduine? Vahnat karjalazet itkijät vastattih sih, gu tuonilmazen eläjät – ezi-ižät da pokoiniekat – ei ellendetä tavallistu kieldy, vaigu itkukieldy, sendäh heih pidäy kiändyö itkusanoin. Sendäh itkukieli ei ole vaigu atkalankieli, sidä voibi vie kuččuo ezi-ižien libo tuonilmazen muailman kielekse.

Baltiekkumerensuomelastu da karjalastu itkuvirziperindyö on tutkittu kui Suomes mugagi Ven’al vaigu vähän. Tämä johtunou sit, gu virzilöin kieli on jygei da omaluaduine. Tarkat sellitykset itkuvirzilöin keriämizes da tutkimukses ollah kirjutettu ezim. Aleksandra Stepanova, Unelma Konkka da Aili Nenola.

Kiinnostustu karjalazih iänelitkuloih rodih Suomes jo 1800-luvun loppupuolel, konzu itkuvirzilöi enimäl kerättih. 1900-vuozisuan allus Suomes oli jullattu setämä itkuvirzilöin tekstukogomus, ezimerkikse Samuli Paulaharjun tevokses Syntymä, lapsuus ja kuolema (1924) oli Anni Lehtozen itkuvirzilöi. Suarin aigah Ven’an puolel karjalazii itkuvirzilöi kerättih harvazeh, da alalline keriändy algoi vaste nevvostoaigua 1930-luvul. Suurin oza nygyaijan tutkimuksis on luajittu 1960–1980-luvul, konzu kiinnostus baltiekkumerensuomelazih itkuvirzilöh elbyi.

Eila Stepanova

Iäninäyttehet

Kirjalližuttu

  • Honko, Lauri 1963: Itkuvirsirunous. Teoksessa Kuusi (toim.): Suomen kirjallisuus I. Helsinki: SKS, 81–128.
  • Itkuja Karjalasta, Inkeristä, Suomesta. Laments from Karelia, Ingria, Finland. SKS CD3 -levy. Toimittaja Anneli Asplund.
  • Konkka, Unelma 1985: Ikuinen ikävä. Helsinki: SKS.
  • Nenola, Aili 2002: Inkerin itkuvirret Ingrian Laments. Helsinki: SKS.
  • Nenola-Kallio, Aili 1982: Studies in Ingrian Laments. Helsinki. FFC 234.
  • Pekkilä, Erkki (toim.) 1990: Hiljainen haltioituminen. A. O. Väisäsen tutkielmia kansanmusiikista. Helsinki: SKS.
  • Stepanova, A. S. & Koski, T. A. (toim.) 1976: Karelskie pricitanija (Karjalaiset itkuvirret). Petrozavodsk: ”Karelija”.
  • Stepanova, A. S. 1985: Metaforiceskij mir karelskih pricitanij (Karjalaisten itkuvirsien metaforamaailma). Leningrad: ”Nauka”.
  • Stepanova, A. S. 1991: Traditsionnoje i individualnoje natsalo v tvortsestve plakaltshits (Perinteinen ja henkilökohtainen aines itkennässä). – Folkloristika Karelii: 97–119. Petrozavodsk.
  • Stepanova, A. S. 1999: Itkuvirret ja hautajaisrituaali Neuvosto-Karjalassa. – Uskonto ja identiteetti. Suomalais-ugrilaisten kokemuksia ja vaiheita Venäjällä ja Neuvostoliitossa. Toim. Laitila, Teuvo & Saarinen, Tuija. SKS. 42–55.
  • Stepanova, A. S. 2003: Karelskije pricitanija. Spetsifika zhanra (Karjalaiset itkuvirret. Genreen erikoispiirteet). Petrozavodsk: ”Periodika”.
  • Stepanova, A. S. 2004: Tolkovyj slovar jazyka karelskih prichitanij (Karjalaisen itkukielen sanakirja). Petrozavodsk: ”Periodika”.
  • Stepanova, Aleksandra 2012: Karjalaisen itkuvirsikielen sanakirja. Helsinki: SKS.
  • Stepanova Eila 2009: Itkukielen metaforat ja itkujen dramaturgia. – Kantele, runolaulu ja itkuvirsi. Runolaulu-Akatemian seminaarijulkaisu. Juminkeko. 13–25.
Posted in Uncategorized |
Bookmark the permalink.

Kokko lensi koilta ilmoin

Svuad’bupajo. Pajattajat Helena Lahelma da Sandra Karhu, Vuokkiniemi. Iänitys Jouko Hautala da Lauri Simonsuuri, Helsinki 1953. SKSÄ A 238 (L761a). Litteroindu Kati Kallio. (Salbavomerkilöis toizen pajattajan ezitettyy runuo.)

Kokko lensi koiľta ilmoin
koiľta ilmoin alta taivon (/ilmoi?)
liiti linnan ikkunalla
liiti linnan ikkunalla
katšoi parresta (/parvesta?) parasta
kassapäistä kaunehinta
šormuskäistä suoreinta
[keskeytys …] vähä, sitten i
Mit issut isosem poika
mit issut isosem poika
veľľes vańhiv valvattelet
veľľes vańhiv valvattelet
et issu ison hyvyyttä
etkä emon armahutta(/?)
issut impyvön hyvyyttä
kanavarren kaunehutta.
Vuotit viikon vuota vielä
vuotit viikov vuota vielä
ei ole valmis valvaťťise
valmis valvateltavase
puoľ om piätä palmikolla
toiń om palmikoitavana.
Vuotit viikon vuota vieľä
yks on käsi hiemotettu
toiń on hiemoteltavana.
Vuotit viikov vuota vieľä
ei ole valmis valvaťťise
valmis valvateltavase.
Vuotit viikon vuota vielä
nyt ov valmis valvaťťise
valmis valvateltavase.
Pois pojat ulos urohot
pois(/pi-) pojat ulos urohot
pihalla pitimmät miehet
pihalla pitimmät miehet
oviseinän ottamatta (/- ottamatta)
sivuseinän siirtämättä.
Menes myyvem myöty neiťi (/-myöty neiti)
menes myyvem myöty neiťi
kanssan(/?) kaupattu kanańi
kanssan kaupattu kanańi
[tauko, katko]
kun oľit rakas rahoihe (/- rakas rahoihe)
kun oľit rakas rahoihe
kiivas kihlojen otantah
kiivas kihlojen otantah
Toisin toisessa talossa (/ -essa talossa)
toisin toisessa talossa
nouse nuori nostamatta
nouse nuori nostamatta
ylene ylentämättä (/- ylentämättä)
ylene ylentämättä.
Niin om mińńa miehoľassa
niin om mińja miehoľassa
kun on koira kahlehessa
kun on koira kahlehessa
kyty on kylmä kynnyksillä (/- kylmä kynnyksillä)
kyty on (/kyty) kylmä kynnyksillä
nato nuakloina tšupussa
nato nuakloina tšupussa.
No täh en mie nyt enempöä ošoa sitten täl.

Posted in Uncategorized |
Bookmark the permalink.

Ois pidän olla syndymättä

Pajattai Pelagea Kuljukka, Suistamo. Iänitys Kerttu Kokko 1957. SKSÄ A 410 (L 6). Litteroindu Kati Kallio (nellikkösalbavomerkilöih on pandu iänityksen aigua olijan miehen kommentariet.)

Mium, mium mamma kun ennen rubei, työh kun oľi uamutyöt tehny sit päiväl kun työh istuit kezreämäh tahi vuatteida korjuomah tah(i) ombelemah tahi midä tuoda ńi. Siit häin tok lauloi

Ois pidän olla šyndymättä
šyndymättä kazvamatta [mies: (v)ai niin]
ilmoillan ylenemättä
tämän muan madelematta.[mies: vai niin]
Libo kun oižin kuollut kolmeyöhe
kadonut kabalovyöhe
ńi vuakša ois vuatetta pidännyt
latukkańi lauvampiädä [mies nauraa: ei, tämä on]
pari pappilan šanoja
kerda kellon helgähyštä. [mies nauraa: ai]
Ois pidän olla šyndymättä
šyndymättä kazvamatta
ilmoilla ylenemättä
tämän om mua(m) madelematta.

Posted in Uncategorized |
Bookmark the permalink.

Luadijan virzi

Pajattai Anni Tenisova, Vuokkiniemi (roinnuhes Kontokki, Vuokinsalmi). Iänitys Jouko Hautala da Lauri Simonsuuri 1952, Helsinki. SKSÄ L 427a,b + 428a. Litteroindu Kati Kallio. Kačo virren noutat da tarkastelendu Heikki Laitizen kirjutukses ”Anni Tenisovan Marian virzi” (Tevokses Kalevala da pajatettu runo. Toim. Anna-Leena Siikala, Lauri Harvilahti ja Senni Timonen, SKS, Helsinki 2004).

Marjańi mäjeltä huuti
puolukaińi kanka(h)alta:
”Tule sie neiti poimemaha
tinarinta riipomaha
ennen kuin etona syöve
mato musta muikkovauve.”
Läksi marjam poimintaha
syötitšekse vuatiteksi
sinišukkihin sivoksi
punapaklohoim puneksi.
Läksikö marjam poimintaha
marjasem mäjeltä söije.
Siit on turpu siit on täyty
siitä kohtuva kokoutu
varren täyvev vaikevutta
varren täyvev vaikevutta.
”A mi om meijäm Marjatalla
kumpa vöittä(hä) völjehtiyve
pimiöissä peitteleksi
suojissa sovitteleksi
eöö suojissa sovitteleksi
eikä juo jokivesijä
eikä syö‿i kutukaloja
ei(j) issu sen hevor rejessä
jota on orih ohjellune
jota orih ohjellune?”
”Oi(j) emosen kantajaińi
oi(j) emosen kantajaińi
käypä kylpyö kylästä
saunoa sarajahalta
kyläs ois kylyt parempi(e)
saunal lauvat lauhkijempi(e).”
Emopa varsiv vastoauve:
”Taľľi on tapomäjellä
hevoh huoneh honkikolla
sinn om portot poikat soatu
tuľilaotat lapseh luotu.”
Läksipä (h)än tapomäjellä
itkien kujerteleksi
itkien kujerteleksi
sinne synnytti pojane
sorajouhen soimem peähä
sorajouhen soimem peähä.
”Henkeä hyvä hevońi
kylyl löyly löyhähytä
vassal lämpöńi lähätä.”
Piiletteľi poikovaha
piiletteľi säilytteľi.
Läksipä peätä sukimaha
tuľisen košen korvalla
pyhäjovem pyörtimillä,
kato poika polviltaha
lapsi lannepuoľiltaha.
Läksipä poikoa ettšimähä
puut om puittej joaten heinä(t)
jakoaľľe(h) hienot heinä(t)
katšellen kanarvoj juure(t)
kat(š)ellen kanarvoj juuret.
T´iepä vastahan tulouve:
Oi ťie jumalal luoma
etköž nähnym pojuttańi
pojuttańi pienuttańi
kullaista omenovańi?”

[tauko, katko]
”Kyllä ťiijäv vain en sano
miksi oj jumala luonu
kylmin kenkin käytävikse
rattšahien ajeltaviksi.”
Läksi iellä häm mänöyve
puutpa puittej juaten heinä(t)
jakoaľľen hienot heinät
kat(š)ellen kanarvoj juuret.
Rupesipa kuu paistamaha
oi kuu jumalal luoma
etkös(ä) nähnym pojuttańi
pojuttańi pienuttańi
kullaista omenovańi?”
”Kyllä ťiijäv vain en sano
miksi oj jumala luonu
yöllä yksim paistamaha
päivällä pimittämähä.”
Läksipä iellä häm mänöyve
puutpa puittej joaten heinä(t)
jakoaľľen hienot heinä
kat(š)ellen kanarvoj juuret.
Rupesipa päivä paistamaha:
”Oi päivyt jumalal luoma
etkös(ä) nähnym pojuttańi
pojuttańi pienuttańi?”
”Kylläpä ťiijän ta‿i sanone
kyllä ťiijän ta‿i sanone:
pirulaiset piinataha
pahav valta vaivataha
yheksän sylen syvyössä
kivi on alla poaje(he) peällä.”
”Oi päivyt jumalal luoma
lennäpä piätöinnä kanana
sikipiänä siuvottele
herran hauvam partahilla
paissa se kerra(h) himpehestä
toińi himmestä hijota
kolmas on koko terältä
ńukuta ne nuiva kansa
paina väkipakana
vanhat keihäsvarsihisi
nuoret miekkojeh nojihi
nuoret miekkojeh nojihi.”
Päiväpä paisto himpehestä
toisen himmestä hijotti
kolmannen koko terältä
nukuttipa ńuiva kansa(m)
painopa väjem pakana
vanhat keihäsvarsihisi
nuoret miekkojeh nojihi.
Nousipa luoja kuolomasta
herra hauvasta heräsi
herra hauvasta heräsi.
Läksi häv verijä pesömäh
purnuja puhastelemah.
Mäńipä hän seppiem pajaha:
”Mitäpä ne rautijot takouve
sepät hiijen hilkkasouve?”
”Luojalla kurissusköyttä
jota eylen hautasimma
hautasimma hakkasima.
Min täh on siun silmät suuret
silmät suuret leuka loaja
niin kun eylisej jumala(n)
jotapa eylen hakkasima
hakkasimma hautasimma?”
”Sill on miulle silmät suuret
silmät suuret leuka loaja:
kauvan kattšoin syöjän suuhu
partaa palam purijan.”

Posted in Uncategorized |
Bookmark the permalink.